Viikon Teos 76: Glenn Gould – Bach: The Goldberg Variations (1981)

Valistusaate perustui uskoon ihmisjärjen voittoon. Ihmiskunnan historia ei ole huononemisen historiaa kun Aatamin ja Eevan jälkikasvut loittonevat askel askeleelta kauemmaksi paratiisista, vaan kehitystä kohti ennennäkemättömiä suuruuksia ihmisen voittaessa luonnon eteensä asettamat haasteet. Mielenkiintoista kyllä, valistusaatteen voidaan ajatella tehneen lopun yhdestä musiikin suurimmista neroista yksinkertaisemman tyylin tieltä. J.S. Bach, barokkimusiikin suuri mestari kirkasti moniäänisen, s.o. polyfonisen musiikin lukuisiin muotoihin, jotka hakevat vertaansa. Hän kirjoitti kirkkomusiikkia: valtavia messuja, pienempiä kuoroteoksia ja urkumusiikin rungon. Sooloviulu- ja sellosonaatit hakevat vertaistaan. Orkesteri- ja kamarimusiikkiteokset hurmaavat. Ja sitten on pääosin koskettimille (nykymuotoista pianoa oltiin vasta kehittelemässä) kirjoitettu ohjelmisto, jossa tutkitaan musiikin perusilmiöitä. Tasavireinen klaveeri tutkii nimensä mukaisesti tasavireistä järjestelmää, jossa sävellajit olivat samanarvoisia. Fuugan taito (jota voidaan toki esittää monin eri kokoonpanoin) oli yleisesitys moniäänisen musiikin ehkä tunnetuimman lajityypin, fuugan mahdollisuuksista.

Moniääninen musiikki on nykykuuntelijalle haaste. Olemme tottuneet siihen, että joku laulaa ja muut säestävät. Bachin moniäänininen musiikki kurottaa kuorolauluun, jossa jokainen äänes sai oman roolinsa ja musiikillinen kokemus syntyi äänten kohtaamisesta, ei solistin ja taustan harmoniasta. Varsinkin soolopianistia kuunnellessa voi olla vaativaa erotella näitä erilaisia ääniä yhden soittimen soundista. Onneksi oppaanamme on pianomusiikin legenda Glenn Gould, jonka uran tärkein teos ”Goldberg-variaatiot” on. Mestarillinen pianisti kykenee ilmaisemaan samanaikaisesti jokaisen äänen yksilöllisyyden ja soittamaan musiikilliset kulut itsenäisinä.

Goldberg-variaatioilla on erikoinen historia. Tarinan mukaan Goldberg oli Venäjän Saksinmaan suurlähettilään kosketinsoittaja, ja suurlähettiläs kun tilasi Bachilta miellyttävää soitettavaa, teos nimettiin myöhemmin soittajan mukaan. Suurlähettiläällä oli univaikeuksia ja sielun synkää yötä balsamoimaan tarvittiin herttaista musiikkia. Bach tarttui haasteeseen ja tuli tuottaneeksi uransa parhaiten kompensoidun työn, sillä musiikista ilahtunut suurlähettiläs maksoi työstä palkkiona kultaisen maljan täynnä kultakolikoita, joiden nykyarvo liikkui sadoissa tuhansissa euroissa. Tämä varmasti ilahdutti ylityöllistettyä suurperheen isää.

Variaatioita pidetään eräänlaisena musiikillisena arvoituksena, sillä niiden rakenne kätkee sisäänsä numeromystiikkaa. Levytetyssä teoksessa on 32 osaa, joista ensimmäinen ja viimeinen osa on aaria, jota muunnellaan. Näiden väliin jää 30 variaatiota, jotka kaikki perustuvat aarian sointukulkuun, mutteivät melodiaan. Muunnelmat puolestaan ryhmittyvät kymmeneen kolmen sarjaan, jotka seuraavat arvoituksellista logiikkaa. Variaatiot 3, 6… 27 ovat kaanoneita, joissa toinen ääni seuraa ensimmäistä nousevassa sarjassa s.e. ensimmäisessä kaanonissa (kolmosvariaatiossa) toinen ääni alkaa ensimmäisestä sävelasteesta, eli samasta äänestä kuin ensimmäinen, toisessa kaanonissa (kuutosvariaatiossa) toisesta asteesta eli sekunnista aina yhdeksänteen kaanoniin saakka, joka siis on noonikaanon. Viimeinen eli kolmaskymmenes variaatio ei kuitenkaan ole enää kaanon vaan muunnelma aikanaan tunnetusta, melko rahvaanomaisesta kansanlaulusta. Kaksi muuta kymmenen variaation sarjaa ryhmittyvät ensimmäinen erilaisiksi tansseiksi ja muiksi ”genre-teoksiksi”, ja toinen ”arabeskeiksi”.

”Goldberg-variaatioiden” syntyhistoria hämmentää minua kovasti. Ovatko nämä todella unettavaa ja rauhoittavaa musiikkia? Miksi Bach olisi kirjoittanut tansseja ja muita nopean kepeitä teemoja helpottamaan nukkumista. Eivätkö variaatiot pikemminkin nosta persauksen penkistä? Täyttä varmuutta syntytarinan todenmukaisuudesta ei tietysti ole. Lisäksi Goldberg oli harpsikordinsoittaja. Kun kuuntelee Glenn Gouldin soittoa pianolla, lyömäsoittimella, kuulokuva on eloisampi kuin harpsikordin kaltaisella kielisoitinsoundilla.

Kanadalainen Glenn Gould oli varsinainen musiikillinen persoona, jonka ansiosta Goldberg-variaatiot nousivat suuren yleisön tietoisuuteen. Gould oli poikkeuksellinen lahjakkuus, joka valitsi ensilevytyksekseen Columbia-yhtiölle aiemmin verrattain tuntemattoman Bachin teoksen vastoin järkeä ja levy-yhtiön tahtoa. Pianoa ei oltu Bachin aikana vielä kunnolla keksitty, eikä Bachin musiikki kuulunut pianistien ”showcase”-ohjelmistoon.

Lue myös: Levyarvio: Sebastian Fagerlund – Drifts, Stonework & Guitar Concerto ”Transit” (2018)

Vuonna 1956 julkaistu Gouldin ensimmäinen Goldberg-levytys kuitenkin vakiinnutti paitsi teoksen, myös Gouldin maineen. Oma suosikkini on kuitenkin pianistin viimeisiin levytyksiin lukeutuva toinen Goldberg-levytys. Siinä missä nuoren miehen virtuoottiset tempot ovat hidastuneet, tulkinta huokuu tunteen syvyyttä. Selkein esimerkki tästä on 15. Variaatio eli kvinttikaanon. C.J. Jung kirjoitti tästä kaanonista, että viidennessä asteessa, dominantin ja toonikan suhteessa ilmenee ihmiselämän suuri jännite: maallisen olento kurottaa kohti tuonpuoleista kuitenkaan sitä saavuttamatta. Gouldin tunteellinen tulkinta antautuu tälle jännitteelle kokonaisvaltaisesti.

Bachin kohtaloksi jäi nähdä oman musiikkinsa täydellinen trivialisoiminen kun se jäin muotiin nousseen klassisismin alle. Hänen poikansa, Fredrik Suuren hovimuusikkonakin vaikuttanut Carl Philip Emmanuel, Haydnin ja Mozartin tunnetuksi tekemän valistusajan klassisimin tyylin edustaja, oli ainoa tunnettu säveltäjä-Bach miltei vuosisadan ajan isän tuotannon nukkuessa ruususen unta. Vasta klassisismia seuranneen romantiikan tyylisuunnan edustajan Felix Mandelssohnin johtama Matteus-Passio nosti Bachin takaisin musiikin kentälle ja tämän jälkeen hänen maineensa on ollut kiistaton. Minulle Bach on säveltäjistä paitsi suurin, myös rakkain. Stravinskylla ja Beethovenilla on kiistämättä hetkensä, mutta Bachia kuunnellessa palaa kotiin, ihmisyyden perusasioiden ääreen.