Levyarvio: Needlepoint – Walking Up That Valley (2021)

Walking Up That Valley on norjalaisen vuonna 2010 perustetun Needlepointin viides studioalbumi.

Jazz-kitaristi Bjørn Klakeggin (s.1958) vuonna 2010 perustama Needlepoint soittaa progressiivista rockia joka on helppo luokitella kuuluvan progen alajaostoon Canterbury-skene. Norjalainen Canterbury-proge voi tietenkin kuulostaa hieman kummalliselta sillä vuonojen maasta on pitkä matka idylliseen Canterburyn yliopistokaupunkiin joka genren alunperin synnytti. Canterbury-skenen kaksi tukijalkaa aivan alussa oli Soft Machine ja Caravan ja hieman myöhemmin tuon jazzia, poppia, psykedeliaa ja kummmallista ja hyvin englantilaista huumoria yhdistelleen musiikkityylin lippua liehutti mm. Egg, Hatfield And The North ja National Health. 70-luvulta alkaen myös Englannin ulkopuolella on ollut bändejä jotka ottivat vaikutteita noilta alkuperäisiltä ja ”oikeilta” Canterbury-bändeiltä ja ovat täten tyylillisesti tulleet liitettyksi aiheeseen. Tälläisiä yhtyeitä on ollut mm. hollantilainen Supersister sekä ranskalainen Moving Gelatine Plates ja italialainen Picchio dal Pozzo.

Canterbury-proge ei ollut koskaan yhtä suosittua kuin progressivisen rockin ”sinfoninen” päähaara johon kuului mm. Yesin ja Genesiksen kaltaiset jättiläiset. Luultavasti tästä johtuen 70-luvun jälkeen on syntynyt hyvin vähän yhtyeitä jotka voisi luokitella Canterbury-skeneen kuuluviksi. Canterburyyn liittyvä tietynlainen maanläheinen vaatimattomuus ja kummallisuus ei oikein osu nykypäivän proge-hermoon jossa suosituimpia yhteitä ovat usein pinnallista virtuoositeettia esittelevät progemetalli-yhtyeet.

Needlepoint onkin yksi harvoista selvästi canterburymaista musiikkia tekevistä bändeistä jotka ovat tehneet perustamisestaan lähtien säännöllisesti levyjä ja ovat saaneet aikaiseksi peräti viisi levyä kattavan kataloogin.


Lue myös: Caravan – s/t (1968)

Levyn ensimmäinen biisi ”Rules of a Mad Man” esittelee erinomaisesti levyn tunnelman. Se toimii kuin aikakoneena jonnekin 60/70-luvun vaihteeseen. Tanssahteleva basso-kuvio kannattelee kappaletta jonka soundimaailma on ihastuttavan orgaaninen ja rento. Biisi olisi sopinut mainiosti Caravanin parille ensimmäiselle levylle. Vaikutelmaa korostaa Klakeggin vokaalit. Hän laulaa laulaa miellyttävällä, pehmeällä, hieman Richard Sinclairin mieleen tuovalla, äänellä. Mikään erityisen värikäs tai taitava vokalisti hän ei ole, mutta hänen äänensä sopii musiikkiin erinomaisesti. Needlepoint aloitti levyllään The Woods Are Not What They Seem (2010) instrumentaalimusiikilla, mutta toisella levyllään Outside the Screen (2012) alkaen Klakegg uskaltautui myös laulamaan ja siitä asti hänen sympaattisella lauluäänellään on ollut merkittävä rooli bändin musiikissa.Kitaran ja vokaalien ohella Klakegg soittaa siellä täällä pitkin levyä myös hieman viulua, huilua ja selloa. Monilohjakas kaveri siis.

Walking Up That Valleyn paras kappale on mielestäni sen toinen raitaI Offered You the Moon. Kahdeksan minuuttinen sävellys on Needlepointia monipuolisimmillaan. Olaf Olsenin jazzahtava rumpalointi yhdistyy siinä Canterbury-huuruihin ja mukana on myös aavistus Pink Floyd -vaikutteita. Nämä nousevat esiin erityisesti David Wallumrødin kappaleen puolivälissäsoittamissa Rick Wrightin mieleen tuovissa utuisissa Minimoog-melodioissa. Kappaleen keskivaiheen pari instrumentaalisesti soivaa minuuttia on niin maittavaa kuultavaa että Klakeggin vokaalien paluu on melkeinpä antikliimaksi. Wallumrødin rooli on enimmäkseen tunnelmien ja tekstuurien luominen eli siinäkin hän on enemmän Wright-tyylisuunnan soittaja kuin varsinainen solisti. Työkaluina hänellä on monipuolinen valikoima vintage-kosketinsoittimia. Mini-Moogin ohella hän soittaa levyllä klavinettia, Rhodes-sähköpianoa, pianoa sekä Prophet-5, ARP Odyssey, ARP Solus syntetisaattoreista. Toki Wallumrød pääsee muutaman maukkaan soolonkin levyllä soittamaan.

Levyn muutamat lyhyemmät kappaleet tuovat mieleen myös 60-luvun USA:n länsirannikon folkahtavan singer-songwriter -skenen enkä pitäisi kaukaa haettuna jos Walking Up That Valley toimisi proge-fanien ohella hyvin myös vaikkapa Crosby, Stills & Nashin ystäville.

”Carry Me Awayssa” on aavistus soul-vaikutteita ja toisaalta sen perkussiot vievät tunnelmia myös latino-henkisen jazz-rockin suuntaan. Kappaleen lopussa kuullaan kuusihenkistä ”kuoroa” joka vie tunnelmia jälleen vahvasti Canterburyn suuntaan. Valitettavasti kappale tuntuu päättyvän kuin seinään juuri mainion kuoro-osuuden kesken. Vastaava kauneusvirhe koetaan levyn päättävässä lähes 11 minuuttisessa nimibiisissä joka loppuu todella kummalliseen ja jopa töksähtävään fade-out -lopetukseen. Onneksi kyseinen kappale on muuten mainio ja antaa mahdollisuuksia Klakeggille esitellä toisaalta taitojaan, mutta myös tyylitajuaan kitaristina.

Levyn kaunein kappale on ”Another Day” jossa canterburylainen haikea nostalgia sekoittuu pohjoismaiseen melankoliaan täydellisesti helisevän cembalon säestämänä.

Walking Up That Valleyn kruunaa luonnollisen kuuloiset ja hengittävän eloisat soundit. Soundimaailma on retro, mutta ei väkinäisellä ja ilmiselvällä tavalla.

Walking Up That Valleyn retro-proge ei todellakaan keksi pyörää uudelleen tai ole innovatiivista musiikkia millään osa-alueella, mutta vahvasta velastataan 70-luvun Canterbury-sankareita kohtaan se hoitaa hommansa kuitenkin riittävällä omaperäisyydellä ja itse kappaleet ovat laadukkaasti työstettyjä melodisia ja ennen kaikkea erittäin miellyttävää kuultavaa. Needlepoint tulee tuskin koskaan tekemään varsinaista mestariteosta, mutta jos muutaman vuoden päästä tarjolla on vastaavan tasoinen setti uusia Needlepoint-kappaleita minä otan ne ilolla vastaan. Needlepointin tuotanto on ollut varsin tasavahvaa etenkin kolmen viimeisen levyn osalta, mutta omissa kirjoissani Walking Up That Valley nousee yhtyeen toistaiseksi parhaaksi levyksi vahvan biisimateriaalinsa ansiosta.

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Rating: 4 out of 5.

Kappaleet

  1. Rules of a Mad Man 05:11
  2. I Offered You the Moon 07:51
  3. Web of Worry 03:34
  4. So Far Away 03:11
  5. Where the Ocean Meets the Sky 04:25
  6. Carry Me Away 03:56
  7. Another Day 04:45
  8. Walking Up That Valley 10:44

Needlepoint:

Bjørn Klakegg: vokaalit, kitarat, viulu, huilu, sello David Wallumrød: Hammond-urut, klavinetti, Fender Rhodes-sähköpiani, cembalo, piano, Prophet-5, Arp Odyssey, Arp Solus, Minimoog Nikolai Hængsle: bassokitara, taustavokaalit, kitarat (1,4) Olaf Olsen: rummut

Vierailijat:

Erik Nylander: perkussiot Indra Lorentzen, Camilla Brun, Maria Vatne, David, Nikolai: ”kuoro” kappaleessa ”The Carry Me Away”

Tuottaja: Nikolai Hængsle
Levy-yhtiö: BJK Music

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: