Progressiivisen musiikin pienemmät ja oudommat purot
Arvostelussa Canterbury-progea soittavan National Healthin kolmas studioalbumi D.S. al Coda joka on paitsi yhtyeen viimeinen albumi niin myös tribuutti vain 33-vuotiaana leukemiaan kuolleelle Alan Gowenille.
Arvostelussa King Crimsonin viides studiolevy Larks’ Tongues in Aspic joka esitteli paitsi yhtyeen uuden kokoonpanon niin myös merkittävästi uudistuneen musiikillisen tyylin.
Arvostelussa Cassiberin ensimmäinen studioalbumi Man Or Monkey. Heiner Goebbelsin, Alfred Harthin, Christophe Andersin ja Chris Cutlerin muodostama saksalais-englantilainen kvartetti pyrki soittamaan improvisoitua musiikkia joka kuulostaa sävelletyltä ja Man Or Monkeylla he onnistuvat tavoitteessaan komealla tavalla.
Arvostelussa Asian debyyttialbumi. Pitkä kirjoitus kertoo kuinka progemiehet John Wetton, Steve Howe, Carl Palmer ja Geoff Downes päätyivät vuonna 1982 tekemään AOR:ää.
Arvostelussa Deep Purplen 13. studioalbumi Slaves And Masters joka tuo mukaan uuden vokalistin Joe Lynn Turnerin.
Arvostelussa Deep Purplen vuonna 1988 julkaistu arkistolive Scandinavian Nights – Live In Stockholm 1970.
Esittelyssä vuoden 1981 parhaat levyt sijoituksilla 1-10. Mukana mm. Art Bears, King Crimson, Rush, Brian Eno ja David Byrne.
Arvostelussa Rushin kahdeksas studiolevy Moving Pictures jolla kanadalainen trio modernisoi ja virtaviivaisti tyyliään onnistuneesti.
Arvostelussa Peter Hammillin kymmenes sooloalbumi Sitting Targets jolla Van der Graaf Generatorin nokkamies suuntaa aiempaa suoraviivaisemman rockin pariin silti omalaatuisuutensa säilyttäen.
Arvostelussa King Crimsonin kahdeksas studiolevy Discipline joka esitteli radikaalisti niin kokoonpanoltaan kuin musiikiltaan uudistuneen yhtyeen.
Pienemmät Purot 