Levyarvio: Camel – A Live Record (1978)

A Live Record on Camelin ensimmäinen livealbumi.

70-luvun lopulla tupla-livet alkoivat olla rutiinia vähänkin suurempien rock-bändien kohdalla ja sellaisen pääsi lopultakin julkaisemaan myös vuonna 1971 perustettu progea soittava brittibändi Camel. Useimmat livealbumit perustuvat yhden kiertueen aikana soitettuun materiaaliin, mutta A Live Record kokoaa kasaan yhtyeen historiaa useamman vuoden ajalta ja levyllä soittaa yhtyeen kaksi eri kokoonpanoa.

Alkuperäisessä vinyylijulkaisussa ensimmäinen levyn on omistettu pääosin bändin silloiselle kokoonpanolle joka oli juuri kiertänyt 1977 julkaisemansa Rain Dances levyn tiimoilta. Rain Dances -kiertueella äänitettyssä neljässä kappaleessa soitti Camelin alkuperäiset jäsenet Andrew Latimer (kitara, laulu), Pete Bardens (koskettimet), Andy Ward (rummut) sekä äskettäin yhtyeeseen liittyneet tuoreet jäsenet, aiemmin Caravanissa ja Hatfield And The Northissa soittanut basisti/vokalisti Richard Sinclair ja ex-King Crimson -mies Mel Collins puhaltimissa.

B-puoliskolla taasen kuullaan vielä yksi Rain Dances -kiertueen kappale ”Skyline” sekä kaksi vuonna 1974 äänitettyä kappaletta ”Ligging At Louis’” (Bardensin säveltämä kappale Mirage-levyn ajoilta, mutta josta ei ole studioversiota) ja eeppinen yli 14 minuuttinen ”Lad Fantasy”. Kaksi viimeksi mainittua soittaa tietenkin Camelin alkuperäinen kokoonpano basisti Doug Fergusonin kera.

Koko toinen vinyyli on omistettu Camelin menestyneimmälle levylle eli vuoden 1975 The Snow Goose  jonka yhtyeen alkuperäinen nelikko soitti kokonaisuudessaan lokakuussa Royal Albert Hallissa London Sympony Orchestran kera. Orkesteria johti alunperin The Snow Gooselle orkestraatiot tehnyt avantgarde-säveltäjä David Bedford joka flirttaili progen kanssa välillä omilla levytyksilläänkin.

The Snow Goosen instrumentaalinen musiikki toimii hyvin liveversionakin ja sen varsin hillitytyt sävellykset saavat livenä aivan uutta potkua ja voimaa joita studioversiosta mielestäni jäi hieman uupumaan. Etenkin Latimerin kitara soi purevammin ja Wardin rummut jytisevät tehokkaammin ja tuntuu että hän myös soittaa enemmän ja monimutkaisempia fillejä kuin varovaisessa studioversiossa. Vaikka The Snow Goosen -liveversiota nostaa erityisesti nimenomaan bändin aiempaa särmikkäämpi työskentely niin myös sinfoniaorkesteri tulee hetkittäin esiin selvemmin kuin studioversiossa ja ilmeisesti orkesterisovituksia on hieman uusittu ja jopa laajennettu tätä versiota varten. 

The Snow Goosen liveversio ei ole ehkä soundeiltaan ja sovituksiltaan aivan yhtä hallittu kokonaisuus kuin studioversio, mutta itse nautin sen verevyydestä ja pidän sitä definitiivisenä versiona kyseisestä teoksesta. Livenä lumihanhi pääsee lopultakin kunnolla lentoon!

Uljaan The Snow Goosen sijasta omasta mielestäni A Live Recordin kiinnostavin osuus on kuitenkin ensimmäisen levyn neljä kappaletta joissa soittaa yhtyeen tuore kokoonpano. Tuo ryhmä oli nimittäin uultavasti Camelin historian kovin mitä soittotaitoihin tulee.

Tämän osuuden kirkkain tähti on aiemmin on huilua ja saksofoneja soittava Mel Collins. Collins soittaa siellä täällä villejä ja energisiä sooloja jotka tuovat Camelin välillä vähän turhan sisäsiistiin musiikkiin särmää. Erityisesti hän loistaa Camelin ehkäpä monimutkaisimmassa kappaleessa “Lunar Seassa” joka on yksi levyn kohokohdista. 

Toinen huippuhetki on versio debyyttilevyn voimaannuttavasta anthemista “Never Let Go”. Yleisesti ottaen A Live Recordin tulkinnat kappaleista on suht konservatiivisia ja uskollisia alkuperäiselle, mutta “Never Let Go’ssa” bändi irrottelee kunnolla pitkillä sooloosuuksissa. Kappaleen sooloilu menee eksessiivisen puolelle tosin siinä vaiheessa kun myös basisti Richard Sinclair kiskaisee kehiin soolon. Ei niin että hänen bassosoolonsa sinänsä olisi huono, mutta hieman kappaleen momentumia se torppaa.  Muuten täytyy sanoa että Sinclairin bassottelu on kappaleessa mahtavaa kuultavaa ja hän antaa vahvaa taustatukea aktiivisisella soitollaan muille sooloilijoille. Hänen bassonssa on myös ilahduttavasti miksattu hyvin selkeästi esiin. Turhasta bassosoolosta huolimatta ”Never Let Go’n” liveversio pyyhkii lattiaa alkuperäisellä studioversiolla.

Tuoreimman kokoonpanon soittamana kaikki kuulostaa paremmalta jo pitkälti myös siksi että päävastuu laulusta on siirretty jo Camelissa aikoinaan vokaaleillaan ihastuttaneelle Sinclairille. Tämä oli hyvä siirto sillä Sinclair on selvästi parempi laulaja kuin kukaan Camelin alkuperäisistä jäsenistä jotka lauloivat lähinnä pakon edessä.  Yleisesti ottaen onkin kiinnostavaa miten paljon uudet kaverit Sinclair ja Collins nostavat koko yhtyeen tasoa. Ylivertaisina muusikoina he inspiroivat varmasti vanhaa kaartia pistämään parastaan. Toki Camel olisi ilman uusia vahvistuksiakin ollut vuosien kiertämisen jälkeen vahva yhtye vuonna 1977 jolloin he vielä olivat koherentti ja inspiroitunut yksikkö Fergusonin loikkausta lukuunottamatta.

Soundeiltaan A Live Record ei ole mikään esimerkki tapaus erinomaisesti äänitetystä livealbumista, mutta vaikka soundit ovat hetkittäin hieman ohkaiset ja ponnettomat eivät ne tunnelmaa missään vaiheessa liikaa väljähdytä.

A Live Recordista vuonna 2002 ilmestynyt remasteroitu ja laajennettu CD-painos lisää levylle peräti 7 kappaletta. Näistä suurin osa on bändin 1977 kokoonpanon soittamia kappaleita Rain Dances -levyltä. Kappaleita ei jätetty alunperin pois siksi että niiden tulkinnoissa tai soundeissa olisi ollut mitään vikaa vaan koska niitä pidettiin liian tuoreina julkaistavaksi koska Rain Dances oli vasta äskettäin saatu kauppojen hyllyille. Toisaalta tilasyytkin ovat näytelleet luultavasti osansa tässä. Tuplavinyylillekään kun ei paljon yli 97 (joka oli alkuperäisen A Live Recordin kesto) minuuttia enempää musiikkia kannata survoa. Laajennettu 138 minuuttinen A Live Record on ehdottoman kannatettava hankinta vaikka se entisestään lisääkin kokonaisuuden sillisalaattimaista vaikutelmaa.

A Live Record on hieno yhteenveto Camelin historiasta vuoteen 1977 (vaikkakin painottuen vuosien 1975-1977 levyihin). Eri kokoonpanojen ja eri vuosilta kokoon karsittujen biisien takia siinä on hieman best-of -levyn tuntua todellisen koherentin livelevyn sijasta, mutta siitä huolimatta se ainakin osoittaa tehokkaasti miten pätevä livebändi Camel oli parhaina vuosinaan. 

Parhaat biisit: ”First Light”, ”Unevensong”, ”Lunar Sea”, ”Never Let Go”, ”Rhyader Goes To Town”, ”The Snow Goose”, ”Migration”, ”Dunkirk”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Kappaleet

A-puoli

1. Never Let Go (7:21)
2. Song Within A Song (7:01)
3. Lunar Sea (8:56)

B-puoli

1. Skylines (5:38)
2. Ligging At Louis’ (6:34)
3. Lady Fantasy (14:15)

C-puoli

1. The Great Marsh (1:45)
2. Rhayader (3:07)
3. Rhayader Goes To Town (5:13)
4. Sanctuary (1:09)
5. Fritha (1:23)
6. The Snow Goose (3:02)
7. Friendship (1:35)
8. Migration (3:52)
9. Rhayader Alone (1:47)

D-puoli

1. Flight Of The Snow Goose (2:59)
2. Preparation (4:10)
3. Dunkirk (5:26)
4. Epitaph (2:35)
5. Fritha Alone (1:22)
6. La Princesse Perdue (4:46)
7. The Great Marsh (1:50)

2002 CD-julkaisun bonus-kappaleet:

• First Light (5:27)
• Metrognome (4:23)
• Unevensong (5:36)
• Raindances (2:33)
• Chord Change (6:52)
• The White Rider (8:48)
• Another Night (6:35)

Muusikot:

Andrew Latimer: kitara, huilu, vokaalit Peter Bardens: koskettimet Doug Ferguson: bassokitara Richard Sinclair: bassokitara, vokaalit Andy Ward: rummut, perkussiot Mel Collins: saksofonit, huilu

Tuottaja: Rhett Davies & Camel

Levy-yhtiö: Decca