Levyarvio: Karl Hector & The Malcouns – Non Ex Orbis (2019)

Non Ex Orbis on saksalaisen Karl Hector & The Malcounsin kolmas studioalbumi.

Toisin kuin voisi kuvitella bändiä ei johda Karl Hector niminen heppu vaan kitaristi JJ Whitefield joka perusti yhtyeen ja rumpali Zdenko Curulijan kanssa vuonna 2007. Itseasiassa bändissä ei vaikuta ketään Karl Hectoria eikä ole koskaan vaikuttanutkaan. Aika vekkuleita.

Karl Hector & The Malcoun soitti alunperin hyvin afrobeat-pitoista rockia, mutta tällä kolmannella levyllä liikutaan jo selkeämmin progressiivisen rockin piirissä. Non Ex Orbis onkin reippaasti groovaava eklektinen sekoitus progea, funkia, psykedeliaa, krautrockia ja jazzia. Toki mukana on yhä myös haiskahdus afrobeatia. 

Levyllä on mukava lämmin analogisen orgaaninen tunnelma ilman että soundimaailmassa sinänsä sorruttaisiin mihinkään tunkkaiseen retroiluun. Urut ja Arp Odyssey syntetisaattori ovat usein pääroolissa mutta vibraphoni ja sähkökitara saavat hyvin tilaa myös. Tosin ehkä voisi ennemmin sanoa että pääroolissa on basso ja rummut koska enemmän bändissä on kyse groovaavasta yhteisoitosta (usein epäsäännöllisissä tahtilajeissa) kuin instrumentalistien soolosuorituksista.


Muita vuoden 2019 levyarvosteluita löydät täältä.


Yhtyeen solistitkin saavat kuitenkin hetkittäin tilaa ja erityisen maukkaasti vibraphoni soi levyn yhdessä kohokohdassa ”Hymnin5 (Extended)”:ssa jossa tyylikkäästi groovaava muheva bassogroove antaa hyvän pohjan Maria Burchardille taituroida kyseisen instrumentin parissa. ”Hymnin5 (Extended)” tuo hetkittäin mieleen jopa Pierre Moerlenin jazz-rock -version Gongista. Burchardin siirtyessä kappaleen loppupuolella hyvin 60-lukulaisesti soiviin urkuihin mielikuvat tosin vaihtuvat nopeasti enemmänkin psykedeelisen garage-rockin suuntaan. 

Monilahjakas Burchard myös vokalisoi sanattomasti muutamassa kappaleessa, laulaa yhden kappaleen ja levyn toisessa kokokohdassa ”Inhale/Exhalessa” vahvistaa kappaleen psykedeelistä tunnelmaa lausumalla raukean mantramaisesti muutamia toistuvia sanoja. Enimmäkseen levy on kuitenkin instrumentaalinen. (Nerd fact: Maria on krautrock-bändi Embryon perustajan Christian Burchardin tytär)

Non Ex Orbis ei varsinaisesti ole mikään tulevaisuuden klassikko, mutta erittäin maukasta instrumentaalimusiikkia kuitenkin. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan Karl Hector & The Malcounsin musiikki jatkossa suuntaa.

Parhaat biisit: ”Hymnin5 (Extended)”, ”Inhale/Exhale” ”Mother Seletta”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

  1. Non Ex Orbis5:432
  2. Crawling Through Your Mind 3:23
  3. Hymnin5 (Extended) 5:09
  4. Stossgebet 6:42
  5. Asteroid 6:12
  6. Inhale/Exhale 4:50
  7. Mother Seletta 8:07
  8. Dekagon 3:21

Muusikot:

Maria Burchard: vokaalit, urut, vibraphoni JJ Whitefield: kitara, Moog, taustalaulu Al Markovich: basso Zdenko Curulija: rummut, kitara, taustalaulu Andreas Kainz: ARP Odyssey,

Tuottajat: JJ Whitefield

Levy-yhtiö: Now-Again Records


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: