Viikon Teos 69: Olivier Messiaen – Éclairs sur l’au-delà.. (1991)

Bambi-elokuva lukeutunee monen viime vuosisadalla syntyneen ryhmäläisen lapsuuden traumakokemuksiin. Vanhemman menettämistrauma haetaan suoraan kiintymyssuhdeteorian ytimestä. Viime vuosisadan musiikissa vakiintui myös kokosävelasteikon käyttö osana impressionistista sävelmaailmaa, joka sopii kuvastamaan Bambin ilmestymistä usvaisen metsäaukion laitaan auringon ensisäteiden leikitellessä kastepisaroilla.

Kokosävelasteikko, joka särön läpi soitettuna on Robert Frippin ilmaisun ehkä tunnusomaisin piirre on yksinkertainen esimerkki symmetrisestä asteikosta, jossa oktaavin sisällä asteikon sävelet ryhmittyvät pienempiin, toisiaan seuraaviin osajoukkoihin. Kokosävelasteikon sävelet itse asiassa seuraavat toisiaan aina saman etäisyyden, kokosävelen välein. Hieman monimutkaisempi esimerkki on vähennetty asteikko, jossa sävelet seuraavat toisiaan vuorotellen kokosävelen ja puolisävelen välissä – tätä asteikkoa muuten kuullaan King Crimsonin ”Redin” alussa.

”Éclairs sur l’au-delà…” (”Illuminations of the Beyond”) -teos jäi Olivier Messiaenin viimeiseksi. Se kertoo taivaan kaupungista, Siionin virsissä lauletusta ”kultakaupungista” jossa vietetään ”ikuisia häitä”. Sävelteos kuvaa salamointia taivaallisen kaupungin yllä. Musiikissa esiintyy myös nuoteiksi kirjoitettua linnunlaulua, sillä Messiaen oli kunnianhimoinen ornitologian harrastaja, joka todella nuotinsi eri lintulajien laulua.

”Éclairs sur l’au-delà…” oli ensimmäinen kuulemani Messiaenin teos ja edelleen suosikkini. Se on kepeämpi kuin riemukas Turangalîla-sinfonia, ja leppoisampi kuin keskitysleirillä kirjoitettu ja kantaesitetty ”Maailmanlopun kvartetto” (toisaalta, mikäpä ei olisi). Lyhyehköt osat seuraavat toisiaan vastaansanomattomasti. Messiaen käyttää suurta sinfoniaorkesteria, mutta säästeliäästi esitellen eri sektioita vuorotellen. Välillä laulaa taivaan lintu, välillä soitetaan wagneriaanista teemaa seiskaan. Mitä muuta proge-fani kaipaisi?

Ennen tämän tekstin vaatimaa tarkempaa tutustumista olin tulkinnut teoksen eräässä mielessä väärin. Olin kuvitellut, että ”Illuminations” olisi viitannut tuonpuoleisesta saatuihin, hetkellisiin välähdyksiin, uskonnolliseen hurmokseen. Olin myös kuvitellut, että tämä vaikutelma olisi tuotettu polytonaalisesti, pinoamalla eri sävellajien sointuja päällekkäin, kuten vaikka Miles Davisin mainiossa Bitches Brew -levyn avauskappaleessa. Eri sävellajien ”välistä” olisi vilahtanut jotain transendenttista.

Lue lisää kirjoituksia taidemusiikista täällä

Tulkintani oli tosiaan väärä, eikä harmoniakielikään ollut polytonaalista, vaan sen sijaan Messiaenin kehittämästä ”rajoitettujen transponoitavien moodien” käytöstä. Messiaen yleisti seitsemän asteikkoa, joissa esiintyvän symmetrian vuoksi osassa transponoinneissa toistuvat samat sävelsuhteet. Taidemusiikin historiassa käytettävissä duuri- ja molliasteikoissa ei tällaista symmetriaa esiinny, ja niiden transponointi on siis ”rajoittamatonta”. Messiaenin omaleimainen sävelkieli saa siis musiikinteoreettisesta näkökulmasta oman soundinsa juuri siinä esiintyvistä symmetrioista. Kun musiikin modernistit pyrkivät Schönbergin perinteessä vapauttamaan ilmaisunsa musiikin historiaa hallineesta johtosävelen ja perussävelen välisestä liikkeestä käyttämällä 12-säveltekniikkaa, Messiaen löysi oman, korvanmyötäisemmän kielensä näistä moodeistaan.

”Sata salamaa iskee tulta ja koko elämä räjähtää”, lauloi Vicky Rosti aikoinaan. Iron Maiden haki innoitusta Ilmestyskirjasta pedon luvusta ja maallisen maailman tuhosta. Messiaen löytää samasta huuruisesta maailmasta toisenlaista innoitusta. ”Éclairs sur l’au-delà…:ssa” taivaallinen valoshow juhlistaa ikuisia häitä kultakaupungissa.