PoiL on ranskalainen progressiivisen rockia soittava yhtye, joka perustettiin vuonna 2014. Yhtyeen perusti trio Antoine Arnera (kosketinsoittimet/vokaalit) Boris Cassone (basso/kitara/vokaalit) sekä Guilhem Meier (rummuista/perkussiot).
PoiL:in vuoden 2008 kokopitkä debyytti L’ire des papes ja 2011 ilmestynyt EP Dins o Cuol sekoittelivat jazzia, punkkia ja avantgardisista progressiivista rockia varsin ennen kuulemattomalla tavalla. Progepiireissä paljon huomiota herättänyt 2014 ilmestynyt Brossaklitt korosti yhtyeen avantproge-puolta lähes brutaalilla tavalla ja kuorrutti kaiken härskillä seksuaalissävytteisellä huumorilla.
Trion toistaiseksi viimeisin levy, occitanin kielellä laulettu, Sus (2019) osoitti uudenlaista kypsyyttä ja karsi musiikista ilmeisimmän huumoriaspektin säilyttäen silti yhtyeen perusvintiömäisen luonteen. Trio-levyjen lisäksi jatkuvasti uusiin suuntiin kurotteleva kolmikko on musisoinut myös laajennetuissa kokoonpanoissa. Taidemusiikista ammentava Le Grand Sbam on tehnyt kaksi levyä (Vaisseau Monde, 2019 ja Furvent, 2020) ja matikkarock-yhtye ni:n kanssa PinioL nimen alla on julkaistu yksi levy (Bran Cou Cou, 2018). Nämä molemmat spin-off- yhtyeet ovat tärkeä osa PoiL-saagaa. Nyt yhteistyö japanilaisen Junko Uedan kanssa lisää tarinaan tärkeän uuden luvun.
Junko Uedaon klassisesti koulutettu muusikko joka on urallaan keskittynyt pääosin japanilaiseen perinnemusiikkiin. Ueda aloitti pianon soiton jo kuusivuotiaana, mutta todellisena herätteenä vakaviin musiikkiopintoihin toimi Emerson Lake & Palmerin levyt joihin hän tutustui teini-iässä. Opiskeltuaan konservatoriossa pianon soittoa ja säveltämistä Ueda kiinnostui lopulta perinteisestä biwa-tarinankerronnasta ja buddhalaisista shômyô -veisuista. Biwa-tarinankerronta on japanilainen perinnemusiikin muoto jossa lauletaan eeppisiä tarinoita japanilaisen luutun eli biwan säestyksellä. Uedan instrumentti on edo-aikakaudelta peräisin oleva viisikielinen (viisikielisyys on ymmärtääkseni modernimpi sovellus) satsuma-biwa ja hänestä on tullut yksi instrumentin arvostetuimmista taitajista japanissa.
Olen kuullut vain muutamaa Uedan soololevyä enkä ole kovin hyvin perillä kyseisten levyjen materiaalin alkuperästä, mutta jos kyse todellakin on japanilaisesta perinnemusiikista on se länsimaalaisin korvin varsin avantgardistista; kappaleet ovat pitkiä (usein 15-30 minuuttisia), laulu on mikrotonaalista* ja rytmit usein poikkeusjakoisia. Kun tämä yhdistetään Uedan ELP-juuriin ei ole enää niin yllättävää, kuin äkkiseltään ensin vaikutti, että tämä perinnemuusikko päätyi yhteistyöhön villiä ranskalaista avantprogea soittavan PoiL:in kanssa. Nykyään Euroopassa asuva Ueda tutustui PoiL:in jäseniin yhteisen tutun kautta. Jatkuvasti uusia haasteita etsivä PoiL kiinnostui yhteistyöstä joka osoittautui lyhyen kokeilun perusteella hedelmälliseksi. Lopputuloksena syntyi yhteinen albumi ja keväällä 2023 tehty Euroopan kiertue joka saapuu huhtikuussa myös Suomeen (April Jazz Espoossa).
*Mikrotonaalisuus tarkoittaa musiikillista säveljärjestelmää, joka käyttää sävelaskelia, jotka ovat pienempiä kuin perinteiset länsimaiset puolisävelaskeleet. Länsimaisessa musiikissa käytetään yleensä 12 eri säveltä oktaavia kohden, ja näiden sävelten välissä on yhtä suuri välimatka, joka vastaa puolisävelaskelta.
Mikrotonaalinen musiikki käyttää kuitenkin useita muita sävelaskeleita, jotka ovat pienempiä kuin perinteiset puolisävelaskeleet. Näitä mikrotonaalisia säveliä voidaan käyttää korostamaan tiettyjä tunteita tai luomaan tietynlaisia vivahteita musiikkiin.
Mikrotonaalinen musiikki on ollut osa monien eri musiikkikulttuurien perinnettä ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi arabimusiikissa ja intialaisessa raga-musiikissa. Japanilainen perinnemusiikki käyttää myös mikrotonaalisia säveliä, jotka ovat tärkeitä osa musiikin ilmaisua ja monimuotoisuutta.
Mikrotonaalisuus antaa musiikille mahdollisuuden ilmaista monimutkaisia tunteita ja vivahteita, joita ei välttämättä voi ilmaista perinteisillä sävelasteikoilla. – ChatGPT
Lue myös: Levyarvio: Magma – Kãrtëhl (2022)
PoiL:in ja Uedan yhteinen musiikki on PoiL-kolmikon säveltämää ja sanoitukset (jotka Ueda luonnollisesti laulaa japaniksi) ovat peräisin pääosin japanilaisista kansantarinoista (seassa on yksi kosketinsoittaja Arneran runo joka on käännetty japaniksi). Tyylillisesti PoiL kuitenkin ammentaa selvästi vahvasti japanilaisesta kansanmusiikista ja eikä levyn musiikki aina ole valovuosien päässä kuulemistani Uedan levyistä. Trion sovitukset toki vievät ne aivan eri sfääreihin. Hetkittäin kiertoradalle asti! Ja hyvä niin sillä ainakin näille korville Uedan perinnemusiikki oli hieman puuduttavaa ja PoiL dynaamisempi ote on tervetullut. Samaan hengen vetoon on kuitenkin todettava että Poil/Uedan levy on hillityintä PoiL-musiikkia toistaiseksi, mutta kyseessä ei ole mikään äkillinen muutos vaan luontevaa jatkoa yhtyeen pitkän ajan trendille jossa suunta on ollut jatkuvasti kohti hienovaraisempaa ilmaisua.
Levy alkaa kaksiosaisella ”Kujô Shakujôlla” jonka sanoitukset ovat peräisin buddhalaisen shakujô -instrumentin ominaisuuksia ja käyttötarkoitusta kuvailevasta sutrasta. (Shakujô on buddhalaismunkin heiluttelema metallisauva jonka päässä on vaihteleva määrä heliseviä ja kiliseviä metallirenkaita.)
”Kujô Shakujôn” ensimmäinen osa ondronemaisesti suriseva kappale jota dominoi Uedan sävelajista mikrotonaalisesti toiseen vaeltava ääni. PoiL:in pojat pysyttelevät pitkälti Uedan valittavan äänen taustalla päästellen instrumenteistaan satunnaisia atonaalisia surinoita ja pärinöitä. Myönnän että pidin ”Kujô Shakujôn” ensimmäistä osaa aluksi hieman tylsänä, ehkä osaksi koska se ei lainkaan ollut musiikkia jota odotin levyn tarjoilevan, mutta sittemmin useiden kuuntelukertojen myötä se on kasvanut vaikuttavaksi ja suorastaan hypnootiseksi introksi. Seitsemän minuuttisena osio on tosin hieman liian pitkä enkä ihmettele jos se koettelee joidenkin kuuntelijoiden kärsivällisyyttä. Aivan ensimmäisen osan lopussa myös PoiL:in jäsenet laulavat muutaman sanan minkä jälkeen kaoottisesti surisevat syntetisaattorit saattelevat kuulijan seuraavaan osioon.
”Kujô Shakujôn Part 2” tuo mukaan ensimmäistä kertaa perkussiot. Musiikkia kannattelee nakuttava rytmiraita ja rytmikkäästi soittavat koskettimet. Pian myös bassokitara alkaa jyrisemään taustalla. Uedan vokaalit valittavat kaiken yllä edelleen lähes taukomatta. Hieman yli kolme minuuttia kestävä Part 2 on tavallaan vain siirtymä intron ja riehakkaan finaalin välillä. Myös Part 2 päättyy ensimmäisen osan lailla kaaokseen josta kappale räjähtää sitten kasvaa uudelle tasolle.
Aluksi kolmas osa soi hetken aikaa suht lempeästi puhtaalla soundilla näppäillyn myötä. Kitarakuvio tuo hetkeksi mieleen 80-luvun King Crimsonin. Uedan vokaalit palaavat ja Meierin rummut ottavat ensimmäistä kertaa kunnolla aktiivista roolia hänen soittaessaan monimutkaista nykivää komppia jonka alla tempoilee vierailevan basistin Benoit Lecomten vähintään yhtä kompleksinen bassokuvio (yleensä PoiL:ssa bassoa soittava Cassone soittaa tällä levyllä sähkökitaraa). Sävellyksessä on tässä vaiheessa jo aiempaa selvemmin PoiL:ille tyypillistä tyyliä, mutta musiikki on silti vielä hallitumpaa, hillitympää ja hitaampaa kuin yhtyeelle yleensä on tyypillistä vaikka tempo pikku hiljaa loppua kohden salakavalasti kasvaakin. Hieman ennen viiden minuutin rajapyykkiä kuullaan lyhyt intensiivisinen ja virtuuosimainne polyrytminen rutistus joka on todella upeaa kuultavaa.
Lue myös
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Kaksiosainen ”Dan No Ura” kertoo tarinan vuonna 1185 käydystä eeppisestä meritaistelusta jossa Minamoto klaani tuhosi japanissa valtaa pitäneen Taira -klaanin armeijan. Dan No Uran -tarina on osa suurempaa Heike Monogatari eeposta joka kertoo Taira-klaanista (joka tunnetaan myös nimellä Heike).
”Dan no Ura” käynnistyy välittömästi intensiivisen rytmikkäänä soiden. Kitaristi Cassone nakuttaa taustalla vibra-kammella kitarankieliään metronomimaisesti ja Meierin rummut iskevät tanakasti vastapalloon epäsäännöllisesti ja arvaamattomasti iskien. Myös Uedan äänessä on uudenlaista intensiteettiä ja hän laulaa rytmikkäämmin kuin aiemmin. Koko bändi iskee pariin minuutin kohdilla peliin todella vastustamattoman poikkeusjakoisesti kulkevan grooven. Arneran rytmikkäästi tikkaavat syntetisaattorit ja Lecomten paksusti möyryävä bassokitara ja Cassonen metallisesti suriseva sähkökitara luovat Uedan messuamiselle todella hedelmällisen pohjan. Levyn vihkosen mukaan Lecomte soittaa vain akustista bassoa, mutta sitä on vähän vaikea uskoa, niin tuhdisti instrumentti hänen käsissään soi. Viiden minuutin kohdilla rytmitys muuttuu todella nykiväksi rumpujen sähkökitaran kamppaillessa viehättävästi toisiaan vastaan. Arneran syntetisaattori viiltää Lecomten ja Cassonen tuhdin riffittelyn läpi futuristisesti ujeltaen. Kyseessä on yksi PoiL:in upeimmista hetkistä jota Uedan eksoottinen vokalisointi entisestään nostaa uudelle tasolle.
Osa kaksi alkaa hiljaisemmin kellomaisesti kilisevillä äänillä ja Uedan vokaaleilla. Ueda näppäilee satsuma-biwaansa aiempaa melodisemmin. Lecomten paksusti soivat bassonuotit katkovat musiikkia hetkittäin. Nelikko rakentaa jännitystä minimalistisesti soivalla ääniraidalla joka jättää Uedan tuskaisen kuuloiset vokaalit hetkittäin leijumaan yksinään tyhjyyteen. Kuulija odottaa ikään kuin vapautusta ja paluuta ensimmäisen osan kompleksiseen riffiosioon, mutta PoiL/Ueda ei tarjoa niin helppoa ratkaisua vaan musiikkia hiipuu vähin äänin tyhjyyteen. Lopetus on osuva sillä kappaleen sanoituksissa nuori keisari Antoku painuu tässä vaiheessa merenpohjaan armeijansa kera hävittyään Dan No Uran meritaistelun.
Vahvasti otteessaan pitävän Poil/Ueda -levyn keskeisin ”kauneusvirhe” on sen lyhyt kesto. Yleisesti ottaen olen kompaktien levykokonaisuuksien ystävä, mutta Poil/Uedan vain 31 minuuttinen kesto jättää nälkäiseksi. Ymmärtääkseni PoiL:illa ja Uedalla on yhteistä materiaalia kasassa noin tunnin verran ja ilmeisesti toinen yhteinen levy on jo suunnitteilla. Mielellään olisin kuullut osan tästä musiikista jo tällä debyytillä.
Poil/Ueda on jälleen uusi osoitus PoiL:in uusiutumiskyvystä ja suorastaan ällistyttävän väkevä, ja samalla yllättävän luonteva, yhdistelmä japanilaista perinnemusiikkia ja modernia avantprogea.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Univers Zero – Uzed (1984)
Kappaleet
- Kujô Shakujô – Part 1 7:07
- Kujô Shakujô – Part 2 3:37
- Kujô Shakujô – Part 3 7:22
- Dan No Ura 壇ノ浦の戦い – Part 1 8:41
- Dan No Ura 壇ノ浦の戦い – Part 2 4:28
Muusikot
Antoine Arnera: koskettimet, laulu, Boris Cassone: kitara, laulu, Benoit Lecomte: akustinen basso, Guilhem Meier: rummut, laulu, Junko Ueda: satsuma biwa, laulu
Tuottaja: PoiL, Clément Dupuis
Levy-yhtiö: Dur et Doux
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti