This Is NOT The End on Presentin kahdeksas studioalbumi.
Aivan lähiaikoina on koettu kolmen merkittävän avantprogebändin paluu. Univers Zero palasi vuonna 2023 lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen ja Sleepytime Gorilla Museum puolestaan julkaisi keväällä 2024 uuden studiolevyn peräti 17 vuoden levytystauon jälkeen. Katkeransuloisin näistä suurista paluista on kuitenkin belgialaisen Presentin uuden levyn This Is NOT The Endin julkaisu sillä yhtyeen perustaja ja tulenkantaja Roger Trigaux kuoli kesken levytysprosessin.
Vuonna Belgiassa 1951 syntynyt kitaristi/säveltäjä Roger Trigaux perusti yhdessä rumpali Daniel Denisin Univers Zeron vuonna 1973. Denisin kanssa Trigaux loi tyylin joka yhdisteli rockia ja taidemusiikkia synkällä ja omalaatuisella tavalla. Univers Zeron nimetön debyytti (1977) ja sitä seurannut Hérésie (1979) ovat edelleen merkittävä esikuva avantprogen tummasävyiselle kamarimusiikkimaiselle suuntaukselle. Hérésien jälkeenTrigaux jätti Univers Zeron ja perusti oman yhtyeen Presentin.
Presentin ensimmäiset levyt Triskaidékaphobie (1980) ja Le poison qui rend fou (1985) muistuttivat tyylillisesti melko paljon Univers Zeroa. Vuosikymmenien myötä näiden kahden yhtyeen tyylit erkanivat kuitenkin merkittävällä tavalla. Siinä missä Denisin johdolla Univers Zeron sointi muuttui kepeämmäksi (tämä on toki suhteellista!) ja elektronisemmaksi niin Trigaux vei omaa yhtyettään yhä raskaampaan ja brutaalimpaan tyyliin. 2000-luvulla ilmestyneet High Infidelity (2001) ja Barbaro (ma non troppo) (2009) soivat suorastaan painostavan ja metallisen raskaina.
Barbaro (ma non troppo):n jälkeen Present keikkaili vain epäsäännöllisesti eikä uutta materiaaliakaan enää kuulunut. Oletan että asiaan vaikutti yksinkertaisesti musiikin armoton epäkaupallisuus, mutta luultavasti myös Trigauxin heikentynyt terveys. En ole varma mistä sairaudesta Trigaux kärsi (nivelreumasta ehkä?), mutta ymmärtääkseni hän ei pystynyt soittamaan kitaraa enää viimeisinä vuosinaan ja yhtyeen keikoilla vaivalloisesti liikkunut Trigaux soitti vain hieman koskettimia ja toimi ikään kuin yhtyeen kapellimestarina.
Trigaux ei kuitenkaan ikinä jättänyt säveltämistä. Trigaux ystävä ja manageri Michael Besset onnistui houkuttelemaan Trigauxin takaisin Presentin pariin vuonna 2018. Bessettin mukaan Trigaux oli viettänyt viimeiset vuodet erakon elämää pienessä asunnossaan Brysselissä lähes ainoana aktiviteettinaan uuden musiikin säveltäminen.
Bessetin kannustamana Trigaux käynnisti jälkeen Presentin pitkän tauon jälkeen ja äänitykset tehtiin pitkälti saman ydinryhmän kanssa joka oli ollut vastuussa myös edellisestä levystä Barbaro (ma non troppo):sta. Rytmiryhmänä toimii edelleen väkevä parivaljakko Keith Macsoud (bassokitara) ja Dave Kerman (rummut) ja koskettimia soittaa yhä Pierre Chevalier. Uutena kitaristina Rogerin pojan Reginald Trigauxin on korvannut François Mignot. Mignot on tuttu ”Lyon-skenen” yhtyeistä ni ja Scherzoo. Viulua soittaa Liesbeth Lambrecht ja saksofonia ja klarinetteja Univers Zero -veteraani Kurt Budé. Trigaux itse soittaa vain hieman koskettimia ja laulaa. Äänittäjänä toimii edelleen avantprogen luottoäänittäjä Udi Koomran joka onkin tehnyt jälleen hyvä työtä soundien kanssa. This Is NOT The End soi massiivisesti, mutta silti dynaamisesti.
Kaiken kaikkiaan This Is NOT The End tekeminen kesti viitisen vuotta. Trigaux kuoli maaliskuussa 2021 minkä jälkeen prosessin loppuunsaattaminen jäi erityisesti kosketinsoittaja Chevalierin ja äänimies Koomranin harteille.
Lue myös: Levyarvio: Sleepytime Gorilla Museum – Of The Last Human Being (2024)
Levyn käynnistää sen lyhyin raita ”Contre”. Kahdeksan minuuttinen ”Contre” ei itseasiassa ole uusi sävellys vaan se kuultiin ensimmäisen kerran jo konserttilevyllä Live! joka ilmestyi vuonna 1996. Tämä uusi studioversio on livedebyyttiä huomattavasti raskaammin soiva ja vokaalit jäävät pienempään rooliin. Sovitus on muutenkin radikaalisti erilainen viuluine ja puhaltimineen kuin varsin pelkistetty originaali. ”Contren” uusi versio tuntuu melko suoralta jatkumolta Barbaro (ma non troppo):n tyylille. ”Contre” on painostavasti hakkaavien monimutkaisten zeuhlmaisten rytmien kuljettama raita johon oman pikantin lisänsä tuo Trigauxin demoninen ranskankielinen puhelaulu joka katkeaa välillä ilkeään nauruun. Mignotin sähkökitara ujeltaa ja rämisee maanisen atonaalisesti läpi kappaleen ja Lambrechtin viulu soittaa itsepintaisesti toistuvaa painostavaa melodiaa. Mekaanisesti eteenpäin runnovan biisin kruunaa makeat rytmiset kiihdytykset siellä täällä. Tämä ”Contren” uusi versio on aivan ylivoimainen verrattuna vanhaan liveversioon ja nouseekin Presentin koko uran parhaimpien biisien joukkoon. Kerrassaan huima startti levylle!
”Contren” jälkeen on vuorossa levyn massiivinen nimiraita ”This Is Not The End”. Kahteen osaan jaettu eepos kestää peräti 38 minuuttia. Perverssisti ensin kuullaan ”Part 2:seksi” nimetty osio.
”This Is Not The End, Part 2” on levyn kepeintä antia. Tämä on toki jälleen suhteellista. Kappale alkaa vienosti röhkivällä bassoklarinetilla. Sen kamarimusiikkimaista alkupuolta katkoo hyvin presentmäiset staccattomaisesti iskevät rankat rytmiset osiot. Salakavalasti tämäkin raita kasvaa raskaammaksi ja raskaammaksi. Sähkökitara hakkaa välillä hyvinkin painostavasti, Macsoudin bassokitara rutisee tuhdisti ja viulu vonkuu surumielisen viiltävästi.
Levy huipentuu nimieepoksen ensimmäiseen osaan joka on yli 26 minuuttia pitkä järkäle. Arvoituksellisesti viulun ja koskettimien vuoropuhelulla alkavaa kappale eskaloituu todella massiiviseksi tykitykseksi. Industriaalisesti iskevien shokkiäänien saattelemana Trigauxin ääni palaa kuin haudan takaa käkättävän naurun säestämänä. Trigaux kähisee omiaan Kermanin perkussioiden iskiessä, aina kun sitä vähiten odottaa, valtavalla voimalla. ”This Is Not The End, Part 1” todella hyötyy levyn laajasta dynamiikasta. Tämä on musiikkia jota kannattaa kuunnella kovalla äänenpaineella!
Lopulta Trigauxin mutina vaikenee ja musiikki muuttuu todella päällekäyväksi polyrytmiseksi vyörytykseksi. Välillä tunnelma seestyy hetkiseksi ja sitten helvetti päästetään taas irti. Hakkaavaa rytmistä teemaa, jonka sisällä risteilee kontrapunktaalisia melodioita, toistetaan ja varioidaan loputtoman tuntuisesti. Tiettyyn pisteeseen asti erittäin luovasti, mutta liika on kuitenkin liikaa. Aivan maaliin asti massiivinen raita ei nimittäin kanna sillä se sisältää hieman liikaa toistoa ja huomaan, että ajatukseni alkaa harhailemaan loppua kohden. Ylettömästä kestostaan huolimatta ”This Is Not The End, Part 1” on todella vakuuttava musiikillinen selkäsauna. Rankka, mutta jollain tavalla puhdistava kokemus.
Lue myös
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
- Review: Kansas – Song For America (1975)
- Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
- Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
- Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
This Is Not The End ei aivan yllä Presentin kirkkaimpien helmien Le poison qui rend foun ja High Infidelityn joukkoon, mutta todella vahvasta paluusta on silti kyse. Harva veteraaniyhtye yltää samaan vuosikymmenien uran jälkeen.
Optimistisesta nimestään huolimattaThis Is Not The End tulee ymmärtääkseni olemaan Presentin loppu. Ja parempi luultavasti niin sillä olisi hyvin vaikea kuvitella yhtyettä ilman yhtyettä alusta asti johtaneen Trigaux panosta. Joistain asioista on välillä vain hyvä päästää irti. Kumpa useampi bändi ymmärtäisi sen.
Trigaux ei tietääkseni juurikaan tehnyt musiikkia Univers Zeron ja Presentin ulkopuolella joten hänen elämäntyönsä on studioalbumeina mitattuna kymmenisen studioalbumia. Se ei ole kovin paljon mutta Trigauxin väkevän ja intensiivisen musiikin merkitys on ehdottomasti määräänsä suurempi. Trigauxin Present tullaan muistamaan aina yhtenä avantprogen jättiläisistä.
Parhaat biisit: ”Contre”, ”This Is Not The End 1”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Univers Zero – Lueur (2023)
Kappaleet
- Contre 07:58
- This Is Not The End, Part 2 12:15
- This Is Not The End, Part 1 26:29
Roger Trigaux: kosketinsoittimet, laulu François Mignot: kitara Pierre Chevalier: piano, koskettimet, laulu Dave Kerman: rummut, lyömäsoittimet Keith Macksoud: bassokitara Kurt Budé: saksofoni, klarinetti, bassoklarinetti Liesbeth Lambrecht: viulu

Jätä kommentti