Levyarvio: David Bowie – Scary Monsters (And Super Creeps) (1980)

Scary Monsters (And Super Creeps) on David Bowien 14. studioalbumi.

Scary Monster (And Super Creeps) on Bowien ensimmäinen ns. Berliiini-trilogian jälkeinen levy. Etenkin kokeellisen Berliini-trilogian kaksi ensimmäistä levyä Low (1977) ”Heroes” (1979) saivat osakseen suurta suitsutusta, mutta trilogian viimeisen osan Lodgerin (1979) vastaanotto jäi vaisummaksi. Tämä oli hyvä hetki Bowielle muuttaa jälleen suuntaa.

Lodgerilla Bowien ja Berliini-trilogialle keskeisen visionäärin tuottaja Brian Enon välit olivat alkaneet kiristymään ja Eno jäikin Scary Monstersilla kelkasta. Bowien vanha luottomies äänittäjä/tuottaja Tony Visconti on kuitenkin edelleen mukaan kuten myös perusbändi Dennis Davis (rummut), George Murray (basso) ja Carlos Alomar (kitarat). Lodgerilla Robert Frippin pestin soolokitaristina perinyt Adrian Belew on korvattu… no Robert Frippillä. Toistakin paluumuuttajaa kuullaan levyllä sillä viimeksi Station To Stationilla (1976) soittanut pianisti Roy Bittan soittaa myös muutamalla levyn kappaleella.

Berliini-trilogian jälkeen Bowie suuntaa Scary Monstersilla hieman kaupallisemmille vesille Siinä missä Berliini-trilogian kappaleet rakennettiin hyvin spontaanisti erilaisia kokeellisia menetelmiä (esim. sattumanvaraisuus ja Enon Oblique Strategies-kortit) hyödyntäen työsti Bowie biisimateriaalin tällä kertaa pääosin kasaan perinteisemmällä tavalla ja oli hyvin valmistautunut studioon saapuessaan. Lopputuloksena onkin suoraviivaisempi ja tavanomaisempi levy kuin sen edeltäjät. Suoraviivaisuus ja tavanomaisuus on toki suhteellista ja meininki on varsin kokeellista edelleen. Scary Monsters onkin lähes täydellinen yhdistelmä parin aiemman levyn kokeellisempia juttuja ja yksinkertaisesti nerokkaita pop-koukkuja. Myös Viscontin tuotanto on erittäin onnistunut ja Bowien biisejä kuorrutetaan monenlaisilla pikku-efekteillä jotka ovat myös kestäneet aikaa yllättävän hyvin.

Lue myös: Levyarvio: David Bowie – Low (1977)

King Crimsonista tuttu Robert Fripp on Scary Monstersin ei-niin-salainen-ase. Viimeistään Frippin hurja kitarointi nimittäin nostaa Bowien upeat biisit ohi pop-keskinkertaisuuden. Frippillä on levyllä ikään kuin ääni-terroristin rooli ja hän roiskii pitkin levyä villejä ja pidäkkeettömiä sooloja jotka kuuluvat hänen uransa hienoimpiin hetkiin. Frippin kitaraa kuullaan Scary Monstersilla huomattavasti enemmän kuin ”Heroesilla”. ja Fripp kitaroikin vaikuttavasti levyn kaikilla biiseillä kahta lukuunottamatta. Erityisen ikimuistoinen soolo kuullaan nimibiisissä jossa Frippin revittely suorastaan kantaa kappaletta. Hetkittäin tuntuu jopa että Fripp on mukana sabotoimassa levyn kaupallista potentiaalia! Bowie on todennut että Fripp “spreijasi” kitaransa ympäri levyä ja se tuntuukin todella kuvaavalta ja osuvalta jo siksikin että levy alkaa spray-maalitölkkien sihisevällä ja kolisevalla äänellä.

Scary Monsters tunnetuin ja rakastetuin kappale on kuitenkin “Ashes To Ashes” jota disruptoimaan Frippiä ei laskettu. Majuri Tomin (jonka kohtasimme alunperin vuoden 1969 Bowie-klassikolla ”Space Oddity”) tarinaa jatkava “Ashes To Ashes” on yksi kaikkien aikojen hienoimmista pop-biiseistä. Funkahtavasti sykkivässä kappaleessa kuullaan monimutkaisesti kerrostettuja Bowien vokaaleja sekä Lou Reedin bändistä mukaan napatun klassisesti koulutetun kitaristi Chuck Hammerin teksturaalista ja hienovaraista moneen kertaan päällekkäin äänitettyä kitarasyntetisaattori-taidetta. Niin ja todella herkullinen ja lakoninen kertosäe tietenkin.

Ashes to ashes, funk to funky
We know Major Tom’s a junkie
Strung out in heaven’s high
Hitting an all-time low

Nimibiisin ja ”Ashes To Ashesin” ohella kolmas erityisen maininnan ansaitseva biisi on levyn vimmaisesti aloittava ”It’s No Game (Part 1)”. Kappaleessa vaikutuksen tekee paitsi Frippin väkivaltaisesti suriseva ja vonkuva sähkökitara, ja itsensä Bowien painokas hetkittäin suoranaiseksi karjunnaksi kasvava vokaalisuoritus, niin myös Michi Hirotan kummallinen ja painokas japaninkielinen puhelausunta. Yhdessä Bowien vokaalien kanssa (jotka kääntävät Hirotan tekstiä englanniksi) Hirotan tunteettomasti ja selkeästi artikuloiva ääni muodostavat todella kiehtovan efektin. Nerokas veto! Lopussa koetaan vielä herkullinen hetki kun Frippin painostavan riitasointuisesti soiva kitara-luuppi pysäytetään itsensä Bowien toimesta kun hän huutaa kahdesti täyttä kurkkua ”SHUT UP!”. Upea biisi.

Lue myös

”It’s No Game (Part 1)”, ”Scary Monsters (and Super Creeps)” ja ”Ashes To Ashes” ovat biisejä ylitse muiden, mutta myös lähes kaikki muu materiaali on ällistyttävän laadukasta ja kiinnostavaa. Ainoastaan cover-biisi ”Kingdom Come” ei erityisemmin sykähdytä minua mutta sekin on sinänsä ihan kelpo rokkibiisi. ”Kingdom Come” on alunperin Television -kitaristi Tom Verlainen sävellys hänen ensimmäiseltä sooloalbumiltaan (1979). Bowie pyysi Verlainea soittamaan kitarat myös tälle omalla versiollaan ja Verlaine saapuikin sessioihin, mutta ei saanut yhtikäs mitään aikaiseksi joten Fripp soitti sitten myös tuon kappaleen soolot.

Scary Monsters (and Super Creeps) vie Bowien kunnialla 80-luvulle ja kun katsoo miehen tässä vaiheessa 14. studiolevyä kattavaa katalogia niin ei voi kuin ihmetellä millä vauhdilla mies levyjä teki ja vieläpä itseään hyvin vähän toistaen. On kliseistä kutsua David Bowieta ”rockin kameleontiksi”, mutta kyllä hänen saavutuksensa jo vuoden 1980 mennessä puhuu enemmän kuin riittävästi tuon tittelin puolesta. Omissa kirjoissani Scary Monsters (and Super Creeps) yltää kevyesti Bowien viiden parhaan albumin joukkoon.

Parhaat biisit: ”It’s No Game (Part 1)”, ”Scary Monsters (and Super Creeps)”, Ashes To Ashes”, ”Fashion”, ”Teenage Wildlife”, ”Scream Like A Baby”, ”It’s No Game (Part 2)”,

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös: Levyarvio: David Bowie – ★ [Blackstar] (2016)

A-puoli

”It’s No Game (No. 1)” 4:20
”Up the Hill Backwards” 3:15
”Scary Monsters (and Super Creeps)” 5:12
”Ashes to Ashes” 4:25
”Fashion” 4:49

B-puoli

”Teenage Wildlife” 6:56
”Scream Like a Baby” 3:35
”Kingdom Come” 3:45
”Because You’re Young” 4:54
”It’s No Game (No. 2)” 4:22

David Bowie: laulu, syntetisaattorit, Mellotron, sähköpiano, piano, syntetisaattoribasso, äänitehosteet, taustalaulu, saksofoni Dennis Davis: rummut George Murray: bassokitara Carlos Alomar: soolo- ja rytmikitarat Chuck Hammer: kitarasyntetisaattori (”Ashes to Ashes” ja ”Teenage Wildlife”) Robert Fripp: kitara (”Fashion”, ”It’s No Game”, ”Scary Monsters (And Super Creeps)”, ”Kingdom Come”, ”Up the Hill Backwards” ja ”Teenage Wildlife”) Roy Bittan: piano (”Ashes to Ashes”, ”Teenage Wildlife” ja ”Up the Hill Backwards”) Andy Clark: syntetisaattori (”Fashion”, ”Scream Like a Baby”, ”Ashes to Ashes” ja ”Because You’re Young”) Pete Townshend: kitara (”Because You’re Young”) Tony Visconti: akustinen kitara (”Scary Monsters (And Super Creeps)” ja ”Up the Hill Backwards”), taustalaulu Lynn Maitland: taustalaulu Chris Porter: taustalaulu Michi Hirota: lauluääni (”It’s No Game (No. 1)”)