Vastavirtaan-sarjassa Saku Sipi arvioi proge-levyjä joilla on alan harrastajien piirissä kyseenalainen ellei jopa halveksuttu maine.
Saku on eri mieltä!
Prime Mover on Kerry Livgrenin toinen sooloalbumi vuodelta 1988.
Kerry Livgren (kitara) perusti bändikaverinsa Dave Hopen (basso) kanssa AD-yhtyeen kaksikon erottua Kansasista vuonna 1984. Mukaan tulivat myös Kansasin Vinyl Confessions ja Drastic Measures -kiertueilla mukana olleet Warren Ham (laulu, saksofoni, huilu) ja Michael Gleason (laulu, kitara, koskettimet). Bändi oli heti perustamisestaan lähtien vaikeuksissa Livgrenin ja Hopen sopimusvelvoitteista Kansasin kanssa. Livgren sai pitkällisten neuvotteluiden jälkeen levy-yhtiöltä luvan esiintyä AD:n kanssa kristillisillä rock-markkinoilla, joka haittasi yhtyeen näkyvyyttä aika tavalla. AD julkaisi kolme albumia vuosien 1984-1986 välillä, jonka jälkeen yhtye laitettiin pakettiin lähinnä taloudellisten vaikeuksien johdosta.
Vuonna 1988 Livgren alkoi työstämään ensimmäistä sooloalbumiaan Prime Moveria AD:sta tutun Warren Hamin kanssa. Albumi julkaistiin lopulta otsikolla Kerry Ligren / AD. Tähän syynä Livgrenin itsensä mukaan se, että näin hän sai yhtyeen uralle hieman kunniallisemman päätöksen.
Levy päräytetään käyntiin määrätietoisesti etenevällä “Don’t Pass Me By” kappaleella. Kerryn kitarat soivat majesteettisesti, kuin myös Warren Hamin ääni. Molemmat herrat saavat myös omat soolonsa tässä heti kärkeen ja myös ne kuulostavat mitä suurimmissa määrin herkulliselta. Livgren ei ilmeisesti luottanut rumpalin taitoihinsa tarpeeksi soittaakseen rumpuraidat levylle, joten rummut on hoidettu rumpukoneella. Tämä hieman yllätyksellisesti ei itse asiassa häiritse allekirjoittanutta yhtään, sillä tuo rumpukone on tällä levyllä yllättävän vähän rumpukoneen kuuloinen.
Toinen kappale on hieman itämaalaistunnelmainen “Fathers and Sons”. Itämaiset tunnelmat kappaleeseen tuo Warren Hamin soittama huilu, joka toisaalta myös tuo yhtymäkohtia Jethro Tullin musiikkiin. Livgrenin sodanvastaiset lyriikat ovat myös mielestäni upeat ja tuovat mukavaa vaihtelua hänen kovin useasti kristinuskosta ja Raamatusta ammentaviin lyriikoihin.
Seuraavaksi kuulemme uudelleenversioinnin Livgrenin ja Steve Walshin kirjoittamasta Kansas-klassikosta “Portrait (He Knew)”, joka on tällä levyllä uudelleenotsikoitu muotoon “Portrait II”. Livgren kirjoitti kappaleeseen uudet lyriikat Prime Mover -sessioissa ja ei pitäisi olla kauhean hankala arvata kenen elämästä nuo lyriikat kertovat, kun kyseessä on Kerry Livgrenin albumi vuodelta 1988. Vastaus on tietenkin Hän, joka on muutenkin vastaus kaikkeen, Jeesus. Toki kappaleeen sovitukseen on myös tehty muutoksia, siihen on muunmuassa lisätty upea instrumentaaliosuus, joka lähtee Livgrenin soolosta jonka jälkeen tunnelma rauhoittuu ja alkaa Warren Hamin hieno huilusoolo. En yleensä kummemmin välitä varsinkaa jo klassikkoaseman ansainneiden kappaleiden uudelleenversioinneista, mutta tämä versio on kaikessa hienoudessaan kyllä poikkeus siihen sääntöön ja se yltää silmissäni ainakin samalle tasolle Point of Know Return -mestariteokselta löytyvän alkuperäisen version kanssa.
Neljäs kappale on albumin todellinen helmi “Children of the Shadows”. Kansasin Vinyl Confessions -albumin sessioista peräisin oleva kappale jäi useammaksi vuodeksi Livgrenin pöytälaatikkoon laulaja Steve Walshin jätettyä Kansasin vuonna 1981. YouTubesta löytyy myös Walshin laulama versio kappaleesta, joka on peräisin Vinyl Confessionsin demonauhoilta, mutta asia mikä minua todella hämmentää on se, että käsittääkseni Kansas ei edes kokeillut äänittää kappaletta Walshin tilalle tulleen erittäin suuresti arvostamani John Elefanten kanssa. Noh, oli miten oli, pääasia että kappale näki viimein päivänvalon tällä albumilla ja kyllähän Warren Hamkin kappaleen vokaaleista suoriutuu vähintäänkin kiitettävän arvoisesti, itse asiassa jopa paremmin kuin laulajana monesti niin korkealle ylistetty Walsh.
Viides kappale on hyvinkin menevätempoinen kappale “Wandering Spirit”. Tämän kappaleen kohdalla täytyy mainita Livgrenin upean kitaroinnin lisäksi myös hänen oikein makoisankuuloinen bassonsoittonsa. Tietysti myös Warren Hamin upea tenoriääni antaa kappaleeseen huikean lisän.
Lue myös: Levyarvio: Kansas – Song For America (1975)
Kuudes kappale “I’ll Follow You” on albumin ainoa ei Livgrenin kirjoittama kappale, vaan se on AD:n entisen laulajan Michael Gleasonin aiemmista AD-sessioista pöytälaatikkoon jäänyt kappale. Täytyy myöntää, että Livgrenin ja Hamin käsittelyssä kappaleesta on saatu tehtyä todella hyvänkuuloinen! Livgrenin upea kitaratyöskentely ja Hamin virheettömät vokaalit tekevät tästä upean, rokkaavan ylistyskappaleen.
Sitten hyppäämmekin suoraan reggae-musiikin maailmaan seitsemännen kappaleen “New Kind of Love”:n mukana. En yleisesti ottaen ole mikään vankkumaton reggae-fani, mutta tässä kappaleessa on jotain todella miellyttävää. Hamin saksofonisoolo ja Livgrenin upeat bassottelut ansaitsevat erityismaininnan. Myös kappaleen yleinen Gospel-tunnelma (johtuen ehkä Hamin vokaaleista?) on kappaleen todellinen suola.
Kahdeksannen kappaleen “One More Song”:n kohdalla pääsemmekin jälleen käsiksi albumin kärkimateriaaliin. Livgrenin melankolisesti soivat koskettimet tuovat kappaleeseen jokseenkin lohduttoman tunnelman, kun taas Hamin vokaalit uhkuvat positiivisuutta (varsinkin kertosäkeessä) ja näyttävät että tunnelin päässä on valoa. Tämä tuo mielestäni kappaleeseen upean ristiriidan ja jo yksin tämän seikan ansiosta biisi nousee omiin suosikkeihini niin albumilta kuin myös Livgrenin soolotuotannosta ylipäätään.
Päätöskappaleen valinnassa Livgren osoittaa myös tällä albumilla erittäin hyvää makua. Hidas blues-rockpala toimii aina! Albumin päättää siis upea “T.G.B.” (Texas Gospel Blues). Kappale sisältää Livgrenin ehkäpä upeimmat soittosuoritukset koko albumilla, aivan huikeaa tiluttelua! “T.G.B.” on myös albumin pisin kappale yltäessa liki kuuden minuutin mittaan, joten Kerryn upeaa kitarointia mahtuu ilahduttavan paljon kappaleeseen. Loppuun täytyy vielä mainita Hamin mahtava matala raspi, jolla hän kappaleen laulaa. Tällä kappaleella Kerry Livgren todella näyttää, kuinka laittaa upea rock-albumi pakettiin tyylillä!
Prime Moverista ei koskaan tullut mainittavaa kaupallista sukseeta, tähän todennäköisesti suurimpana syynä se, että tämäkin albumi julkaistiin ainoastaan kristillisillä markkinoilla joka esti albumia pääsemästä suuren yleisön tietoisuuteen.
Livgren on sittemmin tehnyt peräti kaksi uudelleenäänitystä Prime Moverista, Prime Mover II (1998) sekä Prime Mover Redux (2008) josta voisi päätellä sen että Kerry itse ei ollut kovinkaan tyytyväinen tähän alkuperäiseen tuotokseen. Omasta mielestäni Kerry kuitenkin osui napakymppiin heti ensimmäisellä ja pidän tätä alkuperäistä parhaana versiona ko. albumista.
Parhaat biisit: “Children of the Shadows”, “One More Song”, “T.G.B.”
Arvosana: *****
Pienemmät Purot 
Vastaa