Vuosituhannen vaihtuessa David Bowie koki renessanssin. Vuonna 1999 ilmestyneen ’hours…’-albumin kannessa Bowie leikittelee uskonnollisella kuvastolla ja jälleensyntymällä, mutta sen jälkeen hän todellakin tuntui syntyvän uudelleen. Ylösnousemus tapahtui ’hours…’-kiertueen lopussa, kun maestro esiintyi 25.6.2000 Glastonburyn festivaaleilla. Kuulemma suurelle osalle yleisöä luvassa oli vain ”no joo, Bowie”, mutta hienosti yhteenhitsautunut kiertuekokoonpano ja upea setti olivat yhdistelmä, jolla Bowie voitti yli 200 000-päisen yleisön puolelleen.
Miten koko 1990-luvun ajan mielenkiintoisia, mutta suurelle yleisölle vieraaksi jääneitä albumeja tehnyt artisti päätyi takaisin valokeilaan? Elokuussa 1999 Bowie oli esiintynyt VH1 Storytellers -sarjassa ja siellä esitetty, vuonna 1966 singlenä julkaistu ”Can’t Help Thinking About Me” oli saanut hänet suunnittelemaan muidenkin vanhojen kappaleiden uudelleenäänittämistä. ’hours…’-kiertueen päätyttyä Bowie pyysi kiertuekokoonpanon jäseniä kanssaan studioon. Pääosin vanhojen kappaleiden uusista versioista muodostunutta Toy-nimistä albumia ei kuitenkaan julkaistu Bowien elinaikana. Levyn hyllytyksen syyksi on kerrottu levy-yhtiö EMI/Virginin taloudelliset ongelmat, mutta myös albumin tason on veikattu vaikuttaneen asiaan. Vastoinkäymisestä sisuuntuneena Bowie päätti tehdä täysin uuden albumin ja julkaista sen omalla levymerkillä.
Kun Bowie ryhtyi tekemään uutta albumia, hän pyysi Tony Viscontin tuottajaksi. Visconti oli tuottanut suuren osan Bowien 1970-luvun klassikkoalbumeista, mutta herrojen tiet erkanivat Scary Monsters (And Super-Creeps) -albumin jälkeen. He olivat palanneet puheväleihin 1990-luvun lopulla ja tehneet yhdessä pari pienimuotoista projektia, mutta Heathen käynnisti täysipainoisen musiikillisen yhteistyön, joka jatkui Bowien kuolemaan asti.
Bowie soittaa Heathenilla suurta määrää kuultavista instrumenteista. Levyn pohjia oli elokuussa 2001 äänittämässä Bowie ja Viscontin lisäksi vain rumpali Matt Chamberlain, syyskuussa mukaan tuli myös kitaristi David Torn. Myöhemmin kappaleita värittivät soitollaan mm. kitaristit Gerry Leonard ja Carlos Alomar, kosketinsoittaja Jordan Rudess, rumpali Sterling Campbell sekä basisti Tony Levin.
Heathen alkaa profeetallisella ”Sundaylla”. Syyskuun 11. päivän WTC-iskut vuonna 2001 vaikuttivat koko maailmaan. Kun Bowie oli äänittämässä Heathenia New Yorkin lähistöllä, oli Iman kaupungissa yksivuotiaan Alexandrian kanssa. Vaikka albumin ilmestyessä koko levyn ajateltiin olevan reaktio 9/11-iskuihin, olivat laulujen sanoitukset jo käytännössä valmiita tuona kohtalokkaana päivänä. Mutta Bowie itsekin hämmästeli sitä, miten sanoitusten voi ajatella heijastelevan tuon päivän tunnelmia.
Nothing remains
We could run
When the rain slows
Look for the cars or signs of life
Where the heat goes
Look for the drifters
We should crawl under the bracken
Look for the shafts of light on the road
Where the heat goes
Everything has changed
For in truth, it’s the beginning of nothing
And nothing has changed
Everything has changed
For in truth, it’s the beginning of an end
And nothing has changed
And everything has changed
Musiikkinsa osalta “Sunday” antaa kuulijan odotella jotakin. Kyseessä on ehkä musiikillinen analogia Bowien ajatuksiin vanhenemisesta ja tulevaisuudesta tyttären syntymän jälkeen. Suurimman osan ajasta Bowien laulua säestävät lähinnä syntetisaattoreilla tehdyt äänet sekä loopit. Tunnelma on hieman samankaltainen kuin 1. Outsiden kappaleella ”A Small Plot Of Land”. Rummut ja muut soittimet tulevat mukaan vasta viimeisen minuutin ajaksi ja häviävät hämmentävästi aivan liian nopeasti.
Tunnelma muuttuu melkoisesti, kun Pixiesin ”Cactus” rämähtää soimaan. Soitoltaan sympaattisen rupiselta kuulostavalla kappaleella kuullaan pelkästään Bowien ja Viscontin soittoa ja Viscontikin soittaa ainoastaan bassoa. ”Cactus” on simppeli hyvän tuulen biisi, jollaisia Bowien levyillä ei ihan hirveästi ole ollutkaan.
Kauniisti kaihoisa ”Slip Away” on Heathenin mykistävin hetki. Kappaleen alkuperäinen versio äänitettiin Toyn sessioissa nimellä ”Uncle Floyd”, mutta kypsyttely teki kappaleelle hyvää. Vaikkei Bowie takuulla halunnut itseään ajateltavan minään nostalgisena hahmona, tuntuu tällä kappaleella ja oikeastaan koko albumilla leijaileva tuttuuden tunne miellyttävältä. Bowie oli tullut takaisin, mutta ei enää epätoivoisesti ajan henkeä jahtaavana menneiden aikojen tähtenä, vaan aiempia töitään ja kokemuksiaan hyödyntävänä ja jalostavana taiteilijana.
Lue myös:
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
- Review: Kansas – Song For America (1975)
- Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
- Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
- Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
Heathenilla on hetkiä, jolloin Bowie ja Visconti tuntuvat jatkavan siitä mihin Scary Monstersilla oli jääty. Ennen albumia singlenä julkaistu ”Slow Burn” on sellainen kappale, eikä vähiten kitaristina vierailevan Pete Townshend vuoksi. The Whon tuulimyllykäsi ei varmaankaan ollut enää se aggressiivinen juoppo, joka soitti ”Because You’re Youngilla” ”Pete Townshend -sointuja” ja jota Bowie ja Visconti kertoivat pelänneensä. Melko simppelissä kappaleessa on mielestäni jotain samaa kuin Lodgerin ”Boys Keep Swingingillä, toteutus kuulostaa hieman kotikutoiselta ja Bowiekin töräyttelee foneja hauskan nostalgisesti. ”Slow Burnilla” Bowien laulutyylissä on sitä ennenkin kuultua (paikoitellen yliampuvaa) teatraalisuutta, joka antaa kappaleille aivan omanlaisensa tunnelman.
”Afraid” äänitettiin jo Toyn sessioissa ja se uudelleenmiksattiin soundeiltaan paremmin Heathenille istuvaksi. Vaikutteita on luultavasti otettu Iggy Popin kappaleista, varsinkin sanoituksissa tuntuu olevan samaa henkeä kuin Iggyn lyriikoissa. Vähäeleiset jousisovitukset tuovat mielenkiintoista kontrastia melko suoraan rokkibiisiin.
Neil Youngin debyytiltä peräisin oleva ”I’ve Been Waiting For You” oli mukana Tin Machinen setissä, tosin tuolloin laulajana oli Reeves Gabrels. Heathenilla kappaleen kitaristina vierailee Dave Grohl, joka oli ollut esiintymässä Bowien 50-vuotiskonsertissa. Tuossapa ne tärkeimmät tästä kappaleesta, siis ainakin minun mielestäni. Minusta tämän coverin ottaminen mukaan albumille tuntuu hieman oudolta, vaikkei se kokonaisuutta rikokaan.
“I Would Be Your Slave” palailee 1. Outsiden musiikillisiin tunnelmiin. Kevyen rummutuksen ja jyhkeän basson dominoimalla taustalla kuullaan myös syntetisaattoreita, mutta ei oikeastaan muuta. Sanoituksiltaan ”I Would Be Your Slave” vaikuttaa rakkauslaululta, joka toisaalta on vilpitön, mutta epätoivoinen.
I bet you laugh out loud at me
A chance to strike me down
Give me peace of mind at last
Show me all you are
Open up your heart to me
And I would be your slave.
Vauhti kiihtyy, kun Ziggylle sukunimen antaneen Legendary Stardust Cowboyn “I Took A Trip On A Gemini Spaceship” alkaa kuulua kaiuttimista. Toteutukseltaan kappale sopisi Black Tie White Noiselle, siinä on imua ja coolia tanssittavuutta, jollaista Nile Rodgers oli loihtinut tuolle albumille. Muistaakseni Bowien tarkoituksena oli järjestää tämän coverin avulla taloudelliseen ahdinkoon joutuneelle Cowboylle rojalteja.
Kaiutetulla perkussiolla ja toistuvalla, muutaman sävelen mittaisella kitaramelodialla alkava “5:15 The Angels Have Gone” on hämmentävän hypnoottinen kappale. Ennen laulun alkamista se tuo mieleeni King Crimsonin kappaleen ”Sheltering Sky”. Vertauskuvallinen rautatieasema, jolla työmatkalaiset odottavat töistä päästyään kotiin menevää junaa, tuntuu tällä kappaleella perin kolkolta ja kylmästä paikalta.
Nostalgiselta kuulostava “Everyone Says ‘Hi’” edustaa jälleen perinteisen melodista Bowiea. Tunnelmaltaan se tuntuu menevän vuosikymmenien taakse – ehkäpä aikaan, jota Absolute Beginners -elokuvassa esiteltiin – tai vaihtoehtoisesti sen voisi ajatella olevan ’hours…’-albumilta löytyvän ”Sevenin” ryhdikkäämpi päivitys. On hauskaa bongailla kappaleelta pieniä yksityiskohtia kuten 1950-luvun tyyliin toteutetut saksofonit ja taustalaulut. ”Everyone Says ’Hi’” julkaistiin myös singlenä.
“A Better Future” tuntuu olevan hengeltään samankaltainen kuin 1. Outsidella ollut ”We Prick You”. Aitojen instrumenttien ja Viscontin tuotannon ansiosta ”A Better Future” ei kuitenkaan kulje samanlaisissa hengästyttävissä teknotunnelmissa. Kappaleen sanoitukset tuntuvat heijastelevan jälleen huolta tulevasta.
Please don’t tear this world asunder
Please take back this fear we’re under
I demand a better future
Or I might just stop wanting you
I might just stop wanting you.
Pahaenteiseltä kuulostava “Heathen (The Rays)” päättää albumin painostavissa tunnelmissa. Varsinaista melodiaa ei löydy muusta kuin Bowien laulusta. Albumin viimeisenä kappaleena se tuntuu oudon synkältä, aivan kuin sen sanomana olisi ”selvisimme tälle vuosituhannelle, mutta entä nyt?” Bowie on kertonut kappaleen sanoitusten synnystä seuraavaa: ”The words came tumbling out, and I realized what it was about… Not a dialogue between man and his god, between man and life itself… Confronting the realization that life is a finite thing, and that he can already feel it, life itself, actually going from him, ebbing out of him, the weakening of age.”
Heathenista tulee vaikutelma, että se on kokoelma Bowien edellisten 20 vuoden aikana käyttämistä tyyleistä. Visconti kertoi kaivanneensa noiden vuosien aikana Bowien kanssa työskentelyä. Ehkäpä Visconti oli seurannut Bowien tekemisiä Let’s Dancesta lähtien ja halusi nyt näyttää, miltä vaikkapa Tonightin, Black Tie White Noisen tai 1. Outsiden materiaali olisi kuulostanut hänen tuottamanaan. Toisaalta Bowiekin on saattanut napata tällä levyllä kuultaville lauluille pätkiä vuosien varrella kehittelemistään ideoista samaan tapaan kuin Scary Monstersillekin.
Yleisö ja kriitikot ottivat Heathenin positiivisesti vastaan. Useiden kriitikoiden mielestä Heathen oli Bowien paras albumi sitten Scary Monstersin, tosin Black Tie White Noisesta alkaenlöytyi aina kriitikoita, joiden mielestä tuorein levy oli paras pitkiin aikoihin. Tässä oli comeback, jollaisia Bowien uralla oli toki ollut ennenkin. Albumi nousi useissa Euroopan maissa kymmenen myydyimmän joukkoon ja Yhdysvalloissakin Billboardin listalla sijalle 14. Sitä myytiin tiettävästi miljoona kappaletta.
Heathenin kiistaton laatu saa väkisinkin ajattelemaan, että Toyn hyllytys oli itse asiassa hyvä asia – Toy ei todennäköisesti olisi kiinnostanut kuin sinnikkäimpiä faneja, eikä Bowie olisi saanut sellaista palautetta, joka olisi ajanut hänet luomaan lisää uutta musiikkia. Bowie itse totesi Heathenin ilmestyttyä seuraavaa: “I know how good this album is. It’s an incredibly successful album for me creatively. I wouldn’t change a note of it. […] And it’s given me an unbelievably buoyant kind of confidence as a writer. And I almost feel that I will be writing some of my very best work over the next few years.” Hyvää uutta materiaalia olikin tulossa yllättävän pian.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: David Bowie – Low (1977)
Tuottaja: David Bowie, Tony Visconti, Mark Plati, Gary Miller, Brian Rawling
Levy-yhtiö: ISO / Columbia
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti