Vastavirtaan osa 5: Jethro Tull – Rock Island (1989)

Vastavirtaan-sarjassa Saku Sipi arvioi proge-levyjä joilla on alan harrastajien piirissä kyseenalainen ellei jopa halveksuttu maine.

Saku on eri mieltä!


Jethro Tull piti puolentoista vuoden verran taukoa heidän saadessa pakettiin vuoden ’84 Under Wraps -kiertueensa. Laulaja-huilisti Ian Andersonilla oli alkanut ääni tökkimään kesken kiertueen, eikä bändi jättänyt rundia kesken lääkäreiden kehotuksista huolimatta. Tämä johti siihen, että Andersonille tehtiin kurkkuoperaatio kiertueen päätyttyä ja tästä syystä bändi piti taukoa (yhtä keikkaa lukuunottamatta vuonna 1985) taukoa siihen saakka, että Anderson oli toipunut leikkauksesta.

Yhtye julkaisi kaikin puolin onnistuneen Crest of a Knave albumin vuonna ’87, jolla yhtye voitti myös (Metallican ja monen muun suureksi järkytykseksi) Hard Rock/Heavy Metal – Grammyn pari vuotta myöhemmin. Albumilla Anderson laulaa oktaavia matalampaa, kuin aikaisemmilla levyillä parin vuoden takaisesta operaatiosta johtuen.

Bändi palasi studioon keväällä ’89 äänittämään uutta albumiaan Rock Island. Albumi jatkaa Crest of a Knavella kokeiltua ja hyväksi havaittua hieman suoraviivaisempaa ja raskaampaa ilmaisua.

Albumin avaava ”Kissing Willie” on luultavasti tehty ivailevasti yhtyeen Grammy-voittoa silmällä pitäen, tämähän on nimittäin ihan hevibiisi. Martin Barre loistaa kitarassa aloitusriffiä myöten, Anderson laulaa niin hyvin kuin tässä vaiheessa voi laulaa ja muu rytmiryhmä hoitaa tonttinsa niin kuin pitääkin, loistava aloitus loistavalle albumille!

Kakkosbiisi ”The Rattlesnake Trail” jatkaa samaa rokkaavaa rokkaavaa linjaa kuin avausbiisi ja tekee sen hyvin. Kappale on hyvä ja mukava menobiisi, mutta jään ehkä kaipaamaan kappaleelta vähän jotain enemmän.

Seuraava biisi onkin sitä tuttua Jethroa, jota olemme tottuneet kuulemaan yhtyeen aiemmilla levyillä. ”Ears of Tin” alkaa kauniisti ja melodisesti Andersonin huolella ja Barren akustisella kitaralla. Kappale alkaa kasvamaan kertosäkeessä ja kolmannen säkeistön jälkeen bändi äityy jo melko herkulliseen hard rock irrotteluun! Tämän jälkeen kappale palaa alun kauniin melodiseen meininkiin. ”Ears of Tin” taitaa olla suosikkibiisini albumilta ja top-3:ssa yhtyeen kaikkien aikojen parhaista kappaleista.

Olen jostain syystä aina rinnastanut neljännen kappaleen ”Undressed to Kill”:n ja kakkoskappaleen ”The Rattlesnake Trail”:n toisiinsa vaikka ne eivät välttämättä hirveän samanlaisia olekaan. Ehkä syy on se, että miellän kappaleet ikään kuin ”välirockereiksi”, jotka on laitettu levylle kahden aivan loistavan biisin väliin. Tästä pääsemmekin sulavasti levyn seuraavaan biisiin.

Levyn seuraava kappale on eeppinen nimibiisi ”Rock Island”. Kappale on hitaasti kasvava ja kehittyvä minieepos ja ehdottomasti levyn parasta antia! Tämä toimi myös pirun hienosti livenä, harmi että se ei säilynyt keikkasetissä kauaa.

Kuudes kappale ”Heavy Water” on jälleen suoraviivaisempaa hard rock meininkiä, joskaan ei niin raskaasti ja nopeatempoisesti kuin levyn aiemmat hardrock-rymistykset. Tämä taitaa olla suosikkini albumin suoraviivaisemmista veisuista.


Lue Thick As A Brickin arvostelu täällä


Tämän jälkeen kuulemme jatko-osan vuoden ’68 singlebiisille ”Christmas Song”. Täytyy myöntää, että pidän tästä kakkososasta eli ”Another Christmas Song”:sta huomattavasti enemmän kuin edellä mainitusta. Siinä missä ensimmäisessä osassa suhtauduttiin melko kyynisesti joulua kohtaan on tämä huomattavasti myönteisemmin jouluun suhtautuva veisu. Tämä biisi kuuluu jokavuotiseen joululaulurepertuaariini ja taitaa jopa olla suosikki joululauluni!

Seuraavaksi lisää täyden kympin tavaraa: Kahdeksas kappale, eeppinen ”The Whaler’s Dues” jatkaa oikeastaan siitä mihin edellinen miniepic (Rock Island) jäi. Tämäkin biisi etenee hitaasti, kunnes saavuttaa kliimaksinsa huikeassa kertosäkeessä, jossa Anderson voihkaisee: ”Can you forgive me?” ja kuoro vastaa: ”NO!”. Tämä biisi on Jethro Tullia parhaimmillaan ja lukeutuu bändin viiden parhaan kappaleen joukkoon.

Toiseksi viimeinen biisi ”Big Riff and Mando” taitaa olla ainoa alle viiden tähden kappale albumilta. Se on silti ihan menettelevä rockpala ja jollain muulla albumilla (esim. Roots To Branchesilla) olisi varmasti erottunut edukseen paremmin.

Levyn päättää mystinen ja tummanpuhuva ”Strange Avenues”, joka kuuluu mielestäni yhtyeen aliarvostetuimpiin kappaleisiin. Tämä on myös albumin vanhin kappale, sillä se on peräisin Aqualung-albumin ajoilta vuodelta 1971. Myös tämä kappale toimi karmaisevan hyvin livenä ja Anderson mainitseekin 2006-remaster CD:n kansivihkossa, että olisi mukava joskus ottaa kappale takaisin settiin. Loistava tapa lopettaa yksi Jethro Tullin hienoimmista albumeista!

Rock Island on aina lukeutunut suosikkialbumeihini Jethro Tullilta ja on kerrassaan harmittavan halveksittu ja aliarvostettu mestariteos!

Parhaat biisit: ”Ears of Tin”, ”The Whaler’s Dues”, ”Another Christmas Song”, ”Rock Island”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: SAKU SIPI


Muita Vasta-virtaan sarjan kirjoituksia löydät täältä >

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: