Keesojen lehto on Pekka Pohjolan kolmas studiolevy.
70-luvun puoliväliin mennessä oli melko yleistä että kärkipään kotimaiset rock-bändit kävivät levyttämässä Tukholmassa jossa tuohon aikaan koettiin olevan tarjolla parempia studioita kuin kotimaassa. Varsinaista yhteistyötä kotimaiset rock-muusikot eivät juuri olleet kuitenkaan tehneet ulkomaisten kolleegoiden kanssa. Pioneerityötä tällä saralla teki Suomen arvostetuin rock-basisti ja ex-Wigwam -muusikko Pekka Pohjola joka oli rumpali Vesa Aaltosen (mm. Tasavallan Presidentti) kanssa musisoinut yhdessä ruotsalaisten muusikoiden kanssa jazz-rock -yhtyeessä Made In Sweden.
Made In Swedenin jäsenten kanssa oli tarkoitus tehdä myös Pohjolan kolmas sooloalbumi. Äänitykset ehdittiin aloittaa jo Ruotsissa kun kävi selväksi että Tubular Bellsillä tähdeksi noussut multi-intrumentalisti Mike Oldfield oli kiinnostunut tuottamaan levyn. Aivan pystymetsästä tämä tarjous ei tullut sillä Pohjola oli vieraillut jo alkuvuonna 1976 Oldfieldin maalaiskartanon studiossa jammailemassa ja viskiä juomassa. Kaksi introverttia muusikkoa olivat tulleet yllättäen hyvin juttuun ja etenkin Oldfield oli pitänyt Pohjolaa musiikillisena hengenheimolaisenaan. Pohjola ei välttämättä jakanut täysin ajatusta, olihan HÄN sentään Pohjolan arvostetun muusikkosuvun vesa ja koulutettu Sibelius-Akatemian koulima muusikko ja Oldfield vain joku kitaristi jolla oli käynyt tuuri.
Yhteistyötarjous viime vuosien juhlituimman ja menestyneimmän muusikon kanssa oli kuitenkin vastustamaton Pohjolalle. Sessiot keskeytettiin Ruotsissa ja jo kasaan saadut muutamat rytmiryhmän äänitykset kiikutettiin Oldfieldin käsiin. Levyä työstettiin Oldfieldin studiossa vajaan parin viikon ajan mikä lyhyt aika Oldfieldin omien albumeiden tuotantoaikoihin jotka veivät usein kuukausia ja taas kuukausia.
Sovituksiltaan Keesojen lehto poikkeaa selkeästi Pohjolan kahdesta ensimmäisestä sooloalbumista. Niiden rikkaat Frank Zappan mieleen tuovat puhallinsovitukset on korvattu tyypillisemmällä proge-instrumentaatiolla ja solistinen vastuu on siirretty sähkökitaralle, koskettimille ja tietenkin hetkittäin myös Pohjolan bassolle. Pientä vaihtelua sähköiseen soundiin tuo ajoittain akustinen kitara, spinetti, erilaiset perkussiot sekä mandoliini.
Olisi kiinnostavaa tietää oliko suht radikaali muutos tyylissä nimenomaan Oldfieldin ratkaisu tuottajan roolissa vai oliko Pohjolan tarkoitus joka tapauksessa kokeilla uutta linjaa sovituksissa. Jos ratkaisu oli Oldfieldin se on tavallaan hieman hupaisaa sillä yhdelläkään hänen omalla levyllään ei ollut käytetty tähän mennessä vielä yhtä tavanomaista rock-instrumentaatiota. Mutta ehkäpä molemmat herrat halusivat kokeilla hieman lähestyä valtavirtaa. Onhan Pohjola kertonut usein että häntä hävetti ensimmäiset levynsä kun ne olivat hänestä niin ”kummallisia ja erilaisia”.
Kuka ikinä suuret linjavedot Keesojen lehdon tyylin suhteen sitten tekikään niin tuottajan ominaisuudessa Oldfield ainakin toi levylle mukaan itselleen ennestään läheisen muusikon eli siskonsa Sally Oldfieldin sekä Gongin rumpalivirtuoosin Pierre Moerlenin. Oldfield itse päätyi myös soittamaan suurimman osan levyn kitaraosuuksista. Osa Ruotsin sessioissa äänitetystä materiaalista säästettiin jatkotyöstettäväksi, mutta Made In Swedenin porukkaa Vesa Aaltosta, Wlodek Gulgowskia tai Georg Wadeniusta ei kutsuttu Oldfieldin studiolle hommaa jatkamaan.
Keesojen lehto alkaa energiselllä kappaleella ”Oivallettu matkalyhty” (levyn vinkeät biisinnimet ovat Hectorin käsialaa) joka kasattiin pitkälti jo Tukholman sessioissa. Oldfieldin studioilla ei ilmeisesti lisätty paljoa muuta kuin Moerlenin perkussioita ja ehkä joitain Pohjolan itsensä soittamia juttuja. Kappale on levyn riehakkainta antia ja muistuttaakin ehkä eniten kahden ensimmäisen levyn materiaalia vaikka sovitus riisutumpi onkin. Jotain hieman pökkelöä ja väkinäistä ”Oivalletussa matkalyhdyssä” kuitenkin on verrattuna parin edellisen levyn irtonaisempaan meininkiin.
Seuraavaksi tunnelma rauhoittuu Pohjolan soittaessa spinetillä hartaan intron kappaleelle ”Kädet suoristavat veden”. Kyseessä on uusi versio alunperin Wigwamin Beingilla (1974) kuullusta Pohjolan sävellyksestä ”Pride of the Biospher”. Siinä missä alkuperäinen versio oli varsin synkkää ja jopa ahdistaaa kuultavaa on Keesojen lehdon versio on herkkä ja puoliakustinen tulkinta. Pääosassa on Pohjolan kilisevä spinetin ohella on Oldfieldin akustinen kitara. Loppupuolella Sally Oldfieldin sanaton vokalisointi toimii siltana kappaleen finaaliin jossa Oldfieldin kireästi soiva sähkökitara ja jousisyntetisaattorit vievät kauniin kappaleen lyhyeen nostatukseen.
Levyn kolmas biisi ”Matemaatikon lentonäytös” lienee yksi Pohjolan rakastetuimmista kappaleista ja yksi harvoista Keesojen lehdon biiseistä joita kuultiin vielä vuosikymmeniä myöhemminkin Pohjolan konserteissa. Kun on kyseessä progebiisi jonka nimi on ”Matematiikon lentonäytös” odottaisi jonkinmoista monimutkaista tahtilaji-iloittelua, mutta kyseessä on varsin tasatahtinen ja enemmänkin arvokkaasti kuin villisti soiva biisi. Oldfieldin pureva kitarointi tuo touhuun hieman energiaa, mutta jotenkin kappale ei lähde aivan täysillä lentoon missään vaiheessa. Moerlenin rumpalointi on ihan mallikasta, mutta rumpujen äänitys ei ole ihan priimaa. Oldfieldilla ei ollut tässä vaiheessa juurikaan kokemusta rumpusettien äänittämisestä joten ehkä asia menee hänen piikkiinsä. Miellyttävää kuultavaa “Matemaatikon lentonäytös” vioistaan huollimatta on mutta sävellyksessä olisi ollut ehkä potentiaalia enempäänkin.
Pohjola on pitänyt tähän asti levyllä suht matalaa profiilia basistina ja kahdekka ensimmäisellä levyllä kuultu paikoin hieman irrallinen briljeeraus on pysynyt poissa. Levyn neljättä kappaletta, 15 minuuttista, ”Pääntaivuttelun seuraukset” kuitenkin johdattaa nimenomaan Pohjolan melodinen bassolinja joka soi pitkään lähes kuin yksistään vain kevyesti koskettimien säestämänä. Vasta kolmen ja puolen minuutin kieppeillä Oldfieldin majesteettisesti soiva sähkökitara iskee viiltävästi mukaan ja viimeistelee kahteen osaan jaetun kappaleen ensimmäisen osion nimeltlä ”Sulamaan jätetty kipu”.
Toinen ja pidempi osio ”Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa” (kappaleen teemoja oli käytetty jo Pohjolan sävellyksessä ”43 Sec. Of Arc Per Century” Made In Swedenin levyllä) on vaihdikkaampi ja sisältää alunperin Tukholmassa Marcus Musicissa äänitettyjä taustaraitoja eli rummuissa on Vesa Aaltonen. Osiossa kuullaan myös Made In Swedenin Wlodek Gulgowskin syntetisaattoria ja Georg Wadeniusin sähkökitaraa joka vuorottelee Oldfieldin kitaroinnin kanssa. Wadenius on ihan pätevä kitaristi mutta ei pärjää näissä karkeloissa Oldfiedille. Oldfield vie nimittäin pisteet kotiin tässä ”kitarataistelussa” majesteettisella soolollaan jolla hän vastaa ytimekkäästi omalla klassisen kireällä soundillaan Wadeniuksen melko tyhjänpäiväiseen vinguttelusooloon. Oldfieldin kitarasoundi on niin omintakainen ja tunnistettava että tuo jossain määrin liikaakin levylle oldfieldmaisuutta ja varastaa tavallaan shown Pohjolan sävellyksiltä. Itse olen Oldfieldin kitaroinnin suuri ystävä joten henkilökohtaisesti en pidä tätä haittana, mutta ymmärrän että luultavasti osittain näistä syistä Pohjola itse ei ole koskaan laskenut Keesojen lehtoa suosikkeihinsa omista levyistään. Oldfield oli kokematon tuottaja ja luultavasti hän otti levyllä vähän liikaa artistin roolia.
”Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa” on joka tapauksessa hieno kappale ja loppupuolella Pohjola intoutuu hieman jopa sooloilemaan bassokitaralla sortuen hetkeksi jopa kevyeen slap-bassotteluun. Kappaleen finaalissa on jotain sykähdyttävän elämänmyönteistä ja jaloa. Se on tavallaan todella majesteettinen, mutta kuitenkin jotenkin ”nöyrällä” tavalla. Monipuolinen ”Pääntaivuttelun seuraukset” on selkeästi Keesojen lehdon onnistuneinta musiikkia.
Levy päättyy lyhyeen ja humoristiseen reipastahtiseen folk-ralliin “Varjojen varaslähtö”. Kappale tuo mieleen näihin aikoihin Oldfieldin pikkubiisit (esim. “Sailor’s Hornpipe”, “Portsmouth”, “In Dulci Jubilo”) jotka olivat usein sovituksia kansanmusiikista. “Varjojen varaslähdössä” Pohjola kilkuttaa jälleen vauhdikkaasti spinettiä, Oldfield näppäilee mandoliinia ja Sally Oldfield vokalisoi teatraalisesti. Hommaa rytmittää, tai oikeastaan epärytmittää, silloin tällöin väliin iskevät pillin vihellykset. Keskivaiheilla Moerlenin rummutkin pääsevät mukaan leikkiin kunnes palataan taas spinetin ja mandoliinin renkuttamaan pääteemaan. Hauska kappale ja mukava kevennys levyn loppuun.
Keesojen lehto ilmestyi varsin huonoon saumaan punkin riehuessa jo täysillä Briteissä ja musiikkilehdistön käännyttyä varsin jyrkästi progressiivista rockia vastaan. Oldfieldistakaan ei ollut tässä apua, oikeastaan päin vastoin, sillä hänestä oli muutaman vuoden suitsutuksen jälkeen tullut varsinainen sylkykuppi Britti-lehdistössä. Keesojen lehto sai Briteissä suht happaman vastaanoton, mutta Suomessa sentään pärjättiin paremmin ja mm. Musa-lehti valitsi sen vuoden levyksi. Oldfield-yhteyden takia Keesojen lehto on kuitenkin eittämättä Pohjolan myydyin levy sillä se sai suht laajan jakelun ympäri Eurooppaa. Levyä myytiin varsin kirjavalla tyylillä: Isossa-Britanniassa ja Japanissa levyn nimi oli Mathematician’s Air Display, Ruotsissa Skuggornas tjuvstart ja joillain alueilla sitä myytiin jopa kreditoituna ei pelkästään Pekka Pohjolan nimen alla vaan kanteen pääsi Pohjolan nimen rinnalle myös Mike & Sally Oldfield.
Kuten aiemmin viittasin Pohjola itse ei ole ollut järin tyytyväinen Keesojen lehtoon, mutta Oldfield on puhunut levystä myönteisempään sävyyn ja ainakin hän mieltyi Pohjolan soittotaitohin sillä Pohjola sai kutsun Oldfieldin ensimmäiselle kiertueelle sooloartistina. Sisäänpäinkääntynyt Oldfield oli taistellut vuosia kiertuetarjouksia vastaan kunnes kokeellisen terapian myötä hänen persoonallisuutensa muuttui lähes hetkessä niin radikaalisti että keikkailusta tuli mahdollista. Ja kun kiertämään lopulta lähdettiin niin se tehtiin sitten tyylillä: vuoden 1979 Tour Of Europella Oldfield kokosi ympärilleen nimittäin noin 50 henkisen yhtyeen jossa mukana soitti myös kaksi suomalaista muusikko, Pekka Pohjola bassokitarassa ja Simo ”ei Speden Simo” Salminen trumpetissa. Pohjola pääsi tutustumaan suuren maailman rock-sirkukseen limusiineineen ja laadukkaine hotelleineen. Kiertue tuli Oldfieldille kalliiksi ja hänen seuraava siirtonsa oli skaalata yhtye hieman hallittavampaan noin kymmenen hengen kokoonpanoon. Pohjolakin sai kutsun tuohon ryhmään, mutta hän kieltäytyi palaten Suomeen oman musiikkinsa pariin.
Varsinaiseksi täysosumaksi Pohjolan ja Oldfieldin yhteistyötä ei voi sanoa sillä se ei kuulu kummankaan artistin katalogin kirkkaimpiin helmiin, mutta paljon nautittavaa kuunneltavaa se silti tarjoilee kummankin maestron musiikin ystäville.
Parhaat biisit: ”Kädet suoristavat veden”, ”Matemaatikon lentonäytös”, ”Pääntaivuttelun seuraukset”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
A-puoli
1.Oivallettu matkalyhty – 5.05
2. Kädet suoristavat veden – 4.34
3. Matemaatikon lentonäytös – 7.27
B-puoli
4. Pääntaivuttelun seuraukset
Osa 1: Sulamaan jätetty kipu – 4.30
Osa 2: Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa – 11.21
5. Varjojen varaslähtö – 1.53
Musicians
Pekka Pohjola: bassokitara (1-5), flyygeli (1-3, 4/1, 5), spinetti (2, 5), syntetisaattori (3, 4/1), jousisyntetisaattori (2-4) Sally Oldfield: laulu (2, 5) Mike Oldfield: kitarat (2, 3, 4), lyömäsoittimet (4/2), mandoliini ja vihellyspilli (5) Georg Wadenius: kitara (1, 4/2), lyömäsoittimet (4/2) Wlodek Gulgowski: syntetisaattori (1, 4/2), flyygeli (1, 4/2) Vesa Aaltonen: rummut (1, 4/2) Pierre Moerlen: rummut (3, 5), lyömäsoittimet (4/1), kellopeli (4/2)
Tuottaja
Mike Oldfield & Pekka Pohjola
Levy-yhtiö
Virgin / Love Records
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti