Levyarvio: Steve Hackett – Voyage Of The Acolyte (1975)

Voyage of the Acolyte on Genesis-kitaristi Steve Hackettin ensimmäinen sooloalbumi.

Steve Hackett oli hieman turhautunut roolinsa Genesiksessä sillä hän ei tuntunut oikein saavan sävellyksiään läpi yhtyeen seulan. Hackettin kappaleiden sijasta etenkin kosketinsoittaja Tony Banksin sävellykset saivat enemmän tilaa Genesiksen levyillä. 

Hackett ei kuitenkaan ollut vielä valmis jättämään yhtyettä joten looginen tapa ratkaista ongelma oli tietenkin tehdä soololevy. Itseasiassa Voyage Of The Acolyte ei ole ainoastaan Hackettin ensimmäinen soololevy vaan ylipäätänsä ensimmäinen Genesis-muusikon tekemä sooloalbumi. Jopa yhtyeen juuri jättäneen Peter Gabrielin sooledebyyttiä jouduttaisiin odottamaan vielä muutama vuosi.

stevehackett_1975Aivan ilman Genesis-organisaation turvaa ei Hackettin projektiinsa kuitenkaan tarvinnut ryhtyä sillä rytmiryhmäksi levylle saatiin vanha taistelupari rumpali Phil Collins ja basisti Mike Rutherford. Voyage Of The Acolyte kuulostaakin pitkälti saman kaltaiselta kuin Genesiksen albumit vuosina 1971-1974. Hackettin kitara tosin saa luonnollisesti enemmän tilaa kuin Genesiksessä koskettimien kustannuksella. Toisaalta Steven veljen John Hackettin levyllä usein soittamat huilut luovat pientä eroa Genesikseen. Tosin huilullakin oli oma roolinsa Genesiksessä, mutta John Hackett soittaa huilua huomattavasti varmemmalla otteella kuin Gabriel aikoinaan Genesiksessä.

Ihan sukulais -ja Genesis-voimin levyä ei kuitenkaan tarvinnut kasata. Bassossa vierailee parissa kappaleessa Rutherfordin rinnalla Roxy Musicissa soittanut Johnny Gustavson ja nauhattoman basson erikoismies Percy Jones. King Crimsonin levyillä soittanut Robin Miller soittaa puhaltimia (oboe ja englannintorvi) kahdessa kappaleessa. Nigel Warren-Greenin selloa kuullaan The Hermitissä ja Sally ”Miken sisko” Oldfield laulaa levyn päättävässä ”Shadow Of The Hierophantissa”. Koskettimia levyllä soittaa Hackett-veljesten ohella albumin tuottaja/äänittä John Acock.

Voyage Of The Acolyte rakennettu löyhän tarot-kortti teeman ympärille ja jokainen levyn kahdeksasta kappaleesta kuvaa (tai on kuvaavinaan…) yhtä tarot-korttia.

fb_cta

Levy käynnistyy sähäkästi instrumentaalisella aloitusraidalla  ”Ace Of Wandsilla”. Pääosin nopeatempoisessa kappaleessa ihastuttaa eniten sen suvantohetket joissa käytetään onnistuneesti putkikelloja ja Mellotronia. Kappaleessa häiritsee muutama aika töksähtävä siirtymä joista pahin on noin kolmen ja puolen minuutin kohdalla kun hitaasta osiosta siirrytään takaisin vauhdikkaampaan menoon ihmeellisen pörähdyksen kautta.  ”Ace Of Wands” on Hackettin nopeine kitarajuoksutuksineen erittäin viihdyttävä kappale, mutta erityisen taitavaksi sävellykseksi sitä ei voi kehua.

Tunnelma rauhoittuu seuraavalla kappaleella joka on pastoraalisesti soiva lyhyt ”Hand Of The Priestess (Part 1)” on hyvin genesismäinen kappale mellotroneineen ja huiluineen.

Kummallisesti jytisevä ”Tower Struck Down” on kiinnostava kappale ja omaperäisintä musiikkia mitä Voyage of the Acolyte tarjoaa. Kappaletta kannattelee Rutherfordin fuzz-basso ja ilmeisesti mukana keitossa soiva Percy Jonesin basso. Itselläni on kyllä vaikeuksia erottaa Jonesia kokonaisuudesta, mutta lopputulos on kuitenkin onnistunut jja paksu pohja kappaleelle. Itseään toistavasti agressiivisesti junnaava kappale on jotain ihan muuta kuin Genesiksen usein harmonisesti varsin kompleksiset kappaleet.

Proge-perinteitä kunnioittaen Hackett leikittelee levyllä tehokkaasti kontrasteilla. Yleensä nopea tempoista ja intesiivistä kappaletta seuraa kevyt ja ilmava melodinen biisi. Raskaan ”Towerin” jälkeen palatataankin kauniiseen ja seesteiseen ”Hand Of The Priestess” teemaan osan kaksi muodossa. Hackett soittaa kappaleessa maukkaan kitarasoolon, mutta itse kappale päättyy epätyydyttävästi feidautuen.

Akustinen ”The Hermit” tuo mieleen toisaalta Hackettin oman kitarakappaleen ”Horizonin” (levyltä Foxtrot), mutta toisaalta myös King Crimsonin alkuvuosien kevyet kappaleet. Nigel Warren-Greenin selloa olisi kuullut mielellään enemmänkin, mutta Johnin huilu saa runsaammin tilaa ja mikäs siinä mukavalta sekin kuulostaa. Hackett laulaa kappaleen itse. Suoritus on melko valju mutta ei kammottava ja vokaaleilla on onneksi aika pieni rooli kappaleessa. Itseasiassa niin pieni että ne olisi voinut huoletta jättää kokonaan pois.

Enimmäkseen instrumentaalisella albumilla vokaaleita kuullaan ”The Hermitin” ohella myös parissa muussa kappaleessa. Phil Collins laulaa hieman vetelästi ”The Hermitia” seuraavan kappaleen ”Star Of Siriusin”. Löysän akustisen intron jälkeen ”Star Of Siriusissa” kuullaan tehokkaitakin jaksoja (musiikki kertosäkeen taustalla toimii hienosti), mutta kokonaisuutena se on hieman epämääräisesti sinne tänne sinkoileva esitys.

Ennen levyn finaalia kuullaan vielä vajaa kaksi minuuttinen ”The Lover” joka alkaa akustisena soolokitarointina, mutta hyytyy toisella puoliskollaan tylsäksi syntsatunnelmoinniksi. Kaiken kaikkiaan varsin turha kappale.

Onneksi jäljellä on vielä levyn ehkäpä paras kappale eli 11 minuuttinen ”Shadow Of The Hierophant”. Sally Oldfield pärjää kappaleessa vokalistina Collinsia paremmin. Oldfield laulaa kauniisti ja korkealta, lähes oopperamaisesti. Hänen äänensä onnistuu olemaan samaan aikaan sekä herkän hauras että majesteettisen taianomainen. Oldfiedia olisi kuullut levyllä mielellään enemmänkin. 

”Shadow Of The Hierophantin” sovitus on jälleen hacketmaisen pomppiva, mutta akustisten herkkien hetkien ja vahvempien Mellotron-täyteisten crescendojen vuorottelu toimii kuitenkin suht mukavasti.  ”Shadow Of The Hierophantia vaivaa kuitenkin Hackettille tyypillinen ongelma: hänellä on paljon hyviä ideoita, mutta hänellä on myös usein vaikeuksia rakentaa niistä koherentteja biisejä. Liian usein Hackettin sävellykset ovat vähän miten sattuu kasaan kursittuja Frankensteinin hirvioitä. 

”Hackett oli tarjonnut ”Shadow Of The Hierophantia” alun perin Genesiksen Foxtrot-levylle, mutta tuolloin kappale ei ollut päässyt läpi yhtyeen seulan eli käytännössä pseudo-demokraattisen huutoäänestyksen. Tavallaan ymmärrän, sillä minulle kappaleen pelastaa Oldfieldin vokaalit ja on vaikea kuvitella että Gabrielin äänellä kappale olisi erottunut erityisesti edukseen Genesiksen parhaista kappaleista.

Voyage of the Acolyte on viihdyttävä debyytti Hacketilta, mutta ei mikään erityisen innovatiivinen levy tai edes selkeä irtiotto emobändi Genesiksestä. Olisikin ollut kiinnostavaa jos Hackett olisi rohkeasti tehnyt levyn ilman Phil Collinsia ja Mike Rutherfordia sillä nyt lopputulos kuulostaa hetkittäin vähän liikaa Genesikseltä. Toisaalta Voyage of the Acolyte on mielestäni yhä, yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin, tuotteliaan Steve Hackettin paras soololevy joten ehkäpä Genesis-miehiä olisi pitänyt käyttää apuna useamminkin…

Voyage of the Acolyte menestyi ilmestyttyään kohtuullisesti nousten mm. Englannissa parhaimmillaan albumilistan sijalle 26. Levy antoi Hackettille roimasti uutta itsevarmuutta mikä johti lopulta hänen eroonsa Genesiksestä muutama vuotta myöhemmin. Hackettin sooloura on ollut tuottelias ja suht monipuolinenkin mutta laadultaan levyt eivät ole aina päätä huimanneet. Kitaristina Hackett on kuitenkin kehittynyt jatkuvasti ja hän soittaa nykyisin 70-vuotiaana ehkäpä paremmin kuin koskaan. Hackett on saanut viime vuosina uraansa reippaasti uutta potkua Genesis-teemaisilla konserteillaan jotka ovat nostaneet hänet varsin suosituksi live-esiintyjäksi ympäri maailmaa.

Parhaat biisit: ”Ace Of Wands”, ”Tower Struck Down”, ”Shadow Of The Hierophant”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lisää Genesis-aiheisia kirjoituksia löydät täältä >

Kappaleet:

  1.  ”Ace of Wands” 5:23
  2.  ”Hands of the Priestess, Part I” 3:28
  3.  ”A Tower Struck Down” S. Hackett, John Hackett 4:53
  4. ”Hands of the Priestess, Part II” 1:31
  5.  ”The Hermit” 4:49
  6. ”Star of Sirius” 7:08
  7. ”The Lovers” 1:50
  8. ”Shadow of the Hierophant” 11:44

Muusikot:

Steve Hackett: kitarat, Mellotron, urkuharmooni, kellot, autoharp, vokaalit (”The Hermit), efektit John Hackett: huilu, ARP syntetisaattori, kellot Mike Rutherford: basso, 12-kielinen fuzz-basso, basso-pedaalit Phil Collins: rummut, vibrafoni, perkussiot, vokaalit (”Star of Sirius) John Acock: Elka syntetisaattori, Mellotron, urkuharmooni, piano

Vierailijat:

Sally Oldfield: vokaalit (”Shadow of the Hierophant”) Robin Miller: oboe (”Star of Sirius”), Englannintorvi (”The Hermit”) Nigel Warren-Green: sello (”The Hermit”)
Percy Jones: bassokitara (”A Tower Struck Down”) Johnny Gustafson: bassokitaara on (”Star of Sirius”)

Tuotanto: Steve Hackett & John Acock

Levy-yhtiö: Charisma


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: