Levyarvio: Marillion – Afraid Of Sunlight (1995)

Afraid Of Sunlight on Marillionin kahdeksas studioalbumi.

Vuonna 1979 perustetun Marillionin ja vokalisti Fishin tiet erkanivat vihamielisissä merkeissä vuonna 1988 pian viimeistä yhteistä studiolevyä Clutching At Strawsia juhlistaneen kiertueen jälkeen.

Jäljelle jäänyt nelikko Steve Rothery (kitarat), Pete Trewavas (bassokitara), Mark Kelly (koskettimet) ja Ian Mosley (rummut) olivat päättäneet jatkaa Marillionina vaikka moni epäilikin etteivät he pystyisi siihen ilman Fishia. Lopulta uudeksi laulajaksi saatiin taivuteltua alunperin hieman vastentahtoinen Steve Hogarth joka oli aiemmin ollut yhtyeiden The Europeans ja How We Live jäsen.

Karismaattinen Fish oli vaikea korvattava, mutta Steve Hogarth oli inspiroinut valinta. Vokalistina hän ei tullut lainkaan Peter Gabrielia ja Peter Hammillia ihailevaa neoproge-koulukuntaa kuten Fish vaan hänellä oli aivan oma tyylinsä. Hogarth oli paitsi taitava ja ilmaisukykyinen vokalisti, mutta hän oli myös kyvykäs kirjoittamaan sanoituksia ja pätevänä kosketinsoittajana omasi oli myös valmiudet osallistua sävellystyöhön Fishiä tehokkaammin.

Ensimmäinen Hogarthin kanssa tehty levy Seasons End jatkoi jo Clutching At Strawsilla alkanutta siirtymää pois tyypillisimmästä neoproge-soundista. Suurin osa Seasons Endin materiaalista oli sävelletty jo ennen Hogarthin liittymistä bändiin ( osa biiseistä jopa ehdittiin demota Fishin aikana) ja sanoituksista vastasi enimmäkseen jo aiemmin hommaan pestattu John Helmer.

Seasons End myi noin 500 000 kappaletta mikä ei tyydyttänyt levy-yhtiö EMI:ä. Seuraava levy Holidays In Eden rakennettiinkin tietoisesti huomattavasti kaupallisemman kuuloiseksi EMI:n vaatimuksesta. Holidays In Eden ei kuitenkaan käynyt kaupaksi yhtään edeltäjäänsä paremmin, päin vastoin. Marillion ei myöskään itse ollut lainkaan tyytyväinen levyyn ja kokemuksesta sisuuntuneena yhtye päätti seuraavalla kerralla tehdä juuri sellaisen levyn kuin itse tahtoo.

Levy jonka Marillion halusi tehdä oli haastava ja synkeä konseptialbumi Brave. Kunnianhimoinen Brave herätti jälleen progesta kiinnostuneet joiden usko yhtyettä kohtaan oli hiipunut kahden edellisen levyn kohdalla. Satunnaisemmalle yleisölle ja myös monille Fish-kauden faneille levy oli kuitenkin liian kova pala. Kalliiksi tullut Brave ei ollut myynyt hyvin mistä seurasi, että Marillionin ja levy-yhtiö EMI:n välit olivat kiristyneet. EMI harkitsi jopa Marillionin tiputtamista listoiltaan Braven jälkeen, mutta päätti lopulta antaa yhtyeelle vielä yhden mahdollisuuden. Tällä kertaa kuitenkin tiukan deadlinen kera. Bravea tehtiin kahdeksan kuukautta ja tällä kertaa se kävisi päinsä.

Lopulta Braven seurajaa kirjoitettiin ja äänitettin noin puolessa vuodessa eikä tällä kertaa äänityksiä lähdetty tekemään Ranskaan Stewart Copelandin linnaan. Tuottajana Afraid Of Sunligthtiksi nimetyllä levyllä jatkaa Bravella mukaan hypännyt Dave Meegan (itseasiassa Meeganilla toimi äänittäjänä myös Fugazilla) jonka panokseen yhtye oli tyytyväinen. Ja syystä. Brave kuulosti hyvältä, mutta Afraid Sunlight petraa vielä tästäkin. Merkittävä osa levyn lumoa on sen ylellisen muhkea soundimaailma. Väittäisin, että kyseessä on edelleen Marillionin parhaalta kuulostava levy.

---

Lue myös: Levyarvio: Marillion – Misplaced Childhood (1985)

---

Brave oli ollut täysimittainen konseptialbumi. Afraid Of Sunlight koostuu äkkiseltään tarkastellen erillisistä biiseistä joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa tekemistä, mutta hieman tarkemmin teksteihin tutustuessa esiin nousee niitä toisiinsa yhdistäviä löyhiä teemoja. Levyn sanoitukset tuntuvat usein luotaavan synkkiä pohjavirtauksia jotka myrskyävät aurinkoisten kulissien alla. Monet sanoituksista käsittelee tätä tematiikkaa menestyjien ja julkisuuden henkilöiden kautta. Ihmisten jotka ovat saavuttaneet ja tehneet jotain suurta ja kaiken järjen mukaan heidän elämässä kaiken pitäisi olla hyvin. Ja ehkä hetken aikaa olikin, mutta sitten tuli romahdus tai ainakin se vaanii jossain aivan kulman takana epämääräistä ahdistusta mukaan tuoden.

Sanoituksissa suuntaa näytti jälleen usein John Helmer. Monet alkuperäiset ideoista tuli tältä yhtyeen ulkojäseneltä ja Hogarth sitten kehitteli tekstejä eteenpäin muokaten niitä henkilökohtaisemmiksi ja paremmin itselleen sopiviksi. Vain kaksi biiseistä, ”Beautiful” ja ”Beyond Me” on tehty kokonaan ilman Helmerin panosta.

Itselleni Afraid Of Sunlightia määrittää, ehkä enemmän kuin mitään muuta Marillionin levyä, äärimmäisen vahva emotionaalinen lataus. Se syntyy paitsi tietenkin väkevästi soitetusta kauniista ja painokkaasta musiikista, mutta etenkin Hogarthin todella paneutuneista laulusuorituksista. Eikä asiaa haittaa lainkaan se, että albumin sanoitukset ovat poikkeuksetta erinomaisia. Afraid Of Sunlight on yksi niistä levyistä joiden kohdalla sanoituksiin kannattaa todella kiinnittää huomiota. Ja Hogarth ottaa niistä kaiken irti.

Musiikillisesti Afraid Of Sunlightista voisi puhua progressiivisen rockin sijasta  enemminkin elokuvamaisen tunnelman omaavana laajakangas-taiderokkina. Toki mukana on myös aimo annos helposti progeen yhdistettävissä olevaa suureellisuutta joka ei kuitenkaan koskaan riistäydy käsiksi mauttomaksi paisutteluksi. Afraid Of Sunlight on sofistikoitunutta ja älykästä rokkia aikuiseen makuun.

---

Lue myös: Levyarvio: Marillion – An Hour Before It’s Dark (2022)

---

Levyn ensimmäinen kappale ”Gazpacho” johdattelee meidät tehokkaasti levyn yleisen tematiikan pariin. Nyrkkeilyselostajan kuulutuksella alkava yli seitsemän minuuttinen biisi käsittelee julkisuuden henkilön syöksykierrettä jossa raidan espanjalaiseen tomaattikeittoon viittaava nimi toimii metaforana verelle. Inspiraationa sanoituksille toimi urheilusankari/näyttelijä O.J .Simpsonin hyvin julkinen romahdus vuonna 1994 kun häntä syytettiin vaimonsa ja tämän miesystävän murhasta. Toisaalta biisin perheväkivaltatematiikka tuntuu ammentavan vaikutteita myös Martin Scorsesen brutaalista nyrkkeilyelokuvasta Raging Bull.

Musiikillisesti kappale on melko pirteä ja suorastaan valoisa mikä luo jännittävän kontrastin synkille sanoille. Tämä on varmasti suunniteltua sillä onhan erityisesti juuri tämän biisin sanoituksissa kyse pimeydestä joka vaanii kimaltavien kulissien alle. Heleästi soiville kitaroille vastapainoa tuo Trewavasin tuhdisti murahteleva bassokitara joka onkin kappaleen varsinainen johtotähti. Trewavasin soitto on muutenkin kautta levyn upeaa kuultavaa. Väittäisin, että Afraid Of Sunlight on viimeistään levy joka vääntää rautalangasta heikkolahjaisimmillekin sen miten hienoa basisti kyseinen herra on.

Did you carry out those threats I heard
Or were you only playing macho?
And the stains on her Versace scarf
Were they really just Gazpacho?

Albumin toinen raita, leikkisä ”Cannibal Surf Babe”, erottuu sen yleisestä koskettavan arvokkaasta ja suorastaan tummasävyisestä tyylistä.”Cannibal Surf Babe” on vinkeä ja tehokas rokkibiisi joka tuntuu ärsyttävän monia Marillion -faneja jotka eivät välttämättä yleisesti ottaen ole sitä kaikista huumorintajuisinta väkeä. Minusta se on erinomainen biisi vaikka jossain määrin ymmärrän sen saamat vastalauseet siitä kulmasta, että on siinä ja siinä, että istuuko se riittävän hyvin levyn yleiseen tyyliin. 

Sanoituksiltaan kuitenkin myös ”Cannibal Surf Babe” jatkaa levyn yleistä julkisuuden kiroihin liittyvää tematiikkaa ja niissä viitataankin suoraan Beach Boysin mieleltään järkkyneeseen neroon Brian Wilsoniin. Myös musiikillisesti sen mutantti-surffirokki Dick Dale -henkisine kitaroineen viittaa kyseisiin rantapoikiin ja koko tuohon skeneen. Oman pikantin 50/60-luvun B-elokuviin viittaavan sivumakunsa antaa siellä täällä ufomaisesti ujeltava Theremin. 

Hogartin Marillion ei ole yleensä vahvimmillaan tällaisissa reippaasti rokkaavissa biiseissä (muistatteko Braven vaivaannuttavan Paper Liesin? Ugh.), mutta ”Cannibal Surf Babe” on yhtyeeltä erinomainen suoritus tällä sektorilla.

She was singing: I was born in nineteen sixty weird
I’m your nightmare surfer babe
Mr. Wilson where’s your sandbox and your beard
’You still looking for the perfect microwave?

”Beautiful” on Hogarthin äärimmäisen intohimoisesti kappale joka alkaa kevyenä balladina, mutta kasvaa lopulta komeaksi hymniksi introverteille ja tavallista herkemmille yksilöille. Biisin sanoitukset anovat ihmisiä sysäämään hetkiseksi kyynisyyden syrjään ja antamaan sen sijasta arvoa elämän pienille kauniille asioille. ”Beautifulin” sanoituksia on helppo pitää korneina ja imelinä, mutta ainakin minulle Hogarthin vahva ja vilpitön laulusuoritus onnistuu myymään ne. ”Beatiful” ei ole suoraa jatkumoa levyn teemalla, mutta osan teksteistä voi tulkita viittaavan myös myrkylliseen ilmapiiriin joka liittyy julkkiskulttuuriin. Ihmiset ja media nostavat ensin yksilöitä jalustalle ja nauttivat sitten vahingoniloisesti kun tämä lopulta romahtaa sieltä alas. Välillä traagisin seurauksin.

”Beautiful” oli levyn ainoa raita jonka EMI vaivautui julkaisemaan sinkkuna Englannissa. Se käväisi nopeasti parhaimmillaan myyntilistojen sijalla 29 mikä eri juuri auttanut levyn asiaa.

Everybody knows that we live in a world
Where they give bad names to beautiful things
Everybody knows that we live in a world
Where we don’t give beautiful things a second glance

Neljäs kappale ”Afraid Of Sunrise” on albumin nimiraidan kevyempi sisar. Vähäeleisesti ja puoliakustisesti keinuva kappale maalaa mielikuvia läpi pölyisen aavikon läpi yöllä ajavasta autosta. Aamun koitossa odottaa jotain kohtalokasta. Kelly maailailee syntetisaattorin huiluäänillä tyylikkäästi helisevän 12-kielisen kitaran rinnalla. Trewasin bassokitara napsahtelee väkevästi Mosleyn kevyesti sutivan rumpaloinnin tukena. Hienoa tunnelmointia.

So how do we now come to be afraid of sunlight
How do we now come to be afraid
Afraid of sunlight

---

Lue myös

• Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
• Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
• Review: Kansas – Song For America (1975)
• Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
• Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
• Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
• Year by Year: Best Albums of 1975 – 31-42
• Review: Höyry-kone – Hyönteisiä voi rakastaa (1995)
• Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1975 – Sijat 31-42

---

Afraid Of Sunlight on yksi niistä levyistä jonka jälkimmäinen puolisko on ensimmäistä vahvempi. Ei a-puolessakaan mitään vikaa ole, mutta levyn päättävä kolmikko ”Afraid of Sunlight”, ”Beyond You” ja ”King” nostaa levyn sellaiseen loppukiihdytykseen, ettei paremmasta väliä. Noiden kolmen kappaleen muodostama sekvenssi on ehdottomasti parasta Marillion -musiikkia koskaan.

Ennen tuota kolmikkoa kuullaan kuitenkin vielä levyn pisin raita. Kahdeksan minuuttinen ”Out Of This World” kertoo merellä ja maalla nopeusennätyksiä rikkoneesta Donald Campbellistä. Lopulta Campbell kuoli niin kuin eli. Onnettomuus 500 kilometriä tunnissa kulkevassa veneessä tappoi huimapään vuonna 1967. 

Hitaasti poreilevasti alkava kappale kasvaa kuin varkain ja käynnistyy todenteolla kolmen minuutin kieppeillä Rotheryn tyylikkäästi vonkuvan sähkökitaran kuljettamana. Kellyn sähköpiano ottaa pallon Rotheryn soolosta ja Hogarthin venyttelevät vokaalit vievät kappaleen sen vaikuttavaan emotionaaliseen kliimaksiin. Only love will turn you around. ”Out Of This World” päättyy tyylikkääseen ambient-jaksoon.

Three hundred miles an hour on water
In your purpose-built machine
No one dared to call a boat
Screaming blue
Out of this world
Make history
This is your day
Blue Bird

At such speeds, things fly

Levyn melkein seitsemän minuuttinen nimiraita aloittaa sen kolmen biisin mittaisen loppukiihdytyksen. ”Afraid If Sunlight” kierrättää ”Afraid Of Sunrisen” musiikillista materiaalia ja sanoituksia, mutta huomattavasti tuhdimmalla ja progressiivisemmalla sovituksella. ”Afraid Of Sunlight” tosin alkaa, monen muun levyn raidan lailla, salakavalasti hitaana ja kauniina balladina, mutta paisuu aina välillä mahtipontisiin purskahduksiin joissa Hogarth pääsee laulamaan sydämensä kyllyydestä. Mosleyn pellit aksentoivat terävästi Hogarthin uljasta laulua ja Trewavasin basso luo muhkean pohjan Kellyn kohtalokkaasti soiville syntetisaattoreille. Kappale viedään upeaan myrskyisään nostatukseen joka on lopulta suorastaan räjähtävä kunnes hiipuu sitten hiljaiseen ja herkkään koodaan. Tavallaan levyn olisi helppo kuvitella päättyvän tähän, mutta onneksi ei pääty sillä levyn kaksi viimeistä raitaa ovat vähintään yhtä hyviä.

Day-Glo Jesus on the dash
Chalk marks on the road ahead
Friendly fire in hostile waters
Keep the faith
Don’t lose your head

”Beyond Youn” on sanottu tekevän sovituksellisesti/tuotannollisesti kunniaa Phil Spectorin kuuluisalle ”Wall Of Soundille”. Spector olisi sopinut myös hahmona levyn tematiikkaan kuuluisuuden henkilönä jonka pimeä puoli lopulta paljastuu. Käsittääkseni tuskaista avunhuutoa käsittelevät sanoitukset eivät kuitenkaan liity Spectoriin jonka hyvin julkinen romahdus oli vielä vuonna 1995 edessä (Spector ampui näyttelijätär Lana Clarksonia kasvoihin vuonna 2003). 

Herkän ja kohtalokkaan välillä tempoileva kappale kasvaa kohokohdissaan rikkaasti sovitetuksi pop-sinfoniaksi jossa kastanjetit naksahtelevat, patarummut tömisevät ja putkikellot kilkahtelevat majesteettisesti. Kaiken keskellä Rotheryn sähkökitara valittaa vähäeleisesti mutta painokkaasti. Valitettavasti kappaleen fade-out -lopetus on hieman pettymys.

Pettymys pyyhkiytyy kuitenkin nopeasti mielessä sillä koko levy viedään maaliin komeasti sen parhaalla kappaleella. 

Seitsemän minuuttinen ”King” on tavallaan levyn avainraita kiteyttäen sen pääteemoja. Sanoitukset käsittelevät raadollisella ja intensiivisellä otteella kuuluisuuden ansaa ja sitä kuinka entisen menestyjän ote lopulta lipsuu. Lyriikat vaikuttavat olevan sekoitus Elviksen, Michael Jacksonin ja Kurt Cobainin tragedioihin päättyneitä tarinoita. Sanoitukset voisivat kuitenkin periaatteessa kuvata ketä tahansa joka menestyy yli suurimpien odotuksiensa, mutta huomaa lopulta joutuneensa oman kuuluisuutensa luomien ristipaineiden alas viettävään spiraaliin joka käy lopulta sietämättömäksi kestää.

Musiikillisesti kappale on levyn raskain. Rotheryn sähkökitara vuoroin murisee, vuoroin vonkuu vaativasti, Kellyn syntetisaattorit iskevät viiltävästi takavasemmalta ja Mosley takoo rumpujaan väkevästi. Sitten taas välillä musiikki hiljenee jääden soimaan vain uhkaavasti soivan sähköpianon tai yksinkertaisesti näppäiltyjen sähkökitarasointujen varaan kunnes Hogarthin tuskaa täynnä olevat vokaalit vievät musiikin taas uuteen nostatukseen. 

Kappale kasvaa lopulta aivan mahtavaan finaaliin jossa Hogarth eläytyy syöksykierteeseen päätyneen tähden kohtaloon täysillä. Muhkeasti humisevat sub-bassot, ja atonaalisesti suriseva sähkökitara ja vimmaisesti takovat rummut kasvattavat ja kasvattavat intensiteettiä kunnes musiikki ikään kuin räjähtää sisäänpäin ja katkeaa lopulta kuin seinään. Jotkut ovat tulkinneet tämän ”loppuhumahduksen” viittaavan Kurt Cobainin käsissä laukeavaan haulikkoon joka toi tälle kärsivälle tähdelle traagisella tavalla lopullisen vapautuksen.

Kerrassaan huikea päätös hienolle levylle.

And you’re sick to your stomach
At the sound of your voice
And the shape of your face
And the sound of your name

They send you pictures of yourself
It’s someone you don’t know
And they call you a genius
Cause you’re easier to sell
But the fire in your belly
That gave you the songs
Is suddenly gone

And you feel like a fake

---

---

Marillionin levyt olivat myyneet Fishin lähdön jälkeen tasaisesti vähemmän ja vähemmän ja valitettavasti Afraid Of Sunlight jatkoi trendiä. Brave oli myynyt noin 300 000 kappaletta, mutta vaikka Afraid Of Sunlight tarjoili synkkää edeltäjäänsä helpommin pureskeltavaa materiaalia jäi sen tulos noin 100 000 myytyä levyä edeltäjäänsä heikommaksi. Tämä ei EMI:lle riittänyt. Kenkää tuli ilman YT-neuvotteluita. Marillion oli ensimmäistä kertaa ilman levytyssopimusta sitten vuoden 1982. Marillionin kaltaiselle vakiintuneen fanikuntansa omaavalle yhtyeelle ei tietenkään ollut ongelma hankkia uutta sopimusta, mutta nyt bändi joutui tyytymään reippaasti pienempään Castle Communicationsiin. Kolme levyä kattanut Castle-aikakausi oli Marillionin haastavin taiteellisesti ja kaupallisesti, mutta johti lopulta yhtyeen täydelliseen itsenäistymiseen ja uuteen renessansiin 2000-luvun alussa.

Ostin Afraid Of Sunlightin tuoreeltaa ja pakko myöntää, että an aluksi ollut levystä erityisen innostunut. Nuorena proge-fanina se ei oikein vastannut odotuksiani Braven jälkeen. Se ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi PROGEA. Sittemmin olen viisastunut ja ymmärtänyt kuinka taidokkaita ja kunnianhimoisesti rakennettuja ja yksinkertaisesti vain todella koskettavia sen kappaleet ovat. Musiikkia ei tarvitse aina kyllästää pitkillä sooloilla, monimutkaisilla tahtilajeilla tai eksoottisilla sävellajeilla. Nykyään rakkauteni Afraid Of Sunlightia kohtaan on kasvanut niin suureksi että, ainakin tiettyinä päivinä, voin julistaa sen jopa laajan ja laadukkaan katalogin luoneen Marillionin huippuhetkeksi.

Parhaat biisit: ”Cannibal Surf Babe”, ”Beautiful”, ”Afraid Of Sunlight” ”Beyond You”, ”King”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Lue myös: Levyarvio: Marillion – Fugazi (1984)

---

Kappaleet

1. ”Gazpacho” 7:28
2. ”Cannibal Surf Babe” 5:45
3. ”Beautiful” Hogarth, Rothery, Kelly, Trewavas, Mosley 5:12
4. ”Afraid of Sunrise” 5:02
5. ”Out Of This World” 7:54
6. ”Afraid Of Sunlight” 6:50
7. ”Beyond You” Hogarth, Rothery, Kelly, Trewavas, Mosley 6:11
8. ”King” 7:03

Marillion

Steve Hogarth: laulu, kosketinsoittimet ja lyömäsoittimet Steve Rothery: kitara Mark Kelly: kosketinsoittimet Pete Trewavas: basso ja taustalaulu Ian Mosley: rummut ja lyömäsoittimet .

Tuottaja: Dave Meegan, Marillion

Levy-yhtiö: EMI