Levyarvio: Genesis – Trespass (1970)

Genesiksen ensimmäinen albumi From Genesis To Revelation (1969) oli vielä teinipoikien hapuilua pliisun popin parissa, mutta Trespassilla yhtye otti valtavan harppauksen eteenpäin.

From Genesis To Revelationin flopattua (levyä myytiin alunperin noin 600 kappaletta) Genesis ei suinkaan luovuttanut vaan alkoi keikkailemaan ahkerasti. Yhtyä kehitti tarmokkaasti niin soittotaitojaan kuin uutta omaa tyyliään jolla olisi suht vähän tekemistä debyytti-albumin kevyen popin kanssa. Bändi pestasi mukaan myös uuden rumpalin John Mayhewin (1947-2009). Tässä vaiheessa ilman levysopimusta ollut yhtye päätyi lopulta Tony Stratton Smithin uuden Charisma -yhtyen leipiin tuottaja John Anthonyn kehoituksesta. Lokakuussa 1970 Anthonyn johtamana bändi aloitti Trespassin äänityksen Trident studioilla Lontoossa.

Yksi asia debyytti-albumilta kantoi Trespassille asti. Nimittäin Peter Gabrielin soul-vaikutteet jotka kuuluvat jopa entistä vahvemmin hänen tunteellisissa laulusuorituksissaan tällä levyllä. Hyvä esimerkki tästä on aloitusraita ”Looking For Someone” joka alkaa hienosti Gabrielin hyvin vahvasti soulista vaikutteita ottaneella lauluäänellä vain minimalistinen urku-drone taustalla hiljaa soiden. Seitsemän minuuttinen biisi onkin yksi levyn vahvimmista. ”Looking For Someone” poukkoilee hienosti hiljaisista osuuksista hyvin äänekkäisiin hieman King Crimsonia muistuttaen. Kappale tekee kuitenkin selväksi myös levyn yhden keskeisistä ongelmista. Bändin tuorein jäsen John Mayhew ei yksinkertaisesti ole kovin hyvä rumpali. Tuntuu että hän pyrki soittamaan vastaavan akrobaattisesti kuin King Crimsonin virtuoosi Michael Giles (joka oli näihin aikoihin inspiraation lähde joka toiselle proge-rumpalille), mutta hänellä ei yksinkertaisesti ole taitoja siihen. Mayhewin fillt tuntuvat usein sattumanvaraiselta ja hänen soittonsa on kuulostaa muutenkin turhan raskaskätiseltä paukutukselta. Asiaa ei helpota että John Anthony on miksannut rummut varsin pintaan. Jostain syystä Mayhew pärjää kuitenkin paremmin levyn muissa raidoissa eikä hän suinkaan onnistu suorituksillaan koko levyä pilaamaan.

Levyn toinen kokokohta ”White Mountain” on täynnä herkullisia melodioita ja esittelee hienolla tavalla yhtyeen 12-kielisten kitaroiden helisevää pastoraalista puolta jota vahvistaa vielä Gabrielin simppeli mutta toimiva huilun soitto. 12-kielisiä kitaroita yhtyeessä soitti peräti kolme eri jäsentä eli Anthony PhillipsMike Rutherford ja Tony Banks. ”White Mountainissa” 24:ää kieltä soittaa yhdessä kuitenkin Philips ja Rutherford mikä olikin se yleisin kombinaatio. Tony Banksin urkujen soitto on myös tehokasta kappaleessa ja osoittaa että hän oli tässä vaiheessa yhtyeen nopeiten kehittynyt instrumentalisti.

Trespassin dramaattisesti päättävä Banksin ja Gabrielin pääosin ideoimasta, muuta materiaalia aggressiivisemmasta, ”The Knife” -kappaleesta tuli suosittu konserttikappale ja se sisältääkin vaikuttavia elementtejä kuten marssimaisesti soitettu urkuriffi, jylisevä bassosoundi ja staccattomaisia rytmisiä yhteissoittokohtia. Tästä efektistä tuli myöhemmin jopa eräänlainen proge-klisee jota useat bändit toistelivat kyllästymiseen saakka. Myös Gabriel tekee hienon laulusuorituksen kappaleessa tulkiten intensiivisesti sanoituksia jotka kertovat vallankumouksesta joka johtaa lopulta väkivaltaisen diktaattorin valtaan nousuun. ”The Knife” on myös levyn harvoja kohtia joissa kitaristi Anthony Phillips päästetään kunnolla irti sähkökitaran kanssa. Miehen revittely varsin rupisilla soundeilla kuulostaakin mukavalta kaiken heleyden jälkeen jota levyllä on aiemmin kuultu. 9 minuuttisen The Knifen heikkous on se että se sortuu toistamaan itseään hieman liikaa. Kappale olisi toiminut kevyesti tiivistettynä paremmin. Kappaleen työnimi muuten oli ”The Nice” tribuuttina Keith Emersonin uraa-uurtavalle The Nice -yhtyeelle joka oli tärkeä inspiraation lähde sekä Banksille että Gabrielille.

Trespassilla Genesis löysi oman pastoraalisen nurkkauksensa progressiivisen rockin genrestä ja hioi periaatteessa samaa tyyliä aina 1973 Selling England By The Poundiin asti.

Trespass ei ollut menestys ilmestyessään mutta möipä kuitenkin noin kymmenisen kertaa enemmän kuin debyytti eli 6000 kappaletta. Levy sai positiivisia huomioita musiikkilehdistössä (ja Keith Emersonin kehut) ja yhtye kasvatti tasaisesti suosiotaan edelleen ahkerana jatkuvan keikkailun myötä. Trespass olikin Genesiksen se todellinen genesis. Suunta oli oikea!

Parhaat biisit: ”Looking For Someone”, ”White Mountain”, ”Stagnation”, ”The Knife”

Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet
  1. ”Looking for Someone” 7:08
  2. ”White Mountain” 6:46
  3. ”Visions of Angels” 6:53
  4. ”Stagnation” 8:51
  5. ”Dusk” 4:15
  6. ”The Knife”
Muusikot:

Peter Gabriel: laulu, huilu, harmonikka, tamburiini, bassorumpu
Anthony Phillips: acoustic 12 kielinen kitara, sähkökitara, dulcimer, taustalaulu Tony Banks: Hammond urut, piano, Mellotron, akustinen 12 kielinen kitara, taustalaulu Michael Rutherford: akustinen 12 kielinen kitara, bassokitara, nylon-kielinen kitara, sello, taustalaulu John Mayhew: rummut, perkussiot, taustalaulu

Tuottaja: John Anthony
Levy-yhtiö: Charisma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: