Levyarvio: Peter Hammill – The Silent Corner and the Empty Stage (1974)

The Silent Corner and the Empty Stage Van Der Graaf Generatorin vokalistin Peter Hammillin kolmas sooloalbumi.

hammill_1974Kaksi Hammillin ensimmäistä soololevyä Fool’s Mate (1971) ja Chameleon in the Shadow of the Night (1973) sisälsivät yksittäisiä hienoja kappaleita, mutta eivät kokonaisuuksina olleet vielä täysin vakuuttavia. The Silent Corner and the Empty Stagen myötä tämä muuttui ja Hammillin sooloura otti todella tulta alleen. Jos ei kaupallisesti niin ainakin taiteellisesti. The Silent Corner on nimittäin erittäin vahvaa työtä alusta loppuun saakka.

Levyn ensimmäinen puoliskon kappaleet ovat pääosin Hammillin yksin kotistudiossaan soittamia, mutta b-puolella apuun tulevat vanhat Van der Graaf Generator -toverit kosketinsoittaja Hugh Banton, rumpali Guy Evans ja puhallinsoittaja David Jackson. Vaikka b-puoli onkin The Silent Cornerin se vahvempi puolisko ei a-puoli kuitenkaan pahasti jää sen jalkoihin. Yllättävän vaikuttavaa mekkalaa Hammill saa aikaiseksi yksinäänkin. Tai lähes yksinään. Hugh Banton nimittäin auttelee koskettimissa ymmärtääkseni levyn kaikissa kappaleissa. Levyn herkkä, mutta ei todellakaan sentimentaalinen, raita ”Wilhelmina” joka on kirjoitettu Guy Evansin vastasyntyneelle tyttärelle saattaa tosin olla kokonaan Hammillin yksinään soittama. Tuon kaltaisen kappaleen olisi helppo vajota sentimentaalisiin latteuksiin, mutta Hammill ei tietenkään moiseen sorru kuten tämäkin ote sanoituksista osoittaa:

Willie, you are the future; all our lives, in the end,
Are in your hands. Life’s hard now — you know,
It gets harder, and hope is but a single strand;
We pass it on and hope you’ll understand….
We know that we do it wrong, we’re not so strong
And not so sure at all; groping in our blindness,
We may seem big now but, really, we’re so small
And alone and searching for a home
in the night.

Yksi levyn huippukohdista on ”Red Shift” joka äänitettiin jo itseasiassa edellisen levyn sessioiden aikaan mutta remiksattiin The Silent Corneria varten. Hammill käyttää kappaleessa tähtitieteellistä punasiirtymä-käsitettä kuvaamaan ihmisen etääntymistä muusta maailmasta. Musiikillisesti kappale etenee raivoisan vastustamattomalla tavalla. Evansin rummut potkivat kappaletta jatkuvasti eteenpäin, Jackson tuuttailee saksofoniaan villin atonaalisesti, kosmiset syntetisaattorisoundit puhkovat suhisten äänikuvaa kuin meteoriitit avaruutta ja kaiken yllä karjuu Hammillin intensiiviset vokaalit. 

Eikä tässä vielä kaikki: kappaleen loppupuolella mukaan liittyy Spirit-yhtyeen Randy Californian sähkökitaar joka soi läpi VdGG-nelikon luoman äänimyrskyn lähes dronemaisesti valittaen tuoden kappaleeseen toisen vahvan emotionaalisen kiintopisteen Hammillin äänen rinnalle. (Erikoinen fakta: Randy söi Hammillin mukaan muutaman tunnin äänityssession aikana noin parikymmentä sitruunaa).  

Lähes holtittomasti hetkittäin pauhaava ”Red Shift” on kuin jokin muinainen kone joka täyteen vauhtiin kiihdyttyään ravistaa itsensä lähes kappaleiksi. Tarkkaa ja hienovaraista musiikkia tämä ei todellakaan ole, mutta sitäkin intohimoisempaa ja sykähdyttävämpää.

silentcorner_takakansi
Levyn takakansi.

Niin hieno kokonaisuus kuin The Silent Corner onkin niin 12 minuuttinen ”A Louse is not a Home” on kuitenkin levyn se todellinen mestariteos. ”A Louse is not a Home” oli tarkoitettu VdGG:n Pawn Heartsia seuraavalle levylle, mutta yhtyeen luhistuessa päätyi kappale tälle levylle. On onnekasta että VdGG:n jäsenten välit eivät yhtyeen haaksirikossa kuitenkaan särkyneet joten koska koko nelikko on koossa kappaleessa voidaan realistisesti olettaa että lopulta saamamme versio on suht lähellä sitä mitä se olisi ollut VdGG-levylläkin. Ja ah mikä kappale ”A Louse is not a Home” onkaan! ”A Louse is not a Home” kuuluu helposti sekä Hammillin että VdGG:n yhteenlasketun valtavan kappalekatalogin parhaimmistoon. ”A Louse Is Not A Home” tarjoilee huikeaa dynamiikkaa ja draamaa. Kappale vaihtelee kirjaimellisesti Hammillin yksinään kuiskailemista vokaaleista valtavalla voimalla hyökyvään koko bändin voimin iskevään sähköiseen myrskyyn. Hammillin ärjyvä ääni saavuttaa kappaleessa aivan uuden vihaisen tason ja piiskaa kuulijaa läpi musiikin kuin ruoska. Niin monipuolisesti ja äärimmäisesti kuin Hammill oli ääntään käyttänyt jo uransa aiempina vuosina tuntuu että hän löysi ”A Louse is not a Homessa” todellakin vielä seuraavan tason. Tätä tyyliä hän tulisi viemään lähivuosina vieläkin pidemmälle. Kappaleet sanoitukset ovat viiltävät ja uivat Hammillille tyypillisesti eksistentialistisen angstin syvissä ja tummissa vesissä.

And people are imaginary, nothing else exists
Except the room I’m sitting in,
And, of course, the all-pervading mist —
Sometimes I wonder if even that’s real …
Maybe I should de-louse this place;
Maybe I should de-place this louse;
Maybe I’ll maybe my life away
In the confines of this silent house.
Sometimes it’s very scary here; sometimes it’s very sad;
Sometimes I think I’ll disappear; sometimes I think …

Vuosi 1974 oli Hammillille hedelmällinen sillä vain puolta vuotta myöhemmin The Silent Corner and the Empty Stagen jälkeen hän julkaisi seuraavan studiolevynsä In Cameran joka on vielä edeltäjäänsä hieman parempi. Hammill oli liekeissä! Ja VdGG:n paluukin häämötti jo horisontissa…

Parhaat biisit: ”Modern”, ”Forsaken Gardens”, ”Red Shift”, ”A Louse Is Not A Home”

Arvosana: ****½

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös Johannes Ojansuun näkemys levystä täältä >


Kappaleet:

  1. ”Modern” – 7:28
  2. ”Wilhelmina” – 5:17
  3. ”The Lie (Bernini’s Saint Theresa)” – 5:40
  4. ”Forsaken Gardens” – 6:15
  5. ”Red Shift” – 8.11
  6. ”Rubicon” – 4:11
  7. ”A Louse is Not a Home” – 12:13

Muusikot:

Peter Hammill: vokaalit, sähkö – ja akustiset kitarat, piano, harmooni, Mellotron, bassokitara (1, 2, 6) Hugh Banton: urut, bassopedaalit ja bassokitara (3, 4, ja 7), koskettimet, taustavokaalit (3-5,7) Guy Evans: perkussiot, rummut (4-5, 7) David Jackson: huilu, alto-, tenori-, ja sopraanosaksofonit (4-5,7) Randy California: sähkökitara (5)

Tuotanto: Peter Hammill

Levy-yhtiö: Charisma


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: