Vital on Van Der Graaf Generatorin ensimmäinen livealbumi.
70-luvun lopulla livelevyjen julkaisu alkoi olla jo aika rutiinia, mutta ne eivät olleet kuitenkaan vielä samalla tavalla itsestäänselvyys kuin nykyään jolloin moni bändi julkaisee livelevyn jokaiselta kiertueeltaan. Itseasiassa yllättävän moni 70-luvun merkittävimmistä ja pitkäikäisimmistä proge-bändeistä julkaisi ensimmäisen livelevynsä vasta vuonna 1978. Äkkiseltään tulee mieleen sellaisia suuruuksia kuin Jethro Tull (Bursting Out), Kansas (Two For The Show) ja Camel (A Live Record). Ja tietysti Van Der Graaf Generator. Tai oikeastaan lyhyemmin Van Der Graaf sillä yhtye oli lyhentänyt nimensä tuohon muotoon edellisen studiolevyn The Quiet Zone / The Pleasure Domea edeltäneiden kokoonpanomuutosten jälkeen.
Van Der Graaf Generator ei tietenkään ollut ikinä suosioltaan erityisen suuri yhtye vaan se huojui tinkimätöntä muusiikkia tehden taloudellisesta kriisistä toiseen. Ja itseasiassa syy miksi Vital ylipäätänsä tehtiin oli että tässä vaiheessa se olin elintärkeää (vital…) yhtyeen selvitymisen kannalta velkojen kaatuessa bändin niskaan. Yhtyeen johtaja Peter Hammill ei ollut koskaan ollut kovin innostunut livelevyistä joten nyt kun yhtye sellaisen joutui julkaisemaan halusi hän tarjota ainakin jotain poikkeuksellista ja uutta. Vital tarjoileekin vanhojen VdGG-klassikkojen ohella viisi sellaista kappaletta joita ei oltu kuultu yhtyeen studiolevyillä.
Ennen kuulemattomien kappaleiden lisäksi Vital tarjoaa Van Der Graaf Generator -faneille myös aivan uudenlaisen soundin ja bändin. Bändin kokoon pano muuttui radikaalisti jo studiolevyllä The Quiet Zone / The Pleasure Dome ja Vitalilla jatkaa sama kokoonpano hieman laajennettuna. Vital lisää Hammillin, Nic Potterin (basso), Graham Smithin (viulu), Guy Evansin (rummut) ydinryhmään sellisti Charles Dickien joka soittaa satunnaisesti myös koskettimia ja erikoisvierailijana VdGG:n vanhan puhallinlegenda David Jacksonin.
Jackson ei kuulunut tässä vaiheessa enää yhtyeeseen, mutta hän vieraili bändin keikalla 16. tammikuuta Lontoossa Marquee -klubilla. Kaikki Vitalin kappaleet on äänitetty tuolta keikalta ja Jackson soittaakin kolmea kappaletta lukuunottamatta kaikilla albumin biiseillä.
Kun kuusi henkisessä yhtyeessä kaksi soittajaa keskittyy akustisiin jousisoittimiin olisi helppo erehtyä kuvittelemaan että bändin uusi linja olisi jonkinlaista hienovaraista kamariproge-hissuttelusta, mutta totuus ei voisi olla kauempana tästä kuvitelmasta. Van Der Graafin uusi soundi Vitalilla on nimittäin odella BRUTAALI. Aina silloin tällöin törmää ristiriitaiseen genre-ristisiitokseen nimeltä proge-punk ja jos johonkin albumiin tämä määritelmä sopii niin juuri Vitaliin. Vitalilla Van Der Graaf törmäyttää järisyttävin lopputuloksin alunperin hienovaraiset ja eeppiset sävellyksensä ja uuden suoraviivaisen, hetkittäin suorastaan väkivaltaisesti päällekäyvän tapansa tulkita noita sävellyksiä.
Paneudun tässä arviossa erityisesti Vitalin tarjoamiin uusiin kappaleisiin.
Levy käynnistyy heti kappaleella jota suurin osa yhtyeen faneista ei ollut koskaan aiemmin kuullut. Aloitusraita ”Ship Of Fools” on edellisen levyn yhteydessä julkaistun sinkun ”The Cat’s Eye” b-puoli (sinkku julkaistiin vain Ranskassa). Suorastaan demoninen ”Ship Of Fool” alkaa raskaalla kitarariffillä jota tukee tamppavaa bassokuvio ja jos kappaleen intro kuulostaa raa’alta niin todella barbaariseksi se muuttuu kun Hammillin vokaalit tullessa mukaan. Hammililla on aina ollut rujot hetkensä laulajana mutta nyt hän suorastaan sylkee sepeliä ja pieree piikkilankaa. Suoraviivaisesti eteenpäin runttaava (vaikka lopussa kuullaankin hieman leijailevampi osuus) ”Ship Of Fools” ei ehkä ole yksi VdGG:n kiinnostavimmista kappaleista, mutta kaikessa vimmaisuudessaan se on erinomainen aloitusraita Vitalille ja kuvaa yleisemminkin varsin hyvin bändin uutta punkahtavaa asennetta. Erityisesti Potterin bassonsoitto on todella rajua kuultavaa ja sen brutaali murina tuo pitkin levyä hetkittäin mieleen tavan jolla bassokitaraa usein kuritetaan Magman ja muiden zeuhl-yhtyeiden musiikissa. Myönnettäköön tosin että Potterin riffit ovat yleensä huomattavasti simppelimpiä kuin zeuhl-mestareiden vastaavat.
”Mirror Image” on aivan ennen kuulematon uusi kappale josta äänitettiin studioversio vasta vuotta myöhemmin Hammillin soololevylle ph7 (1979). ”Mirror Image” on hieman rauhallisempi kappale Jacksonin huilulla maustettuna ja tarjoaa miellyttävän lepotauon korville kaiken muun riehunnan lomassa. Tosin myös ”Mirrot Image” kasvatetaan huippu hetkissään varsin intensiiviseksi ja Hammillin laulu on jälleen ilahduttavan rujoa kuultavaa. ”Mirror Image” ei ole kuulunut ikinä suosikkikappaleisiini ph7 -levyltä mutta Vitalin otteeltaan samaan aikaan progempi ja rockimpi versio toimii hienosti.
”Sci-Finance” on myös uusi kappale ja luultavasti levyn suoraviivaisinta rock-antia. Jos ”Ship Of Fools” oli progea punkahtavalla otteella mennään tässä vielä rujommalle otteelle ja voidaan puhua enemmin punkista progehtavalla otteella. Kantaaottavat sanoitukset pienellä sci-fi -twistillä korostaa tätä vaikutelmaa. Myös tämä kappale päätyi lopulta Hammillin soololevylle. Siihen tosin meni peräti kymmenen vuotta. Se kuullaan nimittäin vuoden 1988 In A Foreign Town levyllä erittäin radikaalisti uudistettuna versiona nimellä ”Sci-Finance (Revisited)”.
”Door” äänitettiin alunperin The Quiet Zone/The Pleasure Domelle, mutta se jäi lopulta pois albumilta. Eikä ihme sillä kappale ei ole kovin kummallinen. Kiinnostavin kohta lienee kun bändi kappaleen loppumetreillä vaihtaa yllättäen junnaavasta temmosta huomattavasti kiihkeämpää kaahaukseen. Tämä ei kuitenkaan tylsähköä kokonaisuutta onnistu pelastamaan.
Viimeinen uusi kappale on ”Urban” jonka keskellä kuullaan keskiosa VdGG:n vanhasta sotahevosesta ”Killeristä”. ”Urban sävellettiin alun perin hieman ennen Godbluffin (1975) äänittämistä, ja sitä esitettiin silloin tällöin keikoilla vuonsina 1974-75. Studiolevylle asti ”Urban” ei kuitenkaan koskaan päätynyt. ”Urban” alkaa jännällä synkopoidulla rumpukuviolla jonka päälle pikku hiljaa rakennellaan melodisia elementtejä kitaralla ja viululla. Lopulta Jacksonin saksofonikin tulee mukaan, mutta pääosassa on koko ajan Evansin rummut ja Potterin muriseva basso. ”Urbanin” tuo tyyliltään mieleen etenkin World Recordin kappaleet vaikka kappale huomattavasti rupisemmalla soundimaailmalla läpi vedetäänkin.
Uusien kappaleiden joukossa kuullaan tietenkin myös mielenkiintoisia tulkintoja yhtyeen vanhoista ja levyiltä tutuista kappaleista. Mukana on jopa hieman runsaaseen seitsemän minuutin katkela Pawn Hearts -levyn hullusta spektaakkelista ”A Plague of Lighthouse Keepers”. Kappaleesta ei oltukaan kuultu aiemmin minkäänlaisia liveversioita joten tämä pieni pätkä oli varmasti ilmestyessään VdGG-faneille erittäin tervetullut yllätys. Hammill on laulajana kovassa iskussa tässäkin kappaleessa ja ”A Plague Of Lighthouse Keepersin” vaativissa lauluosuuksissa hän siirtyy vaivattoman oloisesti puolifalsetista karskiin karjuntaan ja takaisin. ”Lighthouse Keeperisistä siirrytään suoraan ilman taukoa kelpo tulkintaan Godbluff -levyn ”Sleepwalkersista”.
Myös edellisen studiolevyn yhdestä kohokohdasta ”Last Frame” kuullaan kolmella minuutilla kasvatettu todella korski tulkinta laajennettuine soolo-osioineen joka pyyhkii lattiaa levyversiolla. Olen aina ajatellut että The Quiet Zone/The Pleasure Domen tuotanto on vähän liian siloiteltu ja Vitalin versio ”Last Framesta” puoltaa tätä näkökulmaa.
Vanhin Vitalilla kuultava kappale on eeppinen versio vuonna 1970 H to He, Who Am the Only One levyllä debyyttinsä saaneesta ”Pioneers Over c:stä”. Alun perin 12 minuuttinen kappale venynyt peräti 17 minuuttiseksi pidennettyjen soolo-osuuksien ansiosta. Periaatteessa sovitus on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä studioversiossa, mutta koska kosketinosuudet on korvattu paitsi Hammillin rujosti soivalla sähkökitaralla sekä sellolla että viululla on lopputulos kiinnostavasti erilainen. Rajumpi ja synkempi. Kappaleen loppurytistys Smithin viulunvingutteluineen on upea. Hammillin ilkeäksi murinaksi muuttuvat vokaalit ovat myös melkoista kuultavaa vaikka välillä tuntuu että ehkä hän on keikan myötä hieman menettänyt parasta terää äänestään. Myöskään ”Pioneer Over c:tä” ei alkuperäinen kokoonpano ollut soittanut koskaan livenä joten Vitalin tulkinta on sen ensimmäinen liveversio.
Tehokkain vanhoista kappaleista on kuitenkin lähes kymmenen minuuttinen ”Still Life” vuoden 1976 saman nimiseltä albumilta. Loputtoman elämän kirousta manaava lähes kymmenen minuuttinen ”Still Life” käynnistyy viulun ja sellon säestämällä Hammillin laululla ja tällä introlla VdG tulee lähimmäs sitä kamarirock-bändi jollaiseksi sen olisi voinut äkkiseltään muuttuneen pelkkää soittajalistaa silmäillessä. B-osassa Potterin rupisen bassosoundin rävähtäessä stereokuvaan Evansin tiukan rumpukompin kera ja Hammillin alkaessa sahaamaan ruosteisesti soivaa sähkökitaraansa se on kuitenkin bye bye kamarimusiikki ja welcome to the punk rock city. Hienovaraiseksi ”Still Lifen” tulkintaa ”Vitalilla” ei voi sanoa, mutta voimakas se on!
Levy päättyy energiseen rock-biisiin ”Nadir’s Big Change” joka kuultiin alunperin Hammillin saman nimisellä vuoden 1975 sooloalbumilla. Yhtye loihtii tähän biisiin todella tuhdin äänivalllin ja myös tämä kappale nousee paremmin oikeuksiinsa liveversiona kuin hillitympänä albumisovituksena.
Vital on jäänyt hieman unohdetuksi livealbumiksi. Ehkä siksi että se on tyylillisesti hieman väliinputoja. Monille progressivisen rockin ystäville se yksinkertaisesti on liian brutaalia ja väkivaltaista kuultavaa. Eikä ihme sillä yhtyettä mainostettiin Vitalin aikoihin historian ”äärimmäisimpänä” livekokemuksena eikä tämä todellakaan ole pelkkää mainos-hypeä. Esimerkiksi 70-luvun raskaimmat hevibändit kuulostavat aivan muniinpuhaltelulta Vitalin raivoon verrattuna. Punk-bändit taasen pärjäsivät ehkä energiassa ja raivossa, mutta heidän soinnissaan ei ollut samanlaista tuhtia raskautta jota Hammill ja kumppanit selloineen ja viuluineen onnistuivat generoimaan. Ehkä Vitalin mainetta on vahingoittanut myös joidenkin julkaisuversioiden sumea soundimaailma, mutta tätä puolta vuoden 2005 remasteroitu CD korjaa suht mukavasti.
Yllättävää kyllä joidenkin lähteiden mukaan Vital myi paremmin kuin yksikään aikaisempi Van Der Graaf Generatorin albumi. Tästä huolimatta taloudelliset paineet kävivät liian suuriksi ja pahasti velkaantunut yhtye päätti toimintansa pian Vitalin julkaisun jälkeen tehtyään vielä yhden lyhyen kiertueen. Van Der Graaf Generato palasi seuraavan kerran vasta vuonna 2005 klassisen kokoonpanon reunionin myötä.
Vital on ainutlaatuinen livealbumi ja erinomainen osoitus Van Der Graaf Generatorin arvaamattomasta vaarallisuudesta konserttitilanteissa.
Parhaat biisit: ”Ship Of Fools”, ”Still Life”, ”Last Frame”, ”Mirror Images”, ”Pioneers Over C”, ”Sci-Finance”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Ship of Fools” 6:44
- ”Still Life” 9:44
- ”Last Frame” 9:05
- ”Mirror Images” 5:51
- ”Medley: A Plague of Lighthouse Keepers / The Sleepwalkers” 13:43
- ”Pioneers Over c”17:08
- ”Sci-Finance” 6:13
- ”Door” 5:30
- ”Urban / Killer / Urban” 8:18
- ”Nadir’s Big Chance” 3:59
Muusikot:
Graham Smith: viulu Nic Potter: bassokitara Peter Hammill: vokaalit, kitara, koskettimet Guy Evans: rummut Charles Dickie: sello, koskettimet David Jackson: saksofonit, huilu
Tuottaja: Guy Evans
Levy-yhtiö: Charisma
Pienemmät Purot 
Vastaa