Levyarvio: Anekdoten – Vemod (1993)

Vemod on Anekdotenin ensimmäinen studioalbumi.

Ruotsalaisen Anekdotenin juuret ovat King Edward nimisessä yhtyeessä joka perustettiin soittamaan vuonna 1990 King Crimson -covereita. King Edward toimi kitaristi/mellotronisti Niclas Bergin, basisti/vokalisti Jan Erik Liljeströmin ja rumpali Peter Nordinin muodostamana triona. Vuonna 1991 sellisti/mellotronisti Anna Sofi Dahlberg liittyi mukaan ja touhuun alettiin panostamaan vakavammin. Nimi muuttui Anekdoteniksi ja kvartetti alkoi säveltämään omaa musiikkia. Yhtye julkaisi vuosina 1991-92 pari demoäänitettä ja vuonna 1993 koitti esikoisalbumin vuoro.

Anekdotenin ajoitus debyytin suhteen oli mainio sillä vuoteen 1993 mennessä kaksi muuta ruotsalaista bändiä Landberg ja etenkin Änglagärd olivat raivanneet tietä uudenlaiselle progressiiviselle rockille. Tai oikeastaan uskolliselle paluulle 70-luvun sinfonisen progen ytimeen. Landberkin ja Änglagårdin lailla Anekdoten nosti 70-lukulaisen estetiikan pääosaan: modernit soittopelit, ohjelmoinnit ja digitaalisuus laitettiin pannaan ja musiikkia tehtiin vintage-kalustolla ja soundilla. Erityisesti 70-luvun alun progebändien suosima analoginen ”sämpleri” Mellotron nostettiin suorastaan fetisistiseen rooliin näiden retroprogebändien musiikissa. Anekdoten on vieraillut Suomessa moneen otteeseen ja minulla on ollut ilo nähdä yhtye livenä viitisen kertaa ja oli huimaa huomata, että Anekdoten raahasi konserttilavoille ei vaan yhtä valkoista muinaisaarretta vaan Mellotroneja oli mukana kaksin kappalein! Tämä on erityisen huimaa kun suhteutetaan asia siihen, että Suomessa Mellotroneja oli 70-luvulla kaiken kaikkiaan kolme kappaletta.

Vaan palataanpas Anekdotenin esikoislevyn pariin jonka yhtye julkaisi omakustanteena. Ehkä Änglagårdin vastaavan ratkaisun innoittamana.Levy sai nimen Vemod joka kääntyy suomeksi suruksi. Tämä on hyvin osuvaa sillä surumielisyys on selvästi tunnetila jota musiikki eniten kuvastaa. Vemod kanavoi todella väkevästi ”skandinaavista melankoliaa” ja onkin hieman yllättävää, että nimenomaan sosiaalisina ja iloisina tunnetut ruotsalaiset voittivat suomalaiset tässä pelissä kevyesti. Ainakin 90-luvulla.

Tyylillisesti Anekdotenin King Crimson juuret kuuluvat Vemodilla yhä hyvin selvästi. Inspiraatiota on haettu etenkin Crimsonin Wetton/Bruford-aikakauden levyistä, mutta siellä täällä häilyy suht selvänä myös legendaarisen In The Court Of The Crimson King -levyn haamu. Jos Anekdotenia verrataan selvimpään aikalaiskolleegaansa Änglagårdiin niin selkein ero löytyy siitä, että Anekdotenin musiikki ei ole aivan yhtä tiivistä ja monimutkaista. Änglagårdin ote on myös hallitumpi ja sisäsiistimpi kun taas Anekdoten paahtaa menemään vimmalla joka pistää kuulijan ihmettelemään, että koska koko homma ryöstäytyy käsistä ja päätyy kammottavaan kolariin. Tietenkään näin ei koskaan käy, mutta vaaran tunne on silti käsin kosketeltava. Anekdoten todella rokkaa tällä levyllä! Yhtyeen rujo sointi sopikin erinomaisesti 90-luvun alkuun sillä Seattlen grunge-bändien ansiosta rouheampi ote oli jälkeen palannut rock-musiikkiin pitkän siloitellumman kauden jälkeen.

Lue myös: Levyarvio: Änglagård – Hybris (1992)

Levyn aloittaa hieman yli seitsemän minuuttinen instrumentaali joka on saanut monia suomalaisia sykähdyttävän nimen ”Karelia”. Surumielisellä Mellotron-fagotilla käynnistyvä kappale loikkaa lyhyen tunnelmoinnin jälkeen nopeasti todella ronskiin ryminään. Karjalasta kajahtaa! Rumpali piiskaa vimmaisesti pelleillä bändin todella maukkaasti rämisevää yhteissoittoa eteenpäin. C-osassa puhdas nuljutteleva kitaranäppäily sekoittuu upealla tavalla säröiseen bassokitaraan ja rouheasti viipyileviä melodioita soittavaan selloon. Lopussa riffitellään väkevästi tavalla joka on enemmän kuin vähän velkaa King Crimsonin biisille ”Red”. Oikeastaan koko biisiä voi pitää Anakdotenin ”Redinä”, mutta rehellisesti sanottuna taidan pitää tästä Anekdotenin monipuolisemman rakenteen omaavasta biisistä enemmän kuin tuosta Crimsonin klassikosta niin paljon kuin se onkin sille velkaa. Huikea biisi!

Seuraava biisi ”The Old Man & the Sea” käynnistyy suoraan heti todella raivokkaalla ja raskaalla tykityksellä. Lähes kahdeksan minuuttinen biisi sisältää rujosti ja rupisesti iskeviä riffejä ja väkivaltaista kitarasooloilua. Kyseessä ei todellakaan ei mikään sisäsiisti hipsuttelu. ”The Old Man & the Sea” esittelee myös Anekdotenin päävokalistin eli tuplaroolia hoitavan basisti Jan Erik Liljeströmin. Kappale seestyy vokaalien ajaksi ja laulun rinnalle nousee keskeiseen rooliin sello ja Mellotron. Vierailija Per Wibergin flyygeli pääsee myös soimaan pienessä cameo-roolissa. Liljeströmin vokaalit eivät ole erityisen väkevää tai karismaattista kuultavaa. Hän laulaa suht ohuella, mutta ihan miellyttävällä äänellä. Mitään ikimuistoista vokaalit eivät Vemodilla missään vaiheessa tarjoa, mutta ne ovat kuitenkin ihan mukava sivumaku yhtyeen soinnissa.

Kolmas biisi ”Where Solitude Remains” joka rikkoo jälkeen seitsemän minuutin rajapyykin on rumpali Peter Nordinsin tähtihetki. Intron riffittelyssä hän potkii biisiä tiukasti eteenpäin ja toisaalta koristelee keveämpiä vokaaliosioita rikkaasti peltejä kilkutellen.  Liljeströmin laulusuoritus on tällä kertaa edellistä rokimpi. Erityisen vakuuttava rock-vokalisti Liljeström ei kuitenkaan ole vaan hänelle sopii paremmin edellisen biisin kaltaiset eteerisemmät lauluosiot. Liljeströmin monipuolisesti möyrivä ja rymisevä bassokitarointi Nordinsin tiukan rumpaloinnin rinnalla sen sijaan on hyvinkin vaikuttavaa kuultavaa. Liljeström ja Nordin muodostavat todella vahvan rytmiryhmän joka ei kalpene ainakaan liikaa ilmeisten esikuvien John Wettonin ja Bill Brufordin rinnalla.

Vain neljä minuuttinen ”Thoughts in Absence” on kevyempi ja hieman jazzahtava biisi joka tarjoaa tervetulleen hengähdyshetken aiemman paahdon jälkeen. Berg näppäilee kirkkaalla soundilla sähkökitaraansa pintaan miksattujen vokaalien taustalla. Säkeistöjen välissä mellotron soittaa ihanan surumielisen melodian. ”Thoughts in Absencen” yleisestä tyylistä tulee tällä kertaa mieleen varhaisen King Crimsonin seesteisimmät hetket tyyliin ”I Talk To The Wind”. Toisaalta Nordinsin viihdyttävällä tavalla hieman pökkelö, ja yllättävän isoon rooliin nostettu, ”jazz”-rumpalointi vie yleistä sointia aivan omanlaiseen suuntaan.

Lue myös

Seuraava biisi ”The Flow” nostaa jälkeen sykkeet normaalille Anekdoten-tasolle. Kyseessä on seitsemän minuuttinen (jälleen!) nopea tempoinen rutistus, ja luultavasti levyn monimutkaisin sävellys, joka alkaa vimmaisesti vonkuvalla kitarariffillä. Hetken aikaa äänikuvaa halkoo myö pillin vihellys joka on liiankin suora viittaus King Crimsonin suuntaan. Tämä unohtuu kuitenkin nopeasti sillä huomio kiinnittyy biisiä todella messevästi kannattelevaan bassoriffiin, majesteettisesti pauhaavaan Mellotroniin ja selloon joka soittaa siellä täällä vastamelodioita Liljeströmin vokaaleille. Loppupuolella tempo nopeutuu entisestään ja sello vonkuu ja murisee atonaalisesti ja Berg tikkaa sähkökitarallaan ensin vinkeästi puhtaalla soundilla palaten sitten rupisempaan jo introssa kuultuun riffiin.

Anekdoten ymmärtää onneksi säännöstellä täysillä paahtovaihdettaan sillä seuraavaksi vuorossa oleva viisi minuuttinen ”Longing” on kaunis ja seesteinen sävellys. ”Longing” on puoliakustinen instrumentaalinen tunnelmointi joka antaa pääosan Bergin terävästi soivalle akustiselle kitaralle ja Dahlbergin sellolle. Mellotron säestää kitaraa ja selloa rytmiryhmän pitäessä biisin mittaisen tupakkatauon.

Levyn viimeinen raita on paluu kunnon tykitykseen. Lähes kahdeksan minuuttinen ”Wheel” alkaa räjähtävästi ja seestyy sitten kujeilevasti soiviin Mellotron-sointuihin jotka vuorottelevat Liljeströmin ja Dahlberg unisonossa laulavien vokaalien kanssa.

Kolmen minuutin kohdilla Bergin rujon riffittelyn jälkeen vierailija Pär Ekströmin kuulaasti soiva flyygelitorvi liittyy mukaan leikkiin tuoden tervetullutta vaihtelua peruskvartetin sointiin. Liljeströmin rupisella soundilla munakkaasti pärisevä bassokitara muodostaa Ekströmin arvokkaaasti soivan flyygelitorven kanssa mainion kontrastin. Lopussa palataan Bergin päälle käyvään sähkökitarariffiin ja rumpali Nordins intoutuu hillittömän intensiiviseen paukutteluun. Tästä polkaistaan vielä toiseen nostatukseen johon yhtyy majesteettisesti pauhaava Mellotron ja Ekströmin nopeasti säkättävä kornetti. Kappaleen aivan viimeiset sekunnit ovat kuitenkin pettymys: musiikki vain ikään kuin hajoaa hieman laiskalla tavalla.

Vemod on hieman outo tapaus siinä mielessä, että se tavallaan viittailee lähes jatkuvasti King Crimsonin suuntaan, mutta onnistuu samaan aikaan silti kuulostamaan riittävän omaperäiseltä, että asia ei ole koskaan erityisemmin häirinnyt vaikka kaikenlainen perässä hiihtäminen minua progressiivisen rockin kontekstissa yleensä helposti ärsyttääkin.Anekdotenin debyyttiä ei siis varsinaisesti voi ylistää omaperäisyydestä, niin vahvasti se on velkaa King Crimsonille, mutta Anekdoten rakentaa kuitenkin karmiininpunaisen kuninkaan reseptistä riittävän omanlaisen keitoksen  ja se mikä innovaatioissa hävitään voitetaan takaisin todella vimmaisella ja intohimoisella asenteella. Tämä musiikki on varmasti syntynyt puhtaasta rakkaudesta lajiin.

Parhaat biisit ”Karelia”, The Old Man And The Sea”, ”Wheel”

Rating: 4.5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: All Traps on Earth – A Drop of Light (2018)

Kappaleet

  1. Karelia (7:22)
  2. The Old Man & The Sea (7:50)
  3. Where Solitude Remains (7:21)
  4. Thoughts In Absence (4:13)
  5. The Flow (7:00)
  6. Longing (4:54)
  7. Wheel (7:52)

Anekdoten

Nicklas Berg: kitarat, Mellotron Anna Sofi Dahlberg: Mellotron, sello, vokaalit Jan Erik Liljeström: bassokitara, vokaalit Peter Nordins: rummut, perkussiot

Vierailijat

Per Wiberg: piano Pär Ekström: flyygelitorvi, kornetti

Tuottaja: Anekdoten, Roger Skogh, Simon Nordberg
Levy-yhtiö: Omakustanne

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑