Abandon-albumin äänitysten päätyttyä Deep Purple palasi luonnollisesti tien päälle. Kiertueen nimeksi tuli hieman kömpelö sanaleikki A Band On Tour. Vielä näihin aikoihin ei Deep Purplen tuoreilta kiertueilta välttämättä julkaistu livelevyä, joten jo etukäteen hypetetty Total Abandon – Live In Australia ’99 herätti huomiota jo ennen levyn julkaisua. Steve Morse oli osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi ja edellinen kiertue oli osoittanut Deep Purplen olevan jälleen voimissaan.
Australialaisille vuoden 1999 keikat olivatkin kauan odotettu tapahtuma, sillä Deep Purple oli vieraillut mantereella edellisen kerran vuonna 1984 heti Perfect Strangersin jälkeisen kiertueen alussa. Tällä kertaa livelevyn äänittämisestä taidettiin kertoa jo ennen kuin yhtye saapui Australiaan, mikä luonnollisesti lisäsi kiinnostusta keikkoja kohtaan. Paikallisilta tuli jopa ehdotuksia levyn nimeksi, mutta onneksi esimerkiksi ”Made In Australia” jäi pelkäksi ehdotukseksi.
Levyn vihkosessa kerrotaan, että Melbournessa 20.4.1999 äänitetyt keikkanauhat miksattiin nopeasti. Levy saatiinkin kauppoihin jo saman vuoden elokuussa. Tuolloin tämä livelevy tuntui kuitenkin pettymykseltä. Keikalla soitettujen kappaleiden perusteella vaikutti melkein siltä, että yhtye oli valmistautumassa viettämään eläkepäiviä Las Vegasissa. Edellisellä kiertueella äänitetty Live At The Olympia ’96 sisälsi melkoisen määrän tuoreen Purpendicularin kappaleita ja muutenkin setti tuntui olevan täynnä mukavia yllätyksiä. Total Abandonille uusimman albumin kappaleita oli päässyt ainoastaan kaksi, eikä vanhempien kappaleidenkaan joukosta löytynyt harvemmin soitettuja helmiä. Nykyään levy kuulostaa paremmalta – kappaleita on sovitettu eri tavoilla, yhtye on hyvässä iskussa, yleisö on innoissaan ja äänitys on onnistunut. Ja toisaalta joillakin myöhemmin äänitetyillä Deep Purplen livelevyillä tuoreen materiaalin osuus on ollut suunnilleen yhtä vähäinen.
Keikka alkaa lupaavasti ”Ted The Mechanicilla”, joka soitetaan melko tarkkaan studioversion mukaisesti. Steve Morse oli lunastanut paikkansa yhtyeessä, Ian Paicen ja Roger Gloverin rytmiryhmä saa kappaleen rullaamaan vaivattoman kuuloisesti, Jon Lord lisäilee omat juttunsa tyylikkäästi ja Ian Gillan on Ian Gillan.
Settiin palannut ”Strange Kind Of Woman” soitetaan ehkä hitusen tavallista hitaampana. Kappaleen sovituskin on muuttunut aiemmasta. Tällä kertaa ei kuullakaan Gillanin ja kitaristin kaksinkamppailua, vaan jonkin aikaa Steve Morsen ja Ian Paicen vuorottelua. Myös Jon Lord soittaa poikkeuksellisesti lyhyen Hammond-soolon. Vaikkei uusi sovitus toimikaan ihan täydellisesti, niin kyllähän tällainenkin vaihtelu on tervetullutta.
Ritchie Blackmoren lähdettyä Deep Purplesta yhtyeen settiin pääsi monia harvemmin kuultuja klassikkoalbumien kappaleita. Yksi näistä oli Deep Purple In Rockilta löytyvä ”Bloodsucker”, joka soitetaan uuden, jo Abandonilla kuullun sovituksen mukaisesti. Tässä onkin yksi Deep Purplen vahvuuksista: muinoin studiossa äänitetty versio ei missään tapauksessa ole mikään kiveen hakattu, vaan sitä voidaan muuttaa tarpeen mukaan – tai ihan vain huvin vuoksi.
Myös ”Pictures Of Homesta” kuullaan jonkin verran totutusta poikkeava versio. Sitä soitetaan pitkään jokseenkin Machine Headilta tutun studioversion mukaisesti, mutta loppupuolella kuullaankin Steve Morsen pitkähkö kitarasoolo ja kappale päättyy Jon Lordin lyhyeen sooloon.
Seuraavaksi kuullaan uutta materiaalia. ”Almost Human” tuntui Abandonilla hieman junnaavalta, eikä se keikallakaan tunnu toimivan aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Kappaleen alussa on käynnistymisvaikeuksia, mutta lopulta se saadaan rullaamaan ihan hyvin. Jälleen kannattaa kuunnella Jon Lordin soittoa. Vaikka hän ei olekaan mitenkään selvästi esillä suurimmalla osalla kappaletta, värittävät hänen soittonsa pienet yksityiskohdat tällaista yksinkertaisempaa kappaletta hienosti.
Steve Morsen liityttyä Deep Purpleen kuultiin ”Woman From Tokyo” vihdoinkin kokonaisena väliosan kanssa. Hieno kappale soitetaan samaan tapaan kuin edellisellä kiertueella. Morsen pikku fillit sopivat kappaleeseen hyvin, mutta vingutukset eivät. Hauskana pikku yksityiskohtana pitää mainita se, että vuoden 1999 Eurooppa-painoksen kannessa tämän kappaleen nimi oli kirjoitettu muotoon ”Woman From To Kay O”.
Lue myös:
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Abandonin mieleenjäävimpiin kappaleisiin kuulunut ”Watching The Sky” toimii hienosti livenäkin. Kappaleen dynamiikka, painostava tunnelma ja varsinkin Hammondien rääkkäys tekevät tästä uljasta kuunneltavaa, jota olisi kyllä jaksanut kuunnella pidempäänkin.
Tunnelma muuttuu nopeasti kevyemmäksi, kun Ian Paice alkaa rummuttaa ”Fireballin” alkua. Jo edelliseltä kiertueelta tuttu kappale soitetaan samaan tapaan, lopussa kuullaan jälleen pari tahtia ”Into The Firea”.
”Sometimes I Feel Like Screaming”, yksi uuden kokoonpanon tyylikkäimmistä kappaleista, on jälleen keikan kohokohta. Steve Morsen soolossa kuullaan jälleen upeasti tasapainossa olevaa tyylitajua ja soittotekniikan esittelyä. Harmillisesti ”Sometimes I Feel Like Screaming” on tällä keikalla viimeinen uuden kokoonpanon tekemä kappale – loppuosa mennään nostalgiavaihde silmässä.
Edellisellä kiertueella Steve Morsen kitarasoolo kuultiin osana ”Cascades: I’m Not Your Loveria”. Nyt Morsen soolo alkaa kuin tyhjästä ”Sometimes I Feel Like Screamingin” päätyttyä. Ehkäpä tämäkin tuntuisi luontevammalta, mikäli keikan katsoisi dvd:ltä. Alussa Jon Lord antaa Morselle pientä tukea koskettimillaan, mutta varsin pian kitara soi lavalla yksin. Muutaman minuutin kuluttua muu yhtye tulee taas mukaan ja Morsen soolo-osuus päättyy samaan tapaan ”Cascades: I’m Not Your Loverin” viimeisiin tahteihin.
Myös Steve Morse on nuorempana soittanut yhtyeissä, joiden ohjelmistoon kuului kaikkien tuntemia rock-klassikoita. Tällä kiertueella Steve Morse alkoi vitsailla musiikillisesti “Smoke On The Waterin” puhkisoittamisen kustannuksella. ”Dementoitunut kitaristi” joutuu soittamaan useampaa riffiä ennen oikean löytämistä. Yleisö sai kuulla ”Whole Lotta Loven”, ”You Really Got Men” ja muutaman muun klassikon riffiä ennen sen odotetun löytämistä. “Smoke On The Water” soitetaan luonnollisesti hyvin ja yleisö on tyytyväinen.
Seuraavaksi kuullaan Jon Lordin sooloilua, joka selvästi vihjailee seuraavan kappaleen olevan ”Lazy”. Klassikko soi myös tämän kokoonpanon käsittelyssä hienosti ja Ian Paicekin pääsee soittamaan kappaleella lyhyehkön rumpusoolon. Kappale kuulostaa hyväntuuliselta ja oikeastaan juuri yhtyeen hyvän fiiliksen ansiosta näitä keikan loppuosan kuluneita klassikoita jaksaa edelleen kuunnella.
Myös ”Perfect Strangers” kuuluu Deep Purplen vakio-ohjelmistoon. Jostain syystä yhtye ei kuulosta erityisen innostuneelta kappaletta soittaessaan. Ehkä kappaleen rakenne ei oikein anna mahdollisuuksia selkeisiin muutoksiin. Steve Morse tyytyy vinguttamaan kitaraansa ja improvisointia kuullaan vain Jon Lordin loppusoolon aikana. Keikoilla ”Perfect Strangersin” kuuleminen on toki upeaa, mutta eihän sitä tunnelmaa saa tallennettua livelevyille.
”Speed Kingistä” kuullaan pirteä versio. Jon Lordin ja Steve Morsen kaksintaistelua on jälleen kerran ilo kuunnella. Tällä kiertueella Deep Purple päätti ympätä ”Speed Kingiin” mukaan myös pätkiä vanhoista rock’n’roll-kappaleista. Ehkäpä Ian Gillanin mielestä niitä on hauska laulella.
Tällä kiertueella ”Black Night” oli siirtynyt encorejen joukkoon. Onhan yleisön laulattaminen kappaleen riffin mukana varmasti helppo tapa nostattaa tunnelmaa vielä keikan loppupuolella, mutta olisihan Deep Purplen laajasta tuotannosta voinut valita jotain muutakin.
Jos ”Highway Star” ei ole Deep Purplen keikan aloituskappale, niin onko sen oltava keikan viimeinen kappale? Siltähän se vaikuttaa. ”Highway Star” sisältää kaikki klassisen 1970-luvun Deep Purple -kappaleen elementit ja se joko potkaisee show’n vauhdilla käyntiin tai päättää sen energisesti. Sen tietävät myös yhtyeen jäsenet. Sinä aikana kun Steve Morse on ollut yhtyeen jäsenenä, on ”Highway Star” soitettu poikkeuksetta alkuperäisversiota kunnioittaen, mutta Morsen tyylille sopivasti. Myös tuona iltana Melbournessa. Keikan päätyttyä australialaisyleisö on varmasti ollut tyytyväinen kokemaansa.
Total Abandon antaa hyvän kuvan Deep Purplen keikkakunnosta A Band On -kiertueella. Valitettavasti se maalaili myös kuvaa yhtyeestä, joka ei enää luottanut uuteen materiaaliinsa, vaan nostalgian voimaan. Minne oli kadonnut se into ja rohkeus, jolla sama kokoonpano oli esitellyt uutta materiaaliaan edellisellä kiertueella? Vain muutaman kuukauden kuluttua saataisiin huomata, että varsinkin Jon Lordilla oli varmasti ollut muutakin ajateltavaa.
Vuonna 2012 Total Abandonista julkaistiin myös vinyyliversio. Tuplaälppäriltä oli jätetty pois ”Lazy”, ”Perfect Strangers” ja ”Speed King”. Myös cd julkaistiin uudelleen samaan tapaan lyhennettynä yhden levyn versiona. Typistäminen antaa illasta hieman ryhdikkäämmän kuvan, vaikka tietysti keikka olisi parasta kuulla kokonaisena.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1983
Kappaleet
”Ted the Mechanic” 4:50
”Strange Kind of Woman” 6:23
”Bloodsucker” 4:56
”Pictures of Home” 8:19
”Almost Human” 6:16
”Woman from Tokyo” 6:47
”Watching the Sky” 5:46
”Fireball” 4:44
”Sometimes I Feel Like Screaming” 7:11
”Steve Morse Guitar Solo” 8:42
”Smoke on the Water” 9:01
”Lazy” 8:49
”Perfect Strangers” 6:18
”Speed King” 14:28
”Black Night” 6:21
”Highway Star 7:16
Tuottaja: Deep Purple
Levy-yhtiö: EMI/Thames Talent
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti