Pidätkö jännityksestä? Kiinnostaako ennalta-arvaamattomuus? Entä jännityksestä kihelmöivänä kumpuama adrenaliinihuuma? Olen monesti aiemmin tuuminut mielessäni, että jännittävimmät yhteentörmäykset tapahtuvat aina jatsin kanssa. Nyt täytyy lisätä edelliseen vielä klassinen musiikki, sillä Michael Chekalin ammentaa isolla siveltimellä kuin elektronisen musiikin Frank Zappa. Nyt nimittäin pannaan perinteinen elektrooninen progressio sellaisille kierteille ja kierroksille, mitä ei tämän genren musiikissa ole ennemmin kuultu. Voisin tituleerata Chekalinia elektroonisen musiikin King Crimsoniksi, ellei klassisemman puolen vaikutteet olisi niin voimallisesti esillä. Mutta mitä kokeilullisuuteen, innovatiivisuuteen, ilmaisuun ja toteuttamiseen tulee, niin aivan huikea kaveri on kyseessä.
“One of the greatest thrills in music is to discover a new artist with a new sound that comes out of the blue.” -Darren Bergstein
No miksei hänestä ole kuultu aiemmin mitään? Koska Venäjä. Niin ikävää kun asia onkin, ei kaikkialla katsota taiteellisia vapauksia suopein silmin. Chekalin teki kyllä musiikkia neuvosto-ikeen alla ja jopa Länsi-Saksassa, mutta melkoista underground -elämäähän sen on täytynyt olla. Hänen levyjään on alettu julkaista vasta Neuvostoliiton kaaduttua. Kovasti ylistettyä Concerto Grossoa (1991) en ole kuullut, mutta ilmeisesti siihen kiteytyy paljon tuota tuskaa ja traumaa joka sitten pääsi ulos sirpin alta.
Chekalinin tyyliä on vaikea määrittää, mikä lisää miehen musiikin mystisyyttä. Se ikään kuin kiertää valmiita määritelmiä ylipäänsä mistään, mitä olen elektronisesta musiikista koskaan lukenut. Aivan huikean mahtavaa, että tällainen tulee vielä eteen sittemminkin kun olen näitä elektronisen musiikin levyjä aika paljon kuunnellut. Vaikutteet tulevat kyllä selvästi klassisen musiikin mestareilta, niin menneiltä kuin nykyisiltäkin. Ja mikä olisikaan otollisin aika dramaattiselle musiikille kuin suuri muutoksen aamu itänaapurissa kuunnellen ja vaikutteita imien sellaisilta herroilta kuin Prokofiev, Stravinsky, Rachmaninoff.
Poruganie Patsiphika on dramaattinen instrumentaalinen teos joka on saanut inspiraation maalauksesta Twenty. ( 20 Moskovalais artistin yhteisteos.) Ryhmä oli hyvin tunnettu ja epävirallisen taiteen perustajia kuusikymmentä luvulta. Pimeää ja pälyilevää kylmän sodan aikaista vainoharhaa sisältävä soundtrack kietoo kuulijan välittömästi jonnekkin tuntemattomaan. Tapahtumia vyöryy kuin filminauhalta ilman varoitusta. Tässä elokuvassa kuulija tulee yliajetuksi niin monta kertaa, ettei jakasa asiasta pahemmin pitää edes lukua. Sinä vain kuuntelet kuin syytetty STASin penkissä lampun valaistessa kelmeällä valollaan pimeässä huoneessa vain sinut.
Joku voisi luonnehtia sitä kidutukseksi, mutta tämä ei ole sitä. Tämä on enemmänkin älykkään musiikin tuomaa huumetta joka annostellaan reippailla annoksilla suoraan suoneen. Aivan älyttömän inspiroivaa musiikkia! Musiikkia joka voisi olla sekoitus vaikka seitkytluvun italialaisesta kauhuelokuvasta, tieteiselokuvasta ja vaikka mistä. Mutta mikä tärkeintä, Chekalilla on draaman tajua kaikessa mitä tekee. Erittäin komplekseja kappaleita esitettynä suorastaan röyhkeästi mikä luo draaman ja jännityksen äärimmilleen. Vimma, tuska ja kaiho sekä epätoivo ja menetykset kohtaavat uuden ajan epävarmuuden ja toivon.
Chekal soittaa kaikki instrumentit syntsista lyömäsoittimiin levyn kansikuvaa myöten ja ilmeisesti johtaa orkestraatiotkin. Siitä minulla ei tosin ole dokumentaatiota. Levy on nauhoitettu 2005.
Vaatii todella keskittynyttä kuuntelemista ja monistellen, jotta pääsee kunnolla sisään, mutta palkitsee moninverroin takaisin. Elektronisen musiikin helmi ja itselle varmasti yksi käänteentekevimmistä 2000 –luvun levyistä. Täydellistä eskapismia uuteen täysin ennalta arvaamattomaan elektroniseen musiikkiin.
Arvosana: *****
Kirjoittaja: OLLI SALO
Pienemmät Purot 
Vastaa