Lapsuuden pianotunnit eivät olleet minua varten. Opettelin soittamaan kappaleet korvakuulolta, enkä koskaan oppinut kunnolla lukemaan nuotteja. Harjoittelu ei innostanut kun kymmenen sormen kanssa puljaaminen tuntui matematiikan läksyjen tekemiseltä. Kaikki muuttui kun sain sähkökitaran. Opin peittämään etusormella kaksi ohuinta kieltä kolmannen nauhan kohdalta ja sain mukavasti rämähtävän G-voimasoinnun. Ryhtyin heti kirjoittamaan yhden soinnun kappaleita. Kitara tuntui vastaavan, vuorovaikuttavan kanssani heti alusta saakka. Myöhemmin olen ajatellut, että sähkökitara on vähän kuin englanti, puhumisen aloittaminen on melko vaivatonta mutta edistyessä löytää monimutkaisuutta, joka lamauttaa helposti.
Brad Mehldaun soitossa on jotain, joka antaa vaikutelman muusikosta joka käy vuoropuhelua soittimensa kanssa. Hänen väkivahva klassinen taustansa tukee suoraan jazz-ilmaisua, sillä hän tuntee selvästi syvällisesti molemmat maailmat. Tästä syystä Mehldau on yksi niistä harvoista jazz-pianisteista, joka kykenee improvisoimaan moniäänisiä kudoksia. Bach, Beethoven ja Mozart osasivat kaikki improvisoida, ja Mehldau antaa osviittaa siitä, millaista heidän soittonsa olisi voinut olla jazz-ympäristössä.
Mehldau on myös monen sukupolvensa jazz-muusikon tavoin ollut etunenässä uudistamassa jazz-standardien joukkoa soittamalla pop-kappaleita ”uusina standardeina”, kuten Herbie Hancock levynsä nimesi. Jazzin ”vanhat standardit” ovat musikaali- ja elokuvasävelmiä ajalta, jolloin ne olivat todellista populaarimusiikkia. Soittamalla Radioheadin tai The Beatlesin kaltaisten pop-musiikin pioneerien kappaleita jazz-versioina Mehldau omalta osaltaan uudistaa jazzin kenttää; toisaalta hän on asettanut nuoremmille pianisteille haasteen, joka nostaa soiton ja ilmaisun tekniset vaatimukset uudelle tasolle. Pianistin vasen käsi ei saa enää olla ”humppakone” kuten Stride-pianisteilla, eikä sointuja basson varassa hajottava ”käpälä”, vaan vasemman käden sormet luovat moniäänistä melodia-ainesta aivan siinä missä oikeankin käden.
April 2020 on sarja lyhyitä kappaleita, joka kertoo yhdestä päivästä COVID-karanteenissa. Yhden päivän teema luo minulle assosiaation Moody Bluesin Days of Future Passed -protoprogelevyyn, ja jotain samaa näiden kahden levyn lempeässä tunnelmassa on. Mehldau viettää karanteenia Hollannissa, kaukana kotikaupungistaan New Yorkista. Levyn kappaleilla toistuvat kotona, yhdessä perheen kanssa vietetyt eristyskokemukset, joihin monen on varmasti helppo samastua. Vaikuttaisi siltä, ettei Mehldaun perheen luo ole tarvinnut kutsua sosiaalityöntekijää setvimään avioriitoja, vaan karanteenikokemus on antanut paljon tien päällä viettävälle muusikkopariskunnalle arvokasta aikaa yhdessä ja lastensa kanssa.
April 2020:n musiikki on Mehldauta omimmillaan, jazz-kontekstissa kuullaan klassisia sävyjä ja häivähdyksiä pop-musiikin melodisuudesta. Avauskappale ”Waking up” on vähän kuin moderneilla sointukuluilla rikastettu Bachin koraali. Seuraavat osat tuovat esiin modernin taidemusiikin atonaalisempia sävyjä, heijastaen karanteenikokemuksen vieraannuttavia ja ahdistavampia piirteitä. Levy päättyy kauniiseen perhekohtaukseen, joka alkaa yhteisestä pelleilystä keittiössä ja jatkuu kauniilla kehtolaululla. Levyn päätteeksi Mehldau soittaa kolme pop-kappaletta. Hän valaa rohkeutta kuulijoille Neil Youngin ”Don’t let it bring you downilla”, muistelee kotikaupunkiaan Billy Joelin ”New York state of mindilla”, ja kehottaa etsimään pilven kultareunusta Judy Garlandin tunnetuksi tekemällä jazz-standardilla.
April 2020 ei tuo esiin Mehldaun virtuositeettia, vaan on pikemminkin mietiskelevä ja myötätuntoinen levy. Artisti ei keskity tuomaan itseään tykö, vaan luomaan yhteyden oman ja kuulijansa tunnekokemuksen välillä. Tässä mielessä teos on erilainen kuin Keith Jarrettin Kölnin Konsertti, joka toki myös on kokonaan improvisoitu teos kun April 2020 taas on sävelletty sarja. Kuulen kuitenkin jotain samaa näiden kahden levyn soinnissa.
Minusta April 2020 on kuluneen vuoden paras levy, ja uskon palaavani sen pariin useasti vielä silloinkin kun pandemia ei hallitse elämää.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Vastaa