Levyarvio: Mike Oldfield – Exposed (1979)

Exposed on Mike Oldfieldin ensimmäinen livealbumi.

Mike Oldfieldista tuli vuonna 1973 ilmestyneen Tubular Bellsin myötä yksi maailman tunnetuimmista muusikoista ja hänen konserteilleen olisi ollut kova kysyntä. Oldfield ei kuitenkaan levy-yhtiönsä painostuksesta huolimatta suostunut esiintymään livenä kahta Tubular Bellsiä promotoinutta Lontoon keikkaa enempää. Syitä oli toisaalta se ettei Oldfieldin mielestä hänen musiikkiaan ollut mahdollista esittää riittävän laadukkaasti konserttiympäristössä tavallisen rock-bändin voimin, mutta vielä keskeisempänä syynä oli Oldfieldin kehno mielenterveydellinen tilanne. Paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta kärsinyt Oldfield ei yksinkertaisesti ollut henkisesti siinä kunnossa että hän olisi pystynyt konsertoimaan. On kuitenkin hyvä muistaa että vaikka Oldfield oli vieraantunut keikkailusta oli hän kuitenkin kokenut livemuusikko sillä ennen Tubular Bells -menestystään hän oli soittanut runsaasti keikkoja Kevin Ayersin yhtyeessä.

Oldfieldin asenne muuttui kuitenkin radikaalisti vuonna 1978 kesken Incantations -levyn äänitysten. Oldfield osallistui tuolloin shokkiterapiaa tarjoilevaan Exegesis-seminaariin (lisää aiheesta Incantations-arvostelussa) joka muutti hänen persoonallisuutensa totaalisesti. Exegesis-seminaarin voimaannuttamana Oldfield päätti myös lähteä ensimmäistä kertaa kiertueelle oman musiikkinsa kanssa. Oldfield toteutti kiertueensa suureellisella otteella ja kokosi taakseen noin viidenkymmenen hengen yhtyeen joka oli inspiroitunut sekoitus orkesterimuusikoista, jazz-miehiä, folk-muusikoita ja rokkareita.

Myös Suomen oma kenraalibasso Pekka Pohjola kutsuttiin mukaan yhtyeeseen. Suomalaisittain kiinnostavaa on että porukkaan kuului myös Simo Salminen. Kyseessä ei ole Pertti Pasasen spedeilyistä tuttu koomikko/pellehyppääjä vaan jazz-muusikko joka oli vuodesta 1978 alkanut tehdä uraa trumpetistina USA:ssa soittaen mm. Buddy Richin orkesterissa. Oldfieldin bändin Salminen päätyi luonnollisesti Pohjolan suosituksesta. Pohjola itse oli tutustunut Oldfieldiin Virginin myötävaikutuksella muutamaa vuotta aiemmin ja Oldfield oli tuottanut ja kitaroinut Pohjolan soololevyllä Keesojen lehto.

Pohjolan ja itsensä Oldfieldin ohella kiertuekokoonpanon ”rock-bändiin” kuului kaksi kitaristia, rumpali (Pierre Moerlen), kolme perkussionistia Benoit Moerlen, Mike Frye ja David Bedford, bodhranin soittaja, kaksi kosketinsoittajaa Tim Cross ja Peter Lemer sekä vokalisti Maddy Prior.

Lue myös: Levyarvio: Mike Oldfield – Islands (1987)

Tour Of Europeksi nimetyllä kiertueella kuultiin noin 60 minuuttiin tiivistetty Incantations sekä tietenkin koko Tubular Bells kokonaisuudessaan. Tour Of Europe -kiertue oli taiteellinen menestys, mutta taloudellinen katastrofi. Vaikka lähes kaikki keikat olivat loppuunmyytyjä oli isolla bändillä kiertäminen yksinkertaisesti aivan liian kallista. Jonkun matikkapää petti projektissa pahasti tai sitten Oldfield ei vaan välittänyt. Takkiin tuli lopulta noin miljoonan punnan verran mikä oli aika ronski määrä rahaa vuonna 1979. Jopa Tubular Bellsin rikastuneelle miehelle. Alunperin kiertueesta ei oltu suunniteltu julkaistavan livelevyä, mutta levy päätettiin tehdä kiertueen tappioiden maksamiseksi. Virginin kanssa tehtiin diili jossa Oldfield julkaisee ivelevyn ja kiertuevelat kuitataan kyseisen rieskan royalteilla. Velkojen kuittaamiseen meni noin kymmenen vuotta. Alunperin Exposed julkaistiin rajoitettuna 100 000 levyn painoksena, muttta albumi myi niin ripeään tahtiin että se otettiin lopulta pysyväksi osaksi Oldfieldin katalogia.

(Exposed -kiertue kuvattiin myös filmille ja kuvamateriaalista julkaistiin konsertti-dvd vuonna 2005. DVD on kiehtovaa katsottavaa vaikkei kuvaus olekaan priimaa. Suuri bändi tarjoaa paljon katseltavaa, mutta valitettavasti kansallissankarimme Pekka Pohjola vilahtaa kuvassa vain muutaman kerran. Itse tähti Oldield on valkoisessa pellavapuvussaan hyvin vakavaa poikaa läpi koko konsertin keskittyessä omiin osuuksiinsa otsa rypyssä.)

Repertuaarina Tour Of Europella oli musiikkia Oldfieldin viimeisimmältä studiolevyltä Incantationsilta sekä tietenkin Tubular Bellsilta. Lisäksi kuullaan tehokas, ja studioversionsa selkeästi peittoava tulkinta, veikeästi discoa ja progea yhdistelevät ”Guiltysta”. Mikä harmi että mitään Ommadawnilta tai Hergest Ridgeltä ei mahtunut mukaan.

Incantations on tiivistettiin kiertueella 46 minuuttiin (alkuperäinen studioversio on yli 70 minuuttia) mikä johtaa muutamiin melko töksähtäviin siirtymiin osien välillä. Muuten Incantationsin sovitukset ovat suht suht uskollisia studioversioille tosin loppuvaikutelma on sinfoniaorkesterin mukana olosta huolimatta rokkaavampi ja riehakkaampi.

Tubular Bells kuullaan kokonaisuudessaan, mutta sitä uudistetaan Incantationsia isommalla kädellä. Tubular Bellsin versio on todella kiinnostava. Se onnistuu olemaan toisaalta rokkaavampi kuin alkuperäinen studioversio, mutta toisaalta myös orkestraalisempi käyttäen hetkittäin komeasti suuren yhtyeen voimaa hyväkseen.

Pääosin Exposedin tulkinnat on todellakin orkestraalisia myös siinä mielessä että vaikka bändissä on todella taitavia muusikoita ei heidän yksilösuoritukset juuri nouse kokonaisuudesta esiin. Poikkeuksena tietenkin orkesterin solistisena instrumenttina toimiva Oldfieldin sähkökitara. Oldfield loihtiikin kitarastaan tuttuun tyyliin joukon hienoja sooloja jotka ovat välillä alkuperäisille uskollisia ja välillä jotain aivan uutta. Musikaalisia ne ovat aina.

Lue myös

Exposedin kruunaa todella onnistuneet soundit. Iso bändi soi elävästi, erottelevasti ja dynaamisesti.

Progressiivisen rockin piirissä on tehty lukuisia kokeiluja sinfoniaorkesterin ja rock-bändin yhdistelemisessä, mutta harvoin näitä kahta elementtiä on yhdistetty yhtä tehokkaasti kuin Tour Of Europella Mike Oldfieldin ja David Bedfordin (hän teki jousisovitukset) toimesta. Kiertueen komeasti taltioiva Exposed on todellista orkestraalista rockia ja toimii myös erinomaisena summauksena Mike Oldfieldin 70-luvulle. Exposedin jälkeen Oldfield karsi livekokoonpanonsa maltillisempaan noin 10 henkeen ja suuntasi myös musiikillisesti kepeämmille vesille.

Parhaat biisit: ”Tubular Bells (Part 1)” ja ”Tubular Bells (Part 2)”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Rating: 4.5 out of 5.
Lue myös: Levyarvio: Mike Oldfield – Ommadawn (1975)

Kappaleet

  1. ”Incantations (Parts 1 & 2)” (Mike Oldfield) – 26:30
  2. ”Incantations (Parts 3 & 4)” (Mike Oldfield) – 20:50
  3. ”Tubular Bells (Part 1)” (Mike Oldfield) – 28:36
  4. ”Tubular Bells (Part 2)” (Mike Oldfield, except ”The Sailor’s Hornpipe”) – 11:09
  5. ”Guilty” (Mike Oldfield) – 6:22

Muusikot

Mike Oldfield: kitarat Nico Ramsden: kitarat Phil Beer: kitara, laulu Pekka Pohjola: bassokitara Pierre Moerlen: rummut, lyömäsoittimet Mike Frye: lyömäsoittimet Benoit Moerlen: lyömäsoittimet David Bedford: lyömäsoittimet, jousisovitukset Ringo McDonough: bodhran Pete Lemer: koskettimet Tim Cross: koskettimet Maddy Prior: laulu Ray Gay: trumpetit Ralph Izen: trumpetit Simo Salminen: trumpetit Colin Moore: trumpetit Sebastian Bell: huilut Chris Nicholls: huilut Orkesterin johtaja: Richard Studt: viulu Benedict Cruft: viulu Elizabeth Edwards: viulu Jane Price: viulu Nichola Hurton: viulu Jonathan Kahan: viulu Donald McVay: alttoviulu Pauline Mack: alttoviulu Danny Daggers: alttoviulu Melinda Daggers: alttoviulu Liz Butler: alttoviulu Ross Cohen: viulut Nigel Warren-Green: sello Vanessa Park: sello David Bucknall: sello Jessica Ford: sello Nick Worters: basso Joe Kirby: basso Debra Bronstein: kuoro Marigo Acheson: kuoro Emma Freud: kuoro Diana Coulson: kuoro Mary Elliott: kuoro Mary Creed: kuoro Cecily Hazell: kuoro Wendy Lampitt: kuoro Clara Harris: kuoro Emma Smith: kuoro Catherine Loewe: kuoro

Tuottaja: Mike Oldfield
Levy-yhtiö: Virgin

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑