David Bowie oli onnistunut yllättämään faninsa Tin Machinen ensimmäisellä albumilla. Vuonna 1990 monet taisivat kuitenkin uskoa, että Tin Machine olisi ollut Bowielle pelkkä yhden levyn mittainen puhdistautumisriitti kaupallisesti menestyksekkään, mutta musiikillisesti vähemmän loistokkaan 1980-luvun päätteeksi. Ainakin Bowien puuhat näyttivät viittaavan siihen, ettei Tin Machinella olisi tulevaisuutta. Klassikkolevyjä Space Odditystä Scary Monstersiin oli alettu julkaista remasteroituina painoksina. Bowie järjesti myös kiertueen, jolla hänen kerrottiin esittävän vanhat hittinsä viimeistä kertaa. Bowie esiintyi tuolla Sound+Vision-kiertueella kitaristi Adrian Belew’n johtaman kokoonpanon kanssa. Ennen kiertueen alkua Bowie äänitti Belew’n Young Lions -albumille kirjoittamansa kappaleen ”Pretty Pink Rose”, joka kyllä tyylinsä puolesta olisi sopinut myös Tin Machinen ohjelmistoon.
Tin Machine oli alkanut äänittää seuraajaa debyyttialbumilleen Australiassa lähes heti Tin Machine -kiertueen päätyttyä loppuvuodesta 1989. Levyntekoa jatkettiin Bowien Sound+Vision-kiertueen jälkeen loppuvuodesta 1990, mutta mainittujen sessioiden välisenä aikanakin kitaristi Reeves Gabrels äänitti ja hioi kitaraosuuksiaan. Hugh Padgham pyydettiin levyn tuottajaksi, mutta Tin Machinen debyyttilevyn tuottanut Tim Palmer korvasi hänet melko pian. Varsinaisen nelikon lisäksi myös Kevin Armstrongin soittoa kuullaan Tin Machine II:lla.
Osa albumille päätyneistä kappaleista oli peräisin jo Tin Machinen sessioista tai jopa niitä edeltäneeltä ajalta, mutta se ei ole ainoa syy valmiin levyn epätasaisuuteen. Koska Tin Machine miellettiin ainakin periaatteessa demokraattiseksi yhtyeeksi, toivat muutkin kuin Bowie biisi-ideoitaan tarjolle. Varsinkin rumpali Hunt Sales sai ideoitaan aiempaa enemmän levylle ja kuullaanpa häntä kahdella kappaleella myös päävokalistina. Valitettavasti, totesivat useimmat kriitikot levyn kuultuaan.
Levyn äänimaisemassa Reeves Gabrels oli selvästi esillä. Soittotyyliä, jossa erään kriitikon mukaan oli ”kaksi osaa Robert Frippiä, yksi osa Eddie Van Halenia ja yksi osa ohikiitävää ambulanssia”, ei kuitenkaan voi mitenkään kuvailla perinteiseksi. Kitara ei useinkaan soita sellaisia selkeitä melodioita, joita pystyisi hyräilemään, vaan se surisee, pärisee ja vinkuu. Gabrels sai luotua noita outoja ääniä mm. liikuttamalla vibraattoria kitaran kieliä vasten. Kitaran outouden vuoksi Tony Salesin tehtäväksi jäi pitää selkeiden bassokulkujen avulla huolta siitä, että kappaleet pysyivät koossa.
Bowie lähti levy-yhtiö EMI:ltä syyskuussa 1990. Levy-yhtiö olisi toivonut Bowielta helpommin markkinoitavaa materiaalia, eikä ollut ollenkaan innostunut julkaisemaan toista albumillista Tin Machinen meteliä. Uudeksi levy-yhtiöksi valikoitui puolta vuotta myöhemmin japanilainen Victory, joka oli haalinut talliinsa muitakin 1970-luvulla mainetta niittäneitä artisteja, esim. Emerson Lake & Palmerin. Levy-yhtiön selvittyä Tin Machine matkusti Los Angelesiin äänittämään albumia valmiiksi.
Albumin julkaiseminen ei onnistunut Yhdysvalloissa täysin ongelmitta. Scary Monsters -albuminkin kannen tehneen Edward Bellin suunnitteleman kansikuvan neljä antiikinaikaista alastonta kourospatsasta meni kyllä läpi muualla, mutta Yhdysvalloissa patsaiden sukuelimet napsittiin pois. ”Only in America…” naureskeli Bowiekin asiaa.
Albumi käynnistyy energisesti ”Baby Universalilla”. Salesin veljesten soitto tuntuu sopivan loistavasti Gabrelsin ulisevan avantgarde-kitaran taustalle ja Bowie laulaa kappaleen tunnistettavalla tyylillään. Kappale on onnistunut ja lupailee albumin olevan selvästi debyyttilevyä hiotumpi. Pirteä ”Baby Universal” julkaistiin myös singlenä.
Myös Bowien napannut Victory Music halusi Tin Machinen levylle radiosoittoa saavia hittejä. Niinpä Bowien Tonight-albumin tuottajana toiminut Hugh Padgham kutsuttiin tuottamaan Tin Machinen uutta albumia. Valinta oli aika erikoinen, sillä Padgham ei pitänyt Tin Machinen musiikista ja jälkeenpäin hän vielä totesi Salesin veljesten olleen sekopäitä. Gabrelsin kitaransoittoa Padgham sen sijaan kehuskeli. Lopulta kuitenkin Padgham tuotti vain yhden Tin Machine II:lle päätyneen kappaleen. Gabrelsin epämääräisillä kitaraäänillä alkava ”One Shot” on kieltämättä melodinen ja tarttuva kappale, joka paremmalla tuurilla olisi voinut noustakin listoille. Kappale julkaistiin singlenä ja sitä markkinoitiin musiikkivideonkin avulla, mutta eipä siitä kuitenkaan tullut levy-yhtiön toivomaa menestystä. Ehkäpä kappaleella suuren osan nappaava Reeves Gabrelsin kitara ei ollut suuren yleisön mieleen.
Myös ”You Belong In Rock’n’Roll” julkaistiin singlenä. Hypnoottisesti etenevä kappale kulkee monotonisen kompin varassa – suriseva kitara ei todellakaan tue kappaletta melodisesti. Tin Machinen instrumenttivalikoima on kasvanut edellislevyn jälkeen ja Bowie töräyttelee tällä kappaleella saksofonia. Tätäkään kappaletta kuunnellessa ei voi olla ajattelematta sitä, millainen ”You Belong In Rock’n’Rollista” olisi kehkeytynyt jonkin toisen kokoonpanon käsittelyssä.
Lue myös:
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Tin Machine II:lle päätyi myös ensimmäisen albumin sessioissa äänitettyjä kappaleita, joista yksi oli alunperin Roxy Musicin debyyttilevyllä ollut ”If There Is Something”. Se soitetaan läpi Tin Machinen debyytiltä tutulla tyylillä. Eipä tästä versiosta ihan ensimmäiseksi tule mieleen ultracool Bryan Ferry.
Melodinen ”Amlapura” on yksi tämän albumin hienoimmista kappaleista. Akustisen kitaran kannattelema kappale tuo toisaalta mieleen Bowien alkuaikojen folkhenkiset tuotokset, mutta toisaalta sen voi ajatella enteilevän joitain osin maestron 1990-luvun loppupuolen tuotantoa. Reeves Gabrelsin taustalla ujeltava kitara sopii kappaleen tunnelmaan mainiosti ja Hunt Sales soittaa rumpuja mielestäni kekseliäästi. Rauhalliselta ja melko pelkistetyltä kappaleelta puuttuu se raivo, jota Tin Machinen musiikissa oli vielä debyyttilevyllä. ”Amlapurasta” julkaistiin ”You Belong In Rock’n’Roll” -singlellä myös indonesiankielinen versio.
Myös ”Betty Wrong” osoittaa, että Tin Machine oli muuttunut melodisemmaksi yhtyeeksi. Ja tällaisen melko yksinkertaisen kappaleen kohdalla huomaa myös sen, että Tin Machine oli muuttunut enemmän yhtyeeksi. Gabrels ja basisti Tony Sales täydentävät toistensa soittoa hienosti. Pelkistetyt taustat antavat miellyttävälle laulumelodialle tilaa. Tällaiselle kappaleelle pieni kokoonpano tuntuu sopivalta ratkaisulta.
”You Can’t Talkin” kaltainen rockbiisi olisi melko varmasti ollut tyystin toisenlainen, mikäli se olisi ollut Tin Machinen debyyttilevyllä. Lisäaggressio olisi tehnyt kappaleelle hyvää, sillä Tin Machine II:lla se on vain vinkukitaraa sisältävää rockia, jossa on tarttuva kertosäe. Tässä muodossa siinä on hieman täytebiisin tuntua.
Jos levyn alkupuoli tuntui lupaavalta, romuttaa ”Stateside” vaikutelman. Hunt Salesin laulama blues on kliseinen. Kun tähän vielä lisätään Huntin varsin vaatimaton lauluääni, niin tuloksena on aika ankea viisiminuuttinen. Mutta demokratian vuoksi on tehtävä uhrauksia.
”Shopping For Girls” oli idea, jota Bowie ja Reeves Gabrels alkoivat kehitellä vuonna 1988, eli jo ennen kuin ajatus yhtyeen perustamisesta oli tullut kenellekään mieleen. Gabrelsin omalaatuiset kitaraosuudet ja Bowien puhelaulu tekevät kappaleesta häiritsevän kuuloisen, eivätkä Bowien kirjoittamat, Thaimaan lapsiprostituutiota käsittelevät sanoitukset tee kappaleesta varsinaisesti helppoa kuunneltavaa.
”A Big Hurt” kuulostaa jälleen kappaleelta, joka olisi toteutuksensa puolesta sopinut paremmin Tin Machinen debyytille. Pieni punkhenkinen kappale kulkee vauhdikkaasti, mutta eipä siitä juuri mieleenjääviä elementtejä löydy.
Hunt Sales lauloi tällä levyllä vielä toisenkin kappaleen. Ilmeisesti hempeäksi lauluksi tarkoitettu ”Sorry” on laulun osalta vielä huomattavasti kamalampaa kuunneltavaa kuin ”Stateside”. Valitan, Hunt, turha pyydellä anteeksi. Tällaisen kappaleen levyttäminen on anteeksiantamatonta.
Levy päättyy onneksi positiivisemmissa merkeissä. ”Goodbye Mr. Ed” kuulostaa melodisuudestaan huolimatta oudolta, mutta samalla basson ja kitaran soittamat kuviot tuovat siihen jännittävää tunnelmaa. Jäähyväiset Mr. Edille ovat haikeat ja kappaleesta voi löytää vaikutteita 1970-luvun uudesta aallosta. Laulun Mr. Ed oli 1960-luvun amerikkalaisessa tv-sarjassa päähahmona ollut puhuva hevonen, jonka puhetta ainoastaan sen omistaja Wilbur Post kuuli.
Cd:n lopussa oleva minuutin mittainen piiloraita ”Hammerhead” on instrumentaali, joka vaikuttaa lähinnä improvisoidulta kaaokselta. ”One Shot” -singleltä löytyy pidempi, laulettu versio ”Hammerheadista”.
Syyskuussa 1991 julkaistu Tin Machine II otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Yleensä kriitikot kiittelivät levyn parhaita kappaleita, mutta samaan hengenvetoon lyttäsivät heikommat raidat. Epätasaisuus onkin tämän levyn suurin ongelma, vaikka on kyllä myönnettävä sekin, että monet kappaleet olisivat hyötyneet monipuolisemmasta instrumenttivalikoimasta. Brittilistalla albumi nousi sijalle 23, Yhdysvalloissa se ei päässyt edes sadan myydyimmän albumin joukkoon.
Tin Machine teki albumin julkaisun jälkeen kiertueen, jonka aikana äänitettiin vuonna 1992 julkaistu livelevy Live: Oy Vey, Baby sekä samanniminen keikkavideo. Kiertueen aikana yhtyeen jäsenten tasa-arvoisuutta todisteltiin siten, että jokainen pääsi laulamaan keikoilla vähintään yhden kappaleen. Niinpä keikkavideolla kuullaan Neil Youngin ”I’ve Been Waiting For You” Reeves Gabrelsin laulamana ja Moody Bluesin ”Go Now” Tony Salesin laulamana. Alkuvuodesta 1992 päättyneen kiertueen jälkeen Tin Machine hajosi. Ehkäpä yhtye oli Bowien mielestä suorittanut tehtävänsä ja oli aika palata sooloartistiksi.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: David Bowie – Station To Station (1976)
Kappaleet
- ”Baby Universal” 3:18
- ”One Shot” Bowie, Gabrels, Hunt Sales, Tony Fox Sales 5:11
- ”You Belong in Rock n’ Roll” 4:07
- ”If There Is Something” Bryan Ferry 4:45
- ”Amlapura” 3:46
- ”Betty Wrong” 3:48
- ”You Can’t Talk” Bowie, Gabrels, H. Sales, T. Sales 3:09
- ”Stateside” Bowie, H. Sales 5:38
- ”Shopping for Girls” 3:44
- ”A Big Hurt” Bowie 3:40
- ”Sorry” H. Sales 3:29
- ”Goodbye Mr. Ed” Bowie, H. Sales, T. Sales 3:24
- ”Hammerhead” (instrumental) (hidden track) Bowie, H. Sales
Tuottaja: Tin Machine, Tim Palmer, Hugh Padgham
Levy-yhtiö: Victory
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti