Levyarvio: Thinking Plague – Decline and Fall (2012)

Decline And Fall on vuonna 1982 perustetun avant-proge-bändi Thinking Plaguen seitsemäs studioalbumi. Verkkaiseen tahtiin levyjä tekevän bändin edellisestä julkaisusta A History Of Madnessista ehti kulua peräti yhdeksän vuotta. Decline And Fall onneksi lunastaa kaikki odotukset ja on yksi bändin parhaimmista albumeista. Thinking Plaguen perusti alun perin kitaristi Mike Johnson ja multi-instrumentalisti/vokalisti Bob Drake, mutta vuoden 1994 jälkeen Johnson on yksinään luotsannut bändiä säveltäen kaiken materiaalin ja valiten aina soveliaat muusikot kimurantteja kappaleita esittämään.

Thinking Plagueta voinee pitää Henry Cown ja Art Bearsin seuraajana, paitsi ultramonimutkaisen musiikin myötä, myös hyvin poliittisesti värittyneiden (ja varsin kyynisten) sanoitusten osalta. Bändin sanoitukset eivät ole koskaan olleet erityisen hilpeitä (ja ei kai ”ajatteleva kulkutauti” -nimiseltä bändiltä voi muuta odottaakaan?), mutta Decline And Fallilla tuntuu, että Mike Johnson on halunnut suorastaan kirjoittaa kuolinmessun länsimaiselle sivilisaatiolle. Levyn sanoitukset surevat sivilisaatiomme vääjäämätöntä syöksykierteistä alamäkeä koskien politiikkaa, koulutusta ja ylipäätänsä ihmisten keskinäistä kanssakäymistä. Lopun ajat ovat lähellä. Eikä Thinking Plague lupaa meille pelastusta.

Decline And Fallin musiikkia ei voi varsinaisesti kehua lämpöisen inhimilliseksi. Se yleisin inhimillistävä piirre eli ihmisäänikin kuulostaa hieman robottimaiselta äärimmäisen monimutkaisten tahtilajien välissä tasapainoillessaan. Vokalisti Elaine Di Falcon (tuttu mm. yhtyeistä Caveman Shoestore, Hughscore, Yugen ja Combat Astronomy) suoritus mekaanisuudestaan huolimatta (tai juuri siksi?) on kuitenkin kiehtovaa kuultavaa. Ja ainakaan Di Falcon robottimaisuus ei ole auto-tunen syytä kuten niin usein nykyisin. Mark Harrisin (joka muuten on saksofoninsoiton professori) saksofonit ja klarinetit tuovat kuitenkin hieman keveyttä musiikin yleiseen kontrapunktaaliseen oppressiivisuuteen ja nytkähtelevän konemaisen itsepintaisesti etenevään poljentoon.

Decline And Fallin musiikkia voi hyvinkin erehtyä pitämään väkinäisenä kikkailuna, mutta itse koen kappaleet äärimmäisen huolella sävelletyiksi tutkielmiksi siitä, miten pitkälle rock-musiikkia ylipäätänsä voi viedä. Ja yli horisontin kurottamisessa on aina jotain kiinnostavaa. Mike Johnsonin (joka on muuten säveltäjänä pääosin itseoppinut) sävellysten (ja kappaleet tosiaan on nimenomaan sooloja myöten sävelletty) rytminen ja harmoninen kompleksisuus hakee vertaistaan progressiivisen rockin maailmassa, mutta samalla kappaleet pysyvät mielestäni kuitenkin yllättävänkin helposti kuunneltavina vaikkeivät varsinaisia korvamatoja yleensä tarjoilekaan.

Decline And Fall on yksi ultramonimutkaisen rockin kirkkaimmista helmistä. Vaikeaa soitettavaa, mutta helppoa kuunneltavaa.

Parhaat biisit: ”Sleeper Cell Anthem”, ”Malthusian Dances”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

Malthusian Dances, I Cannot Fly, Sleeper Cell Anthem, A Virtuous Man, The Gyre, Climbing the Mountain

Muusikot:

Elaine Di Falco: vokaalit Mark Harris: saksofonit, klarinetit Mike Johnson: kitarat Kimara Sajn: rummur, koskettimet Dave Willey: basso Robin Chestnut: rummut ( kappale 5) Kaveh Rastegar: bassi (kappale 1) Dexter Ford: basso (kappale 5).

Levy-yhtiö: Cuneiform Records


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: