Levyarvio: King Crimson – The ProjeKcts (1999)

King Crimson ajautui vaikeuksiin vuonna 1995 ilmestyneen THRAK -levyn pitkän kiertueen jälkeen. Yhtye yritti luoda materiaalia seuraavaa levyä varten vuoden 1997 sessioissa Nashvillessa, mutta Robert Fripp ei ollut tyytyväinen aikaansaannoksiin. Samoihin aikoihin Frippin ja rumpali Bill Brufordin välit tulehtuivat myös vakavasti. Ongelmia aiheutti myös se, että kuusihenkisen ”tupla-trion” toimintaa oli vaivalloista organisoida kalenterien osalta sillä kaikki jäsenet olivat kiireisiä muusikoita. Tupla-trion pyörittäminen oli myös kallista sillä nämä huippumuusikot tiesivät arvonsa. Kasautuneet ongelmat vaikuttivat nostavan jälleen kerran tien pystyyn tälle legendaariselle progebändille.

Fripp kehitti potentiaalisen tien ulos umpikujasta. Hän kutsui ratkaisua fraktalisaatioksi (tai tarkemmin ottaen FraKctalisaatioksi…). Fripp pilkkoi kuusihenkisen King Crimsonin pienempiin yksiköihin. Ajatuksena oli, että nämä pienyhtyeet pystyisivät toimimaan ketterämmin ja kehittämään eteenpäin musiikkia jota varsinainen King Crimson voisi sitten myöhemmin hioa eteenpäin lopulliseen muotoonsa.

Fraktalisaation ensimmäisessä vaiheessa syntyi neljä yhtyettä jotka saivat nimet Project One, Project Two, Project Three ja Project Four. Ensimmäiset yhtyeet ehtivät tien päälle tai studioon jo vuonna 1997. Neljä levyä kattava, hienoon P.J. Crookin kuvittamaan tanakkaan pahvikoteloon pakattu The ProjeKcts -boksi kokoaa yhteen näiden neljän yhtyeen tuotoksia vuosien 1997-99 väliltä. Osa musiikista oli julkaistu jo aiemmin erillisinä levyinä ja osa materiaalista oli tässä vaiheessa vielä ennen julkaisematonta. On kiinnostavaa huomata, että ProjeKct-konsertteja ja levyjä ei alunperin mainostettu King Crimson -yhteydellä vaan ne liitettiin brändin alle ensimmäistä kertaa vasta The ProjeKcts -boksin myötä.

Käyn seuraavaksi läpi eri Projecktit läpi yksi kerrallaan tämän boksin sisällön näkökulmasta.

Lue myös: Levyarvio: King Crimson – Larks’ Tongues in Aspic (1973)

ProjeKct One: Live At The Jazz Cafe

  • Robert Fripp (sähkökitara)
  • Trey Gunn (Warr-kitara)
  • Tony Levin (bassokitara, sähköinen pystybasso, Chapman Stick)
  • Bill Bruford (akustiset rummut, perkussiot)

ProjeKct Onen piti olla nimensä mukaisesti ensimmäinen fraktalisaation hedelmistä, mutta lopulta ProjeKct Two ehti kokoontumaan aiemmin. P1:n ura oli lyhyt; se soitti livenä vain neljä peräkkäistä iltaa Lontoon Jazz Cafessa joulukuussa 1997. The ProjeKcts -boksilta löytyvä levy Live At The Jazz Cafe on editoitu tiivistelmä P1:n soittamasta neljästä keikasta. Se on pyritty siis rakentamaan mahdollisimman luontevaksi levykokonaisuudeksi. Sittemmin kaikki neljä iltaa on julkaistu myös editoimattomina versioina King Crimson DGMLiven kautta. Tarjolla on myös levy KCCC 22 – ProjeKct One – Jazz Cafe Suite, December 1 – 4, 1997 (2003) jossa neljän illan musiikkia on editoitu kolmen suiten muotoon.

ProjeKct Onen musiikki on täysin improvisoitua ja käsittääkseni kvartetti ei edes valmistautunut milään tavalla keikkoihin ennalta vaan hyppäsivät suoraan tositoimiin ilman turvaverkkoja. Vapaa improvisaatio on aina riski eikä P1:kään ole täydellinen onnistuminen. Fraktalisaation kaikista yhtyeistä P1 viittaa eniten King Crimsonin historiaan kuulostaen hetkittäin varsin paljon yhtyeen 70-luvun Bruford/Wetton -aikakauden musiikilta. Tai ainakin tuon aikakauden improvisaatioilta. Musiikki on tummasävyistä ja jopa yllättävän raskasta. Bill Brufordin akustiset rummut potkivat musiikkia usein vimmaisesti eteenpäin ja Robert Fripp pääsee soittamaan monta tulista sooloa. 

Trey Gunn ja Tony Levin jäävät hetkittäin hieman statiskeiksi Brufordin ja Frippin rinnalla tosin on kieltämättä mahdollista, että olen pistänyt aiheettomasti joitakin Gunnin Warr-kitaralla soittamia sooloja Frippin piikkiin. Ja kyllä Gunn/Levin parivaljakko aina silloin tällöin nousee kunnolla esiin. Esimerkiksi Levinin kimurantisti napsuva Stick-groove levyn toisessa kappaleessa ”4 ii 1” on hyvinkin vinkeä. Fripp intoutuu siellä täällä loihtimaan eteerisiä ja ei-sähkökitaramaisia ääni kitarasyntetisaattorillaan, mutta pitäytyy perinteisemmässä kitarasoundissa enemmän kuin muilla ProjeKctien levyillä. Tämä osaltaan korostaa yhteyttä 70-luvun soundiin.

P1 ei onnistunut eheyttämään Frippin ja Brufordin välejä tai tasoittamaan tietä yhteiselle suunnalle. P1 jäikin Brufordin viimeiseksi panokseksi King Crimson -kuvioissa. Jatkossa hän keskittyi lähinnä akustiseen jazziin oman yhtyeensä Earthworksin kanssa. 

Live At The Jazz Cafe sisältää paikoittain todella maukasta musiikkia ja musisointia, mutta mukana on myös jonkinlaista pakkopullan ja paikallaan polkemisen makua. Lopulta Live At The Jazz Cafe ei onnistunutkaan viitoittamaan missään määrin King Crimsonin tulevaisuutta vaan oli enemmänkin viimeinen vilkaisu taaksepäin.

Parhaat biisit: ”4 i 1”, ”4 ii 1”, ”3 i 2”

Rating: 3.5 out of 5.
Lue myös:

ProjeKct Two: Live Groove

  • Robert Fripp (sähkökitara)
  • Trey Gunn (Warr-kitara, talker)
  • Adrian Belew (Roland V-Drums)

Nimestään huolimatta ProjeKct Two ehti ensimmäisenä tositoimiin. Robert Frippin, Trey Gunnin ja Adrian Belewin muodostama trio äänitti kahden levyn mittaisen studioalbumin Space Groove loppuvuodesta 1997 ja levy julkaistiin huhtikuussa 1998. 

Belewin kotistudiossa äänitetyn trion tekee poikkeukselliseksi se, että yleensä virtuoosikitaristina tunnettu Belew toimii rumpalina. Belew ei myöskään laula eli P2:n musiikki on täysin instrumentaalista. Belewin tarttuminen rumpukapuloihin ei ole enää niin yllättävää jos sattuu tietämään, että kitaran sijasta hän aloitti musiikin parissa nimenomaa rummuilla. Valitettavasti Belew ei ole kuitenkaan tarpeeksi hyvä rumpali King Crimsoniin. Hän ylisoittaa auttamattomasti lähes jatkuvasti eikä asiaa auta hänen sähköisten V-Drums rumpujen kuollut kopina. Toisaalta Belewin pidäkkeetön sähkörumpalointi antaa Project Two:lle aika omalaatuisen soinnin. Siitä joko pitää tai ei. Valitettavasti itselleni se ei oikein toimi.

Siinä missä P1 katsoi enemmän tai vähemmän tuntuu P2:n erittäin sähköisen ja uusimmilla mahdollisilla musiikillisilla leluilla varusteltu musiikki varsin futuristiselta. Tosin ehkä tämä trio lopulta kurkisti vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen joka ei koskaan toteutunut.

P2 soitti keväällä 1998 35 konserttia USA:ssa ja The Projects -boksilla näistä konserteista on koottu Live Grooveksi nimetty 65 minuuttinen levy.

Space Groovella P2:n futuproge kuulosti liiankin steriililtä, mutta livenä touhuun tulee hieman enemmän särmää. Fripp ja Gunn loihtivat loputtomiin efektilaitteisiin ja syntetisaattoreihin kytketyistä kitaroista outoja ja kiehtovia soundeja jotka välillä kuulostavat kitaroilta ja välillä ei. Belewin pökkelä ja yli-innokas rumpalointi on yhä trion heikko kohta, mutta ei vaivaa yhtä paljon kuin Space Groovella. Ja pakko myöntää, että seesteisimmissä kappaleissa Belewin kopsuttelussa on oma charminsa. P2:n musiikki on ikään kuin yhdistelmä loungea ja progea. Kuin 60-luvun retrofuturistinen kuvitelma siitä millaiselta instrumentaalinen rock-musiikki voisi kuulostaa 90-luvun lopulla. Jos The Jetsonit olisivat perustaneet King Crimsonin se olisi ehkä kuulostanut suunnilleen P2:lta.

Kuten kaikki fraktalisaatiossa syntyneet pienyhtyeet myös P2:nmusiikki perustuu improvisaatiohin. P2:n musiikki ei ole kuitenkaan yhtä abstraktia kuin P1:n mikä johtunee kahdesta seikasta. Tämä trio keskitty y enemmän selkeisiin grooveihin (kuten yhtyeen levyjen nimistäkin voi päätellä) ja toisaalta koska P2 ehti soittaa varsin mittavan määrän konsertteja heille muodostui ikään kuin oma repertuaari. Osa improvisaatioista jäi siis elämään keikasta toiseen ja niistä syntyi ikään kuin uusia oikeita kappaleita joita sitten varioitiin keikasta toiseen. Ja tietysti pohjana oli myös studiolevy Space Groove joka hioi ja valmisteli trion konseptia vaikkei tuon levyn materiaalia sellaisenaan Live Groovella toistetakaan.

Live Grooven materiaalista nousi muutamia kappaleita (”Heavy ConstruKction” ja ”The Deception Of The Thrush”) joita kehiteltiin sittemmin eteenpäin joko Crimsonin tai muiden ProjeKctien toimesta. ProjeKct One oli myös ainoa ProjeKcteista joka kajosi varsinaisen King Crimsonin repertuaariin; Live Groovella kuullaan varsin hulvaton lyhyt lounge-versio ”21st Century Schizoid Manista” jossa Fripp soittaa biisin mutkikkaan pääriffin pianomaisella soundilla.

Live Groove ei kaikilta osin toimi itselleni (ne rummut…), mutta kyseessä on leikkisän rohkea vaihtoehtoinen näkemys King Crimson -musiikista. Luulenpa, että väki on ollut keikoilla ihmeissään.

Parhaat biisit: ”Heavy ConstruKction”, ”The Deception Of The Thrush”

Rating: 3 out of 5.

ProjeKct Three: Masque

  • Robert Fripp (sähkökitara)
  • Trey Gunn (Warr-kitara, talker)
  • Pat Mastelotto (elektroniset ja akustiset perkussiot, samplet, beat box)

Project Three oli lyhytikäinen. Trion soitti Teksasissa viisi keikkaa alkuvuodesta 1999. Näistä konserteista koottiin The ProjeKcts -boksille päätynyt levy joka sai nimen Masque. ProjeKct Three teki paluun, tavallaan pakon edessä, vuonna 2003 kun Adrian Belew sairastui ja normaali King Crimson konsertti muutettiin lennosta pääosin improvisaatioihin pohjautuvaksi trio-keikaksi.

Jos P2 kuulosti retrofuturistiselta niin P3:sen Masque tarjoilee uskottavampaa ja myös synkeämpää futurismia. P3:sen ytimessä on Pat Mastelotton sähköinen rumpusetti beat boxeineen ja samplereineen. Paino sähköisellä. Mastelotton rumpusoundi on massiivinen ja hän kuulostaa hetkittäin kuin John Bonhamin hypertekniseltä drum’n bass -versiolta. Käsin soitettujen osien lisäksi Mastelotto laukoo setistään erilaisia sampleja ja looppeja ja erilaiset rytmit dominoivatkin vahvasti äänikuvaa. 

Tuhtien rytmien välimaastossa Robert Fripp sooloilee hetkittäin hyvin villisti tai punoo sydäntäsärkevän kauniita sustainia tihkuvia kitaralinjoja. Mukana on myös runsaasti eksoottisempia hetkiä joissa kitara ei enää kuulosta lainkaan kitaralta. Trey Gunnin Warr-kitarasta puolestaan kuplii usein todella kummallisia ja herkullisia paksuja bassokuviota.

Masque tarjoilee todella kiehtovan näkemyksen ambient-industriaalisesta musiikista ja se on kaikista ProjeKcts-levyistä ehkä aidosti innovatiivisin.

Parhaat biisit: ”Masque 1”, ”Masque 3”, ”Masque 8”, ”Masque 9”, ”Masque 10”

Rating: 4 out of 5.

ProjeKct Four: West Coast Live

  • Robert Fripp (sähkökitara)
  • Trey Gunn (Warr-kitara, talker)
  • Tony Levin (bassokitara, sähköinen pystybasso, Chapman Stick)
  • Pat Mastelotto (elektroniset perkussiot, samplet, beat box)

ProjeKct Four soitti seitsemän konserttia USA:n länsirannikolla loppuvuodesta 1998. Näistä konserteista kasattiin boksilta löytyvä West Coast Liveksi nimetty levy.

ProjeKct Four on tavallaan ProjeKct Threen sisarversio sillä kokoonpano on identtinen Tony Levinillä vahvistettuna. Myös musiikillinen tyyli tuntuisi olevan suurin piirtein jatkoa sille mihin P3 jäi, mutta rokkaavammalla otteella. Etenkin Levinin jyrisevät bassoriffit tuovat mukanaan rock-ulottuvuutta ja toisaalta hänen luoma muheva pohja tarjoaa nyt Robert Frippin ohella myös Trey Gunnille oivan mahdollisuuden sooloiluun. ProjeKctien kohdalla ei voi kuitenkaan luottaa suoraan kronologiaan ja P4 itseasiassa soitti livenä jo useita kuukausia aiemmin kuin P3. Eli kehityssuuntaa olikin P4:sen electronica-rockista P3:sen entisä elektronisempaan suuntaan.

P4 kehittää eteenpäin joitain aiempien ProjeKctien kehittämiä kappaleita. P4:sen versio alunperin P1:sen debytoimasta ”Deception Of The Thrushista” on upea. Pat Mastelotton komeasti eteenpäin jyrisyttämän ”Ghost (Part 1)”:sen ja ”Deception Of The Thrushin” ohella kohokohdaksi nousee intiasta vaikutteita ammentava leikkisä ”Hindu Fizz” joka tarjoilee useammankin virtuoosimaisen soolon Frippiltä ja Gunnilta eksoottisilla soundeilla soitettuna. Myös raskaasti jyräävä ”ProjeKction” on komea biisi. Kuin Queenin ”We Will Rock You” sillä erotuksella, että ”ProjeKction” ei nosta oksennusta kurkkuun.

Kaiken kaikkiaan West Coast Live on suosikkini kaikista The ProjeKcts -boksin levyistä sillä materiaali on tasavahvinta ja valmiimman oloista. P4 luultavasti turvautuikin kaikista ProjeKcteista vähiten täysin vapaaseen improvisaatioon.

Parhaat biisit: ”Ghost (Part 1)”, ”Deception Of The Thrush”, ”Hindu Fizz”

Rating: 4 out of 5.

ProjeKctit olivat kiehtova ja rock-musiikin historiassa varsin ainutlaatuinen kokeilu. Se ikään kuin vapautti muusikot King Crimsonin valtavan perinnön taakasta samaan aikaan silti sitoen musiikin löyhästi karmiininpunaiseen viitekehykseen. Lopputulokset eivät aina olleet priimaa, enkä rehellisesti sanottuna usko, että pienyhtyeiden kokeilut auttoivat emo-Crimsonia eteenpäin aivan niin paljon kuin Fripp oli ennalta ehkä ajatellut. Kiinnostavaa kuultavaa ne silti tarjoavat. ProjeKctien yksi merkittävimmistä ansioista luultavasti oli lopulta se, että viimeistään ne sisäänajoivat kunnolla nuoremmat jäsenet Trey Gunnin ja Pat Mastelotton yhtyeeseen sisään. Näillä levyillä sekä molemmat herrat nousevat kunnolla esiin Bill Brufordin ja Tony Levin varjoista.

Yhteensä lähes neljä tuntia musiikkia sisältävä The ProjeKcts -boksi tarjoilee erinomaisen koosteen King Crimsonin fraktalisaatioden maailmaan. Useimmille kuuntelijoille tämän boksin kattaus lienee riittävä, mutta innokkaimille on tarjolla valtavasti lisää ProjeKcts-musiikkia 22 levyä kattavalta Heaven & Earth -boksilta joka julkaistiin vuonna 2015.

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: King Crimson – VROOOM (1994)
Tuottaja: King Crimson, David Singleton, Alex R. Mundy
Levy-yhtiö: DGM

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑