Levyarvio: Renaissance – Turn Of The Cards (1974)

Turn Of The Cards on vuonna 1969 perustetun englantilaisen Renaissancen viides studioalbumi.

Design-toimisto Hipgnosiksen suunnittelemaan komeaan tarot-aiheiseen kanteen käärityllä Turn Of The Cardsilla Renaissance jatkaa edellisen levyn Ashes Are Burningin kokoonpanolla Annie Haslam (vokaalit), Jon Camp (basso, akustinen kitara), John Tout (koskettimet) ja Terrence Sullivan (rummut). Lisäksi bändin perustajajäsen Michael Dunford (akustinen kitara) palasi bändin jäseneksi oltuaan välillä vain biisintekijänä. Sanoitukset ovat yhtä runoilija Betty Thatcherin käsialaa.

Kokoonpano on siis stabiili, entäpä musiikki? Myös tyylillisesti Turn Of The Cards jatkaa hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin Ashes Are Burning. Eli luvassa on tuttua ja turvallista Renaissancea: dramaattista ja pääosin akustista piano-vetoista ja sinfoniaorkesterilla kevyesti maustettua sinfonista progea. Pieniä erojakin löytyy. Folk-elementti joka eli vielä Ashes Are Burningilla varsin vahvana on kuitenkin vähentynyt ja bändi panostaa entistä voimakkaammin nimenomaan sinfoniseen puoleensa. Radikaalia eroa ei tosin tässäkään ole.

turnofthecards_back
Turn Of The Cardsin takakansi.

Pääasia kuitenkin on se että itse kappalemateriaali on erittäin laadukasta. Turn Of The Cardsilla on kuusi kappaletta (joista kolme on yhdeksänminuuttisia) eikä niissä juuri ole moittimassa. Etenkin levyn selkärangan muodostavat kolme pisintä kappaletta “Running Hard”, “Things I Don’t Understand” ja “Mother Russia” kuuluvat ehdottomasti Renaissancen parhaimpien kappaleiden joukkoon.

Levyn aloittava ”Running Hard” sisältää komean pari minuuttisen piano-intron joka on lainattu säveltäjä Jehan Alainin urkusävellyksestäLitanies” (1937). Tout on sovittanut alunperin neljä minuuttisesta sävellyksestä tyylikkään virtuoosimaisen piano-osuuden.

“Mother Russiassa”, joka käsittelee kylmäävän tehokkaasti Neuvostoliiton armotonta toisinajattelijoiden vainoa, on levyn dramaattisimmat ja hienoimmat orkesterisovitukset (jälleen Jimmy Horowitzin käsialaa). Myös Annie Haslamin vokaalit ovat kappaleessa parhaimmillaan. Jos minun pitäisi valita yksi Renaissancen kappale ylitse muiden olisi ”Mother Russia” ehdottomasti vahvoilla.

Punished for his written thoughts
Starving for his fame
Working blindly, building blocks
Number for a name, his blood flows frozen to the snow

Hieman poikkeuksellisempaa soundia levyllä edustaa ”Cold Is Being” joka on versio yleensä Tomaso Albinonin nimiin laitetusta ”Adagio in G minor” vaikka todellisuudessa alkuperäinen säveltäjä oli Remo Giazotton. ”Cold Is Being” on synkeä hymni jonka Haslam laulaa vakuuttavasti vain urkujen valittaessa taustalla. On vaikea kuvitella montaa surullisempaa kappaletta progressiivisen rockin kaanonissa. Kappale suorastaan velloo surumielisyydessään. Joitakin se varmasti häiritsee, mutta minusta kappale on aina ollut todella vaikuttava ja kaunis.

Levyä vaivaa hieman ohut ja turhan diskanttinen soundi. Taitavan Jon Campin basso on haudattu aivan liian syvälle miksausta.

Turn Of The Cards on levy jossa Renaissance ottaa kaiken irti omasta tutusta reseptistään parhaalla mahdollisella tavalla. Renaissance teki 70-luvulla vielä muutaman mainion levyn, mutta Turn Of The Cards jäi yhtyeen kirkkaimmaksi helmeksi.

Parhaat biisit: ”Running Hard”, ”Mother Russia”, ”Cold Is Being”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

1. ”Running Hard” 9:36
2. ”I Think of You” 3:08
3. ”Things I Don’t Understand” 9:28
4. ”Black Flame” 6:25
5. ”Cold Is Being” 3:02
6. ”Mother Russia” 9:18

Bändi:

Annie Haslam: vokaalit Michael Dunford: akustinen kitara, taustavokaalit
Jon Camp: basso, vokaalit John Tout: koskettimet, taustavokaalit
Terence Sullivan: rummut, perkussiot, taustavokaalit

Tuottajat: Renaissance, Dick Plant ja Richard Gottehrer

Levy-yhtiö: BTM


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: