Levyarvio: Camel – The Snow Goose (1975)

The Snow Goose on Camelin kolmas studiolevy.

Camelin edellisen vuoden erinomainen levy Mirage nosti yhtyeen osakkeita hieman, mutta bändi tarpoi kuitenkin edelleen progressiivisen rockin C-sarjassa mitä suosioon tuli. Kaukana yesien, elpien ja pinkfloydien takana.

Mitä seuraavaksi? Camelilla oli konseptialbumi-kortti vielä katsomatta ja eri vaihtoehtojen (mm. Herman Hessen Siddhartaa harkittiin) pohdinnan jälkeen yhtye päättyi sovittamaan musiikiksi Paul Callicon pienoisromaanin The Snow Goose: A Story of Dunkirk. Oikeuksia Callicon tekstien suoraan käyttöön ei kuitenkaan saatu (samasta syystä levyn alkuperäinen virallinen nimi oli The Music Inspired By The Snow Goose) ja yhtye päätti tehdä albumista kokonaan instrumentaalisen.

Instrumentaalilevy kuulostaa riskialttiilta hankkeelta yhtyeelle joka kuitenkin selvästi tavoitteli mainstream-suosiota. Riski muuttuu kuitenkin mahdollisuudeksi kun muistetaan että nuori multi-instrumentalisti Mike Oldfield oli juuri myynyt miljoonia kappaleita omaa instrumentaalista ja melodista progea sisältävällä Tubular Bellsillään. Vokaalit eivät myöskään olleet aiemmin ikinä  yksi Camelin varsinaisista vahvuuksista joten instrumentaalinen tie oli siinäkin mielessä ymmärrettävä.

Camelilla oli mielessä myös visio aiempaa sinfonisemmasta musiikista ja tätä tukemaan mukaan pestattiin taidemusiikin ja progressiivisen rockin välissä aikaisemminkin huseerannut David Bedford (joka sattumoisin on työskennellyt paljon Oldfieldin kanssa) tekemään orkesterisovituksia.

The Snow Goose koostuu 16 lyhyestä (1-5 minuuttia) pitkästä kappaleesta jotka on nivottu sen verran sujuvasti toisiinsa että voidaan puhua varsin koherentista 43 minuuttisesta suitesta. Kokonaisuudesta on jossain määrin vaikea erottaa yksittäisiä kappaleita esiin mikä kertoo siitä miten taitavasti Camel on musiikin rakentunut. Vain muutaman kerran siirtyma kappaleesta toiseen tehdään liian ilmeisen fade-outin avulla.

---

Lue Pekka Turusen näkemys The Snow Goose levystä täältä >

---

Vokaalien puuttuessa Camelin musiikki on rakennettu tavallistakin enemmän Andrew Latimerin melodisen kitaroinnin varaan. Latimer ottaakin kitarallaan sujuvasti tavallaan vokalistin roolin ja antaa kitaransa laulaa levyn tarinaa. Latimerin kaunis ja lyyrinen kitarointi on kautta levyn tyylikästä ja hyvällä maulla suoritettua, mutta myös hieman yllätyksetöntä. Sama pätee oikeastaan koko levyyn. Kaiken kauneuden ja sujuvuuden sekaan kaipaisi hieman enemmän kitkaa. Jotain yllättävää. Tälläisenään levy on vaarassa muuttua hetkittäin pelkäksi äänitapetiksi. Laadukkaaksi sellaiseksi toki. Sotaisa ”Dunkirk” tuo sentään hieman energiaa levylle marssimaisuudessaan, mutta tuonkin kappaleen olisi toivonut menevän hieman pidemmälle.

Bedfordin orkesterisovitukset ovat onnistunut lisä ja niitä käytetään siellä täällä melko vähäeleisesti. Orkesteri tarjoilee välillä myös lyhyitä kamarimusiikkimaisia välikkeitä joissa bändiä ei kuulla lainkaan. Esimerkiksi ”Friendshipin” lyhyt pätkä kauniisti soivan oboen kera on varsin hurmaava. Mielellään olisin kuullut orkesteria hyödynnettävän hieman enemmän.

Camelin ”uhkapeli” onnistui. Instrumentaalinen The Snow Goose ei ehkä onnistunut nostamaan yhtyettä ihan A-sarjaan, mutta siitä tuli kuitenkin yhtyeen menestynein albumi sen noustessa parhaimmillaan Briteissä albumilistan sijalle 22. ja myyden lopulta hopealevyyn oikeuttavan määrän. The Snow Goose on myös luultavasti edelleen Camelin rakastetuin albumi. Omaan makuuni se on aavistuksen liian pliisu että se nousisi ihan Camelin kärkilevyjen joukkoon, mutta parhaimmillaan kyseessä on kuitenkin varsin upeaa tunnelmointia sisältä albumi.

Parhaat biisit: ”Rhyader”, ”Rhyader Goes To Town”, ”Friendship”, ”Migration”, ”Dunkirk”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Lisää Camel-aiheisia kirjoituksia löydät täältä >

---

Kappaleet:

A-puoli
1. ”The Great Marsh” 2:02
2. ”Rhayader” 3:01
3. ”Rhayader Goes to Town” 5:19
4. ”Sanctuary” 1:05
5. ”Fritha” 1:19
6. ”The Snow Goose” 3:11
7. ”Friendship” 1:43
8. ”Migration” 2:01
9. ”Rhayader Alone” 1:50
B-puoli
10. ”Flight of the Snow Goose” 2:40
11. ”Preparation” 3:58
12. ”Dunkirk” 5:19
13. ”Epitaph” 2:07
14. ”Fritha Alone” 1:40
15. ”La Princesse Perdue” 4:43
16. ”The Great Marsh” 1:20

---