Levyarvio: Deep Energy Orchestra – The Return (2020)

The Return on amerikkalaisen Deep Energy Orchestran toinen studioalbumi.

Deep Energy Orchestra on basisti/säveltäjä Jason Everettin vetämä projekti joka julkaisi ensimmäisen levynstä Playing With Fire vuonna 2018. Kuten debyytti myös The Return ilmestyi entisen King Crimsonin jäsenen Trey Gunnin oman pienen levymerkin 7 D Median kautta. Debyytillä Gunn myös soitti kaikilla raidoilla, mutta tällä kertaa hänen roolinsa Warr-kitaristina on kutistunut kolmeen kappaleeseen. Vaikka Gunnin rooli onkin vähäisempi The Return petraa muuten oikeastaan joka alueella. Sävellykset tuntuvat hiotummilta, soittosuoritukset varmemmilta etenkin sovitukset huomattavasti aiempaa rikkaammilta. Myös soundimaailma tuntuu selvästi aiempaa tuhdimmalta ja hiotummalta.

Bändiä nokkamies Jason Everett on virtuoosibasisti joka soittaa eksoottista seitsemän kielistä nauhatonta sähköistä bassoa ja kuusikielistä akustista bassoa. Miehen soundi on todella muheva, mutta kuviot joita hän soittaa ovat notkeita ja usein hyvin melodisia. Hän onkin selvää ”lead bassist” -koulukuntaa ja soittaa usein osuuksia jotka normaalissa bändissä menisivät automaattisesti kitaristille.

Tyylillisesti The Returnin musiikki kuulostaa kuin modernisoidulta versiolta John McLaughlinin yhtyeestä Shaktista (1975-78). Shaktin musiikissa länsimainen jazz-rock kohtasi intialaisen musiikin ja lopputulos tuntui painottuvan selkeästi nimenomaan jälkimmäiseen. Myös The Returnissa intialaisen musiikin vaikutus on hyvin vahva ja autenttisuutta mukana tuomassa on useampikin intialainen muusikko joista tunnetuin on V. Selvaganesh (perkussiot) soitti aikoinaan myös Remember Shaktissa (McLaughlinin Shakti-uudelleenlämmittely). Shaktin ohella musiikissa kuuluu kaikuja myös McLaughlinin toisesta merkittävästä bändistä Mahavishnu Orchestrasta. Hetkittäin myös King Crimsonin 2000-luvun tuotanto käy levyä kuunnellessa mielessä. 

Vaikka etenkin Shakti mielleyhtymä on todella vahva on Deep Energy Orchestran ote riittävän omaperäinen. Vaikka musiikki on samalla tavalla vauhdikasta ja intensiivistä kuin Shaktilla on The Returnin sointi kuitenkin selvästi orkestraalisempi ja monipuolisempi. Shaktia ei ehkä kukaan määrittelisi progressiiviseksi rockiksi kun taas The Returnin kohdalla liitos tuohon genreen on varsin selvä.

The Returnin instrumentaatio on rikasta. Yleensä muhevasti soivan bassoraidan ympärillä helkkyy ja kopistelee ketterästi soittava rumpali (levyllä soittaa kolme eri rumpalia), kitaristi Fareed Hague juoksuttaa salamannopeita kitarapurskahduksia kuin John McLaughlin konsanaan ja useat raidoista on koristeltu tehokkaasti viululla tai sellolla. Rytmipuolella merkittävässä roolissa on myös tablat joita soittaa useampikin eri muusikko. Musiikki on instrumentaalista, mutta siellä täällä kuullaan intialaista rytmistä ”tiktok”-vokalisointia (oikealta nimeltään kai Konnakol), mutta myös melodisempaa sanatonta (itseasiassa kaikissa kohdissa en ole varma vaikka joukossa olisi jopa intian kieltä…) laulua. Itseäni tuo tiktok-osasto toisaalta kiehtoo, mutta liiallisessa määrässä käy myös nopeasti rasittamaan. The Returnilla suhde rytmisen vokalisoinnin ja melodisen laulun suhteen on juuri oikea eikä kyllästymistä pääse tapahtumaan.

Levy alkaa vaikuttavasti neljään osaan (mutta vain kolmeen osaan indeksoidulla) jaetulla 17 minuuttisella suitella “Moksha: The Elimination of All Duality.” Suite iskee intialaistunnelmat heti kehiin Konnakol-laulun ja akustisen intron myötä minkä jälkeen meno muuttuu sähköisemmäksi Everettin vauhdikkaan basso-ostinaton alkaessa kannatella kappaletta. Toisessa osassa Hague sooloilee villisti guistarillaan. Guistar on käsittääkseni jonkinlainen kitaran ja sitarin moderni ristisiitos, ja käytännössä kuulostaa ”intialaiselta akustiselta kitaralta”. ”Moksan” kolmas osa ”The Journey” on lyyrisempi tunnelmapala jossa tablojen säestämä Everettin melodisesti soiva basso on pääosassa. Neljäs ja viimeinen osa ”The Return” (uusi versio jo debyytillä kuullusta kappaleesta) on seitsemän minuuttisena suiten pisin. Se nostaa jälleen intensiteettiä ja tuo vokaalit keskeiseen rooliin. Tablat napsuvat hypnoottisesti, Everettin basso möyrii välillä tuhdisti taustalla, mutta nousee sitten taas pintaan johtamaan koko yhtyettä. Vokalisti messuaa jotain käsittämätöntä. Sitten kappaleen perusriffi siirretään viulistin harteille ja suite paketoidaan hienon loppurytistyksen myötä jossa mukaan eksoottisella soundilla soiva sähkökitara. Hienoa meininkiä!

The Returnilla kuullaan myös komea versio Paco De Lucian kappaleesta ”Zyryab”. Virtuoosimaisella otteella soitettu akustinen kappale on mukava suvanto muuten varsin intensiivisen levyn keskellä. Ei niin että  ”Zyryab” sekään mitään kevyttä leirinuotionäppäilyä olisi.

Levyn ehkä selkein kohokohta on dramaattisesti soiva seitsemän minuuttinen ”Call Of Kali” jossa intialaisiin tunnelmiin tuntuu sekoittuvan aimo annos paitsi stravinskymaista taidemusiikkia niin myös tuulahduksia jostain lähi-idän suunnalta. Trey Gunn soittaa kappaleessa ihanasti surisevan ja vonkuvan Warr-kitarasoolon. Gunn on viettänyt hiljaiseloa viime vuodet ja onkin upeaa kuulla häneltä jälleen tälläinen hyvin tavaramerkkimäinen soolo. Gunnin sähköisen sooloilun jälkeen kierroksia nostetaan pikku hiljaa intensiteettiään kasvattavalla ja lopulta todella vauhdikkaaksi yltyvällä Haguen soittamalla akustisella soololla. Kerrassaan upea soittosuoritus Haguelta joka on soittanut aiemmin mm. Zawinul Syndicatessa ja Billy Cobhamin yhtyeessä.

The Returnin viimeissä kappaleessa kuullaan uusi livenä soitettu sovitus jo yhtyeen ensimmäisellä levyllä kuullusta kappaleesta ”Mysterious World”, mutta tällä kertaa 18 henkisellä Seattle Metropolitan Chamber Orchestralla vahvistettuna. Hieno versio vaikkei kamariorkesterin impakti ehkä ole ihan niin suuri kuin olisi voinut odottaa. Seuraavalla kerralla sitten sinfoniaorkesteri peliin!

The Return on väkivahva sekoitus kimuranttia rytmisyyttä, tenhoavaa melodisuutta ja hypnoottista spirituaalisuutta. 50 minuuttinen levy ei oikeastaan sisällä heikkoja hetkiä vaikka yhdeksän minuuttinen tabla-tour-de-force ”Resolve” tuntuukin aavistuksen ylipitkältä.

Deep Energy Orchestran kaksi hienoa albumia ovat jääneet toistakseksi todella vähäiselle huomiolle mikä on harmi sillä etenkin The Return on etno-progen ehdotonta eliittiä.

Parhaat biisit: “Moksa – I. The Village / II. The Battle”, ”Moksha – IV. The Return”, “Call Of Kali”, ”Grapes For Khan”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Kappaleet

1. Moksha – I. The Village / II. The Battle 04:48
2. Moksha – III. The Journey 04:38
3. Moksha – IV. The Return 07:31
4. Zyryab (säv. Paco de Lucia) 04:31
5. Call Of Kali 07:31
6. Grapes For Khan 06:29
7. Resolve 09:24
8. Mysterious World 05:16

Muusikot:

JASON EVERETT: 7-kielinen nauhaton basso, 6-kielinen akustinen basso FAREED HAQUE guistar ja kitara V. SELVAGANESH: kanjira, konnokol, rumpusetti (1) SUHAIL YUSUF KHAN: sarangi (1) VISHAL NAGAR: tabla (1) ERIC “DOC” SMITH: zendrum (1, 6, 8) STEVE SKLAR: kurkkulaulu (1,  osa iii) TREY GUNN Warr touch kitara (5, 6, 8) RADHIKA IYER: sähköviulu (5, 6, 7, 8) CHAZ HASTINGS tabla (5, 6, 8) ANIL PRASAD: tabla (7) RACHEL NESVIG: viulu (5, 6, 8) ALEIDA GERHELS: alttoviulu (5, 6, 8) PHIL HIRSCHI: sello (5, 6, 8) KARIN CHOO viulu (1, osa iv) GAYE DETZER alttoviulu (1, osa iv) ANNIE ROBERTS sello (1, osa iv) GEORGE HEIDORN kontrabasso (1, osa iv) WESLEY PETERSON: rumpusetti (1, osa iv) KEN JACOBSEN kitara (1, osa iv) DON GUNN :rumpusetti (track 5) UJWAL NAGAR: vokaalit (1, osa iv,) NEYVELI RADHAKRISHNA kaksikaulainen viulu (1, osa iv) THE SEATTLE METROPOLITAN CHAMBER ORCHESTRA

Tuottaja: Jason Everett

Levy-yhtiö: 7 D Media