Vuonna 1969 perustettu King Crimson on aina 70-luvun progebändeistä kaikista vähiten taipuvainen nostalgiaan. Bändin johtajalla kitaristi Robert Frippillä on ollut tapana hajottaa bändi siinä vaiheessa kun touhu on hänen näkökulmastaan muuttumassa valjuksi ja uudelleen koottuna bändi on yleensä hyljeksinyt vanhaa repertuaaria ja pyrkinyt soittamaan lähes pelkästään kulloinkin tuoretta materiaalia. Siksi vielä viisi vuotta sitten olisi ollut lähes mahdotonta kuvitella että viimeksi vuonna 2003 uuden studiolevyn julkaissut King Crimson kiertäisi maailmaa soittamassa erittäin runsaasti materiaalia nimenomaan 70-luvun levyiltä ja vieläpä painottuen yhtyeen neljään ensimmäiseen levyyn. Taipuiko mahtava Karmiininpunainen Kuningaskin siis markkinavoimien ja nostalgien edessä myyden itsensä nolosti?
Tavallaan, tavallaan ei. Kirjaimellisesti ottaen King Crimson voidaan laskea nyt nostalgiabändien joukkoon, mutta kun asiaa tarkastellaan lähemmin asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Ensinnäkin tuo vanha musiikki jota King Crimson nyt soittaa ei ole sinänsä hittimateriaalia samalla tavalla kuin monilla 70-luvun bändeillä eikä se ole missään vaiheessa muuttunut kliseiseksi ja tylsäksi yksinkertaisesti siksi että bändillä ei ole ollut vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tapana soittaa noita kappaleita. Tärkeintä on kuitenkin se miten bändi esittää nuo kappaleet. Lyhyt kuvaus on että: erittäin hyvin. Siinä missä aikalaiset kuten Yes, Jethro Tull ja Rush ovat olleet viime vuosina livenä kuin varjoja itsestään nykyisellä King Crimsonilla on taitoa ja näkemystä soittaa mitä tahansa repertuaariaan vähintään yhtä suurella virtuoositeetilla ja enegiatasolla kuin koska tahansa uransa varrella. Lisäksi bändi on nähnyt valtavasti vaivaa sovittaen kappaleita uusiksi tarvittaessa. Osaa radikaalisti (esim. ”Neurotica”) ja osaa vähemmän radikaalisti.
King Crimsonin viimeisin, nyt käynnissä oleva vaihe alkoi vuonna 2013 Robert Frippin käynnistäessä bändin jälleen uudelleen. Kontroversiaalisin muutos oli jättää pitkäaikainen jäsen kitaristi/laulaja Adrian Belew pois ja korvata hänet kitaristi/laulaja Jakko Jakszykillä joka soveltuu paremmin esittämään 70-luvun repertuaaria. Jakszykin lauluääni soveltuu hyvin esittämään Greg Laken, Gordon Haskellin ja Boz Burrellin esittämiä lauluja ja taipuu mainiosti myös John Wettonin kappaleisiin. Jakszykillä on myös riittävästi kitaristintaitoja esittämään lähes mitä tahansa kitaraosuuksia joita Fripp hänelle delegoi. Kitaraosuudet onkin jaettu varsin demokraattisesti eikä Fripp dominoi mitenkään selvästi tuolla saralla. Lisäksi bändiin värvättiin Crimsonissa vuodesta 1994 alkaen soittaneen rumpali Pat Mastelotton tueksi kaksi muutakin rumpalia. Porcupine Treestä tuttu virtuoosi Gavin Harrison (jonka käsialaa rumpusovitukset pitkälti ovat) ja tyylikkäästi soittava hillitympi Bill Rieflin. Basistin virka lankesi King Crimson veteraani Tony Levinille ja 70-luvulla bändissä soittanut Mel Collins otettiin takaisin mukaan hoitamaan puhallinsoitinpuolta (erilaiset saksofonit ja huilut). Kokoonpano on tästä eteen päin pysynyt suhteellisen stabiilina lähinnä Bill Rieflinin välillä jättäytyessä pois (ilmeisesti terveyssyistä) ja sitten taas palaten. Live In Chicago kokoonpanossa Bill Rieflin on taas mukana, mutta kosketinsoittajana ja kolmanneksi rumpaliksi on pestattu lähinnä studiomuusikkona aiemmin pätevöitynyt Jeremy Stacey.
Vajaassa viidessä vuodessa tästä kokoonpanosta on hioutunut todella varteenotettava musikaalinen voima. Bändi on soittaa vuosi vuodelta paremmin ja rennommin. 8 henkinen kokoonapano soittaa orkestraalisen tarkasti. Pääpaino on tiukassa ja suht tarkasti sovitetussa yhteissoitossa ei niinkään hurjissa sooloissa vaikka niillekin on paikkansa. Etenkin Mel Collins saa tai ottaa tilaa solistina (tsekkaa esim. biisi ”Islands”). Tämä King Crimson ei myöskään ole samalla tavalla improvisaatioon kallellaan kuin jotkut bändin aiemmat kokoonpanot vaikka tuollekin puolelle annetaan hieman tilaa, mutta lähinnä vain tietyissä kohdissa tiettyjä biisejä. Yksi noista kappaleista joissa improvisaatiolla on keskimääräistä enemmän tilaa on ”Easy Money”. Tuon biisin tämä kokoonapano onkin todella ottanut omakseen ja tekisi mieli sanoa että tällä hetkellä minulle definitiivinen versio kappaleesta löytyy juuri tältä livelevyltä.
Kaksi CD-levyä kattava Live In Chicago on jo neljäs livealbumi jonka bändi on 2013 jälkeen julkaissut. Ja vaikka aiemmatkin ovat olleet hyviä on tämä vielä hieman parempi osoittaen bändin kypsymistä ja vuosien yhteissoiton tuomaa varmuutta. Live In Chicagon kiinnostavimpia raitoja on uljas ja hurja ”The Lizard Suite” joka 11 minuuttinen tiivistelmä alunperin yli 20 minuuttisesta eepoksesta (”Lizardia” ei koskaan ole soitettu aiemmin livenä), varsin radikaalisti uudelleen sovitetut ”Neurotica” ja Indiscipline jolle on sävelletty jopa täysin uusi vokaalimelodia. Kokonaan uusi kappale ”The Errors” on myös mainio lisä paitsi tälle livelevylle niin myös ylipäätänsä Crimsonin discografiaan. Eikä pidä unohtaa jo mainitsemani ehkäpä parasta ikinä tehtyä versiota ”Easy Moneysta”.
Myös soundeiltaan Live In Chicago on erinomainen. Levy on todella huolellisesti äänitetty ja miksattu. Harva studiolevykään kuulostaa yhtä hyvältä. Yleisön ääniä ei kuulu kuin biisien välissä.
Parhaat biisit: ”The Lizard Suite”, ”Easy Money” ja ”Neurotica”.
Arvosana: *****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
CD1:
- Intro: Scape Bells
- Larks’ Tongues In Aspic, Part One
- Neurotica
- The Errors
- Cirkus
- The Lizard Suite:
a) Dawn Song
b) Last Skirmish
c) Prince Rupert’s Lament - Fallen Angel
- Larks’ Tongues In Aspic, Part Two
- Islands
- Pictures of a City
(Kesto: 73:34)
CD2:
- Indiscipline
- The ConstruKction of Light
- Easy Money
- The Letters
- Interlude
- Meltdown
- Radical Action II
- Level Five
- Starless
- Heroes
- 21st Century Schizoid Man
(Kesto: 82:11)
Bändi:
Mel Collins: saksofonit, huilu; Robert Fripp: kitara, koskettimet; Gavin Harrison: rummut; Jakko Jakszyk: kitara, laulu; Tony Levin: basso, stick, laulu; Pat Mastelotto: rummut; Bill Rieflin: koskettimet; Jeremy Stacey: rummut, koskettimet
Levy-yhtiö: Panegyric
Muut levyarviot löydät täältä.
Pienemmät Purot 