Ensimmäinen Viikon Teos tavoitteli progressiivisen teoksen ideaa progressiivisen rockin alkuvuosilta. Toiseksi maistiaiseksi valitsin upouuden, selvästi progressiivisen levyn, ranskalaisen PinioL-septetin vuonna 2018 ilmestyneen Bran Coucoun.
Moninkertayhtyeen ajatus esiintyy aika-ajoin kevyen musiikin historiassa. Ajatuksena on, että yhtye rakentuu monesta pienemmästä itsenäisestä kokonaisuudesta, jotka käyvät keskenään vuoropuhelua ”yhtyeinä yhtyeen sisällä”. Ornette Coleman levytti kuuluisan Free Jazz –levynsä kaksoiskvartetilla. Robert Fripp nojautui ilmeisesti tähän ajatukseen herättäessään King Crimsonin eloon 1990-luvun tuplatriokokoonpanona. PinioL jatkaa tuplatrion ajatusta lisäämällä kahden kitara-basso-rummut –trion keskelle ”tasapainottavan” kosketinsoittajan, joka on miksattu stereokuvaan keskelle, kahden trion ”väliin” (lisätietoja https://newnoisemagazine.com/stream-piniol-bran-coucou/).
Bran Coucou –levy on huikea musiikillinen matka, joka kannattaa kokea. Soundimaailmaltaan levy on rikas ja kiehtovan intensiivinen. Ensivaikutelmana kuulen Pilon Bran Coucou –kappaleessa Animals as Leadersin rytmistä tarkkuutta kuitenkin ilman soitannollista onanointia, vähän kuin The Mars Voltan muusikot soittaisivat Nik Bärtschin sävellystä Sepulturan muusikoiden sovittamana. Levyn loppua kohden King Crimson –vaikutteet tulevat selvemmin esille ja Kerberos-kappale on melkein kunnianosoitus ”Lark’s Tongues In Aspicille”. Zeuhlista muistuttavat erikoisella kielellä murahdellut ja jupistut lauluosuudet. Zeuhlissa esiintyvää melodiavetoista eeppisyyttä ei kuitenkaan esiinny, tulkinnassa kuitenkin jotain sille ominaista rehvakasta etukenoisuutta.
Levy on kauttaaltaan viimeistelty, tiukka ja mielikuvituksekas, paikoin hulluuden rajalla. Voi vain ihmetellä muusikoiden omistautumista. Soundeissa on valtava määrä mietittyjä yksityiskohtia, ja sovitukset toimivat menemättä tukkoon seitsemästä soittajasta. Soitto on pilkuntarkkaa ja energistä, briljeeraus kuitenkin puuttuu ihan täysin. Muusikot soittavat sovitusten, eivät taitojensa ehdoilla.
”Mestariteos vai peräti merkkiteos”, kysyisi Kreuhn Kohrmahn. Selvästi progressiivinen teos, täynnä kekseliäitä ja kunnianhimoisia yksityiskohtia. Mestariteoksen rajalla, aika näyttää kuinka paljon tähän tulee palattua. Merkkiteos ehkä ei, sillä en usko tämän kääntävän musiikin suuntaa ratkaisevasti, vaikka tämä nousisikin jonkinlaiseksi kulttisuosikiksi. Musiikillinen ja älyllisesti kutkuttava nautinto joka tapauksessa.
Ryhmän kantapeikkojen keskuudessa on esitetty arvailuja, että Bran Coucou toimisi myös kutumusiikkina. Liekö innoituksena avainkappaleen Zeuhl-kielellä hoettu ”pillupillu-pyllypylly”-jakso, tai ehkä punk-gamelaneeopos ”Shô Shinin” ”matömatö-fakofako” –hokema on nostanut oidipaaliseen tenhoon. Aivan näin pitkälle en itse menisi, mutta erästä entistä kokoomusnuorta lainatakseni: ”Kukin omalla tavallaan; oman kotinsa rauhassa.”
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Pienemmät Purot 