Vastavirtaan osa 16: Wigwam – Dark Album (1977)

Vastavirtaan-sarjassa Saku Sipi arvioi proge-levyjä joilla on alan harrastajien piirissä kyseenalainen ellei jopa halveksuttu maine.

Saku on eri mieltä!


Dark Album on Wigwamin seitsemäs studioalbumi vuodelta 1977.

Wigwamin kolmas inkarnaatio (Jim Pembroke, Pekka ”Rekku” Rechardt, Måns ”Mosse” Groundstroem ja Ronnie Österberg) saavutti suurta kaupallista suosiota Nuclear Nightclub (1975) -albumillaan ja herätti ulkomaillakin sen verran kiitettävää kiinnostusta, että yhtye solmi levytyssopimuksen Englantilaisen Virgin Recordsin kanssa. Wigwam äänittikin seuraavan albuminsa Lucky Golden Stripes and a Starpose (1976) Britteinsaarilla. Albumin äänityssessiot sujuivat vähintäänkin erikoisissa merkeissä Virgin Recordsin hengittäessä niskaan ja vaatien hittikappaleita. Myöskään tuotanto- ja äänitysryhmä ei ollut tehtäviensä tasalla, joka vaikeutti myös sessioiden edistymistä. Lucky Golden Stripes saatiin kauppoihin keväällä 1976, mutta se ei onnistunut saamaan osakseen samanlaista suosiota, kuin edeltäjänsä. Alkuvuodesta 1977 yhtye lähti vasta perustetulle Finnlevyn studiolle äänittämään seuraavaa studioalbumiaan, jonka nimeksi lätkäistiin Daemon Duncetan’s Request. Valmis albumi ei kuitenkaan kelvannut Virgin Recordsille, joten yhtyeen oli äänitettävä se osittain uudestaan. Näihin aikoihin Wigwam jäi myös ilman vakituista kosketinsoittajaa, kun Heikki ”Pedro” Hietanen erosi kesken albumin äänitysten. Wigwam sai albumin toiset sessiot päätökseen kesällä 1977 ja siinä vaiheessa levyn nimikin oli muuttunut Dark Albumiksi. Albumi ei kuitenkaan vieläkään kelvannut Virgin Recordsille ja yhtiö päätti Wigwamin levytyssopimuksen. Niinpä Dark Album julkaistiin vain Suomessa Love Recordsilla.

Levy rytkitään käyntiin hulppeasti rokkaavalla ”Oh Marlene!” -kappaleella, joka on laulaja/kosketinsoittaja Jim Pembroken käsialaa. Kappale saattaa hyvinkin olla Wigwamin hienoin aloituskappale tarttuvien melodioidensa kuin myös bändin upean soittosuorituksen ansiosta. Ainoa huomautus tämän biisin kohdalla on Pembroken ystävän, tuolloin vielä suht tuntemattoman Timo Kojon taustalaulu, joka kuulostaa hieman epävireiseltä. Onneksi se ei näyttele ratkaisevan tärkeää osaa kappaleessa.

Seuraavaksi kappale, joka teki minusta Wigwam-fanin: ”Cheap Evening Return”, Rekku Rechardtin säveltämä ja Jim Pembroken tekstittämä veisu on sitten kertakaikkiaan käsittämättömän upeaa kuultavaa! Rechardtin kauniin melodinen sävellys yhdistettynä Pembroken karmaisevan komeaan laulusuoritukseen tekee tästä yhden parhaista kotimaisista rock-kappaleista.

Myös kolmas kappale ”The Item is the Totem” on taattua Wigwam-laatua. Erityismaininnan ansaitsevat Rechardtin komea soolo, kuin myös rumpali Österbergin upeat kilistelyt ja kolistelut ja yleisestikin erittäin hieno soittosuoritus!

A-puolen päättää lyhyt, mutta sitäkin upeampi ”The Silver Jubilee”. Kappaleella soittaa vanha tuttu Jukka Gustavson, joka vetäisee mahtavan ja kappaleen keston huomioon ottaen melko pitkän urkusoolon.


Lue myös: Levyarvio – Wigwam: Being (1974)

Albumin B-puolen aloittaa hauskasti nimetty ”Horace’s Aborted Rip-off Scheme”. Ja melko hauskan kuuloinen on itse kipalekin. Varmalla otteella eteenpäin laukkaava ja Pedro Hietasen upealla kosketinsoitinkuviolla höystetty kappale on oikein nautinnollinen perus Wigu-ralli.

Kuudes kappale, Rechardtin säveltämä ”The Big Farewell” edustaa ehdottomasti niin albumin, kuin koko yhtyeenkin parhainta materiaalia. Biisi taitaa myös olla albumin musiikillisesti kunnianhimoisinta antia. Erityisen upeita kappaleessa ovat rauhalliset väliosat säkeistöjen välissä.

Toiseksi viimeinen kipale ”The Vegetable Rumble” edustaa albumin suoraviivaisinta ja raskaimmin rokkaavaa antia. Ja tekee sen pirun hyvin! Bändi hoitaa tonttinsa tässä menopalassa upealla intensiteetillä ja erityisesti Österbergin upean kreatiivinen rumpalointi ja Rekun välivinguttelut nostavat tämänkin kappaleen albumin parhaiden rallien kastiin.

Albumi laitetaan pakettiin Jim Pembroken upealla balladilla ”Helsinki Nights”, jossa Jimin upea lauluääni pääsee todenteolla oikeuksiinsa. Jo pelkästään tämän seikan ansiosta tämäkin biisi menee heittämällä levyn hienoimpien hetkien sekaan. Mikä upea tapa päättää yhtyeen siltä erää viimeinen albumi!

Dark Albumin CD-versiolla on bonuskappaleina levylle alunperin kaavaillut ”Grass for Blades” sekä albumin ensimmäisen version nimikappale ”Daemon Duncetan’s Request”, joista varsinkin ensinmainittu on yksi yhtyeen parhaita kappaleita ja peittoaa upeine kosketin- sekä kitarasooloineen Pembroken ensimmäiseltä soololevyltä löytyvän alkuperäisen version melko suvereenisti. Myös jälkimmäinen kappale on oikein mukiinmenevä ralli, jossa on mitä hienoin haitarisoolo by Pedro Hietanen.

Dark Albumin julkaisun jälkeen Wigwamin toiminta hiipui hiipumistaan, kunnes loppui kokonaan vuonna 1979.

Dark Album on harmittavan vähälle huomiolle jäänyt suomalaisen rockmusiikin mestariteos. Albumi ei aikanaan saanut lainkaan listasijoitusta Suomessa eikä se ole myöhemminkään juuri saanut ansaitsemaansa suitsutusta.

Parhaat biisit: ”Cheap Evening Return”, ”The Big Farewell”, ”The Vegetable Rumble”, ”Helsinki Nights”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: SAKU SIPI


Muut Vastavirtaan -sarjan artikkelit löydät täältä >

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: