Viikon Teos 71: Carl Vine – Viides Sinfonia (”Percussion”) (1995)

 
Seitsemäskymmenesensimmäinen Viikon Teos. Carl Vine: Viides Sinfonia (”Percussion”); Sydneyn Sinfoniaorkesteri/Edo de Waart

Länsimaisen taidemusiikin teoslajit hämmentävät. Sen vielä tajuaa, että kvartetti soittaa kvartettoa ja oktetti oktettoa, mutta mikä on sonaatin ja sonaattimuodon ero? Entäpä konserton ja sinfonian? Teeman ja vastateemojen väliseen dialektiikkaan perustuva sonaattimuoto esiintyy monessa muussakin paikassa kuin sonaateissa (vaikka nyt sinfonioissa); sonaatti itsessään on usein yhden soittajan esittämä teos (kuten vaikka J.S. Bachin kuuluisat sellosonaatit), mutta ei aina. Sinfonia on yleensä ei-solistinen orkesteriteos, mutta Ludvig Van Beethoven lykkäsi ”Yhdeksännessä sinfoniassa” mukaan kuoron ja avasi padot. Konsertossa yleensä on yksi solisti, mutta barokin concerto grossoissa solistin virkaa toimitti pienyhtye isomman orkesterin sisällä. ”Kuka tästä kaikesta vastaa? Kuka vie mut töihin ja keittää pastaa”, kysyy Jarkko Martikainen.

Australialaissäveltäjä Carl Vinen ”Viides sinfonia” tunnetaan lisänimellä ”Percussion”. Tämä herättää kysymyksen, onko perkussioilla solistinen rooli teoksessa, ja miksei teos olisi konsertto eikä sinfonia. Konsertto ja sinfonia itse asiassa tarkoittavat alkuperäiseltä merkitykseltään molemmat ”yhdessä soittamista”, ja ero on ainoastaan latinaan ja kreikkaan juontuvassa juuressa (vähän niinkuin ”moraalin” ja ”etiikan” kohdalla). Konserton yhdessäsoittaminen viittaa kuitenkin solistin ja orkesterin väliseen vuoropuheluun kun taas sinfoniassa pyritään syvempään, yksilöitymättömään harmoniaan. Kun teosta kuitenkin alkaa kuunnella, käy ilmi, etteivät perkussiot keskustele itsenäisesti orkesterin kanssa, vaan toimivat ikään kuin bändin ”keulilla”. Sikäli teos on tosiaan selvä sinfonia eikä konsertto.

 

Lue lisää kirjoituksia taidemusiikista täällä

Carl Vine on australialainen nykysäveltäjä, jonka tyylin uskoisin miellyttävän tämän ryhmän makunystyröitä. Paljon tanssi-, teatteri- ja elokuvamusiikkia säveltäneen Vinen tyyli on ainakin tässä viidennessä sinfoniassa jylhän rytmikäs ja mehukkaan melodinen. Musiikki on mielenkiintoisella tavalla konstailemattoman ajatonta. Se etenee vaivattomasti tarttuvan ensimmäisen osan rytmikkäästä, miltei Hollywoodin autotakaa-ajoa muistuttavaksi kehittyvästä avauksesta herkän melodiseen, pohdiskelevaan suvantoon. Pitkää avausosaa seuraa lyhyt ja nopea, intensiivinen toinen osa, Tarantella, joka antaa kokonaisuudessaan teokselle klassisen, nopeahko-hidas-nopea -rakenteen.

Vinen tuotanto oli minulle ennen tätä Viidettä sinfoniaa täysin tuntematonta, ja se vaikuttaa kyllä jatkotutustumisen arvoiselta. Kuudes sinfonia tuo kuoroineen ja rinnakkaiskvintteineen mieleen Igor Stravinskyn ”Psalmisinfonian” ja jatkaa samalla lähestyttävällä tyylillä.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE


Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: