”Maailmamme ja arvomaailmamme on näiden virsien syntyajoista muuttunut valtavasti. Uskon, että niillä kuitenkin voi olla paljon annettavaa myös nykyihmiselle. Ehkä jopa valo, autuus.”
Sakari Kukko albumin kansiteksteissä
Vuonna 2001 vietettiin suomalaisen virsirunouden juhlavuotta. Tuolloin ensimmäisen virallisesti hyväksytyn (ei siis kuitenkaan ensimmäisen) suomenkielisen virsikirjan ilmestymisestä tuli kuluneeksi 300 vuotta. ”Vanhan virsikirjan” juhlavuotta juhlistettiin eri tavoin. Esimerkiksi Yleisradion ja kirkon yhteistyönä äänitettiin kaikki tuolloin käytössä olleen virsikirjan 632 virttä. Myös suositun Henki kulkee – virsiä ja hengellisiä lauluja -albumisarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2001. Muistaakseni vuosituhannen vaihtuminenkin (ja turhaksi osoittautunut Y2K-hermoilu) oli saanut ihmiset ajattelemaan uskonnollisia asioita.
Loppuvuodesta Piirpauke-yhtyeen kantava voima Sakari Kukko antoi oman lahjansa, vaikkei levyllä tuota juhlavuotta mainitakaan. Tyylikkäällä Virret – Spirituals from the North -albumilla vanhat virret ja muut hengelliset laulut saivat perinteisestä poikkeavia, mutta pieteetillä toteutettuja uusia tulkintoja. Samalla Kukko palasi musiikillisilta maailmanmatkoiltaan jazzin pariin.
Jazzin ja perisuomalaisten virsien yhdistäminen saattaa kuulostaa arveluttavalta yhdistelmältä, mutta ei Sakari Kukko ole näiden musiikkilajien ensimmäinen suomalainen fuusioija. Mm. Heikki Sarmanto ja Paroni Paakkunainen olivat yhdistelleet aineksia jo ennenkin, mutta eivät Virret-albumin tyylisesti. Musiikin kehittyminen negro spiritualeista bluesin kautta jazziksi muistuttaa siitä, että jazzillakin on hengellinen historiansa. Toisaalta myös useilla suomalaisilla virsillä on juurensa kansansävelmissä, kuten tämänkin albumin kannesta voi huomata.
Lue myös:
- Levyarvio: Sakari Kukko – Virret (2026)
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1977 – Sijat 21-33
- Review: Peter Hammill – Sitting Targets (1981)
- Levyarvio: Steve Howe – Natural Timbre (2001)
- Review: Pekka Pohjola – Views (2001)
- Review: Yes – Aurora (2026)
- Levyarvio: Yes – Aurora (2026)
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2001 – Sijat 11-20
- Levyarvio: Pekka Pohjola – Views (2001)
Virret-albumilla huilua ja saksofonia soittavan Kukon yhteistyökumppanina kuullaan Samuli Mikkonen Trioa, jonka muodostivat levykannessakin mainitut pianisti Samuli Mikkonen, basisti Ulf Krokfors ja rumpali Mika Kallio. Pienen kokoonpanon soittajat antavat toisilleen tilaa ja mielestäni rumpalia – jota oikeastaan pitäisi tässä kutsua lyömäsoitinten soittajaksi – ei edes kuulla kaikilla levyn kappaleilla. Luonnollisesti lähinnä Kukon puhaltimet ja Mikkosen piano kuljettavat melodioita, mutta myös komppiryhmällä on kappaleilla tärkeä tehtävänsä. Ja vaikka kyse on virsistä, on albumi toteutettu täysin instrumentaalisena. Virsien ilo, suru ja hartaus välittyy kuulijalle myös ilman sanoja.
Mitä Kukko ja kumppanit tekevät virsille tällä levyllä? Alkuperäinen virsi otetaan lähtökohdaksi, jonka teemoja lähdetään varioimaan tai jonka sointupohjan päälle improvisoidaan. Välillä improvisointi yltyy sellaisiin mittoihin, että alkuperäinen teos katoaa jonnekin. Missään välissä musiikki ei kuitenkaan muutu ”rienaavaksi”, vaan harras ja Jumalaa kunnioittava henki pysyy soittajien mukana. Samalla virsien vuosisatainen rauha välittyy kuulijallekin.
Virret on albumi, jonka tunnelmaan on helppo upota. Yksittäinen kappale katoaa jonnekin improvisointien aikana ja äkkiä levyn huomaa edenneen viimeisen kappaleen loppuun. Siksi yksittäisten kappaleiden tarkempi analysointi tuntuu turhalta, pelkkä lista kappaleiden nimistä saa tässä riittää. Levyn kappaleet ovat ”Valo, autuus”, ”Jo vääryys vallan saapi”, ”Koska valaissee kointähtönen”, ruotsalainen kansansävelmä ”Taalainmaan karjamajoilta”, ”Minun turvani ja toivoni”, ”Matkamiehen mieli palaa”, ”Suo Jeesus, paras opettaja”, ”Ah vuodata Herra jo henkesi”, ”Oi Herra jos mä matkamies maan”, ”On sydän hellä (mi rakastaapi)”, ”On riemu kun saan tulla”, ”Rauhas, Herra, yli maamme”, ”Oi Herra, turva heikkojen” ja P.J. Hannikaisen säveltämä ”Pyhäaamun rauha”.
Sakari Kukon tyylikästä huilu- ja saksofonityöskentelyä oli ilo kuunnella tällä levyllä. Edes kimurantimmat juoksutukset tai jonnekin free jazzin rajamaille eksyvät hetket eivät kuulosta melodisesti kohtuuttoman koukeroisilta, sillä musiikki on kuitenkin ankkuroitu virsien perinteisempään rakenteeseen. Vaikka kappaleiden nimet eivät välttämättä olekaan tuttuja, tuntuu niiden sävelkieli tutulta. Ehkä nämä melodiat ovat kulkeutuneet luterilaisen äidinmaidon välityksellä johokin sielun sopukoihin odottamaan sitä hetkeä, jolloin tietyt sävelet palauttavat ne tietoisuuteen.
”Nämä virret ovat antaneet ihmisille voimaa elämiseen karuissa olosuhteissa. Ne puhuttelevat edelleen niihin eri sukupolvien aikana latautuneen väkevän elämäntunteen kautta.”
Samuli Mikkonen albumin kansiteksteissä
Tätä levyä kuunnellessa tulee selväksi, että virret voivat olla muutakin kuin kirkossa usein tuskaisen hitaalla tempolla urkujen säestyksellä laulettuja ikivanhoilta vaikuttavia lauluja. Virret tuo virret onnistuneesti ja kekseliäästi uuteen ja epätavalliseen ympäristöön, vaikka pohjimmiltaanhan musiikkia pitäisi ajatella ainoastaan musiikkina ilman turhia lokerointeja. Suosittelen kuuntelemaan tätä levyä samalla ennakkoluulottomuudella – ei virsinä tai jazzina, vaan musiikkina.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Levyarvio: Kuusumun profeetta – Atelofobialainen maalaus (2026)
Tuottaja: Sakari Kukko, Samuli Mikkonen
Levy-yhtiö: Rockadillo Records
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti