Levyarvio: Jerry Goldsmith – Under Fire (1983)

Herra Goldsmith, teillä soi Nigaraguan sisällissotaa käsittelevässä elokuvassa pan-huilu, joka yleensä yhdistetään Etelä-Amerikan Andeille?
– Kyllä, tiedän sen. Ja missäs sinä olet ollut kaikki nämä vuodet?

Tämä pieni keskustelu jostakin haastattelusta on jäänyt minulle päähän, älkää kysykä miksi. Näitä vaan jää. Mutta se kuvastaa mielestäni juuri sen oleellisen asian maestron asenteesta. Kuten Ennio Morriconekin myös Jerry Goldsmith kuuluu siihen joukkoon, joka ei emmi ottaa irtiottoja ja muuttamaan tyyliään. Itse asiassa minä kuuntelin tätä levyä kauan ennen kuin edes leffaa olin nähnyt joten ei haitannut ollenkaan tällaiset mielikuvat, jotka ovat aika yksioikoista nillitystä. Nigaraguahan sijaitsee Keski-Amerikassa aivan Etelä-Amerikan päällä karibianmeren sylissä, joten ei se niin kumman kaukana ole. Joten pitänee hiukan myös valottaa historiaa, mistä Goldsmith on mahtavan teemansa ammentanut.

Heinäkuun 20. päivä eli nyt miltei tismalleen 41 vuotta sitten, on sandinistien vallankumouksen jälkeen Nicaraguassa edelleenkin kansallinen juhlapäivä. Sekä hyvässä että pahassa kyseinen päivä jäi ikuiseksi merkiksi nicaragualaiseen kalenteriin.
Kansannousun aikaan vuonna 1979 noin puolet nicaragualaisista eli köyhyydessä ja työttömyyden laskettiin olevan noin 40 prosenttia. Vallankumoukselliset eivät nousseet ainoastaan puolustamaan köyhien taloudellisia etuja vaan lähes 20 vuotta kestänyt sissisota kaatoi myös yhden Latinalaisen Amerikan epäinhimillisimmistä, pitkäikäisimmistä ja verisimmistä diktatuureista. Kansa nousi barrikadeille myös vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Sodan jälkeen sandinisteilla oli käsissään lähes täysin raunioitunut maa, jonka tuotannollinen toiminta oli miltei kokonaan pysähdyksissä. Paetessaan aseveli Stroessnerin luo Paraguayhin diktaattori Somoza tyhjensi vielä valtionkassan viimeisetkin pesot.

Kaikki ne jotka elokuvan on nähneet ovat pääsääntöisesti pitäneet musiikkien sopivuudesta elokuvaan. Se jyskyttää mukaansatempaavalla temmolla läpi Keski-Amerikan maisemaa kuin juna, napaten musiikillisia elementtejä niin matkanvarrelta kuin muualtakin. Itse teemahan perustuu juurikin marssimusiikin pohjalle mikä sopii hyvin sisällisotakuvaukeen. Meksikolaista ja Karibialaisrytmiikkaa on lisämausteena. Mutta nuoteissa on myös tequilapullon kaihoisa alavire joka hyvinkin vie kuulijan Morriconen lännenelokuvien alkulähteille.

Itse en oikein ole pan-huilun ystävä. Se juontaa syynsä pitkälti jonnekin ysärin synkälle toriväylälle, jossa soi tunnetuista popkappaleista tehdyt pan-huilu-coverit. Mutta Under firellä pan-huilu todellakin toimii taitavissa käsissä. Kaikki on tarkasti mietittyä, orkestraatiot vuorottelevat soolojen kanssa hienosti ja mitä mainioin lisä on jazz-kitaristi Pat Metheny. Sormet näpertelevät kitaraa kuin nuori neitokainen maailman kauneinta pitsiä.

Itse elokuvahan on Roger Spottiswooden parasta antia ja ehkäpä myös Nick Nolten paras miespääosa esitys. Vaikka elokuva siis on fiktionaalinen sitoo tarinaa silti todelliset tapahtumat. Inspitaationsa leffa sai ABC reportteri Bill Stewartin murhasta juurikin tuona 20. heinäkuuta 1979.

Spottiswoode oli ihastellut jo aiemmin Goldsmithin Patton -elokuvan musiikkeja ja eritoten sitä kuinka Goldsmithillä oli kyky luoda emotionaalisia tunnelmia. Pat Metheny oli nauhoitusten aikaan niin sairaana, että hänen osuutensa nauhoitettiin jälkeenpäin. Tätä on kuitenkaan edes mahdotonta kuulla levyltä, sillä niin täydellisen hienosti Methenyn osuudet on siihen liitetty.

Under fire on myös ensimmäinen levy jossa Goldsmith ottaa syntetisaattorit vahvasti käyttöönsä. Ja miten oivasti ne tukevatkin musiikkia lisäten dramatiikan tuntua. Goldsmith kirjoitti ensin kaksi pääteemaa kappaleet 1 ja 7 joiden välit hän ikään kuin täydensi samoilla vaihtoehtoisilla muunnelmilla, jotka eivät kuulosta ollenkaan helpolta toistolta, vaan ne on myös sovitettu erilailla ja seikkaperäisesti. Näin ollen Goldsmith kieputtaa teemojen välillä tunnelmia, joissa herttaiset ja kauniin lyyriset kohtaukset saattavat hetkessä muuntua räjähtäväksi thrilleriksi.

Kaikenkaikkiaan Under Fire on niitä harvoja eheitä soundrack-levyjä, jotka ovat kestäneet erittäin hyvin myös aikaa. Kaikki kuulostaa varsin tuoreelta ja ajattomalta vieläkin.

Arvosana: *****