Third on vuonna 1966 perustetun Soft Machinen kolmes studioalbumi.
Soft Machine eli turbulenttia vaihetta Thirdin aikoihin. Kosketinsoittaja Mike Ratledgen (s.1943) ja edellisellä levyllä bändiin liittyneen basisti Hugh Hopperin (1945-2009) välit rumpali/vokalisti Robert Wyattiin (s.1945) kanssa olivat kiristyneet. Ongelmia aiheutti erityisesti musiikilliset erimielisyydet. Ratledge ja Hopperin halusivat keskittyä monimutkaiseen ja vahvasti jazziin kallellaan olevaan instrumentaalimusiikkiin kun taas Wyattin olisi halunnut suosia hieman simppelimpää ja laulupitoisempaa linjaa. Kolmikon välillä oli kuitenkin myös henkilökohtaisia ongelmia mitkä ainakin osittain johtuivat Wyattin runsaasta alkoholinkäytöstä joka teki hänen käytöksestään välillä sietämätöntä. Bändin tuorein jäsen puhallinsoittaja Elton Dean (1945-2006), jolla oli vahva kokeellisen jazzin tausta, asettui myös Ratledgen ja Hopperin linjalle. Wyattin jäi yksin taistelemaan oman visionsa puolesta ja tunsi olonsa yhä tukalammaksi.
Thirdillä Soft Machine jättää lähes kaikin tavoin taaksensa edellisillä levyillä vielä mukana olleet pop-vaikutteet eikä psykedeliastakaan juuri enää ole jäljellä kuin ohuita muistumia bändin siirtyessä kohti omintakeista jazz-rock -tyyliä. Aiempien levyjen pirstalaiset, pienistä paloista koostuvat suitet vaihtuivat myös pidempiä kaaria suosiviin kappaleisiin. Third onkin massiivinen kokonaisuus. Levy julkaistiin alunperin tuplavinyylinä ja jokaisella levynpuoliskolla oli vain yksi lähes kaksikymmentä minuuttinen kappale. Aivan vastaavaa ei ollut tietääkseni mikään bändi tehnyt aiemmin vaikka toki Thirdin jazz-rock -kilpailija Miles Davisin uraauurtava Bitches Brew sekin oli tuplalevy ja sisälsi myös kestoltaan mittavia kappaleita.
Third käynnistyy utuisesti Hugh Hopperin säveltämällä ”Faceliftillä” joka on yhdistetty kahdesta livenä yleisön edessä äänitetystä osiosta joihin on studiossa tehty joitakin lisäyksiä. 19 minuuttinen, hyvin kokeellinen kappale, alkaa avantgardistisilla urkupörinoillä ja droneilla. Hitaasti vaikertaen kappale kasvaa alun äänitehostemaisesta murinasta musikaalisemmaksi. Noin viiden minuutin tienoilla mahtavan Lowrey-uruilla soitetun riffin esitelee lopulta kappaleen hienon teeman Wyattin rumpujen tullessa mukaan. Elton Deanin rupiset saksofonit antavat vielä oman särmikkään panoksensa kappaleen soundille joka on jo ennestään kuin yhtä arpikudosta. Jos jotain musiikkikappaletta voi kuvata sanalla rouhea niin ”Faceliftia”. Kappaleen toinen puolisko on vahvasti kallellaan free jazziin ja etenkin Deanin saksofoni dominoi musiikkia komeasti.
Seuraavaksi vuorossa oleva ”Slightly All The Time” on pääosin Ratledgen sävellys (Hopper antoi panoksensa muutamaan kohtaan) ja vahvasti kallellaan avantgardistiseen jazziin sekin. Vaikka sävellys on kosketinsoittajavirtuuosi Ratledgen työtä on kappaleessa hänen urkujaan keskisemmässä roolissa saksofoni ja huilu jota vierailee soittamassa Jimmy Hastings. Elton Dean varastaa kuitenkin shown intensiivisellä ja taitavalla soitollaan eikä jää epäselväksi että hän oli ehdottomasti yksi sukupolvensa kovimpia britti-puhallinsoittajia. Kappale svengaa maukkaasti 11/4 ja 11/8 tahtilajeissa ja osoittaa että vaikka Robert Wyattin sydän oli ehkä toisaalla ei hänellä tuntunut olevan suuria ongelmia pysyä muun bändin mukana monimutkaisimmissakaan kappaleissa. Päin vastoin: Wyattin soitto kautta levyn taitavaa ja eleganttia.
Lue myös: Soft Machine – Fourth (1971)
Levyn ainoa laulettu kappale on Robert Wyattin säveltämä 19 minuuttinen ”Moon In June” jossa hän tajunnanvirtamaisesti purkautuu omasta elämästään. Vokaaleista huolimatta ei siis mitään varsinaista pop-matskua tämäkään kappale. Wyatt toteutti ”Moon In Junen” pitkälti yksinään. Ainakin osittain ilmeisesti siksi että muut jäsenet eivät yksinkertaisesti olisi halunneet osallistua sen tekemiseen. Kolmeen osaan jakautuvan kappaleen ensimmäisessä osassa, joka kestää noin kymmenen minuuttia Wyatt soittaa itse kaikki instrumentit (rummut, basson, koskettimet) ja vokaalit ovat kokoajan keskeisessä roolissa. Tästä siirrytään vauhdikkaaseen toiseen osaan jossa koko bändi tulee mukaan. Tämä instrumentaaliosuus onkin kaikessa riehakkuudessaan upeaa kuultavaa vaikka liveversiot usein olivatkin vielä energisempiä. Kappale päättyy atonaalisen kolmanteen osuuteen jossa kuullaan vierailija Rab Spallin kappaleesta irrallaan soittamaa viulua jota on sitten välillä nopeutettu, välillä hidastettu nauhoja manipuloimalla jotta se saatiin muuhun musiikkiin sopivaksi. ”Moon In June” on hieman turhauttava kokonaisuus koska siinä on joitakin todella hienoja kohtia, mutta toisaalta kymmenen minuuttinen lauluosuus hieman laahaa eikä ole soittosuorituksiltaankaan aina ole niin kovin iskevä Wyattin joutuessa soittamaan instrumentteja joita hän ei hallitse erityisen hyvin.
Levyn viimeinen raita ”Out-Bloody-Rageous” on Ratledgen sävellys josta paistaa läpi hänen kiinnostuksensa minimalistiseen musiikkiin. Erityisesti Terry Rileyn vaikutus kuuluu selvänä kappaleen syklistisissä urkukuvioissa ja etu – ja takaperin kulkevissa nauhaloopeissa. Ratledge käyttää kappaleen alkupuolella puhtaampaa kellomaisempaa urkusoundia kuin häneltä yleensä oli totuttu kuulemaan. Viiden minuutin paikkeilla kappale siirtyy jazz-rockmaisen sektioon rytmiryhmän tullessa mukaan Deanin saksofonin kera. Hieman kuuden minuutin jälkeen Ratledge aloittaa tulisen urkusoolon joka on todella kuumottavaa kuultavaa. Useamman minuutin urkusooloilun jälkeen levy rauhoittuu hienoon tunnelmalliseen osuuteen Deanin ottaessa valokeilan sopraanosaksofoninsa kera. Kappaleen lopussa palataan taas tyylikkäästi minimalistisiin tunnelmiin nauhamanipuloidun pianon soittaessa alun teemaa.
Lue myös
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Third on hieno levy ja mielenkiintoinen askel Soft Machinelle uuteen suuntaan. Levyn kappaleet ovat ehkä hieman ylipitkiä, mutta suurin yksittäinen ongelma on kuitenkin sen todella suttuiset soundit. Harvoin kuulee yhtä heikosti äänitettyjä albumia ison levy-yhtiön artistilta ja soundit ovat niin heikot että biiseistä ei yksinkertaisesti saada kaikkia tehoja irti. Vaikutelma on hieman kuin kuuntelisi levyä kotisohvalla, mutta musiikki olisikin soimassa naapurin stereoissa seinän takana. Kappaleista onkin samalta aikakaudelta olemassa huomattavasti paremmalta kuulostavia liveäänitteitä.
Kesäkuussa 1970 ilmestyneellä Thirdillä Soft Machine siirtyi vahvasti kokeellisen jazz-rockin kentälle ja seuraavaksi ilmestyneet vielä upeammat levyt Fourth ja Fifth jatkoivat tämän suuntauksen tutkimista.
Parhaat biisit: ”Facelift” ja ”Slightly All The Time”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Robert Wyatt – Rock Bottom (1974)
Kappaleet
- ”Facelift” 18:45
- ”Slightly All the Time” 18:12
- ”Moon in June” 19:08
- ”Out-Bloody-Rageous” 19:10
Soft Machine
Elton Dean: alttosaksofoni, saxello Mike Ratledge: Hohner Pianet, Lowrey-urut, piano Hugh Hopper: bassokitara Robert Wyatt: rummut, vokaalit, Hammondurut, Mellotron, Hohner Pianet, piano, bass
Vierailijat
Lyn Dobson: huilu, sopraanosaksofoni (1) Jimmy Hastings: huilut, bassoklarinetti (2, 4) Nick Evans: pasuuna (2, 4) Rab Spall: viulu (3)
Tuottaja: Soft Machine
Levy-yhtiö: CBS / Columbia
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti