”Can you remember, remember my name?” Deep Purplen paluulevy Perfect Strangersin nimikappaleen ensimmäiset sanat saattoivat kuvailla soittajien tunteita, kun yhtyeen legendaarinen kakkoskokoonpano palasi yhteen vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen. Muistaisiko yleisö vielä Deep Purplen? Kysymys oli turha, sen verran hyvin levy-yhtiöt olivat pitäneet huolta levyjen julkaisemisesta vuonna 1976 tapahtuneen hajoamisen jälkeen. Sen lisäksi lähes vuosittain huhuttiin Deep Purplen kokoavan rivinsä uudelleen.
Vuonna 1984 tilanne oli lopulta sellainen, että Ritchie Blackmore, Ian Gillan, Roger Glover, Jon Lord ja Ian Paice pystyivät irrottautumaan muista töistään. Ritchie Blackmoren Rainbow, jossa Myös Roger Glover soitti, ei ollut onnistunut valloittamaan Yhdysvaltoja. Ian Gillan oli hajottanut Gillan-yhtyeensä yli vuotta aiemmin, eikä sitä seurannut pesti Black Sabbathissa ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Ian Paice oli lähtenyt tai erotettu Whitesnakesta ja liittynyt Gary Mooren yhtyeeseen. Jon Lord oli jäänyt Whitesnakeen, mutta kun yhtyeen tyyli oli muuttumassa amerikkalaisia kosiskelevammaksi, oli hänkin lopulta valmis kokeilemaan miten soitto sujuisi vanhojen kumppaneiden kanssa. Yhteen palaaminen oli kuulemma selvä juttu sillä samalla hetkellä kun viisikko istui alkuvuodesta 1984 samaan pöytään. Virallinen tieto yhtyeen paluusta saatiin 27. huhtikuuta.
Varsin nopeasti kävi selväksi, että Ritchie Blackmore oli päättänyt ottaa itselleen johtajan viitan. ”I lead, you follow”, oli Blackmore kuulemma sanonut Jon Lordille heti ensimmäisillä soittokerroilla. Levy-yhtiöksikin tuli neuvottelujen jälkeen Polydor, joka oli julkaissut Blackmoren Rainbow’n levyt. Tunnelma oli kuitenkin leppoisa ja kun toimittajat lopulta päästettiin haastattelemaan yhtyettä, vakuuttivat kaikki yhtyeen hyvää henkeä. Yhtyeen jäsenet tuntuivat olevan aidosti innoissaan yhteenpalaamisesta. Samalla vakuuteltiin sitä, että iän mukana kaikille on tullut järkeä – entisenlaisia ristiriitoja ei olisi näköpiirissä.
Lehdistön suhtautuminen Deep Purplen paluuseen vaihteli. Aika monessa yhteydessä paluun tärkeimmäksi motiiviksi veikkailtiin rahaa. Rahat pois albumilla ja kiertueella. Myös yhtyeen jäsenten korkea ikä – Jon Lord oli 43-vuotias ja juniori Ian Paicekin jo 36 – piti muistaa mainita. Eikä David Coverdalekaan malttanut olla kommentoimatta asiaa. Hänestä uudelleen koottu Deep Purple oli vain vanhojen miesten nostalgiatrippi.
Stowessa, Vermontin osavaltiossa äänitetty, Roger Gloverin tuottama Perfect Strangers julkaistiin lokakuun lopussa vuonna 1984. Lehdistölle kerrottiin, että tässä on ”At Last The 1974 Album” (jolla luultavasti viitattiin myös Monty Python -miesten 1960-luvun tv-viihdeohjelmaan ”At Last The 1948 Show”), joka jäi tekemättä Who Do We Think We Aren jälkeen. Ei tätä levyä kuitenkaan 1970-luvun tuotoksena erehdy pitämään. Soundien puolesta ollaan siirrytty seuraavalle vuosikymmenelle, joskin melko varovaisesti.
Vuodet olivat tietysti vaikuttaneet yhtyeen jäseniin. Roger Glover kertoi, että heille oli tullut erilaisia työskentelytapoja: Ritchie Blackmore ja hän itse työskentelivät Rainbow-tyylillä, Jon Lord ja Ian Paice Whitesnake-tyylillä ja IanGillan Gillan-tyylillä. Mutta jotain oli pysynyt ennallaan. Kappaleiden kirjoittamisesta vastasivat edelleen pääasiassa Blackmore, Gillan ja Glover. Nyt se näkyi Blackmoren vaatimuksesta ja Gillanin ja Gloverin vastustuksesta huolimatta myös kappaleiden tekijätiedoissa – ainoastaan yksi levyn kahdeksasta kappaleesta oli merkitty koko kvintetin tekemäksi.
Heti levyn ensimmäisen kappaleen alku kertoo, miksi Perfect Strangersia kutsuttiin joissain arvosteluissa Jon Lordin comeback-levyksi. Whitesnakessa Lordin rooli oli tullut levy levyltä näkymättömämmäksi, mutta nyt Hammondeja taas kuultiin. Ja kun Ritchie Blackmore alkaa soittaa ”Knocking At Your Back Doorin” riffiä Lordin myötäillessä, on vaikea uskoa miesten soittaneen yhdessä edellisen kerran lähes kymmenen vuotta aiemmin. Ian Gillanin sanoitustyyli on muuttunut – nyt yhtyeen ”common cunning linguist” viljelee sekä sanaleikkejä että kuulijan ajatusmaailmasta riippuen joko kekseliäitä tai noloja riimittelyjä. Komppiryhmän Ian Paice ja Roger Glover hoitavat hommansa hyvin, vaikka Paicen soitosta puuttuukin se villi nuoruuden into, jota Deep Purplen 1970-luvun levyillä oli totuttu kuulemaan.
”Under The Gunin” riffissä Jon Lord ja Ritchie Blackmore täydentävät soitollaan hienosti toisiaan. Sanoituksissa pohditaan sotimisen järjettömyyttä, mikä ei ollut mitenkään epätavallinen aihe noina kylmän sodan aikoina. Ian Gillanille aiheesta kirjoittaminen ei ollut uutta, Gillan-yhtyeen muutamaa vuotta aiemmin julkaisema ”Mutually Assured Destruction” sisältää ehkä miehen vaikuttavimmat sanoitukset elämästä sienipilven varjossa. Muutaman tahdin mittainen lainaus Edward Elgarin patrioottisesta ”Land Of Hope And Glorysta” soolon yhteydessä tuntuu melko kyyniseltä, laulun sanoituksissahan on mm. kohta ”Wider still and wider / Shall thy bounds be set”, eli eiköhän laajenneta imperiumia…
Seuraavaksi kuultava ”Nobody’s Home” oli älppärin ainoa kappale, jonka koko kvintetti on tekijätietojen mukaan säveltänyt. Kappale ei ole levyn terävintä kärkeä, vaikka siinä sinänsä onkin ihan mielenkiintoinen riffi. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin sanoituksissa käsitellään pitkän avioliiton päättymistä. Eivät Metallica ja muut sellaisesta kirjoittaneet. Ihmettelen kovasti kappaleen aihevalintaa. Halusikohan Deep Purple erottua nuoremmista sanoitusten kypsyydellä?
Vinyylin a-puolen päättää ”Mean Streak”, joka on albumin energisempää materiaalia. Sanoitusten rempseä nainen tuntuu olevan vähintäänkin sukua joillekin Purplen 1970-luvun laulujen hahmoille. Tällä kertaa laulun kertoja ponnistelee turhaan päästäkseen eroon tuosta syöjättärestä. Eihän tämäkään mikään klassikkokappale ole, mutta soittajat puhaltavat siihen hyvin henkeä.
Älppärin kakkospuolen aloittava ”Perfect Strangers” oli kappale, jolla uutta albumia aikoinaan esiteltiin. Hammondeilla soitettu intro ilmoitti vakuuttavasti, että Jon Lord oli palannut. Lordin merkitystä kappaleen tunnelman luojana korostaa sekin, ettei ”Perfect Strangersillla” kuulla kitarasooloa. Edelleen Deep Purplen keikkaohjelmistoon kuuluva kappale on klassikkoasemansa ansainnut ja vakiinnuttanut. Halutessaan ”Perfect Strangersista” voi löytää jotain samaa kuin Led Zeppelinin uljaasta ”Kashmirista”, mutta mistään kopiosta ei ole kyse. Kappale päättyy riffiin, joka kulkee vuorottelevien 4/4 ja 5/4-tahtien päällä. Sen aikana kuultava Jon Lordin soolo on tämän levyn maaginen hetki.
”A Gypsy’s Kiss” on jälleen reippaampi kappale. Ian Paicen soitossakin on muita kappaleita enemmän elämää. Sanoituksissa on jälleen sellaisia riimejä, että ainakin minua ne alkavat hymyilyttää. ”John Wayne, the Alamo / Crazy Horse, Geronimo” on kyllä aika uskomaton yhdistelmä, mutta Gillanin karismalla sellaisestakin selviää. Blackmoren ja Lordin yhteispeli sujuu kappaleella hienosti.
”Wasted Sunsets” on albumin slovari. Eipä Deep Purple ollut sellaisia 1970-luvulla juurikaan harrastanut, mutta ajat olivat muuttuneet ja olihan niitä kuultu Rainbow’n levyilläkin. Ritchie Blackmoren kitara soi tyylikkäästi ja Jon Lordin Hammondit antavat kappaleelle viimeisen silauksen. Sanoitukset ovat melko kliseiset, mutta todennäköisesti kuitenkin paremmat kuin mitä Joe Lynn Turner olisi kehitellyt, mikäli kappale olisi ollut Rainbow’n albumilla.
Ilmeisesti albumille haluttiin eeppinen päätöskappale, mutta ”Hungry Daze” ei yllä aivan toivottuihin mittoihin. Kappale sisältää monia viittauksia menneeseen niin sanoitusten kuin musiikinkin osalta. ”We all came out to Montreux, but that’s another song”, laulaa Gillan. Kappaleen lopussa kuullaan takaperin soitettua pianoa Fireballin ”No-One Camen” tapaan ja Ian Paicekin rummuttelee itsensä kanssa kuten Machine Headin päätöskappaleella ”Space Truckin’”. Jotain kappaleelta kuitenkin tuntuu puuttuvan, tai vaihtoehtoisesti siinä oli jotain liikaa.
Lue myös: Levyarvio: Yes – Drama (1980)
Vuonna 1984 markkinoilla oli jo uusi ääniteformaatti. Äänenlaadultaan muita paremmaksi mainostettu cd oli selvästi lp-levyä kalliimpi, joten siitä koetettiin tehdä houkuttelevampi myös muilla tavoilla. Perfect Strangers -cd:llä oli bonusraitana ”Not Responsible”, joka löytyi myös kasettiversiolta sekä myöhemmin julkaistulta kuvalevyltä. Tyylillisesti se on selvästi yritys venyttää Deep Purplen musiikillisia rajoja varsinkin tuotannollisten kikkojen avulla. Ei ”Not Responsible” huono kappale ole, se ei vain tunnu oikein istuvan levyn muun materiaalin joukkoon. Nippelitietona mainittakoon, että tämä kappale on ensimmäinen Deep Purplen kappale, jolla kuullaan f-sana.
Perfect Strangers otettiin tietysti innokkaasti vastaan. Se nousi Britannian albumilistan viidenneksi ja Billboardin listalla sijoitus oli seitsemästoista. Osa varmasti osti albumin vain katsastaakseen legendojen tuonhetkisen kunnon, olihan Deep Purple kuitenkin yksi ensimmäisistä ellei peräti ensimmäinen yhtye, joka palasi vuosien tauon jälkeen yhteen klassisessa kokoonpanossaan. Toki esimerkiksi Yes oli palannut ja julkaissut 90125-albuminsa jo aiemmin, mutta kokoonpano oli muuttunut.
Albumina Perfect Strangers oli pitkälti sellainen kuin saattoi odottaakin. Yhtyeen jäsenetkin totesivat, että toisenlaisen albumin tekeminen olisi ollut vaikeaa. Yleisöä ei haluttu pelotella liian radikaaleilla uudistuksilla, mutta varmasti myös soittajat itse halusivat pelata varman päälle kokeillessaan miten yhdessä soittaminen ja säveltäminen taas sujuukaan.
Deep Purple aloitti kiertueensa joulukuussa 1984 Australiasta. Kiertue oli menestys, Yhdysvalloissa vuonna 1985 ainoastaan Bruce Springsteenin kiertue oli tuottoisampi. 1970-luvun kokemuksista viisastuneena yhtye piti kiertueen päätyttyä pitkän tauon ennen seuraavan albumin äänitysten aloittamista. Se seuraava albumi olisikin tärkeä julkaisu – se menestyslevyä seuraava, jolla näytettäisiin ettei suosio ollut pelkkää tuuria.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2021
Kappaleet (alkuperäinen versio)
- ”Knocking at Your Back Door” 7:09
- ”Under the Gun” 4:40
- ”Nobody’s Home” 4:01
- ”Mean Streak” 4:26
- ”Perfect Strangers” 5:31
- ”A Gypsy’s Kiss” 4:14
- ”Wasted Sunsets” 3:58
- ”Hungry Daze” 5:01
Tuottaja: Roger Glover & Deep Purple
Levy-yhtiö: Polydor
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti