Levyarvio: Deep Purple – In Concert with The London Symphony Orchestra (2000)

Lokakuu 1998. Rotterdam, Alankomaat. Deep Purplen jäsenet ovat valmistautumassa illan keikkaan, kun nuori mies haluaa tulla juttelemaan Jon Lordin kanssa. Lord ei ole erityisen innostunut, mutta sitten nuorukainen kertoo asiansa. ”Asiani koskee ”Concertoa”. Uskon, että olen saanut kirjoitettua sen uudelleen.” On helppoa kuvitella Jon Lordin silmien syttyvän. ”Palataan asiaan keikan jälkeen”, vastaa Lord.

Kyse oli siis Jon Lordin vuonna 1969 kirjoittamasta ja Deep Purplen esittämästä ”Concerto For Group And Orchestrasta”, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli saada pienennettyä edes hieman populaarimusiikin ja orkesterimusiikin välistä kuilua. Teos oli esitetty Royal Albert Hallissa syyskuussa 1969 ja sen saama vastaanotto oli positiivinen. Deep Purplen musiikillista kuvaa teos ei kuitenkaan selkeyttänyt ja kun amerikkalainen levy-yhtiö Warner Bros. pyysi heitä esittämään ”Concerton” myös Yhdysvalloissa, eivät yhtyeen jäsenet olleet innostuneita. ”Concerto” kuitenkin esitettiin ja paluumatkalla nuotit hävisivät. Vuosien varrella Jon Lord koetti säveltää ”Concerton” uudelleen, mutta hän huomasi urakan olevan liian suuri. 

Nuori hollantilainen musiikinopiskelija Marco de Goeij oli halunnut tehdä työn, jonka aiheena olisi Jon Lordin ”Concerto For Group And Orchestra”. Kun hänelle selvisi, että nuotit ovat kadonneet, hän päätti koota partituurin itse kuuntelemalla levytystä ja katsomalla videolta, miten soittajien sormet olivat milläkin hetkellä. Lopulta hän oli päässyt niin pitkälle, että uskaltautui esittelemään työnsä tulokset Lordille.

Jon Lord innostui de Goeijin tekemästä työstä ja lupasi auttaa sen valmiiksi saamisessa. Ajoitushan oli loistava – hieman vajaan vuoden kuluttua tulisi kuluneeksi 30 vuotta ”Concerton” kantaesityksestä, joten nyt olisi mahdollista järjestää juhlakonsertti. Lord teki musiikkiin pieniä muutoksia ja korjaili alkuperäisessä ”Concertossa” olleita yksittäisten soittajien nuotteihin päätyneitä virheitä. 

Kun tuli selväksi että ”Concerto” pystytään esittämään, varattiin Royal Albert Hall syyskuun 25. ja 26. päiväksi. Liput tulivat myyntiin ennen kesää ja ne myytiin nopeasti. Orkesterina toimi Paul Mannin johtama Lontoon Sinfoniaorkesteri, joka kolmenkymmenen vuoden aikana oli muuttunut asenteiltaan myönteisemmäksi pitkätukkien tekemää musiikkia kohtaan. Illasta haluttiin järjestää erityinen tapahtuma, jossa jokainen Deep Purplen jäsen pääsisi esittelemään myös omaa soolotuotantoaan. Lisäksi mukana olisi vierailijoita. ”Concerton” alunperin johtanut Sir Malcolm Arnold ei valitettavasti voinut osallistua tilaisuuteen heikon terveytensä vuoksi.

Kahden illan esityksistä koottu tupla-cd julkaistiin alkuvuodesta 2000, videokasetti ja dvd saman vuoden kesällä. Kahden cd:n mittaisella julkaisulla illan järjestystä on jouduttu hieman muuttamaan, jotta ”Concerton” kolme osaa saatiin samalle levylle. Yllättäen julkaisusta ei vastannutkaan EMI, vaan pikemminkin uusintajulkaisuista tunnettu Eagle Records. Jälkeenpäin tätä ratkaisua on pidetty yhtenä ensimmäisistä merkeistä siitä, ettei Deep Purplen ja EMIn yhteistyö ollutkaan täysin saumatonta.

Tilaisuus alkoi Jon Lordin tuoreen Pictured Within -soololevyn nimikappaleella, jonka lauloi Miller Anderson. Orkesteri aloittaa kappaleen, johon Jon Lord pianoineen liittyy. Iltoja ei siis aloitettu millään suurilla fanfaareilla, vaan kauniilla ja herkällä kappaleella, joka kuljettaa yleisön lempeästi arvokkaaseen tilaisuuteen.

Myös seuraava kappale on peräisin Pictured Withiniltä. ”Wait A Whilen” laulaa Sam Brown. Oli todellakin hienoa, että Jon Lordin tyylikäs uusi soololevy sai julkisuutta ”Concerton” juhlaesitysten ansiosta. Olikin melkoinen yhteensattuma, että Pictured Within julkaistiin vain hieman ennen kuin mahdollisuus ”Concerton” esittämisestä selvisi Lordille.

Seuraaviksi kuultavat ”Sitting In A Dream” ja ”Love Is All” ovat peräisin Roger Gloverin vuonna 1974 ilmestyneeltä The Butterfly Ball And The Grasshopper’s Feast -albumilta. Laulajana on Ronnie James Dio, joka lauloi kappaleet alunperinkin. Gloverin säveltämät kappaleet tuovat mieleen The Beatlesin ja 1960-luvun loppupuolen psykedeeliset vuodet. Varsinkin ”Love Is All” on sympaattinen ja tarttuva laulu, joka aikoinaan julkaistiin singlenäkin.

Lue myös:

Roger Glover ja Ian Gillan julkaisivat vuonna 1988 levyn nimeltä Accidentally On Purpose, joka aikoinaan esitteli varsin erilaisen puolen näistä herroista. ”Via Miami” edusti levyn humoristisempaa materiaalia. Se oikeastaan pitää tämän illan tunnelman mukavan keveänä. Kappaleen kunnolla käynnistymistä joudutaan hieman odottamaan, mutta lopulta tunnelmaltaan hieman 1950-luvun rock’n’roll -henkinen kappale lähtee rullaamaan. Puhallinosuuksista vastaava The Kick Horns tuo kappaleeseen hauskasti svengaavan lisän. 

Myös Ian Gillan oli ryhtynyt jälleen tekemään soololevyjä. Steve Morrisin avustuksella tehty Dreamcatcher ei vaikuttanut aivan loppuun asti hiotulta, mutta livenä ”That’s Why God Is Singing The Blues” toimii ihan kohtuullisesti.

Steve Morse oli lennättänyt Yhdysvalloista The Steve Morse Bandin rumpali Van Romainen ja basisti Dave LaRuen Lontooseen näitä iltoja varten. Brittiyleisölle Dixie Dregsin What If -albumilta löytyvä ”Take It Off The Top” oli tuttu, sillä se oli ollut sikäläisen The Friday Rock Show’n tunnusmusiikkina viidentoista vuoden ajan. Menevä kappale nostaakin tunnelmaa mukavasti.

Itse ”Concerton” lisäksi vuonna 1999 esitettiin yksi kappale, joka oli soitettu Royal Albert Hallissa myös 30 vuotta aiemmin. ”Wring That Neck” oli jo tuolloin jazzahtava instrumentaali, jossa Ritchie Blackmore ja Jon Lord pääsivät näyttämään taitojaan. Tällä kertaa sovituksesta on kuitenkin tehty vieläkin jazzaavampi ja lopputulos on kuin suoraan 1950-luvun loppupuolen viihdejazzlevyltä. The Kick Horns revittelee myös tämän kappaleen mukana riemastuttavasti. Ian Paicella on hieno svengi soitossaan ja Jon Lordin Hammondit laulavat perinteisillä soundeilla.

Tämän tupla-cd:n järjestys poikkeaa todellisesta tässä kohdassa. Todellisuudessa ”Pictures Of Home” soitettiin vasta koko illan toiseksi viimeisenä numerona. Orkesterin soittaman rauhallisen intron jälkeen ”Pictures Of Home” pärähtää käyntiin Ian Paicen rummutuksella. Orkesterin hienosti tukema kappale rullaa leppoisasti ja se päättää ensimmäisen cd:n tyylikkäästi.

Kakkoslevy alkaa ”Concerto For Group And Orchestran” kolmella osalla. Deep Purplella ja orkesterilla olikin vuonna 1999 periaatteessa helpompi tehtävä kuin 30 vuotta aiemmin. Vuonna 1969 yleisöllä ei ollut mitään ennakkokäsitystä siitä, mitä olisi luvassa. Tällä kertaa yleisö – tai ainakin huomattava osa yleisöstä – tunsi teoksen jo etukäteen, eikä Jon Lordinkaan tarvinnut pelätä yleisön reaktioita. 

”Concerto For Group And Orchestra – Movement I” alkaa tutulla teemalla, johon koko orkesteri liittyy vähitellen. Lopulta Deep Purple ottaa teeman käsittelyynsä. ”Taistelu” lavan valtiudesta jatkuu tasaväkisenä hieman reilun varttitunnin ajan. Suurimpana erona alkuperäiseen esitykseen verrattuna on mielestäni se, että sekä yhtye että orkesteri tuntuvat rennommilta, vaikka toki musiikissa kuuluu Lordin siihen suunnittelema vastakkainasettelu.

Rauhallisempi ”Concerto For Group And Orchestra – Movement II” on varsinkin Ian Gillanin laulamien osuuksien aikana melodialtaan miellyttävä. Orkesterisovitus tukee laulumelodiaa hyvin. Myös tässä osassa kuultava bluesosuus toimii hyvin. Ajan kuluminen tulee kuitenkin tämän osan aikana selkeästi esiin. Ian Gillanin ääni on vuosien myötä luonnollisesti muuttunut ja 1960-luvun lopussa kirjoitettujen tekstien sympaattinen naiivius tuntuu keski-ikäisen miehen laulamana hieman oudolta. 

Yleisö innostuu jälleen eniten ”Concerton” päästessä kolmanteen osaansa. ”Concerto For Group And Orchestra – Movement III” sisältää Ian Paicen rumpusoolon, joka saa jälleen innostuneen vastaanoton. Viimeinen osa onkin teoksen energisin osa ja sen päätyttyä yleisö antaa esiintyjille pitkät aplodit.

”Concerton” päätyttyä Deep Purple esittää vielä omia kappaleitaan, joille orkesteri antaa pientä lisämaustetta. Tällä kertaa Deep Purple toimi järkevästi ja valitsi esitettäväksi periaatteessa runsaasti uuden kokoonpanon kappaleita. Tiukasti soitetun ”Ted The Mechanicin” voi ajatella kertovan symbolisestikin sen, että vanhan muistelun jälkeen on aika palata tähän päivään. 

Tuoreimmalta Abandonilta löytyvä ”Watching The Sky” kuulostaa jälleen vaikuttavalta ja orkesterin pienet lisäykset tuovat siihen hienoa jylhyyttä. Vaikka kyseiset lisäykset eivät välttämättä olekaan erityisen omaperäisiä, ne tukevat kuitenkin kappaletta tyylikkäästi.

”Sometimes I Feel Like Screaming” oli luonnollisesti uusi klassikko, jonka yleisö ehkä odottikin kuulevansa. Jälleen kerran voi huomata, kuinka yhtyeen jäsenet ovat saaneet epätavallisesta tilaisuudesta ja Royal Albert Hallin ylväistä puitteista vielä hieman lisää energiaa soittoonsa.

Viimeiseksi kuultiin vielä vanha kunnon ”Smoke On The Water”, jolla olivat mukana kaikki illan esiintyjät. Jopa tämä satoja kertoja soitettu kappale tuntuu saavan tällä kertaa uuden elämän. Illan päätyttyä yleisö tiesi kokeneensa jotakin harvinaislaatuista.

Eihän tällaisella albumilla tietenkään hätyytelty myyntilistojen kärkipäitä. Arviot vaihtelivat ja joissakin arvosteluissa jopa väitettiin, että Deep Purple oli tehnyt albumin Metallican innoittamana. Metallicahan julkaisi hieman aikaisemmin keväällä äänitetyn S&M-albumin, jolla yhtye soittaa vanhoja kappaleitaan Michael Kamenin johtaman San Francisco Symphonyn säestyksellä. 

Deep Purple päätti vuosituhannen tyylikkäästi. A Band On -kiertue jatkui vasta vuoden 2000 puolella. Jon Lordille ”Concerton” menestys oli tietysti mieluinen asia, josta hän sai jälleen joksikin aikaa voimia jatkaa keikkalavojen kiertämistä. ”Concerton” esittäminen oli myös herättänyt niin paljon huomiota, että sitä lähdettiin esittämään vuoden loppupuolella muuallekin maailmaan. Uuden studioalbumin suunnittelu jäi taka-alalle, samoin Jon Lordin suunnitelmat Deep Purplesta lähdön suhteen.

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

Rating: 3.5 out of 5.
Lue myös: Deep Purple – Concerto For Group And Orchestra (1969)
Kappaleet
  1. ”Pictured Within” Pictured Within (1998) 8:38
  2. ”Wait a While” Pictured Within 6:44
  3. ”Sitting in a Dream” The Butterfly Ball and the Grasshopper’s Feast (1974) 4:01
  4. ”Love Is All” The Butterfly Ball and the Grasshopper’s Feast 4:40
  5. ”Via Miami” Accidentally on Purpose (1988) 4:51
  6. ”That’s Why God Is Singing the Blues” Dreamcatcher (1997) 4:02
  7. ”Take It Off the Top” What If (1978) 4:43
  8. ”Wring That Neck” The Book of Taliesyn (1968) 4:38
  9. ”Pictures of Home” Machine Head (1972) 9:56
  10. ”Concerto for Group and Orchestra, Mov. 1” Concerto for Group and Orchestra (1969) 17:03
  11. ”Concerto for Group and Orchestra, Mov. 2” Concerto for Group and Orchestra 19:43
  12. ”Concerto for Group and Orchestra, Mov. 3” Concerto for Group and Orchestra 13:28
  13. ”Ted the Mechanic” Purpendicular (1996) 4:50
  14. ”Watching the Sky” Abandon (1998) 5:38
  15. ”Sometimes I Feel Like Screaming” Purpendicular 7:44
  16. ”Smoke on the Water” Machine Head 6:43
Tuottaja: Deep Purple
Levy-yhtiö: Eagle

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑