Klassisesti koulutettu puhallinsoittaja Lindsay Cooper tunnetaan erityisesti avantproge-yhtye Henry Cow’sta, mutta hänellä oli merkittävä rooli myös pelkästään naisista koostuvassa Feminist Improvising Groupissa sekä kaksi levyä tehneessä News From Babelissa.
Cooper oli myös erittäin merkittävä hahmo siinä mielessä, että hänen virtuoosimainen fagotinsoitonsa inspiroi monia soittajia siinä määrin, että tuosta, rock-musiikin piirissä niin harvinaisesta, instrumentista tuli melkeinpä tavaramerkki kamarimusiikkihenkisen avantprogen puolella.
Soolouransa Cooper aloitti vuonna 1981 säveltämällä musiikin elokuvaan The Song Of The Shirt joka julkaistiin levyllä Rags. Cooperin sooloura keskittyikin pitkälti musiikkiin jota hän sävelsi elokuvien, teatterin tai modernin tanssin taustalle. Cooperin taidemusiikkia, rockia ja kabareeta avantgardistisesti yhdistelevä musiikki oli kuitenkin aina taiteellisesti kunnianhimoista ja Cooper pyrki aina siihen, että hänen sävellyksensä toimisivat myös puhtaasti musiikkina irrotettuna alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. Toki Cooper sävelsi runsaasti myös ”oikeaa” taidemusiikkia, mutta läheskään kaikkea siitä ei koskaan valitettavasti levytetty (joitakin näistä teoksista voi kuulla kokoelmalla A View From The Bridge).
Oh Moscow on yksi harvoista Cooperin levyistä jota ei sävelletty tukemaan jotain toista taideteosta. Oh Moscow on laulusarja joka kertoo kylmän sodan vaikutuksista Euroopalle. Eli kyseessä on rock-termein konseptialbumi.
Oh Moscow syntyi yhteistyössä laulaja/sanoittaja/elokuvantekijä Sally Potterin kanssa. Cooper oli säveltänyt musiikin Potterin elokuvaan The Gold Diggers 80-luvun alussa ja Potter oli laulanut muutamissa kappaleissa myös muilla levyillä. Cooperia ja Potteria yhdisti feminismin ohella yhteinen poliittinen vakaumus. Sekä Cooper, että Potter olivat kiihkeitä vasemmistolaisia tai oikeastaan suoraan sanoen kommunisteja. Potter oli vieraillut useita kertoja Neuvostoliitossa ja matkoillaan hän oli saanut ajatuksen laulusarjasta joka käsittelisi kylmää sotaa. Cooper puolestaan oli kaavaillut pitkään suuren mittakaavan sävellyksen työstämisestä ja olikin jo kehitellyt jotain aihioita sitä varten. Potterin teema ja sanoitukset vaikuttivat sopivan täydentämään Cooperin sävellyksiä. Työ etenki hitaasti muiden projektien seassa, mutta kun Zurich Jazz Festival otti Cooperin yhteyttä vuonna 1987 ja tiedusteli että olisiko hänellä tarjota mitään uutta musiikkia festivaaleilla esitettäväksi tarttui Cooper todella toimeen ja viimeisteli teoksen. Oh Moscow esitettiin ensimmäisen kerran Zurich Jazz Festivalissa vielä saman vuoden lokakuussa.
Ironista kyllä Berliinin muuri murtui vain runsas kuukausi ensimmäisen Oh Moscow -esityksen jälkeen. Tämä teki teoksesta tiukasti ajatellen vanhanaikaisen nopeammin kuin kukaan tekijöistä olisi luultavasti osannut ikinä ennustaa. Berliinin muurin kaatuminen ja Neuvostoliiton loppu aloittivat uuden aikakausi ja pian alettiin uskoa, ettei sodan kaltainen barbarismi koskisi enää Eurooppaa. Sittemmin olemme valitettavasti oppineet, että se oli liiallista optimismia.
Lue myös: Levyarvio: News From Babel – Sirens And Silences / Work Resumed On The Tower (1984)
Cooper ja Potter kokosivat Oh Moscowia esittämään taitavan monikansallisen yhtyeen. Englannista mukaan saatiin trumpetisti/vokaalitaiteilija Phil Minton ja Soft Machinesta tuttu bassokitaristi Hugh Hopper. Tenorisaksofonia ja klarinettia soitti Cassiberissa riehunut villi saksalainen avantgarde-puhaltaja Alfred Harth. Rumpuja soitti Amerikassa syntynyt, mutta Tanskassa kasvanut jazz-muusikko Marilyn Mazur joka on soittanut mm. Miles Davisin ja Jan Garbarekin kanssa. Kokoonpanon viimeisteli klassisesti koulutettu kroatialais-kosketinsoittaja Elvira Plenar.
Oh Moscowia esitettiin alkuperäisessä muodossaan 25 kertaa vuosien 1987 ja 1993 välillä. Kokoonapano pysyi muuten keikoilla samana, mutta rumpuja soitti Mazurin sijasta välillä Charles Hayward, Peter Fairclough tai Chris Cutler. Levylle teos äänitettiin lokakuussa 1989 Kanadan Quabecissa. Tuolloin rumpujakkaralla istui juuri Mazur. Suhteellisen suuri määrä keikkoja merkittävissä keikkapaikoissa (lähinnä teattereita ja festivaaleja) osoittaa, että jokin Cooperin ja Potterin teoksessa kosketti poikkeuksellisen syvästi kun huomioidaan, että musiikki on kuitenkin varsin avantgardistista. Ehkä kyse oli kylmän sodan teemasta joka resonoi. Kiertue ulottui kahden keikan myötä myös Neuvostoliittoon ja se esitettiin myös Tampere Jazz Happeningissa vuonna 1990. Oh Moscow lieneekin Cooperin sävellyksistä tunnetuin ja laajimmalle levinnyt.
”Oh Moscowin” musiikki vaikuttaa enimmäkseen tiukasti sävelletyltä, mutta sekaan on jätetty selvästi myös hetkiä improvisaatiolle ja esimerkiksi atonaalisesti vyöryviä pianoryöpytyksiä sisältävä ””Oh the Passing of Time, Europe”” lienee enemmän tai vähemmän täysin vapaata improvisaatiota. Tunnin mittainen laulusarja esitetään ilman taukoja kymmenen osansa välillä.
Kuten Cooperin sävellykset lähes aina on myös Oh Moscowin musiikki varsin monimutkaista. Epäsäännöllisiä tahtilajeja, monimutkaisia sävelrakennelmia ja dissonanssia riittää, mutta toisaalta Oh Moscow saattaa silti olla Cooperin soolouran helpoiten lähestyttävä levytys.
Levyn käynnistää komeasti Englannin, entisen imperiumin, uutta alennustilaa ”England Descendingin” myötä. Biisi iskee pöytään monia levyn tunnusmerkkejä; monimutkaisen rytmiikan, houkuttelevan melodisuuden ja dissonanssin välissä vuorottelevan harmoniamaailman, Potterin kuulaasti soivat melankoliset, mutta päättäväiset vokaalit ja Harthin ronskisti rääkyvän ja pärisevän tenorisaksofonin.
”England Descending” ei tosin esittele vielä levyn toista vokalistia. Tämän tekee tehokkaasti seuraava kappale, leikkisä ja samaan aikaan viiltävän sarkastinen ”Allies”. Vokaalivastuun levyllä jakaa Potterin kanssa tehokkaasti kummallisten äänien erikoismies Phil Minton ja räväkimmin osaamistaan hän pääsee esittelemään osaamistaan juuri ”Alliesissa” jossa sanoitukset kritivoivat amerikkalaista kulttuuri-imperialismia. Kappaleen keskivaiheilla hän äityy todella päräyttävään ja veret seisauttavaan Aku Ankka -kurlaukseen josta siirrytään välillä Marilyn Monroe -imitaatioon.
We bought your movies-cars-music, and we lost ours
Lue myös
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Kirjoitin aiemmin, että Oh Moscow ikään kuin vanheni käsiin heti ilmestyessään. Valitettavasti historia kuitenkin toistaa itseään ja diktaattori Vladimir Putinin käydessä barbaarista ja laitonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa länsi ja Venäjä ovat jälleen keskellä uutta hyökkäysotaa. Siksi Oh Moscowin upean nimibiisin sanoitukset resonoivatkin jälleen. Sanoitukset luotaavat Venäjän ja Euroopan suhdetta ikään kuin kahden rakastavaisen näkökulmasta: rakastavaiset ovat joutuneet eroon dramaattisissa olosuhteissa ja sanoitukset kysyvät kaipaavasti, että josko yhteenpaluu olisi vielä mahdollista. Tällä hetkellä ajatus tuntuu vaikealta, mutta ehkä jonain päivänä.
Oh Moscow / I forgot / You were there / I was not
I turned away / My face to another / Continent – / Flashy lover
Can I return to your arms? / Is it too late? / Can we know each other /Without hate?
Come back, come back / Across the border /Exiled lover / To a new order
Is it possible?
Oh Moscow.
Oh Moscow on pääosin melko intensiivistä musiikkia, mutta se sisältää myös seesteisempiä hetkiä joista paras esimerkki on piano-vetoinen ”Lovers” jossa Potterin upeat vokaalit pääsevät erityisesti esiin.
Pieni miinus levylle on annettava siitä että sen livenä äänitetty soundimaailma on aavistuksen kolkko. Olisikin ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla Oh Moscowista myös huolella tehty studioversio. Vuonna 1999 teos esitettiin orkestraalisena versiona Bolognan Oopperatalossa, mutta tästä ei valitettavasti ole saatavilla ainakaan mitään virallista äänitettä. Sama kohtalo on A Celebration of Lindsay Cooper -konserteilla joita järjestettiin Cooperin kuoleman jälkeen ja joissa esitettiin puolet Oh Moscowista.
Lindsay Cooperilla oli diagnosoitu MS-tauti jo 70-luvulla. Hän ei paljastanut asiaa kuin lähipiirilleen ennen kuin vasta 90-luvun loppupuolella kun hän ei sairautensa takia pystynyt enää soittamaan livenä. Lindsay Cooper kuoli lopulta vuonna 2013 63-vuotiaan oltuaan siinä vaiheessa jo sydäntä särkevällä tavalla vuosikausia lähes täysin toimintakyvytön.
Lindsay Cooper on yksi avantprogen merkittävimmistä hahmoista ja vuosi 1991 on yksi hänen uransa tärkeimmistä vuosista kolmen hienon julkaisun ansiosta.
Parhaat biisit: ”England Descending”, ”Lovers”, ”On German Soil”, ”Oh Moscow”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvostelu: Sunday All Over the World – Kneeling At The Shrine (1991)
Kappaleet
- ””England Descending” 7:46
- ”The Allies” 5:30
- ”Lovers” 4:10
- ”Oh the Passing of Time, Europe” 4:12
- ”Liberty Bonds” 6:38
- ”On German Soil” 7:20
- ”Curtain Descending” 3:10
- ”Prayer” 9:57
- ”Forgotten Fruit” 4:23
- ”Oh Moscow” 6:21
Lindsay Cooper: fagotti, alttosaksofoni Sally Potter: vokaalit Elvira Plenar: piano, syntetisaattori Alfred Harth: tenorisaksofoni, klarinetti Phil Minton: trumpetti, vokaalit Hugh Hopper: bassokitara Marilyn Mazur: rummut
Levy-yhtiö: Victo
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti