Never For Ever on Kate Bushin kolmas studioalbumi.
On hieman ironista että levy-yhtiö EMI oli kärsivällisesti antanut Kate Bushin kypsyä vuosia ennen ensimmäisen levynsä The Kick Insiden julkaisua(1978) joka oli paitsi taiteellinen menestys niin myös taloudellinen hitti, mutta painosti sitten Bushia julkaisemaan seuraavan levynsä pikavauhtia. The Kick Insiden seuraaja Lionheart olikin sitten pettymys ja koostui pääosin jämäkappaleista jotka eivät olleet mahtuneet debyytille.
Lionheartin jälkeen Bush otti uransa ohjat aiempaa tiukemmin käsiinsä ja siitä lähtien kukaan ei ole enää pystynyt käskemään häntä tekemään mitään mitä hän ei haluaisi tehdä. Never For Ever oli Bushille näytön paikka jolla hänen piti lunastaa oma uusi itsenäisempi roolinsa.
Bushin voimaantuminen tapahtui kaikilla luovuuden akseleilla ja yksi merkittävimmistä seikoista oli että kolmannella levyllään Bush nappaa itselleen myös tuottajan jakkaran. Never For Everillä Bush alkaa ensimmäistä kertaa käyttämään studiota merkittävässä määrin osana taiteellista ilmaisua. Bushin edelliset levyt olivat monella tapaa innovatiivisia, mutta ne perustuivat kuitenkin pääosin perinteiseen bändisoittoon jota sitten koristeltiin orkesterilla ja muilla ylimääräisillä instrumenteilla silloin tällöin.
Never For Ever on selkeämmin studioluomus ja merkittävään rooliin nousee samplaamiseen kykenevä Fairlight CMI syntetisaattori. Tähän uuteen lähes taianomaiseen työkaluun Bush oli ihastunut osallistuessaan Peter Gabrielin kolmannen levyn (1980) äänityssessioihin. Fairlight oli myös hyvin kallis instrumentti: Briteissä vain muutama muusikko omisti sellaisen ja siitä tuli joksikin aikaa keskeinen työkalu Gabrielin ja Bushin ohella mm. Mike Oldfieldille ja Trevor Hornille. Fairlightin ensimmäinen versio maksoi vuonna 1979 nykyrahassa yli 90 000 puntaa ja muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyt uusi malli vielä tuplasi tuon hinnan.
Seuraavalla levyllään The Dreaming (1982) Bush hyppää täysillä 80-luvulle, mutta Never For Ever on siirtymäkauden levy. Syntetisaattorit eivät saa vielä ylivaltaa sillä Never For Everin tekoon osallistui yli kaksikymmentä muusikkoa ja levyllä kuullaan varsin eksoottisiakin instrumentteja kuten psalttaria ja lironia. Kahden edellisen levyn kaltaisia suuria orkestraatioita ei enää kuulla, mutta jousiorkesteria käytetään yhä kevyesti muutamassa kappaleessa. Never For Everillä kohtaa varsin hurmaavasti Bushin kahden ensimmäisen levyn barokki-pop uuden teknologian sävyttämän taiderockiin.
Never For Ever sisältää muutaman kappaleen jotka olisivat sopineet varsin saumattomasti myös The Kick Insidelle tai Lionheartille. Erityisesti tämä pätee ”Blow Away (For Bill)”iin joka on kaunis pop-pala jousineen, mutta myös teatraalinen ”The Wedding List”, joka edustaa levyn räväkämpää puolta, olisi istunut hyvin aiempien levyjen tyyliin. ”The Wedding List” tuntuu aavistuksen vanhanaikaiselta muun Never For Everin materiaalin joukossa, mutta on toki ihan miellyttävä kappale jonka arvoa kohottaa Bushin oma intohimoinen laulusuoritus. Myös kamarimusiikkimaisesti soiva upea ”The Infant Kiss” joka käsittelee yllättävän kepeällä otteella pedofiliaa on helppo kuvitella Bushin aiemmille levyille.
Levyn modernimpaa linjaa edustaa tehokas aloitusraita ”Babooshka” ja valssimaisesti keinuva ”Army Dreamers”. John Giblinin (Brand X) upeat nauhattomalla bassolla soitetut bassolinjat toimivat ”Babooshkassa” upeasti vastapainona kirkkaasti helisevälle pianolla ja Bushin vuoroin hienovaraiselle ja vuoroin varsin raivokkaalle laulusuoritukselle. Fairlightilla samplatut rikkoutuvan lasin äänet sekoittuvat hienosti Stuart Elliotin napakasti soittamiin rumpuihin. Lopussa Fairlightilla soitetaan jopa pieni melodian pätkä Fairlightiin taltioiduilla rikkoutuvan lasin äänillä. ”Babooshka” on mitä oivallisin yhdistelmä tarttuvaa poppia ja progressiivista henkeä. Myös ”Army Dreamers”, jonka Bush laulaa kummallisesti naukuen, hyödyntää luovasti Fairlightin sample-ominaisuuksia; kappaleen käyttää kiväärin lukon kilahduksia tehokkaan musikaalisesti. Tietystä näkökulmasta Bushin Fairlightin käyttöä voi pitää myös turhanpäiväisenä kikkailuna, mutta minusta ne ovat oiva osa kappaleiden tarinankerrontaa.
Uutta Bushia edustaa myös ”Delius (Song of Summer)” ja ”All We Ever Look For”. ”Delius (Song of Summer)” on eteerinen ja oudosti kilkkaava kappale jossa vuorottelee Bushin erittäin korkeat vokalisoinnit hänen isoveljensä Paddy Bushin kummallisten bassomörähdysten kanssa. ”Deliusin” säkättävä ohjelmoitu rumpuraita tuo myös ensimmäistä kertaa rumpukoneen mukaan Bushin musiikkiin. Leikkisästi naputteleva ”All We Ever Look For” puolestaan nostaa syntetisaattorit ja cembalolta kuulostavan instrumentin keskeiseen rooliin. Kappaleessa ei kuulla lainkaan rumpusettiä, mutta Morris Pert (Brand X, Mike Oldfield)tekee muutaman vyörytyksen patarummuilla. Rummut on ylipäätänsä Never For Everilla suht pienessä roolissa, mutta kappaleet on sovitettu niin nokkelasti ettei niitä todellakaan osaa kaivata.
Jossain uuden ja vanhan välissä puolestaan tasapainoilee ”Egypt” ja ”Violin”. ”Egypt” on hienosti kasvava kappale joka on sovitettu erinomaisesti sen instrumentaation muuntuessa jatkuvasti. ”Violin” on levyn rokkaavin kappale sen hieman punkahtava rumpuraita antaa kappaleelle vauhtia ja folk-viulisti Kevin Burke uhkaava viulu-riffittely luo omalaatuista tunnelmaa. ”Violinin” viuluriffi tuo minulle aina mieleen Jethro Tullin kappaleen ”Uniform” samana vuonna ilmestyneeltä levyltä A, mutta yhteys lienee sattumaa. Bushin oma vokaalisuoritus ”Violinissa” on levyn pidäkkeettömintä antia.
Lue myös: Levyarvio: Kate Bush – The Kick Inside (1978)
Levyn vaikuttavin sävellys on kuitenkin sen päättävä komea ja dramaattinen mini-eepos ”Breathing”. Kappaleessa on aina mielestäni ollut jotain hyvin pinkfloydmaista, enkä ollut lainkaan yllättynyt kun lopulta luin että kappale oli nimenomaan Pink Floydin The Wall -levyn (1979) inspiroima. The Wall teki Bushiin niin suuren vaikutuksen että hän oli hetkellisesti sitä mieltä että turha edes tehdä lisää musiikkia kun Roger Waters ja kumppanit olivat jo saavuttanut täydellisyyden tuolla kummallisella ja synkeällä konseptialbumillaan. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Bush kuitenkin kirjoitti kappaleen ”The Breathing” The Wallin inspiroimana.
Siinä missä Bushin kappaleet tähän mennessä olivat yleensä olleet lyhyitä kolmeminuuttisia sähikäisiä on hieman yli viisi minuuttia kestävän ”Breathingin” tempo Floyd-henkisesti melko verkkainen ja Bush rakentaa tunnelmaa huolellisesti. Ja tunnelma jonka Bush luo on varsin hyytävä. Kappaleen post-apokalyptiseen maailmaan sijoittava tarina kerrotaan vielä syntymättömän sikiön näkökulmasta joka imee sisäänsä paitsi nikotiinia äitinsä verenkierron kautta niin myös ydinpommin levittämää radioaktiivisuutta.
Giblinin melodisesti soiva nauhaton basso nousee jälleen tärkeän rooliin ”Breathingissa” ja Bushin tunteellisesti laulamat vokaalit asetetaan lopussa tehokkaasti vastakkain hänen idolinsa, folk-rokkari Roy Harperin, monotonisen itsepintaisesti toistavan kysymyksen ”What are we going to do without?” kanssa. Bush vastaa Harperille yhä epätoivoisemmalla ja epätoivoisemmalla äänellä. Kappaleen keskivaiheilla kuultava puhuttu osuus ydinpommin vaikutuksista nostaa hyytävyskertoimia.
Bush on kutsunut ”Breathingia” omaksi mini-sinfoniakseen mikä on ehkä hieman liioittelua (mini-etuliitteestä huolimatta), mutta todella komeasta kappaleesta on kuitenkin kyse ja ”Breathing” on yksi niistä kappaleista jotka tuntuvat kestoaan huomattavasti eeppisemmiltä. Vain runsaassa viidessä minuutissa Bush onnistuu rakentamaan ikään kuin kokonaisen uskottavan toisen maailman johon kuulija voi uppoutua täydellisesti. Bush oli Never For Everin ilmestymisen aikoihin sitä mieltä että ”Breathing” oli hänen tähän astisen uransa paras kappale ja siitä olen hänen kanssaan kyllä täsmälleen samaa mieltä.
What are we going to do without? (Ooh, please)
What are we going to do without? (Oh, let me breathe)
What are we going to do without? (Ooh, quick, breathe in deep)
We are all going to die without (oh, leave me something to breathe)
What are we going to do without? (Oh, leave me something to breathe)
We are all going to die without (oh God, please leave us something to breathe)
What are we going to do without? (Oh, life is)
Never For Ever oli suuri menestys ja Bush teki sen myötä jälleen myös historiaa. The Kick Insiden kappale ”Wuthering Heights” oli ollut ensimmäinen naisen säveltämä kappale joka nousi Britannian sinkkulistan kärkeen ja nyt Never For Everista tuli ensimmäinen naisartistin studioalbumi joka kohosi albumilistan kärkeen. Kun levy sai vielä pääosin erinomaiset arvostelut oli selvää että Bush oli lunastanut itselleen taiteellisen vapauden Never For Everilla eikä hänen enää jatkossa tarvinnut katsella taakseen vaan työrauha levy-yhtiö EMI:n taholta oli taattu.
Never For Everilla Bush otti aimo harppauksen eteenpäin samalla kuitenkin säilyttäen aiempien levyjensä kepeän leikkisän riehakkuuden. Levy tarjoilee lukuisia hienoja melodioita, tarkkaan laadittuja sovituksia sekä huikeita laulusuorituksia. Never For Ever oli paitsi Bushin tähän astisen uran paras albumi niin myös yksi 80-luvun hienoimmista artrock-levyistä.
Parhaat biisit: ”Babooshka”, ”All We Ever Look For”, ”The Infant Kiss”, Army Dreamers”. ”Breathing”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Babooshka” 3:20
- ”Delius (Song of Summer)” 2:51
- ”Blow Away (For Bill) ” 3:33
- ”All We Ever Look For” 3:47
- ”Egypt” 4:10
- ”The Wedding List” 4:15
- ”Violin” 3:15
- ”The Infant Kiss” 2:50
- ”Night Scented Stock” 0:51
- ”Army Dreamers” 2:55
- ”Breathing” 5:29
Muusikot:
Kate Bush: vokaalit, piano, koskettimet, Fairlight CMI syntetisaattori, Yamaha CS-80 syntetisaattori (1, 4) John L. Walters ja Richard James Burgess: Fairlight CMI:n ohjelmointi Max Middleton: Fender Rhodes (1, 3, 5, 6, 11), Minimoog (5), jousisovitukset (3, 6) Duncan Mackay: Fairlight CMI (4, 10) Michael Moran: Prophet 5 syntetisaattori (5) Larry Fast: Prophet syntetisaattori (11) Alan Murphy: sähkökitara (1, 2, 6, 7, 8, 11), sähkökitarasoolo (7), akustinen kitara (4, 10), bassokitara (10) Brian Bath: sähkökitara (1, 6, 7, 11), akustinen kitara (3, 4, 10), taustavokaalit (6, 10) Paddy Bush: taustavokaalit (1, 4, 5, 6, 10), balalaika (1), sitar, bassolaulu ja ”Deliusin” ääni (2), koto (4), psalttari (5), huuliharppua ja saha (6), banshee (7), mandoliini (10) Kevin Burke: viulu (7) Adam Skeaping: alttoviulu (8), jousisovitukset (8) Joseph Skeaping: lironi (8), jousisovitukset (8) John Giblin: bassokitara (1), nauhaton bassokitara (11) Del Palmer: nauhaton bassokitara (3), bass guitar (5, 6, 7) Stuart Elliott: rummut (1, 11), bodhran (10) Preston Heyman: perkussiot (2, 3, 5), rummut (3, 5, 6, 7), taustavokaalit (4, 6) Roland: perkussiot (2) Morris Pert: patarummut (4), percussion (11) Ian Bairnson: bassovokaalit (2) Gary Hurst: taustavokaalit (1, 4) Andrew Bryant: taustavokaalit (4) Roy Harper: taustavokaalit(11) The Martyn Ford Orchestra: jouset (3, 6)
Tuottaja: Kate Bush
Levy-yhtiö: EMI
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti