Vastavirtaan osa 11: Asia – Omega (2009)

Asian legendaarinen alkuperäinen kokoonpano (John Wetton, Geoff Downes, Steve Howe, Carl Palmer) teki viimein paluun vuonna 2006 ja pari vuotta tämän jälkeen yhtye julkaisi comeback-albuminsa Phoenixin vuonna 2008. Asia keikkaili paluunsa jälkeen huomattavan aktiivisesti, mutta ehti keikkakiireiltään jälleen studioon syksyllä 2009 äänittämään seuraavaa albumiaan Omega.

Albumi starttaa loistavalla rockpalalla ”Finger on the Trigger”, joka on peräisin Wettonin ja Downesin Icon-projektista. Asia murjoi biisiä vielä rockimmaksi, kuin Iconin alkuperäinen versio ja täytyy todeta, että tämän esityksen rinnalla alkuperäinen versio on melko munaton läpsyttely!

Alun rokkihommista siirrytään seesteisempiin tunnelmiin kakkoskappaleella ”Through My Veins”. Tällä biisillä yhtye saavuttaa sellaisen kauniin, melankolisen tunnelman jota se onnistui näissä mittasuhteissa luomaan vain aniharvoin 80-luvulla. Erikoismaininnan ansaitsee Wettonin edelleen tässä vaiheessa loistavassa kunnossa oleva lauluääni.

Lue myös: Levyarvio: King Crimson – Red (1974)

Kolmoskappale ”Holy War” on jälleen menevämpää osastoa ja osoittaa sen, että Asian pojilla riittää vielä kovasti näyttämisenhalua ja intoa musiikkiin, jota tekevät. Tästä biisistä jäävät tarttuvan kertosäkeen lisäksi päällimmäisenä mieleen Howen herkulliset kitaralickit kappaleen keskivaiheilla!

Seuraavaksi on vuorossa Wetton/Downes balladi ”Ever Yours” joka tuo ainakin allekirjoittaneelle mieleen Alpha-albumin ”The Smile Has Left Your Eyes” -klassikon monessakin mielessä. Ensinnäkin siksi että kipale on hieman samantyylinen kuin edellämainittu ja toiseksi siksi, että se on vähintäänkin yhtä hyvä. Tämä kipale on albumin ehkä eniten 80-luvun Asiaa muistuttava kappale.

Viides kappale ”Listen, Children” on menevä hyvän tuulen kappale hienoine jousisovituksineen ja tarttuvine melodioineen. Kappale on hieno esimerkki Asian uudesta saundista, sillä en löydä kappaleesta yhtymäkohtia kokoonpanon 80-luvun tuotoksiin juuri lainkaan. Tämä veisu on siis loistava osoitus Asian uusiutumiskyvystä.

Sitten pääsemmekin käsiksi albumin parasta antia edustavaan ”End of the World” kappaleeseen, joka on mahtipontinen, uljas ja ennenkaikkea erittäin kaunis kipale. Wettonin laulu ja bassottelu ovat kerrassaan karmaisevan hienoa kuunneltavaa ja myös hänen kirjoittama teksti on Asian tuotannon hienoimpia.

Seuraavaksi Asia sukeltaa heavyrockin ihmeelliseen maailmaan kappaleella ”Light the Way”, joka lukeutuu heittämällä yhtyeen raskaimpiin teoksiin heavykomppeineen ja jyräsoundeineen. Ei kipale sentään mitään Black Sabbathia ole, mutta erittäin hieno Asialle harvinasempi raskaampi rockveisu. Hienoa, että sediltä irtosi vielä tässäkin vaiheessa näin energiaa ja virtuositeettia uhkuva kappale.

Tässä vaiheessa omistamassani CD-versiossa tulee kappale nimeltä ”Emily”, joka on merkitty bonuskappaleeksi, mutta koska kyseinen biisi on mukana kaikilla muilla paitsi Jaappaninpainoksella, katson asiakseni arvioida myös sen. Kipale on kuulemani mukaan saanut lokaa usealta Asia-fanilta, mutta itse pidän kappaletta nerokkaana ja sanoituksellisesti oivaltavana biisinä.

Yhdeksäs kappale ”I’m Still the Same” on jälleen menevää ja hyväntuulista, itsevarmaa musiikkia jota Asialta sopii odottaa. Tässäkin kappaleessa Wertonin laulu ja bassottelu on parasta A-luokkaa, mies todella oli erittäin rautainen ammattilainen!

Kymmenes kappale on eeppinen ja jylhä balladi ”There Was a Time”, joka kaikessa mahtavuudessaan edustaa sekä albumin, että koko yhtyeen parasta antia! Biisi on ehkä levyn ainoa, joka flirttailee todenteolla progressiivisen rockin kanssa, joskin muistakin kappaleista progressiivisia elementtejä löytyy. Kappale on tyyliltään hitaasti kasvava progeballadi, joita yhtye teki enempikin laulaja John Paynen kanssa, mutta Wettonin aikana tämän tyyppisiä kappaleita ei ennen tätä ole oikeastaan tehty. Tämä kappale osoittaa sen, että eeppiset progeballadit toimivat kuin rasvattu myös Wettonin kanssa!

Toiseksi viimeinen kappale ”I Believe” on jälleen lämpöä ja elämäniloa uhkuva viisu. Tämä on toinen tämän albumin kappaleista, joka tuo jokseenkin mieleeni yhtyeen kolme 80-luvun hittilevyä.

Albumi saatetaan päätökseen ansaitsemallaan tavalla kauniilla ja tunnelmallisella ”Don’t Wanna Lose You Now” kappaleella. Tästäkin kappaleesta nostan esiin Wettonin uskomattomasta kuosissa olevan lauluäänen, jota on äärettömän suuri ilo kuunnella jokaisella levyllä jolla herra laulaa. Tässäkin kappaleessa melodia on sydäntälämmittävän kaunis ja tätä hienompaa päätöstä hienolle albumille ei olisi voinut toivoa!

Lue myös: Levyarvio: Yes – Relayer (1974)

Omega on todella kova osoitus siitä, että Asian alkuperäinen kööri on edelleen raudankovassa iskussa ja on myös onnistunut uudistamaan soundinsa mallikkaasti, sillä Omega ei mielestäni ole tyylillisesti verrattavissa mihinkään yhtyeen 80-luvun tuotokseen. Tämä on mielestäni pelkästään hyvä asia, sillä liian moni comebackin tehnyt bändi on yrittänyt uusia huippuvuosiensa saundia monesti siinä onnistumatta. Asialle siis iso hatunnosto siitä, että he lähtivät paluunsa jälkeen ammentamaan uusista vesistä!

Parhaat biisit: ”Through My Veins”, ”Listen, Children” ”End of the World”, ”There Was a Time”