Hidden Orchestra, eli orkesteri jota ei oikeastaan ole
Futurejazz/Experimental/Contemporary jazz/Electronic
Englantilainen multi-instrumentalisti Joe Acheson on julkaissut levyjä vuodesta 2010. Hänen Hidden Orchestra nimi kiteyttää osuvasti mistä on kyse.
Orkesterista jota ei tavallaan edes ole. Tavallaan kuitenkin on. Sillä Acheson oivalsi varsin varhain yhtyettään suunnitellessa ja omia kappaleitaan tehdessään, että kollektiivisesti toisten kanssa oikeilla soittimilla soittaen tapahtuu se magiikka, mitä ei yksin pelkästään Abletonilla säveltäessä ja toimiessa tapahdu.
Peruskaartiin kuuluu: Acheson basso ja elektroniikka, Poppy Ackroyd piano ja viulu, Tim Lane ja Jamie Graham rummut, Phil Cardwell vierailee useasti trumpetissa. Mutta kokoonpano vaihtelee eri live esityksissä ja täydentyy muilla vierailevilla tähdillä.
Kuuntelin ensin pari ensimmäistä levyä. Niissä yhdistyy jazz ja klassinen sekä hiukan kamarimaisten puhallinsoittimien ja triphop-tyyppinen futurejazz rytmiikka. Uskokaa tai älkää, tuosta kaikesta muodostuu erittäin hienovaraista ja hiottua pääosin instrumentaalista musiikkia.
Acheson on myös erityisen kiinnostunut erilaisista äänistä. Niinpä hänellä on nauhuri miltei aina kävelylenkillä mukana. Koskaan ei tiedä, mistä mielenkiintoisen äänen löytää. Hän kutsuu sitä äänenmetsästykseksi. Ja näitä soundeja hän siis kerää omiin äänikirjastoihinsa uusiokäyttöä varten. Kaikki tehdään itse. Kaikkia soittimia soittaa ihminen.
Tämä konkretisoitui juuri ajatukseen tehdä 2015 levy, jossa vanhat kappaleet saavat uudenlaisen käsittelyn. Acheson ei nimittäisi levyä remixiksi, koska se on sanana liian teollinen kaiku. Sillä vaikka Reorchestration sisältää jo olemassa olevia kappaleita, ne ovat uudelleen orkesteroituja ja erilailla koostettuja sekä kokonaiseksi teokseksi tarkoitettuja.
“I feel it sounds like a natural development of the Hidden project – I hope it comes across that way. I guess I have also worked with music that is drawing from similar sound palettes to my original Hidden Orchestra tracks – pianos, strings, double bass, metallophones, harps, drums, natural sound effects – so it is quite natural for me to apply my own techniques and textures to these kinds of sounds.”
– Joe Acheson
Ja livenä erityisen hienosti kaikki pääsee oikeuksiinsa. Ehkäpä innostus tuon levyn jälkeen on lisääntynyt live-esiintymisiä kohtaan, koska spotifyn soittolistalle ilmestyi viime vuonna myös erinomaiselta kuulostava Live At Attenborough Centre Of The Creative Arts.
Kun tuossa aiemmin mainitsin triphopin, en tarkoittanut sitä sananmukaisesti, vaan nimenomaan miltä se rytmillisesti kuulosti. Esimerkiksi eka levyllä on kappale Footsteps jossa on samankaltaisuutta ja samanlaista haikeutta kuin esimerkiksi Massive Attackin “Unfinished Sympathy” tai Archiven “Londiniumi” yhdeksänkymmentä luvun lopulta, muttei ole sinne päinkään yhtä trip tai pop. Itseasiassa vain osassa kappaleita tuo mielenyhtymä pätee. Lähestymistapa on enemmän ECM-jatsin, elektronisen ja klassisen suunnasta. Mikä on vain hyvä juttu.
Satunnainen kuulija voisi luonnehtia Hidden Orchestrasta vaikkapa saman tapaisesti kuin sisustustaulusta. Se on hyvin tehty, melko abstraksti, arvokkaan oloinen, laadukas, siisti sekä sopii ympäristöönsä. Sitä on mukava katsella, mutta se ei pyri haastamaan eikä tuo ristiriitoja ja elämän epäkohtia esille. Hidden Orchestra on mielestäni enemmän sellaista soundrack-musiikkia urbaanille hektiselle ihmiselle. Se on kuin tuttu sohvan nurkka. Helppo lähestyä ja siihen on helppo mennä ja unohtua makoilemaan. Haastavaa kannattaa etsiä muualta. Musiikki ei silti ole tylsää ja siinä tapahtuu koko ajan. Moninainen sointi, dramatiikka ja modernin ja klassisen yhdistelmä on mielenkiintoinen.
Hidden Orchestra voisi toimia myös porttina klassisen ja jatsin puolelle, niille joille se on hieman tuntemattomampi musiikin osa-alue, mutta kyllä näin hyvällä maulla ja näkemyksellä tehtyä musiikkia voi suositella myös perehtyneemmällekin. Varsinkin livelevy kuulostaa hienolta. Hyvin soitettua ja sävellettyä ja mikä parasta… tunteella esitettyä.
Hidden Orchestran levyt: Pääpiirteittäin levyjen kehityskaari menee lineaarisesti populaarimmasta jatsimmaksi uusimpaa liveä kohden.
- Night Walks (2010) ***½
- Archipelago (2012) ***½
- Reorchestrations (2015) ****
- Dawn Chorus (2017) ****
- Hidden Orchestra Live At Attenborough Centre For The Creative Arts (2019) ****½
Kirjoittaja: Olli Salo
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti