One Of A Kind on Bill Brufordin toinen sooloalbumi.
Yesistä, King Crimsonista ja lukuisista muista pienemmistä, mutta silti merkittävistä proge-bändeistä tuttu virtuoosirumpali Bill Bruford aloitti soolouransa hienolla Feels Good To Me -levyllä vuotta aiemmin. One Of A Kindilla jatkaa tuon levyn huikea ydinkokoonpano eli Brufordin rinnalla soittaa edelleen kitaristi Allan Holdsworth, basisti Jeff Berlin sekä kosketinsoittaja Dave Stewart. Pienemmissä, mutta silti tärkeissä, rooleissa Feels Good To Me:lla vierailleet vokalisti Annette Peacock ja puhallinsoittaja Kenny Wheeler eivät enää valitettavasti ole mukana.
Peacockin omalaatuisten vokaalien ja Wheelerin tyylikkäisen flyygelitorvi-osuuksien jäätyä pois One Of A Kindin sointi on hieman tavanomaisempi sekoitus instrumentaalista progressiivista rockia ja jazz-rockia. Feels Good To Me:lle myös Brufordin soittamilla marimboilla oli melko suuri rooli, mutta nekin jäävät One Of A Kindilla enimmäkseen syrjään vaikka ne muutamassa kappaleessa mukana kilisevätkin.
Lue myös: Levyarvio: King Crimson – Red (1974)
Vaikka One Of A Kind edeltäjänsä jälkeen kuulostaakin hieman tavanomaisemmalta on se silti täynnä hienoja kappaleita. Seuraa muutama sananen levyn kiinnostavimmista raidoista.
Levy alkaa tehokkaasti kompaktilla ”Hell’s Bellsillä” josta tuli suoranainen konserttilavojen tavaramerkki yhtyeelle. ”Hell’s Bellsissä” Stewartin syntetisaattorit pörisevät vinkeästi ja bändi groovaa vaivattoman oloisesti 19/8 tahtilajissa. Holdsworth soittaa tulisen kitarasoolon. Napakka kolmiminuuttinen tuntuu sisarteokselta Feels Good To Me’n aloittaneelle ”Beelzebuubille”, mutta aivan yhtä lumoava se ei ole. Fade-out -lopetus on pettymys.
”One of a Kind – Part 1:ssa” Brufordin Feels Good To Me’lle opettelemat marimbat tekevät paluun ja Berlinin bassottelu on upeaa kuultavaa. Vauhdikas kappale jatku suoraan pohdiskelevammin ja jopa hieman avantgardistisesti alkavaan Part 2:seen josssa lopulta palataan ensimmäisen osan teemoihin.
Levyn pisin kappale, kuusiminuuttinen, ”Travels With Myself – and Someone Else” on lyyrinen ja kaunis kappale jossa melkeinpä odottaa Peacockin vokaalien tai Wheelerin flyygelitorven tekevän paluun, mutta ei,nelikko hoitaa homman keskenään. Ja ihan tyylikkäästi toki. Jazzahtava kappale ennakoi jo jossain määrin Brufordin ”oikean” jazz-bändi Earthworksin musiikkia. Pohdiskeleva kappale hakee loppua kohden mukavasti kierroksia ja kehittyy luontevan oloisesti. Ehkä Berliniltä lyhyttä ja hieman irrallisen kuuloista bassosooloa lukuunottamatta.
Vaikka One Of A Kind on muuten täysin instrumentaalinen levy ”Fainting Coilsissa” kuullaan pari lyhyttä Liisa Ihmemaasta repäistyä puheosuutta. Kappaleen keskivaiheilla, sähäkän unisono-osuuden jälkeen, kuullaan levyn yksi kauneimmista osioista ja Holdsworth osoittaa pystyvänsä soittamaan kitaraa myös tunteellisesti.
”Five G:ssä” Jeff Berlinin ketterästi paksulla soundilla soiva basso ottaa keskeisen roolin ja hän saikin kappaleesta sävellyskrediitin Stewartin ja Brufordin rinnalla. Stewart soittaa ”Five G:ssä” urkuja hieman muuta levyä korskeammalla otteella tuoden mieleen hänen vanhat Canterbury-ajat Hatfield And The Northissa ja National Healthissa. Vastaavaa olisi kuullut mielellään Stewartilta enemmänkin. Brufordin rumpalointikin on upeaa kuultavaa ja hänen usein yllättäviin kohtiin osuvat iskut jaksavat ilahduttaa aina. Kuten myös hänen virvelirumpunsa terävä tavaramerkkisoundi.
”The Abingdon Ghasp” on kokonaan Holdsworthin nimiin kirjoitettu kappale ja se on tietenkin täynnä upeaa kitarointia mestarilta, mutta toisaalta on hämmästyttävää miten luontevasti tämäkin sävellys on sovitettu osaksi levyn muuta tyyliä. Ehdottomasti yksi Holdsworthin parhaista sävellyksistä.
”Forever Until Sunday” sisältää kauniin viulusoolon Eddie Jobsonilta, Brufordin vanhalta U.K.-kollegalta. Leppoisa ja hidas kappale on mukava hengähdys muuten varsin hektisen musiikin seassa. Tosin myös ”Forever Until Sunday” huipentuu voimakkaaseen bändisoittoon ja lopussa kuultava kitarariffi tuo mieleen Pekka Pohjolan 80-luvun jazz-rockin.
”Forever Until Sunday” kuten myös levyn päättävää kaksiosaista ”The Sahara Of Snowta” ehdittiin soittamaan U.K.:n kiertueella ja kappaleet olivatkin tarkoitettu alunperin tuon supergroupin seuraavalle studiolevylle. Jobson saakin sävellyskrediitin kappaleen ”The Sahara Of Snown” toisesta osasta joka on luontevaa jatkoa U.K.:n debyyttilevyn tyylille. Vain Jobsonin jäätävästi soivat syntetisaattorit jäävät puuttumaan, mutta Holdsworthin vuoroin kireästi, vuoroin vuolaasti ryöppyvä, sähkökitara paikkaa tilannetta kuten toki tekee myös taustalla Stewartin rytmisesti komppaava syntetisaattori ja muutamat ufomaiset juoksutukset. Hieno päätös levylle.
Lue myös: Levyarvio: U.K. – s/t (1978)
One Of A Kind on erinomainen hybridi progressiivista rockia ja jazz-rockia, mutta itse jään kaipaamaan Brufordin esikoislevyn eklektiivisempää ja taiteellisempaa otetta. One Of A Kind on edeltäjäänsä selvästi geneerisempää musiikkia ja siinä on myös jotain hieman steriiliä. Sen kappaleet ovat laadullisesti todella korkeatasoisia ja tasalaatuisia, mutta ne aivan korkeimmat huiput jäävät saavuttamatta. Jos Feels Good To Me -vertailut unohdetaan on One Of A Kind kuitenkin täynnä huolella laadittuja sävellyksiä mestarimuusikkojen antaumuksella soittamana. Sillä pärjää jo pitkälle. Mieluummin tätä kuuntelee kuin vaikkapa Weather Reportin levyjä samalta aikakaudelta.
One Of A Kindin jälkeen Bruford teki tällä kokoonpanolla (miinus Holdsworth joka häipyi edistämään soolouraansa) vielä yhden studiolevyn Gradually Going Tornado (1980). Gradually Going Tornado ei ollut edeltäjiensä veroinen levy ja kun yhtyeen taloudellinen tilannekin alkoi käymään tukalaksi ei ole vaikea ymmärtää että Bruford tarttui Robert Frippin kutsuun perustaa uusi bändi mikä lopulta johti radikaalisti uudistuneen King Crimsonin paluuseen.
Parhaat biisit: ”One Of A Kind Part One & Two”, ”Five G, ”Forever Until Sunday”, ”The Sahara Of Snow Part One & Two”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Hell’s Bells” (Dave Stewart, Alan Gowen) 3:32
- ”One of a Kind, Pt. 1” (Bill Bruford) 2:20
- ”One of a Kind, Pt. 2” (Bruford, Stewart) 4:00
- ”Travels with Myself – And Someone Else” (Bruford) 6:10
- ”Fainting in Coils” (Bruford) 6:33
- ”Five G” (Jeff Berlin, Bruford, Stewart) 4:41
- ”The Abingdon Chasp” (Allan Holdsworth) 4:50
- ”Forever Until Sunday” (Bruford) 5:46
- ”The Sahara of Snow, Pt. 1” (Bruford) 5:18
- ”The Sahara of Snow, Pt. 2” (Bruford, Eddie Jobson) 3:23
Bändi:
Bill Bruford: rummut, perkussiot, puhe (”Fainting in Coils”) Jeff Berlin: bassokitara Allan Holdsworth: sähkökitara Dave Stewart: koskettimet, syntetisaattorit, elektroniikka
Vierailijat:
Sam Alder: puhe (”Fainting in Coils”) Eddie Jobson: viulu (”Forever Until Sunday”) Anthea Norman Taylor: puhe (”Fainting in Coils”)
Tuottaja: Bill Bruford
Levy-yhtiö: E.G. Records
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti