Levyarvio: Black Country, New Road – For The First Time (2021)

For The First Time on Black Country, New Roadin ensimmäinen studioalbumi.

Black Country, New Road (tästä eteenpäin BC, NR) kuuluu uuteen ennakkoluulottomaan britti-bändien skeneen joka ponnistaa etelä-Lontoossa sijaitsevasta rock-klubista The Windmillistä. BC, NR:n ohella The Windmillistä läpimurron viimeisen muutaman vuoden aikana on tehnyt mm. Black Midi ja Squid. Kaikkia kolmea bändiä yhdistää, jäsenten nuorten iän ohella, se että ne tekevät kokeellista rockia joka näkökulmasta riippuen on mahdollista yhdistää yhtä paljon niin progressiiviseen rockiin kuin post-punkiinkin. Näihin genreihin yhdistellään ennakkoluulottomasti toki myös monia muita aineksia. Yhteistä tämän uuden ”skenen” bändeille on myös että ne käyttävät rock-instrumentaation tukena muitakin instrumentteja kuten puhaltimia ja viuluja. Black Midi ja BC, NR ovat esiintyneet jopa yhdessä keikoilla hybridi-nimen Black Midi New Country alla ja puhetta on ollut myös yhteisen levyn tekemisestä.

Peräti seitsemän henkinen vuonna 2018 perustettu BC, NR koostuu sekä konservatoriossa koulutetuista että itseoppineista muusikoista. Normaalia rock-instrumentaatiota täydennetään kosketinsoittimilla, viululla ja saksofonilla. Omituisen nimensä yhtye poimi Wikipedian satunnaishausta (Black Country New Road on suuri tie Länsi-Midlandissa Englannissa).

BC, NR herätti huomiota jo ennen tätä esikoislevyään ensimmäisellä sinkullaan ”Athens France” joka ilmestyi jo vuonna 2019. Loppujen lopuksi suurin osa levyn kappaleista julkaistiin sinkkuina ennen levyn julkaisua, mutta osa levyversioista on erilaisia kuin alkuperäiset sinkkujulkaisut. Sinänsä tämä sinkku-strategia on hieman hämmentävä (vaikka ilmeisen onnistunut!) sillä yksikään levyn kappaleista ei todellakaan ole mitään kovin tyypillistä sinkkumateriaalia ja on hieman vaikea kuvitella niitä esimerkiksi radioon soimaan.

For The First Timen aloittaa instrumentaalibiisi jonka nimi on napakasti vain ”Instrumental”. Kappale on riehakas, mutta samaan aikaan hallittua musiikkia jossa on tietynlaista pidättyväistä jännitettä. Jotain tuntuu koko ajan olevan räjähtämässä ja vaikkei niin oikeastaan missään vaiheessa tapahdukaan se ei silti tunnu pettymykseltä. Tässä mielessä kappale kiteyttää myös jotain oleellista BC, NR:n tyylistä. Jota voisi kuvailla pidätetyn intensiiviseksi.  ”Instrumentalia” hallitsee itsepintainen sähköpiano-ostinato ja mutkikas rumpukomppi jota väritetään klezmer-henkisillä saksofoneilla. Klezmer-tunnelmat palaavat myös levyn viimeisessä kappaleessa. Yhtyeen viulisti onkin Itä-Euroopan juutalaisten kansanmusiikkiin keskittyvän Happy Beigel Klezmer Orkesterin jäsen.

BC, NR;n muusikot ovat kaikki taitavia, mutta yhtyeen MPV eli most valuable player on kuitenkin sen 22-vuotias vokalisti ja kitaristi Isaac Wood. Hänen laulunsa ja sanoituksensa ovat kiehtova ja ristiriitainen yhdistelmä uhmakkuutta ja neuroottista anteeksi-että-olen-olemassa- asennetta. Hänen äänensä on kuin sekoitus Nick Cavea, Brian McMahannia (Slint) ja David Byrneä. Woodin vokaaleista ei aina osaa sanoa että ärsyttävätkö vai innostavatko ne, mutta BC, NR:n musiikkiin ne tuovat aina aivan ainutlaatuista jännitettä. Siksi onkin uskaliasta että bändi käynnisti ensimmäisen levynsä instrumentaali-biisillä ja vielä niin onnistuneesti!

Suosikkini levyn kappaleista on kuitenkin sen kaksi keskimmäistä raitaa ”Science Fair” ja ”Sunglasses”. Rujolla sähkökitaroinnilla ja hieman krautrockmaisella sykkeellä käynnistyvä ”Science Fair” on hienoa tarinankerrontaa jonka Wood hoitaa vuoroin puhelaulumaisesti vuoroin intensiivisesti huutaen. Rytmiryhmä soittaa tiukasti, kitarat särisevät ja hyökkäilevät teksturaalisesti pörisevän saksofonin kompatessa yhtyeelle ominaista hallittua kaaosta. Välillä saksofoni ottaa myös väkivaltaisemmin osaa karkeloihin free-jazz -henkisesti repien. Hieman yli puolivälissä kuusiminuuttista kappaletta mukaan tulee vielä tummasti pörisevä syntetisaattori joka kruunaa tämän hienon ja omaperäisen biisin.

Kymmeneen minuuttiin venyvä ”Sunglasses” on kolmeen osaan jakautuva kertomus joka kerrotaan eri näkökulmista tai ainakin eri kertojaäänien kautta. Hieman tylsällä shoegazing-kitaroinnilla alkava biisi pääsee kunnolla käyntiin puolentoista minuutin kohdilla kitaran näppäillessä haparoivaa melodiaa ja tempaa pian mukaansa jossei muuten niin pelkästään Woodin oudon karisman voimalla. Saksofonisti Lewis Evans tekee myös hyvää työtä soittaen välillä melankolisen melodisesti keinahtelevia kuvioita ja sitten pikku hiljaa intensiteettiä hieman kasvattaen ja musiikin riipiviään crescendoon kasvattaen.

Itsepintainen puhtaalla soundilla näppäilty kitarariffi tuo kappaleeseen käänteen. Rumpukomppi muuttuu itsevarmemmaksi ja Woodin vokaalit ja sanoitukset yhä uhmakkaammiksi. Hän uhoaa olevansa voittamaton aurinkolaseissaan ja itseasiassa olevansa myös nykypäivän Scott Walker. Bravado murtuu kuitenkin pian hänen vakuutelleessaan yhä epätoivoisemmin olevan enemmän kuin riittävä (”I’m more than adequate!”). Woodin maanista, hetkittäin suorastaan hysteeristä, monologia komppaa itsepintaisesti junttaavaat riffit joita soitetaan vuorotellen sähkökitaroilla ja saksofonilla tai molemmilla. ”Sunglasses” on hieno ja omaperäinen kappale joka menee maaliin intensiteettinsä ja asenteensa ansiosta vaikkei musiikilliset ansiot pelkästään riittäisikään kannattelemaan kymmenen minuutista kestoa.

I am invincible in these sunglasses
I am ’modern-Scott Walker’
I’m a surprisingly smooth talker
And I’m invincible in these sunglasses

Yhtyeen monipuolisuutta osoittaa että levyn toiseksi viimeinen raita ”Track X” tuo keitokseen vielä säväyksen modernin taidemusiikin henkeä minimalististen toisteisten jousikuvioiden ja pulssimaisesti sykkivien saksofonien muodossa. Naisäänen sanaton vokalisointi toisaalta kiskoo kappaletta välillä indie-rockin suuntaan. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon että biisin lyriikat sisältävät myös viittauksen skene-toveri Black Midiin.

Levy viedään maaliin onnistuneesti raidalla ”Opus” joka sisältää sen nopeatempoisimmat hetket ja jälleen varsin tehokkaan annoksen klezmeriä. Hieman yli kahdeksan minuuttisena sävellys on tosin hieman ylipitkä.


Lue myös: Levyarvio: Black Midi – Cavalcade (2021)

For The First Time on ollut ilahduttavasti ja ehkä hieman yllättäen suuri menestys niin kriittisesti kuin kaupallisesti. Albumi on saanut suitsutusta (ei tosin aivan yksimielisesti) osakseen paitsi musiikkilehdistössä, mutta se on myös myynyt hyvin etenkin kotimaassaan Englannissa jossa se nousi peräti albumilistan neljännelle sijalle. Ei hassumpi suoritus suht kokeellista ja ennakkoluulottomasti eri genrejä sekoittelevalta esikoislevyltä. Black Country, New Roadilla tuntuu olevan hyvä luomisen meininki päällä sillä yhtyeen seuraava studiolevy Ants From Up There on näillä näkymin ilmestymässä jo helmikuussa 2022 eli tasan vuosi tämän esikoisen jälkeen. Täytyy toivoa ettei menestys mene näillä nuorilla muusikoilla hattuun ja he säilyttävät omalaatuisen ja mainstreamin sääntöjä kosiskelemattoman otteensa.

Parhaat biisit: ”Instrumental, ”Science Fair”, ”Sunglasses”


Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Instrumental” 5:27
  2. ”Athens, France” 6:22
  3. ”Science Fair” 6:20
  4. ”Sunglasses” 9:50
  5. ”Track X” 4:44
  6. ”Opus” 8:01

Muusikot

Isaac Wood: vokaalit, kitara Luke Mark: kitara May Kershaw: koskettimet Georgia Ellery: viulu Lewis Evans: saksofoni Tyler Hyde: bassokitara Charlie Wayne: rummut

Tuottajat: Andy Savoyrs
Levy-yhtiö: Ninja Tune

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: