Aqualung on vuonna 1967 perustetun Jethro Tullin neljäs studioalbumi.
Huilua ja akustista kitaraa soittavan vokalisti Ian Andersonin (s.1947) Jethro Tull oli saavuttanut kolmella edellisellä levyllään jo suht suurta menestystä etenkin kotimarkkinoillaan Briteissä, mutta Aqualung kuitenkin avasi tien todelliseen rock-tähteyteen etenkin Amerikan markkinoiden kautta. Levystä tulikin valtava menestys ja on yhä tänä päiväkin Jethro Tullin menestynein albumi yli seitsemän miljoonan kappaleen myynnillä.
Siinä missä bändin aiemmat levyt olivat vielä suht suoraviivaista blues-rockia on Aqualung selkeästi eklektisempi tapaus. Blues-vaikutteet ovat vähemmän pinnassa ja Aqualung on enemmänkin folkin, hard rockin ja progressiivisen rockin ristisiitos. Monipuolisista vaikutteista huolimatta levy kuitenkin on ennen kaikkea nimenomaan rock-levy. Ja erittäin hyvä sellainen.
Aqualungia on usein kutsuttu konseptialbumiksi, mutta todellisuudessa se on enintään puolittainen sellainen. Kolme levyn kappaleista käsittelee uskontoa (hyvin kriittisestä näkökulmasta) ja muutamassa muussa on ehkä jonkimoista syrjäytyneisyyttä ja irrallisuutta käsittelevää teemaa.
Aqualungia leimaa enemmän kuin mitään muuta Jethro Tullin levyä kitaristi Martin Barren (s.1946) massiiviset kitarariffit, parhaimpana esimerkkinä tietenkin nimibiisin simppelin nerokas ja tarttuva riffi sekä ”Cross-Eyed Maryn” tuhdit kitararunttaukset.
Toisaalta levy tarjoilee rouheiden riffien vastapainona runsaasti myös kauniita melodioita ja näppärää akustista kitarointia. Ian Anderson, joka yleensä soitti akustiset kitarat Jethro Tullisssa, oli jo tässä vaiheessa varsin taitava ja omaperäinen akustisen kitaran soittaja. Kontrastina monille raskaammille biiseille toimii mm. ”Mother Goose” (joka lienee suosikkini koko levyltä) ja kaunis ”Wond’ring Aloud” jotka ovat lähes täysin akustisia. Jälkimmäisessä käytetään myös David Palmerin (myöhemmin Dee) sovittamaa jousikvartettia mukavasti tukena. Akustisissa kappaleissa kuten myös levyn sanoitusten purevan sarkastisessa sävyssä kuuluu selvästi brittiläisen folk-rokkari Roy Harperin vaikutus jota Ian Anderson suuresti ihaili.
Lue myös: Levyarvio: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
Raskaimmillaan Tull kävi tähän aikoihin hard rock -bändistä siinä missä joku Deep Purplekin. Ero deeppurpleihin ja blacksabbatheihin oli kuitenkin se että Ian Anderson todella osasi kirjoittaa johdonmukaisesti hienoja biisejä joissa oli kunnolla variaatiota ja dynamiikkaa niin yksittäisten kappaleiden sisällä kuin albuminkin mitassa. Ja tämä hieno musiikki oli vieläpä kuorrutettu fiksuilla sanoituksilla.
Harmaasta hardrock-massasta Aqualungia erotti toki myös Ian Andersonin omaperäinen huilunsoitto. Anderson ei ehkä ollut vielä huilistina erityisen taitava, mutta hänen simppelit huiluvälikkeensä ovat kuitenkin persoonallinen lisämauste yhtyeen sointiin.
Kaiken kaikkiaan Aqualung on lähes täydellinen rock-levy ja lähtölaukaus bändin luovimmalle ja progressiivisimmalle kaudelle joka ulottui lähes katkotta 70-luvun lopulle asti.
Parhaat biisit: ”Aqualung”, ”Cross-Eyed Mary”, ”Mother Goose”, ”Locomotive Breath”, ”Wind Up”
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
1. ”Aqualung” 6:34
2. ”Cross-Eyed Mary” 4:06
3. ”Cheap Day Return” 1:21
4. ”Mother Goose” 3:51
5. ”Wond’ring Aloud” 1:53
6. ”Up to Me” 3:15
7. ”My God” 7:08
8. ”Hymn 43” 3:14
9. ”Slipstream” 1:13
10. ”Locomotive Breath” 4:23
11. ”Wind-Up” 6:01
Bändi:
Ian Anderson: vokaalit, huilu akustiset kitarat Martin Barre: sähkökitara Jeffrey Hammond: basso, taustavokaalit John Evan: piano, urut, Mellotron Clive Bunker: rummut, perkussiot
Tuotanto: Ian Anderson, Terry Ellis
Levy-yhtiö: Chrysalis/Islands
Muut levyarviot löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Vahvasti samaa mieltä 👍
TykkääTykkää