Viikon Teos 73: Morelenbaum² / Sakamoto – Casa (2001)

Suomessa vallitsee juuri nyt melkoinen Muumilaakson Marraskuu ja siitä selviämiseen tarvitaan lämpoä ja rohkaisua. Kannan korteni kekoon esittelemällä teille levyn, joka luultavasti ei ole kovin monelle aiemmin tuttu. Itsekin sain tutustua teokseen vain kuukausi sitten kun jazz-vokalisti Julie Mack esitteli sen omana autiosaarilevynään. Huomaan, että minullekin tästä teoksesta on tulossa omanlaisensa turvasatama, johon uskon palaavani toistuvasti uudelleen.

Japanilaisten Miyasaki-animaatioiden musiikki on kiehtovaa. Se kuulostaa samanaikaisesti hyvin nostalgiselta ja harmittoman länsimaiselta, mutta toisaalta siinä on omanlaisensa taianomainen soundi. Instrumentaatio perustuu länsimaisiin soittimiin ja harmonia seuraa ainakin päällisin puolin aika sovinnaisia liikkeita, mutta pentatonisuudessa on silti jotain hyvin japanilaista. Samalla tavoin pianisti-säveltäjä Ryuichi Sakamoton soitto Casa-levyllä kuulostaa päällisin puolin Carlos Antonio Jobimin lempeiltä bossa nova-sävyiltä, mutta kosketuksessa on jotain hämmentävän japanilaista. Syntyvä syvyysvaikutelma uppoaa ainakin meikäläiseen kuin vanhaan ihmiseen.

Casa-levy on moniottelija Sakamoton ja kahden Carlos Antonio Jobimin yhtyeen entisen muusikon, laulaja Paula Morelenbaumin ja tämän aviomiehen, sellisti Jacques Morelenbaumin yhteistyöprojekti. Se juhlistaa bossa novan kuninkaan elämäntyötä. Levy sai nimensä (”Casa” eli ”talo” tai ”koti”) siitä, että se todella äänitettiin Jobimin entisessä talossa käyttäen tämän omaa flyygeliä. Kunnioitus mestarin työtä kohtaan soi jokaisessa sävelessä, ja levyllä soi kauttaaltaan taianomainen, kunnioittava yleissävy.

Viikon Teoksen osissa 43-45 tutkimme musiikin impressionismia Claude Debussyn, Edvard Vesalan ja Kate Bushin teosten parissa (Lue ne täällä: 43, 44, 45). Casa liittyy tähän perinteeseen, sillä levylle valitut teokset ovat kaikkea muuta kuin perusbossaa; niissä ilmenee Jobimin kytkeytyminen impressionistiseen perinteeseen. Harmoniat ovat vehreitä ja moniselitteisiä, ja kantavat kauniin mystisiä melodioita. Levyn instrumentaatio, Paula Morelenbaumin samettinen ääni ja upean viaton intonaatio, Jacques Morelenbaumin syvä sellosoundi ja Sakamoton salaperäinen pianotulkinta kutovat yhteen vangitsevan tunnelman, jota tuetaan tarpeen mukaan muilla instrumenteilla.