Vastavirtaan osa 17: Emerson Lake & Palmer – Black Moon (1992)

Vastavirtaan-sarjassa Saku Sipi arvioi proge-levyjä joilla on alan harrastajien piirissä kyseenalainen ellei jopa halveksuttu maine.

Saku on eri mieltä!


Emerson, Lake & Palmer palasi alkuperäiseen muotoonsa lähes viidentoista vuoden hiljaiselon jälkeen, kun alkuperäinen P, eli Carl Palmer pääsi taas kiireiltään mukaan yhtyeeseen vuonna 1991. Yhtye kokoontui alunperin säveltämään muutaman kappaleen elokuvasoundtrackiin, mutta homma luisti siinä määrin kivasti, että he päättivät äänittää uuden studioalbumin. Albumi nimettiin avausraitansa mukaan Black Mooniksi.

Albumi lähtee käyntiin raskaasti eteenpäin rymistelevällä nimikappaleella ”Black Moon”. Tämä kappalehan on raskainta ELP:ia sitten debyyttialbumin Knife Edgen! Erityismainintoja ansaitsevat Keith Emersonin suht yksinkertaiset, mutta majesteettisen kuuloiset kosketintiluttelut, sekä Greg Laken upeasti möyrivä basso. Myös Gregin 70-luvun ajoista melko radikaalisti muuttunut lauluääni sopii kappaleeseen kuin nenä päähän!

Toinen kappale ”Paper Blood” on jalostettu Laken ja Geoff Downesin Ride the Tiger -sessioissa mukana olleesta kappaleesta ”Money Talks”. Teksti on sama, mutta kappaleen tempoa on nopeutettu melko rutkasti. Myös kertosäe on laitettu uusiksi. Ja jos minulta kysytään niin tämä versio toimii huomattavasti paremmin, sillä ”Paper Blood” on kaikinpuolin vetreämpi rykäisy, kuin sen esiaste ”Money Talks”.

Kolmas kappale ”Affairs of the Heart” on ei enempää tai vähempää, kuin yksi hienoimmista kappaleista ikinä! Myös tämä kappale on peräisin edellämainitsemistani Ride the Tiger -sessioista. ELP:n versiossa kappaleen pääosassa on alkuperäisen version koskettimien sijaan akustinen kitara, niin ja tietysti Gregin uljaan majesteettinen ääni! Tämä kappale on itselleni yksi kaikkien aikojen rakkaimpia kappaleita ja aiheuttaa kauneudellaan lähes poikkeuksetta kylmiä väreitä allekirjoittaneelle.

Balladitunnelmista syöksytään ELP:lle jo tässä vaiheessa tavaramerkiksi muodostuneeseen rocksovitukseen klassisesta sävellyksestä. Tällä kertaa on vuorossa Keith Emersonin uudelleensovittama katkelma Sergei Prokofievin baletista ”Romeo and Juliet”. Emerson todella osasi tämän klassisen musiikin rocksovittamisen, sillä kappale on todella nautinnollista kuunneltavaa! Pääosassa on tietysti Keithin koskettimet, mutta myös Laken bassolinja on huomattavan herkullinen kappaleessa.

Seuraava kappale on Greg Lake rauhanhymni ”Farewell to Arms”. Tämä on myös juuri sellainen kappale, joita Greg on syntynyt laulamaan. Kappaleen teksti on myös yksi parhaita, mitä Laken kynästä on lähtenyt. Ja taas kerran laulusuorituksesta puhumattakaan, se on aivan käsittämättömän upea. Voi kuinka iloinen olenkaan siitä asiasta, että miljardeja vuosia vanhalla maapallollamme olen saanut olla täällä suurin piirtein samaan aikaan, kuin Greg Lake!

Kuudes kappale ”Changing States” on albumin ehkäpä progressiivisen ja eniten 70-luvun ELP:ia muistuttava kappale. Keith Emerson oli kuuleman mukaan joutunut riitelemään levy-yhtiön sikariportaan kanssa välillä äänekkäästikin, jotta sai sisällytettyä tämän kappaleen albumille. Ja hyvä että sai, sillä ”Changing States” on varsin vetreä ja mukaansatempaava instrumentaali, jonka poukkoilevaa musiikillista ilotulitusta on kerrassaan upea kuunnella.


Lue myös: Levyarvio: Emerson Lake & Palmer –Brain Salad Surgery (1973)

Seuraava kappale ”Burning Bridges” on albumin ainoa kappale, jonka on säveltänyt kokonaan yhtyeen ulkopuoliset tahot. Olen yleensä vähän skeptinen tällaisia tilausbiisejä kohtaan, mutta tämä on kyllä lajinsa hienoimpia yksilöitä. Kappale on kuin tehty (niin kuin varmaan onkin) Laken äänelle ja Emerson ja Palmerkin hoitavat tonttinsa kappaleessa oikein mallikkaasti.

Kolmanneksi viimeinen kappale on Keith Emersonin pianoinstrumentaali ”Close to Home”. Vaikka kappale ei aivan vedä vertoja Works 1 -albumin upeaan ”Piano Concertoon”, niin on se silti varsin mainio. Emersonin pianotyöskentelyä on aina suuri ilo kuunnella ja en olisi pannut pahitteeksi, vaikka ELP olisi viljellyt enemmänkin tämän tyyppisiä Emersonin taidonnäytteitä tuotannossaan.

Sitten kuulemme Emersonin ja Laken yhdessä kyhäämän ”Better Days” nimisen veisun. Kappale on loistava esimerkki yhtyeen 90-luvulle päivitetystä saundista ja on varsin upean rokkaava ja tarttuva kappale. Kappale myös mahtaa olla kaupallisinta ELP:ia (ehkä Gregin akustisia kappaleita lukuunottamatta) mitä olemme tähän mennessä kuulleet. Onneksi itse en ole millään muotoa perinteinen progejäärä, joten minua ei pieni tai vähän isompikaan kaupallisuus haittaa sitten ollenkaan!

Albumin loppuun kuulemme vielä yhden uskomattoman hienon Greg Lake -balladin. ”Footprints in the Snow” on tunnelmallinen, rauhoittava ja kaunis kappale tuttuun Lake-tyyliin. Kappale on erittäin huikea tapa päättää kaikin puolin loistava ja onnistunut albumi.

Black Moon on häkellyttävän väkevä paluu eräältä progressiivisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä ja kestää kuuntelua kerrasta toiseen ja kuulostaa jopa joka kerta vain entistä hienommalta. Tämä tehokolmikko todella on yksi upeimmista asioista, mitä länsimaisessa populaarimusiikissa on kuunaan tavattu!

Levyn julkaisun jälkeen ELP pakkasi kamppeensa ja lähti jälleen mittavalle maailmankiertueelle, joka kesti pitkälle seuraavan vuoden puolelle. Kiertueen jälkeen yhtye palasi studioon vielä yhden viimeisen kerran.

Parhaat biisit: ”Affairs of the Heart”, ”Farewell to Arms”, ”Footprints in the Snow”, ”Paper Blood”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: SAKU SIPI


Lisää kirjoituksia Emerson Lake & Palmerista täältä >

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: