Nautin erään suurimmista viinikokemuksistani yksin Berliiniläisessä hotellihuoneessa, keskusrautatieaseman kuuluisan currywurst-kojun vieressä. Olin löytänyt Kaufhaus der Westin viiniosastolta vähemmän kuuluisan vuosikerran Château Mouton Rotschildin punaviiniä kahdeksankymmentäluvulta vähemmällä rahalla kuin mitä tuore vuosikerta olisi maksanut. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoaksi jäänyt Bordeax Premier Cru kokemukseni. Nautin viinin illan aikana vesilasista, ja muistan edelleen klassisen vasemman rannan Bordeaux-viinin piirteet: mustaherukan, seetripuun ja lyijykynän aromit.
Rotschildin suku on kahden viidestä Bourdeauxin ykkösluokan viinin takana; myös Chateau Lafite Rotschild kuuluu tuohon kuninkuusluokkaan ja on itse asiassa Aasian markkinoiden vuoksi niistä kallein. Rotschildin sukuun kuului myös Paronitar Pannonica de Koenigswarter, johon viitataan Brilliant Cornersilla useampaan kertaan. Brittiläisen hyönteistietelijän tytär Pannonica on ikuistettu lukuisiin jazz-kappaleisiin ja hän olikin kenties merkittävin modernin jazz-musiikin mesenaatti. Charlie Parker kuoli hänen hotellisviitissään ja Thelonious Monk vietti viimeiset elinvuotensa ”Nican” omistamassa talossa. Monkin ja paronittaren välillä vallitsi syvä rakkaussuhde, jonka laatua ei olla onnistuttu selvittämään. Tämän lisäksi Nica tuki lukuisia jazz-muusikoita. Brilliant Corners –levyn toinen kappale ” Ba-Lue Bolivar Ba-Lues-Are” viittaa Bolivar-hotelliin, jonne Nica joutui muuttamaan saatuaan häädön edellisestä majapaikastaan Parkerin mentyä kuolemaan sinne. Seuraava majapaikka puolestaan häiriintyi paronittaren kovaäänisistä jazz-partyista. Kappale on levyn suoraviivaisin, iloisesti tulkittu blues. Toinenkin levyn viidestä raidasta, Monkin celestellä soittama ”Pannonica” on Nicalle omistettu, kaunis balladi.
Brilliant Corner oli Monkin kolmas levytys Riverside-levy-yhtyeelle. Levyllä on pelkästään Monkin sävellyksiä ja sen tarkoitus olikin nostaa Monkia uudelleen esiin säveltäjänä; Blue Note oli vuosia aiemmin vienyt tätä viestiä koostamalla vaatimattomasti nimetyt levyt ”Genius of Modern Music 1 ja 2” Monkin 1940-1950 –luvun taitteen levytyksistä. Monk tunnistettiin siis jo omana elinaikanaan yhdeksi jazzin merkittävimmistä säveltäjistä, ja hänen aikalaisensa rakastivat Monkin sävellyksiä jo niiden syntyessä. Monkin sävellystyyliä on kuitenkin mahdotonta erottaa hänen pianonsoittotyylistään. Monkin soitto rakentuu stride-pianistien melko junnaavalle kompille, ja korostaa tuota rytmistä särmikkyyttä edelleen. Hän soitti suorilla sormilla ja tapasi soolon sijaan astua pianojakkaran vieleen tanssimaan. Monkin pianismista loistava esimerkki on soolokappale I Surrender Dear. Vaikka kappale on balladi, stride-pianovaikute kuuluu selvästi. Kulmikkuuden lisäksi kuulen kappaleessa selvästi suuren amerikkalaisen laulukirjan romanttisia vaikutteita, erityisesti Duke Ellingtonin henkeä.
Sävellyksiä leimaa kulmikkuus: rytmiset kuviot ovat yllättäviä ja soinnut ja melodiat ovat teräviä. Luonnehtivia tekijöitä ovat primitiivisyys, nerokkuus ja äkkivääryys. Nimikappale ”Brilliant Corners” osoittautui mahdottomaksi tallentaa studiossa. Siitä tehtiin kaksikymmentäviisi ottoa, joista mikään ei onnistunut; lopulta kappale koostettiin leikkaamalla. Kappale onkin erikoinen: ensimmäisenä huomion kiinnittävät toisen A-osan triolitimessa soitetut kaksi kahdeksasosan sarjaa, jotka ensin toistavat duurikolmisoinnun ja viimeinen yhdeksäs isku hyppää tritonussäveleen (ylinousevan kvartin oktaavista ylöspäin). Kappaleen harmoninen rytmi on myös erikoinen, sillä AABA-rakenteen B- osa ja A3-osa ovat molemman seitsemän tahdin mittaisia. Fonistit Sonny Rollins ja Ernie Henry soittavat varovasti ja Monkin soolon avauksessa bändi soittaa muutaman ylimääräisen tahdin ennen kuin pääsee käyntiin.
Brilliant Cornersilla soittaa loistava yhtye, jonka nimikappale venyttää äärimmilleen. Erityisen kiinnostavia soittajia ovat tenorisaksofonikolossi Sonny Rollins ja Miles Davisin varhaismentorina toiminut trumpetisti Clark Terry, joka soittaa viimeisellä, Bemsha Swing –raidalla, joka itse asiassa on ainoa levyn sävellyksistä joka oli levytetty aiemmin. Rollinsin kaltaisten vahvojen individualistien taipuminen Monkin musiikin tulkitsijoiksi on kiinnostavaa seurattavaa. Rollins on melodinen, lyyrinenkin solisti, joka tunnetaan nimenomaan ehtymättömistä melodisista ideioistaan. Rollinsin omat levytykset ovat tulkintoja pääosin paljon yksinkertaisemmista, jopa banaaleista kappaleista, joihin hän puhaltaa hengen pitkillä, taianomaisilla sooloimprovisaatioillaan. On kiinnostavaa kuulla, millä tavoin Rollinsin oma taitelijaääni nousee esiin Monkin musiikin tiheiköissä. Toinen, ehkä vielä kiinnostavampi Monk-saksofonisti on John Coltrane, jonka oma musiikki on toki paikoin monimutkaista, muttei koskaan äkkiväärää tai ironista kuten Monkin on.
Brilliant Corners ei ole täydellinen levy, mutta progressiivinen merkkiteos se kyllä on. Se tuo esiin Monkin vaativan, omintakeisen musiikillisen vision. Yhtyesoitto ei ole rentoa tai valloittavaa, mutta tulkintavaikeudet luovat jännitteisen tunnelman, joka monin paikoin toimii. Rennompi, virtuoottisempi levytys Monkin musiikkiin langenneille on Monkin ja Coltranen yhteislevytys Carnegie Hallissa.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti