Vastavirtaan osa 21: Gentle Giant – The Missing Piece (1977)

Vastavirtaan-sarjassa Saku Sipi arvioi proge-levyjä joilla on alan harrastajien piirissä kyseenalainen ellei jopa halveksuttu maine.

Saku on eri mieltä!


 

The Missing Piece on brittiläisen Gentle Giant -yhtyeen yhdeksäs studioalbumi vuodelta 1977.Gentle Giant on parhaiten tunnettu todella monimutkaisesta ja soitinkapasiteetiltaan rikkaasta musiikista. Tuohon kuvaukseen sopivaa musiikillista linjaa yhtye jatkoi aina Interview (1976) -albumiinsa asti. Interview -kiertueen jälkeen jatkuvaan kiertämiseen ja kaupallisen suosion puutteeseen turhautunut yhtye päätti kokeilla seuraavalla albumillaan uudenlaisia, yksinkertaisempia musiikillisia ratkaisuja. Punk teki hiljalleen tuloaan vuonna 1977 ja yhtyeen jäsenistä ainakin basisti Ray Shulman innostui punk rockin riehakkuudesta. Myös kosketinsoittaja Kerry Minnearilla oli haluja kirjoittaa hittisinglejä, joilla mahdollistettaisiin yhtyeelle odotettu kaupallinen läpimurto. Yhtye ei kuitenkaan halunnut menettää jo saavutettua, uskollista fanikuntaa, joten albumi päätettiin jakaa puoliksi, eli A-puoli sisältäisi uudenlaisia yksinkertaisia ja popimpia kappaleita, kun taas B-puoli sisältäisi yhtyeelle ominaista koukeroista progressiivista rockia. Niinpä Gentle Giant pakkasi kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntasi veropakolaisiksi Hollantiin Relight-studiolle äänittämään seuraavaa albumiaan The Missing Piece.

Levy polkaistaan käyntiin energisellä ”Two Weeks in Spain”:lla. Kappale on toki tarttuvine kertosäkeineen poppikomppeineen huomattavasti yksinkertaisempi, kuin oikeastaan mikään mitä yhtye oli tähän mennessä tehnyt, mutta sisältää silti tuon ah, niin ihanan ja tunnistettavan Gentle Giant -soundin. Kyllä “Two Weeks in Spain” sen verran hieno veisu on, että siitä olisi bändille hitin suonut, kun se vieläpä kuulostaa aivan sellaiselta.

Kakkoskappale “I’m Turning Around” on Gentle Giantin käsitys voimaballadista. Ja huh, että onkin onnistunut käsitys! Minnearin utuisat koskettimet ja Derek Shulmanin kaihoisat vokaalit luovat kappaleeseen upean käsinkosketeltavan lohduttoman tunnelman. Kun edellisen kappaleen kohdalla puhuin hittipotentiaalista, niin tässä kappaleessa sitä vasta onkin. “I’m Turning Around” on itselleni yksi rakkaimpia Gentle Giant -biisejä ja lukeutuu heittämällä bändin viiden parhaan kappaleen joukkoon.

Kolmas kappale “Betcha Thought We Couldn’t Do It” taas on Gentle Giantin käsitys tuosta siihen aikaan uudesta ja muodikkaasta musiikkityylistä, eli punk rockista. En ole ikinä ollut mikään punkin vankkumaton ihailija. Itse asiassa pidän sitä lähtökohtaisesti varsin vastenmielisenä räimeenä, mutta täytyy myöntää että tämä on ihan hauska biisi. Kappaleen vauhti ja tietynlainen kaoottisuus itse asiassa viehättävät minua aika paljonkin. “Betcha Thought We Couldn’t Do It” toimii albumilla hyvin vauhdikkaana ja rokkaavana välipalana, mutta en minä koko levyllistä välttämättä haluaisi tämän tyyppisiä kappaleita kuunnella.

Seuraava kappale “Who Do You Think You Are” on varsin miellyttävä blues rock rymistely, jossa basisti Ray Shulmanin instrumentti kolisee varsin komeasti. Tämä kappale osoittaa mielestäni sen, että Gentle Giantilta onnistuu hienosti myös bluesahtavampi ilmaisu.

A-puolen päättävä “Mountain Time” muistuttaa mielestäni enemmän Giantin esiastetta Simon Dupree and the Big Soundia kuin Gentle Giantia, mutta se on silti mielestäni varsin onnistunut kappale. Tämäkin kappale sisältää aika paljon blues elementtejä ja lienee ainoa Gentle Giant -kappale, jossa on käytetty naistaustalaulajia. Tämä ei monen Giant-fanin mieleen ole, mutta itse pidän sitä ihan tyylikkäänä ratkaisuna. Muita huomionarvoisia asioita kappaleessa on Minnearin hauskat pianopimputtelut sekä Derek Shulmanin energinen laulusuoritus.

B-puolen alkuun tehdään heti paluu klassiseen Gentle Giant -soundiin koukeroisella “As Old as You’re Young” :lla. Tämä on albumin ainoa kappale, jolla kuullaan kosketinsoittaja Kerry Minnearin upeita vokaaleita. Minnear laulaa kappaleen ns. “rauhallisemman” osuuden, johon hänen söpö äänensä sopiikin kuin nenä päähän. Kappaleen raskaamman osuuden, joka alkaa noin kahden ja puolen minuutin kohdalla, vokaalit hoitaa Shulman. Ja hienosti hoitaakin! “As Old as You’re Young” on ehdottomasti sekä albumin, että koko yhtyeen timanttisinta materiaalia.


Lue myös: Levyarvio: Gentle Giant – Acquiring the Taste (1971)

Seitsemäs kappale “Memories of Old Days” on albumin todellinen klassikko! Kyynisimpien fanien mielestä se taitaa jopa olla albumin ainoa hyvä kappale. Ja onhan se kertakaikkiaan mestarillinen teos! Useamman akustisen kitaran luoma utuisen kaunis tunnelma, sekä Derek Shulmanin karmaisevan upea laulusuoritus todella lunastavat kappaleelle klassikon arvon. Tällaisia akustisia tunnelmointikappaleita olisin ehkä toivonut albumilta enemmänkin, mutta toisaalta kyllä tämä kappale reilulla seitsemän minuutin pituudellaan riittää varsin hyvin.

Toiseksi viimeinen kappale “Winning” onkin sitten hauska tapaus. Basisti Ray Shulman on maininnut kappaleen äänityssessiot yhdeksi yhtyeen hauskimmista ja mieleenpainuvimmista. Bändin pojat olivat hakeneet studion keittiöstä kaiken maailman purkkeja, purnukoita, kattiloita ynnä muita ja kilistelleet niitä sitten hurmoksellisesti narulle. Ja kyllähän nuo kilkuttelut tekevät kappaleesta varsin omaperäisen ja upean teoksen. Itse kappalekin on siis varsin hieno ja energinen klassisen Giantin kuuloinen kappale, jossa nuo purkit ja purnukat toimivat hienosti omintakeisena tehokeinona.

Albumi paketoidaan raa’alla kädellä rokkaavalla progebiisillä “For Nobody”. Kappaleessa on mukana tuo hyvin omaperäinen ja tunnistettava Giant-soundi, mutta biisi on ehkä raskaiten rokkaava kappale yhtyeeltä tähän asti. Kappale on kerrassaan huikea valinta albumin päätösbiisiksi, sillä mikä voisikaan olla parempi tapa lopettaa huikea progealbumi kuin raskaasti rokkaava kompleksinen iloittelu.

The Missing Piece on aina ollut edeltävän Inteviewin ja seuraavana vuonna julkaistun Giant For a Day! :n ohella suosikkini Gentle Giantin tuotannosta, enkä ole ikinä lainkaan ymmärtänyt albumin kohtamaa hyljeksyntää ja väheksyntää, sillä mielestäni albumi on täydellinen sekoitus kaupallisempaa materiaalia ja yhtyeelle ominaista progressiivista rockia. Tuotantopuolesta täytyy mainita se, että basso kuuluu hirveän hiljaisella albumin joillakin versioilla ja albumi onkin yhtyeen fanien keskuudessa saanut humoristisen lempinimen The Missing Bass. Itse omistan albumista vuoden 1993 CD-version, jolla tätä ongelmaa ei ole vaan Ray Shulmanin basso jytisee varsin komeasti.

Parhaat biisit: “I’m Turning Around”, “As Old as You’re Young”, “Memories of Old Days”, “For Nobody”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: SAKU SIPI


Lisää kirjoituksia Kansasista täältä >
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: