Levyarvio: Jon Anderson – 1000 Hands – Chapter One (2019)

1000 Hands – Chapter One on Yes-legenda Jon Andersonin 15 soolostudioalbumi.

74 vuotiaan Andersonin soolouraa ei voi pitää erityisen tasaisena. Tyylillisesti tai laadullisesti. Andersonin paras sooloalbumi on yhä hänen mystinen ja myyttinen debyyttisoolonsa Olias Of Sunhillow vuodelta 1976. Tämän jälkeen Anderson on kokeillut monia eri tyylejä vaihtelevalla menestyksellä. Onnistuneimpia Andersonin kokeiluista on ollut taidemusiikkia ja rockia kiinnostavasti yhdistelevä crossover-levytys Change We Must ja harkullinen latinopop-levy Deseo jotka ovat molemmat vuodelta 1994. Varsin onnistunut oli myös progea ja new agea sekoitteleva Toltec (1996) sekä Ruotsin kukkakuningas Roine Stoltin kanssa tehty proge-levy Invention Of Knowledge (2016).

Epäonnistumisten puolelta mainittakoon onneton irkku-räpellys Promise Ring (1997), suorastaan tragikoominen dancepop-levy More You Know (1998) ja totaalisen unettava new age-kilistely Angel’s Embrace (1995). Monenlaista on siis tullut kokeiltua hyvässä ja pahassa. Yesin parissa progressiivisella rockilla kannuksensa hankkineen Andersonin soololevyiltä ei siis ole lupa odottaa varsinaista progea, vaan on paras varautua kaikkeen mahdolliseen. Ja sitä veteraanin viimeisin albumi 1000 Hands todella tarjoilee. Anderson-musiikkia laidasta laitaan.

1000 Handsin historia ulottuu vuoteen 1990 asti jolloin Anderson askarteli kosketinsoittaja/lauluntekijän Brian Chatton kanssa Uzlot nimisen projektin parissa. Sessioihin kutsuttiin mukaan auttamaan myös Yesin rytmiryhmä Chris Squire ja Alan White. Levylle kävi kuten monille muillekin impulsiivisen Anderson projekteille: se ei valmistunut koskaan. Andersonin mielenkiinto kääntyi nimittäin taas Yesin suuntaan josta seurasi pahamaineinen Union-levyn ja siihen liittynyt menestyksekäs maailmankiertue. Uzlot-projektin nauhat jäivät pölyttymään Andersonin varastoon.

Vuonna 2016 tuottaja Michael Franklin otti yhteyttä Andersoniin ja ehdotti Uzlot-projektin viimeistelemistä. Anderson tarttui syöttiin ja jollain keinolla mukaan saatiin houkuteltua myös yli 20 varsin kuuluisaa proge- ja jazz-muusikkoa, Tower Of Powerin torvisektio, kuoro ja Orlando Symphony Orchestra. Porukkaa levyllä siis piisaa eikä ihme että levyn nimeksi tuli (hieman liioitellusti tosin!) 1000 Hands.

Entäpäs lopputulos? Onko vuosikymmeniä vanhan materiaalin viimestely ollut sen arvoista? Vastaus on ehdottomasti kyllä. Mutta ennen kuin menemme tarkemmin itse levyn kappaleisiin vastaan toiseen kysymykseen joka luultavasti monia lukijoita kiinnostaa. Onko 74 -vuotias Jon Anderson vielä laulukunnossa? Tähän vastaus on vielä yksiselitteisempi kyllä. Andersonin vokaalit nimittäin kuulostavat kautta levyn todella hyvältä. Suorastaan uskomattoman hyvätä. En tiedä yhtäkään toista yli 70-vuotiasta rock-laulajaa jonka ääni olisi säilynyt yhtä hyvin. Andersonin ääni on toipunut täydellisesti sairastelusta joka lähes tappoi hänet kymmenen vuotta sitten ja aiheutti hänelle lähtöpassit Yesistä. On tosin muistettava että osa levystä on äänitetty jo 90-luvulla mikä saattaa osittain selittää vokaalien laatua. Toisaalta käsittääkseni suurin osa vokaaleista on äänitetty vuoden 2018 sessioissa ja viime aikaiset livekonsertit myös todistavat Andersonin timanttisen laulukunnon puolesta.

Levy alkaa yksinkertaisella akustisen kitarannäppäilyllä ja Andersonin laululla ensimmäisellä kolmesta Now-variaatiosta. Now-variaatiot näyttelevät hieman samankaltaista roolia akustisina välikkeinä kuin kolma Peace-kappaletta King Crimsonin levyllä In The Wake Of Poseidon (1970).

Toinen kappale “Ramalama” painaa kaasun pohjaan ja levyn todellinen eklektisyys paljastuu. Iloinen ja energinen kappale yhdistelee elektroninen biittiä, banjoja, intilaiset rytmejä, viuluja ja Andersonin moneen kertaan luupattuja vokaaleja energiseksi sekamelskaksi joka jollain kummalla tavalla toimii. Useimmat Yes-fanit tosin luultavasti tulevat vihaamaan “Ramalamaa”.

Kolmas kappale ”First Born Leader” alkaa suureellisesti Anderson mahtipontisilla vokaaleilla jotka saavat lyhyesti tukea kuorolta. Yllättäen kappale vaihtaa suuntaa ja muuttuu leppoisaksi reggaeksi. ”First Born Leader” olisi sopinut hyvin Andersonin toiselle soololevylle Song Of Sevenille (1980). 1000 Handsin parhaimmistoon se ei kuulu.

Yes-fanien iloksi seuraavana vuorossa oleva kappale tarjoilee vihdoinkin hieman perinteisempää progressiivista rockia. Levyn progemaisinta puolta edustava 10 minuuttinen ”Activate” on luontevaa jatkoa Yesin Magnification -levyn (2001) parhaimmille biiseille. ”Activatessa” on hienot huiluosuudet Ian Andersonilta (Jethro Tull) ja Robbie Steinhardtin (Kansas) viuluakin hyödynnetään mukavasti. Kappale laittaa unelmoimaan kokonaisesta Anderson & Anderson -albumista. Ianin äänijänteet kun ovat tätä nykyä kelvottomassa kunnossa olisi enemmän kuin mukava kuulla Jon laulamassa hänen musiikkiaan. ”Activatessa” kuullaan myös Alan Whiten rumpuja ja Chris Squiren bassoa. No kuka kuulee ja kuka ei, Tim Franklin soittaa myös nauhatonta bassoa ja sen seasta Squiren erottaminen on ainakin minulle vaikea. ”Activate” on joka tapauksessa komea kappale ja sisältää todella massiivisen kliimaksin.

Progesta siirrytään jälleen aivan toisaalle. Nimensä mukaisesti superiloinen ja kesäinen “Makes Me Happy” hyödyntää Tower Of Powerin torvia ja napakasti potkivaa rumpuraitaa.  Ja onko pääosassa soiva kielisoitin todellakin ukulele? Vakavamielisille proge-faneille kappale on varmasti myrkkyä, mutta jos sietää Andersonia optimistisimmillaan niin kappale on varsin virkistävä tapaus.

“Makes Me Happyn” jälkeen kuullaan toinen Now-variaatioista ja tämän osan nimikin on ”Now Variation”. Tuttu melankolinen teema kuullaan tällä kertaa jousisoittimien soittamana.

Andersonin uran jälkipuoliskon yksi pahimpia kompastuskiviä on ollut sortuminen hetkittäin liialliseen imelyyteen. 1000 Handsilla lähimmäs sokerisuuden syntiä mennään kappaleessa “I Found Myself” jossa Jon laulaa duettona vaimonsa Janen (Janeeee!) kanssa lintujen äänien säestämänä siitä kuinka he löysivät itsensä löytäessään toisensa. Imelää? No kyllä, mutta jotenkin kummasti kappale kuitenkin pysyy suht mielyttävänä ja jopa jossain määrin koskettavana. Ehkä suht hillityn sovituksen ja Jerry Goodmanin (Mahavishnu Orchestra) mainioiden viulukoristeluiden ansiosta.

Andersonin perheen dueton jälkeen kuullaan kaunis ja enimmäkseen akustinen ”Twice In A Lifetime”. Kappaleessa Andersonia säestää mm. pari viulua, harmonikka, pasuuna, käyrätorvi ja cembalo. Ilahduttavan ennakkoluuloton instrumentaatio toimii ja näin lähelle kamarimusiikkia Anderson ei ole levyillään käynyt sitten vuoden 1994 hienon Change We Must -levyn. ”Twice In A Lifetime” kuuluu ehdottomasti levyn kohokohtiin vaikka onkin ehkä hieman ylituotettu turhan massiivisesti kumisevan bassoraidan takia.

Kamarimusiikista siirrytään aivan toisenlaisiin tunnelmiin kolmiminuuttisen ”WDMCF”:n (lyhenne tarkoittaa ”where does music come from”) myötä joka on levyn ehkäpä yllättävin irtiotto sen ollessa puhdasta dubstep-henkistä elektronikaa. Ja mikä yllättävintä kappale myös toimii suht mukavasti. Tämäkin kappale käyttää Andersonin vokaaliluuppeja tehokkaasti hyväkseen. On muuten hauskaa että tuolle lähestymistavalla löytyy esikuva Yesin tuotannosta niinkin kaukaa kuin Fragile (1971) -levyn kappaleesta ”We Have Heaven” jossa Anderson kokeili ensimmäistä kertaa vokaaliensa luuppaamista. ”WDMCF” viittaakin edellä mainittuun kappaleeseen suoraan käyttämällä vastaavanlaista ”ovi-paukahtaa-kiinni” -äänitehostetta kuin edeltäjänsä.

Seuraavaa kappale käynnistyy jazz-legenda Chick Corean ketterällä sähköpiano-osuudella. Kahdeksan minuuttinne nimibiisi ”1,000 Hands (Come Up)” on komea yhdistelmä jazz-rockia ja suureellisesti soivaa sinfonista progea. Andersonin taustalla kasattu bändi on täyttä priimaa. Raidalla soittaa edellä mainitun Corean lisäksi mm. Chris Squire, Larry Coryell, Billy Cobham ja Jean-Luc Ponty. Mitään mahavishnuorchestramaista raivopäistä fuusiota ei kannata odottaa, mutta erittäin miellyttävästi svengaavasta kappaleesta on kyse jossa kuullaan useampikin hieno jazz-rock -henkinen soolosuoritus.

Levyn koskettavin hetki kuullaan viimeisessä kappaleessa joka on Now-variaatioiden vimeinen osa ”Now And Again” jonka toisessa puoliskossa Jon Anderson laulaa herkästi särkymisen partaalla olevalla äänellä vanhasta ystävästään “Never forgot that we are friends…here I am singing as you play. Memories sing in this lifetime, never forgot.” Taustalla soi Steve Howen klassinen kitara. Ainakin tämä fani haluaisi kovasti uskoa että tämän myötä kaksi musiikillista veljeä olisivat haudanneet lopullisesti sotakirveensä. Totuus ei taida olla ihan näin valoisa, mutta ainakin tämä etänä (Anderson ja Howe eivät tavallaeet kappeletta tehdessä) toteutettu reunioni antaa ymmärtää että toivoa on.

1000 Hands on rikas musiikillinen matka läpi Andersonin monipuolisten vaikutteiden läpi. Onkin yllättävää miten hyvin levy pysyy kasassa siitä huolimatta että osa levystä on äänitetty vuosikymmeniä sitten ja sen loikkiessa jatkuvasti lajityypistä toiseen. Suuri osa kunniasta kuuluu varmasti tuottaja Michael Franklinlle joka on onnistunut pitämään monimutkaisen projektin langat tiukasti käsissään. Myös soundien puolesta 1000 Hands on aivan eri luokkaa kuin Andersonin useat viime aikojen soololevyt jotka ovat olleet usein hieman amatöörimäistä jälkeä. Levyn alanimi Chapter One antaa ymmärtää että jatkoa on luvassa. On epäselvää onko mahdollisen jatko-osankin juuret 90-luvulla, mutta tämän levyn perusteella jään odottamaan jatkoa joka tapauksessa mielenkiinnolla. Ehkäpä se Olias Of Sunhillowin luvattu jatko-osa The Songs of Zamran: Son of Olias saadaan myös vielä jonain päivänä ulos…

Parhaat biisit: ”Activate”, “Twice In A Lifetime”, ”1,000 Hands (Come Up)” ja “Now And Again”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Kappaleet

1. ”Now” Anderson/Chatton 1:15
2. ”Ramalama” Anderson/Franklin 3:52
3. ”First Born Leaders” Anderson/Chatton 5:21
4. ”Activate” Anderson/Chatton 9:24
5. ”Makes Me Happy” Anderson 3:54
6. ”Now Variations” Anderson/Chatton 1:10
7. ”I Found Myself” Anderson 5:08
8. ”Twice in a Lifetime” Anderson/Chatton 5:27
9. ”WDMCF” Anderson/Franklin 3:42
10. ”1000 Hands (Come Up)” Anderson/Chatton 9:24
11. ”Now and Again” Anderson/Chatton 3:38

Now

• Jon Anderson – Vokaalit
• Tommy Calton – Kitara

Ramalama

• Jon Anderson – Vokaalit
• Michael Franklin – Kurzweil ja samplet
• Tim Franklin – Basso
• Jason Thomas – Viulu
• Carmine Appice – Rummut
• Matt Brown – Rummut
• Mitch Corbin – Banjo

First Born Leaders

• Jon Anderson – Vokaalit
• Larry Coryell – Sähkökitara
• Tommy Calton – Sähkökitara
• Michael Franklin –Koskettimet
• Tim Franklin – Nauhaton basso
• Pat Frost – Steel Pan -rummut
• Steady Joseph – Perkussiot
• Matt Brown – Drums
• Pat GulloTta – Pasuuna
• Brian Snapp – Saksofoni
• Brian Scanlon – Trumpet
• Zap Mama- Taustalaulu
• Voices of Lindhal- Kuoro
• Solar Choir – Kuoro

Activate

• Jon Anderson- Vokaalit
• Larry Coryell – Akustinen kitara
• Tommy Calton- Akustinen kitara
• Ian Anderson – Huilu
• Tim Franklin- Kontrabasso ja bassokitara
• Michael Franklin – Piano, Kurzweil
• Chris Squire – Basso
• Alan White – Rummut
• Olga Kopakova – Viulu
• Robby Steinhardt – Sähköviulu
• Paul Fleury – Sello
• Steady Joseph – Perkussiot
• Steve Walters- Trumpetti
• Billy Boyd- Trumpetti
• Brian Scanlon – Trumpetti
• Pat Gullotta – Pasuuna, käyrätorvi
• Brian Chatton – Syntetisaattori
• Brain Snapp – Puupuhaltimet
• Superstar Choir – Kuoro
• Pat Travers – Sähkökitara
• Steve Morse – Sähkökitara
• Michael Winslow -Erikoistehosteet
• Voices of Lindal – Kuoro
• Solar Choir – Kuoro

Makes Me Happy

• Jon Anderson-Vokaalit
• Michael winslow- Beat Box
• Tim Franklin –Uke
• Tim Franklin- Kontrabasso
• Michael Franklin -Koskettimet, taustavokaalit
• Matt Brown- Rummut
• Tower of Power Horn Section – Vaskipuhaltimet
• Rick Derringer – Kitara
• Tommy Calton – Kitara
• Crossover Band – Taustalaulu

Now Variations

• Jon Anderson-Vokaalit
• Michael Franklin- Kurzweil
• Olga Kopakova –Viulut
• Paul Fleury- Sello
• Tim Franklin – Kontrabasso

I Found Myself

• Jon Anderson- Vokaalit
• Jane Anderson-Vokaalit
• Tim Franklin -Nauhaton basso
• Jerry Goodman -Viulu
• Michael Franklin- Wurlitzer, B3, Kurzweil
• Paul Fleury- Sellot
• Christie Lenee – Akustinen kitara
• Tommy Calton – Akustinen kitara
• Matt Brown – Rummut

Twice in a Lifetime

• Jon Anderson – Vokaalit
• Charlie Bisharat- Viulusolisti
• Dariaz Grabowski – Harmonikka
• Tommy Calton- Guitar
• Tim Franklin – Kontrabasso
• Michael Franklin- Cembalo, Piano, Kurzweil
• Brian Chatton – Syntetisaattori
• Matt Brown – Rummut
• Olgas Kopakova – Viulu
• Paul Fleury – Sello
• Pat Gullotta – Pasuuna, käyrätorvi
• Brian Scanlon -Trumpetti
• Brian Snapp – Puupuhaltimet

WDMCF

• Jon Anderson – Vokaalit
• Michael Franklin- Kurzweil ja samplet
• Chick Corea – Piano

Come Up

• Jon Anderson – Vokaalit
• Tim Franklin – Kontrabasso
• Billy Cobham – Drums
• Chick Corea – Piano
• Jean Luc Ponty – Viulusolisti
• Chris Squire – Bassokitara
• Larry Coryell – Kitara
• Michael Franklin – Kurzweil
• Jonathan Cain – Koskettimet
• Tommy Calton – Kitara
• Brian Chatton – Syntetisaattori
• Steady Joseph – Percussion
• Pat Frost – Steel Pan -rummut
• Jeff Abbott – Keytar
• Zap Mama – Taustalaulu
• Voices of Lindhal – Kuoro
• Stu Hamm- Basso

Now and Again

• Jon Anderson – Vokaalit
• Steve Howe – Klassinen kitara
• Michael Franklin – Kurzweil, Piano,
• Tommy Calton – Kitara
• Bobbie Koelble – Kitara
• Tim Franklin – Nauhaton basso
• Olgas Kopakova – Violin
• Paul Fleury – Sello
• Pat Gullota – Pasuuna, käyrätorvi
• Brian Scanlon – Trumpetti
• Brian Snapp – Puupuhaltimet
• Voices of Lindhal: Kuoro
• Solar Choir: Kuoro

Tuotanto: Michael Franklin

Levy-yhtiö: Ei levy-yhtiötä

---

Muut levyarviot löydät täältä.